Valokuvat ovat muistoja

Parisen viikkoa sitten äiti soitteli kyselläkseen haluanko serkkuni rippijuhlista valokuvia. En halunnut. Tai oikeastaan en osannut alkuun sanoa, näkemättä mitä kuvia juhlista olisi ja kun vielä ajatus muhi, tulin tulokseen etten halua. Oivalsin valokuvien olevan muistoja-enkä voi luoda itselleni muistoja tilaisuudesta jossa en edes ollut.
Eilen sain (pyytämäni) kuvan Ketusta ja tämän miesystävästä. En tiedä mikä kuvassa oli, mutta itkin vaikka kuinka kauan. Se sama kuvassa oleva jokin sai suunnittelemaan valokuvan teettämistä-mutta muistin saman minkä aiemmin. En voi yrittää luoda muistoa jostain mitä ei ole tapahtunut. Otan oman kuvan sitten kun tavataan. Toivottavasti pian.

Kettu ja koiruudet viime kesältä