Olla onnellinen saan hetken sen, kun kuulla sun äänesi saan

Koska arvailin olevani maanantaiaamuna ennen klinikka-aikaa kivuissa ja matkan Lahdesta Helsinkiin siinä vaiheessa turhan pitkä, tuhlasin tosiaan kesän loput säästöt pariin hotelliyöhön. Sunnuntai-iltapäivä alkoi viihtyisästi jokseenkin prameassa hotellissa; auringon paistaessa fiilistelin niin leveitä ikkunalautoja joilla pystyi lukemaan kuin ajatusta illalla kylpemisestä. Kun jokunen tunti myöhemmin olin lukenut kyllästymiseen asti, blogannut, lukenut rästissä olleet blogit ja kylpenyt, kyllästyin aivan totaalisesti. Kello näytti about seitsemää, nukkumaan ei siis voinut vielä mennä, enkä tuntenut koko kaupungista ketään kenelle olisin voinut soittaa että mennäänpäs kahville.

Maanantaina Setämies tosiaan tuli mua klinikalta luovuttamisen jälkeen hakemaan. Käytiin mun synttäripäivällisellä, haettiin pullo viiniä ja katseltiin OITNB:ta. Naureskeltiin, tai ainakin mä naureskelin, saamilleni jälkihoito-ohjeille missä mm. kiellettiin alkoholin nauttiminen 24h operaation jälkeen-no hups :D Myös kylpeminen oli kiellettyjen asioiden listalla, höh! Se siitä kimppakylpemisestä... Puolen yön aikaan taidettiin lopulta malttaa nukkumaan-ja arvatkaapa vaan kuka heräsi vatsan väänteisiin aamuyöllä. No minä!... Pippurinen iltapala ilmoitteli itsestään ja kun siitä pääsin, niin kainalossa oleilusta huolimatta tuntui etten saa henkeä. Eipä ole sitäkään fiilistä aikoihin ollut... Setämies heräs myös ja lopulta toisiamme silittäen uni palasikin-pariksi tunniksi ennen kun kello herätti aamupalalle. Setämiehellä oli tiedossa työpäivä ja vaikka mietin sitäkin vaihtoehtoa, että jään itse vielä hotellille nukkumaan, päädyin samaa matkaa aamupalalle. Masut täynnä munakokkelia ja pekonia palattiin huoneeseen pakkaan tavarat ja suunnattiin omiin kotikaupunkeihimme.