24. joulukuuta 2016

Herkullinen taatelikaakku

Viime lauantaina tosiaan käytiin äitillä kylässä ja kotiin tuomisiksi saatiin tuoreita taateleita. Taisi olla ostanut yli omien tarpeidensa jostain joulumarkkinoilta... Vaikka aikamoinen herkkupylly olenkin, taatelit eivät pelkiltään enään uppoa. Niinpä niistä valmistui jouluksi taatelikakku, Valion sivuilta löydetyn ohjeen mukaan. Suosittelen!

250g kivettömiä taateleita
2dl glögiä tai vahvaa kahvia (itse käytin glögiä)
1dl sokeria
200g voita
2 munaa
1prk (200g) kermaviiliä
2tl vaniljasokeria
1tl ruokasoodaa
4 dl vehnäjauhoja
korppujauhoja
margariinia
Keitä taateleita glögissä tai kahvissa kunnes ovat pehmenneet, n. 15min. Hienonna vielä tarvittaessa sauvasekoittimella. Pehmitä voi huoneenlämmössä tai mikrossa, sekoita kaikki ainekset yhteen ja kaada korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175-asteessa, uunin alatasolla n. 60min. Kumoa hieman jäähtyneenä ja siivilöi halutessasi päälle tomusokeria.

22. joulukuuta 2016

Viime viikonloppu ei mennyt täysin suunnitellusti...


Oltiin viime viikonloppuna koko perheen voimin iskällä kylässä. Oltiin sovittu viikonloppukyläily (mun mielestä) hyvissä ajoin ja jo tuon puhelun yhteydessä saatu tietää, että iskä on perjantaina iltavuorossa ja että hänellä pari menoa lauantaina. Työvuoroille ei mitään mahda ja lauantain menotkin oli ok, sillä oli sopinut että me ajeltaisiin viemään äidille joululahjat. En silti arvannut miten vähän yhteistä aikaa vauva ja pappa saisi... 

Perjantai-iltana tosiaan iskä tuli töistä hieman kymmenen jälkeen; vauva ja pappa näkivät tasan sen aikaa mikä vauvalla meni iltapullon juomiseen. Iltapullon jälkeen siirryttiin yläkertaan lukemaan iltasatua ja nukkumaan. 
Lauantaiaamu valkeni meidän osalta siinä 11 aikaan-iskän ja Ärräpään tehdessä lähtöä Keitaalle syömään. Olisivat tarjonneet meillekkin lounaan, mutta kuulosti liian tuhdilta aamupalalta... Keiteltiinkin keskenämme aamukahvit iskän kämpällä ja kun 12 aikaan tehtiin lähtöä äidille, tuli iskä ja Ärräpää ovella vastaan. Illalla palattiin omalta kyläreissulta puoli seitsemän aikaan, iskä ja Ärräpää omista menoistaan n. tuntia myöhemmin. Siinä oli pari tuntia vauvan ja papan yhteistä aikaa ennen kun yhdeksän jälkeen alettiin iltatoimiin.
Sunnuntaiaamukin valkeni meidän osalta taas siinä yhdentoista nurkilla. Iskä veteli jo päiväunia, heräili kun me oltiin saatu aamukahvit keitettyä ja lähes juotua. Pari tuntia ehdittiin seurustella ennen kun iskä lähti taas menoihinsa (näistä ei ollut soitellessa puhetta, luin iskän kalenterista perjantaina kun perille päästiin...). Mulla ja Setämiehellä oli vuosipäivä, tavan mukaan oli ravintolapöytä varattuna. Onneksi olin ehdottanut siskolle että tulee moikkaamaan vauvaa iskälle sillä välin kun ollaan syömässä. Saikin sitten tulla hieman aiemmin ja olla lapsenvahtina... Pitkän kaavan mukaan vietetyn ravintolahetken jälkeen palattiin pakkaamaan tavarat ja hakemaan lapsi, iskä tuli taas Ärräpään kanssa ovella vastaan. Me tultiin, he lähtivät... 

Tavaroiden pakkaamisen jälkeen suunnattiin kotiin "hieman" vittuuntuneina. Tuntui siltä kuin olisi tuuppauduttu kylään vaikka oltiin asiasta etukäteen soiteltu-ja mulla on jo monta vuotta ollut tapana käydä iskällä joulua edeltävänä viikonloppuna, ei olisi siis yllätyksenä pitänyt tulla. Iskä pyyteli kahville välipäivinä, mutta voipi olla että siinä on muita sukulaisia sen verran kierrettävänä että viimeiseksi sovitun kyläpaikan jälkeen ajetaan suoraan kotiin ilman kahvitaukoa Forssan kohdalla.

30. marraskuuta 2016

Olen Petra 1kk ja osaan..

...kertoa erilaisin itkuin olenko nälkäinen, onko minulla vatsanväänteitä vai vituttaako muuten vaan
...röyhtäistä ruuan jälkeen (useimmiten)
...katsoa suoraan lelua tai kasvoja jotka ovat enintään 20cm päässä kasvoistani
...kääntyä selältäni kummallekin kyljelle
...kääntyä joskus mahalleni
...kannatella jo hieman päätäni
...ilmeillä monipuolisesti
...nauttia kylpemisestä
...viedä nyrkin suuhun
Parhaiten rauhoitun issän tai äiskän rinnan päälle. Tuttikin on ihan kiva.
En pidä omasta sängystä enkä siitä, kun äiti pyyhkii kostealla vanulapulla naamaa. 
Syntymämittani ovat alla suluissa ja sulkujen edessä edelliset neuvolamitat (3vk):
paino 3310g (3070g)
pituus 47,9cm (45cm)
päänympärys 34,8cm (35cm)  

Ullan nimi on Ulla, vaan nimi toinen vaan on mulla

Jo osastolla ollessa mietittiin Setämiehen kanssa sopivaa nimiäispäivää, haluttiin juhlat pois alta ennen kuin kaikilla alkaa jouluhulinat. Koska kummien pääseminen paikalle oli juhlapäivän tärkeimpiä kriteerejä, ehdotettiin paria sopivaa viikonloppua heille ja niistä tuo viime lauantai sopi kaikille. Laitettiin heti tekstiviestit muillekkin vieraille (meidän isovanhemmat, vanhemmat ja sisarukset perheineen), jotta osaavat varautua. Kutsut askartelin kun päästiin kotiin ja postitettiin ne n. kaksi viikkoa ennen juhlia. Laskeskelin, että vieraita tulisi reilu 30 mikäli kaikki pääsisi. Kuten arvelinkin, näin isoilla perheillä on mahdotonta löytää kaikille sopiva päivä ja osa vieraista ilmoittikin heti ettei pääse paikalle. Lopulta meitä oli oma väki+20.
Juhlissa oli taas oma järjestämisensä ja stressaamisensa vaikka kuinka koitettiin mennä valmiilla pohjalla; kakku lähikahvilasta, molempien äideiltä makeita leipomuksia, kaupasta pakastepastejoita. Koska lasta ei kastettu, en panostanut koristeluihin kukkakimppua enempää. Heliumpalloja mietittiin viimeiseen asti, mutta todettiin että juhliin menee muutenkin niin paljon rahaa, että ilmapallot saa jäädä. Ensi kertaan viisastuttiin taas sen verran ettei tehdä edes sitä vähää ite mitä nyt tehtiin; joko juhlitaan vuokratiloissa tai palkataan joku kaveri meille tarjoiluista ja kahvinkeittämisestä huolehtimaan. Nimittäin siinä vaiheessa, kun sain itselle teekupin nenän eteen ja pääsin keittiöstä vieraiden keskelle seurustelemaan, ensimmäiset alkoi jo tehdä lähtöä...

Tällainen nimikuva-arvoitus julkaistiin facebookkiin n.viikko ennen nimiäisiä. Kukaan ei houkuttelevista palkinnoista huolimatta arvannut oikeaa nimeä, joka on:
Leila on perujaan mun edesmenneeltä kummitädiltä. Nimi juontuu arabian kielen sanasta lail, joka tarkoittaa yötä. Petra yksinkertaisesti kuulosti hyvältä, tarkoittaa kreikaksi kiveä. Petra on tytön kutsumanimi. Loviisa ei myöskään ollut mitenkään muuten perusteltu kuin sillä, että mun synttärit on Loviisan nimipäivänä ja kaksi lyhyttä etunimeä kaipasi seurakseen jotain pidempää. Clodowech on vanha germaaninen sana, joka tarkoittaa kuuluisaa soturia. Saksalainen muoto sanasta on Ludvig, josta tulee ranskan kieleen Louis ja siitä feminiininen muoto Louise. Louise taas vääntyy suomalaisten suussa Loviisaksi. Varis sukunimen tyttö saa isältään, perusteluna se että meillä molemmilla vanhemmilla on isämme sukunimet.

28. marraskuuta 2016

Synnytyskertomus

Vauva-arki kotona on alkanut löytää jonkin sortin rytmiään ja nyt onkin aikaa palata reilu kuukausi (!) ajassa taaksepäin. Tiistai 25.10 alkoi kuin mikä tahansa päivä olisi voinut alkaa; heräilin puoli seitsemän aikaan keittämään aamupuuroa, Setämies oli lähtenyt työreissuun kuuden aikaan enkä enään sen jälkeen saanut unta. Keittelin puurot rauhassa, söin ja mahdoinko hetken pelailla ennen kun palasin sänkyyn päiväunille. Olin sopinut meneväni päiväkodille yhdentoista aikaan palautekeskusteluun ja ajattelin, että ehdin pari tuntia vielä nukkua ennen sitä. Kymmenen aikaan kumminkin suunnitelmat muuttui hyvinkin äkkiä, kun heräsin hämmentävän voimakkaaseen vessahätään-mikä osoittautuikin lapsivesien menemiseksi. Raskausviikkoja oli tässä vaiheessa 35+4. Ei muuta kun taksi alle ja TYKSiin. 
Hetihän ne sisään ottivat ja ensimmäinen puoltoista tuntia meni sydänkäyrillä. Tuon puolentoista tuntisen aikana kävi hyvin selväksi se ettei sairaalasta yhtenä kappaleena ole kotiutumista... Käyrillä ollessa alkoi tuntumaan heikot supistukset, heti säännöllisesti 5min välein. En tiedä millä nimellä sitä välivastaanottohuonetta kutsutaan josta käyrän ja pikaisen ultraamisen jälkeen siirryin yhden aikaan synnytysvuodeosastolle. Kotona olin taksia odotellessa äkkiä pakannut sairaalakassin ja päivä olikin pitkä kun mukana ei ollut yhtään kirjaa, tablettia ja puhelimenkin laturi jäi kotiin. Setämies ehti vasta seitsemän aikaan illalla sairaalaan, noin tuntia ennen olin pikaisesti nähnyt O:n käytävällä saaden tältä puhelimen laturin lainaan. Setämiehen tullessa tilanne ei ollut muuttunut mitenkään; supisti edelleen aika heikosti n. 5min välein. Olo oli mainio ja vierailuajan loppuun pelailtiinkin korttia. Puol kymmenen aikaan Setämies lähti kotiin jännittämään mitä yö tuo tullessaan ja itse koitin päästä nukkumaan ajatellen, että voimia tullaan pian tarvitsemaan.
Vaan eipä siitä nukkumisesta mitään tullut kun hieman kymmenen jälkeen supistukset muuttui kivuliaaksi. Koitin ties mitä asentoja, paikallaanoloa, kävelemistä, lämpimiä geelityynyjä, särkylääkkeitä jne. mutta lopulta neljältä aloin olla kipuihin niin väsynyt että suurin piirtein anoin kanslian ovella jotain helpotusta. Helpotusta ei heillä ollut tarjota vaan siirtyminen synnytyssalin puolelle... Pikainen soitto Setämiehelle (joka oli omien sanojensa mukaan vain tuntia ennen malttanut mennä nukkumaan) ja doulalle, nyt olisi kummankin hyvä lähteä kohti sairaalaa jos mielivät tueksi. Synnytyssaliin siirtyessä olin n. 4cm auki. Salissa kätilö ohjeisti heti ilokaasun käyttöön ja se veikin kivut taas hetkeksi pois-kunhan supistuksen tulon osasi oikein ennakoida. Setämies ja doula saapui saliin puoli viiden nurkilla keskiviikko aamuyönä-ja oikeastaan tuon jälkeen mulla ei ole selkeitä muistikuvia. Joudunkin siis hieman lunttaamaan epikriisistä...
Klo 08.00, ilmeisesti aamuvuoron aloittaessa, oon ollut auki 5,5cm. Klo 09.25 8cm ja klo 12.30 10cm. Ilokaasun lisäksi kivunlievitykseen kokeilin TENSsiä (ei ollut yhtään mun juttu), heijailin keinutuolissa ja sain PCB-puudutteen-jonka teho tosin oli jo hävinnyt tuolloin 12.30 kun lasta vissiin alettiin todenteolla pusertamaan ulos. Oksitoosiinitippakin oli laitettu jossain vaiheessa ja siinä hyvää synnytysasentoa etsiessä se letku tuntui koko ajan olevan tiellä tai liian lyhyt... Klo 12.15, 25min ponnistusvaiheen jälkeen saatiin perheeseen pieni prinsessa apgar-pistein 9/9/9. Hetihän neiti rinnalle annettiin ihasteltavaksi, mutta mä olin niin helpottunut kipujen loppumisesta että en alkuun edes tajunnut lapsen syntyneen. Väliliha vaati muutaman tikin ja kun tikkauksen aikana hengitin vielä ilokaasua, muuttu koko touhu jotenkin huvittavaksi ja naureskelin vedet silmistä valuen sille miten hassulta tikkaus tuntuu eikä satu yhtään :D Kun tikit oli saatu laitettu, jälkeiset synnytettyä ja jäljet siivottua, oli Setämiehenkin aika palata saliin katsomaan uutta perheenjäsentä. Älkää kysykö missä vaiheessa hän oli (sovitusti) salista lähtenyt...
Kun voimia alkoi hieman löytyä, sain myöhäisen lounaan syötäväksi ja pääsin käymään suihkussa. Parin tunnin salissa palautumisen jälkeen oli aika siirtyä lapsivuodeosastolle missä menikin seuraavat neljä päivää... Aamut alkoi 8-9 aikaan, lapsen herättyä käytiin aamupunnituksessa ja sain aamupalaa. Setämies tuli meitä katsomaan 10 aikoihin joka päivä ja lähti 13-14 aikaan kotiin syömään ja päiväunille-vain palatakseen taas illalla takaisin sairaalaan. Vierailuaika taisi päättyä tuolla osastolla klo 19 tai 20 ja sen jälkeen olikin tiedossa taas pitkähkö yö kaksin vauvan kanssa. Nukkuminen oli alkuun nahkeaa, jokainen pienikin ynähdys säikäytti hereille eikä huonekaveritkaan aina olleet hiljaisimmasta päästä... Sunnuntaina 30.pv alkoi osastolla olo jo käymään todella tylsäksi ja pyysin päästä kotiin. Päästiinkin kunhan seuraavana tiistaina luvattiin käydä vielä painokontrollissa. Olivat tuota painoa muutenkin seuranneet tarkkaan osastolla ollessa kun lähtöpaino oli pienehkä (3070g) ja se putosi aika roimasti (yli 7%) parin päivän aikana. Painokontrollissa kumminkin kaikki oli hyvin ja nyt riittää jo pelkät neuvolaseurannat.
Summa summarum, synnytyksestä jäi ihan ok fiilis vaikka olisinkin toivonut loppuvaiheeseen parempaa kivunlievitystä ja sitä, että kätilöt olisi kuunnelleet tarkemmin mun toiveita (en esim.saanut kokeilla ponnistamista puoli-istuvassa asennossa). Lapsivuodeosastolla ollessa kohdalle sattui pari epämukavampaa hoitajaa (yksi esim.päätti että tämän vuoron aikana on rintaruokinnan onnistuvan eikä lapselle heru lisämaitoa), mutta pääosin hoito oli hyvää ja ravintoakin sai riittävästi. Pienenä miinuksena toki mainittakoon sekin ettei isille ollu järjestetty kahvia tms. virvoiketta. Setämies kävikin monta kertaa muka mulle hakemassa kahvia käytävältä... 
Arki kotona on alkanut hyvin vaikka väsyttäväähän tämä on-ja väsymys taas näkyy esim. ärtymisenä ihan pienistäkin asioista. Maidon nousun kanssa oli osastolla hankaluuksia, mutta kotiinpäästyä vissiin stressi helpotti ja maitoa alkoi nouseman kunnolla. Nyt viime päivinä on taas hiipunut, mikä on toki odotettavaakin sillä lypsän kaiken ja syötetään maito pullosta jotta nähdään mitä määriä lapsi syö. Oon juonu hampaat irvessä alkoholittomia oluita ja vähemmän hampaat irvessä imetysteetä, jotta edes osa Madon aterioista olisi omaa maitoa eikä aina korviketta...
Ihan uskomatonta, että tuossa se on jo reilun kuukauden röhnötellyt. Pienellä on jo nimi ja kaikkea...

2. marraskuuta 2016

"Uudet jalanjäljet, kahden seuraan on liittynyt kolmas"

Saatiin perheeseen yllätysprinsessa 26.10.2016 klo 13.15 mitoin 45cm ja 3070g. Lisää ajatuksia kunhan arki kotona alkaa olla uomissaan.

20. lokakuuta 2016

Työkokeilun kautta äippälomalle

Tuntuu kuin aika juoksisi taas turhan nopeasti eteenpäin-enkä toisaalta kyllä ihmettele. Tuossa kuukausi sitten mulla alkoi työkokeilu läheisessä päiväkodissa, vain muutaman päivän varoitusajalla. Itse olin paikan etsinyt, kun kaipasin päiviin jotain sisältöä, tuskin ne työkkäristä olisivat edes ehdottaneet tässä vaiheessa raskautta. Työnantajan kanssa sovittiin, että olen ensimmäiset pari viikkoa pienten (alle 3v) ryhmässä ja loppuajan sitten isompien (3-5v) kanssa. Nuo viikot meni äkkiä, oikeastaan koko ajan sopivaa vuorokausirytmiä etsien. Alle kolmevuotiaiden hoidosta mulla ei juurikaan ollut kokemusta, mutta hyvin äkkiä ryhmän toimintatavat tuli tutuiksi. Pitkältihän työ noin pienten kanssa koostuu perushoidosta; vaippojen vaihtamisista, pukemisista, riisumisista, jne. Isompien lasten parista mulla on enemmän työkokemusta ja olinkin vähän skeptinen sen suhteen jääkö siltä puolelta enään mitään käteen. Jäi yllättävän paljon, mm. erilaisia askarteluideoita ja vinkkejä liikenne- ja luontokasvatukseen liittyen! :) Eilen oli tarkoitus olla viimeistä päivää töissä ennen äitiyslomaa, mutta flunssa pakotti ottamaan varaslähdön jo viime perjantaina. Viime päivät on siis menny enemmän ja vähemmän räkäisenä...
Tällainen paita pitäisi vielä odotusaikana saada! :D

1. lokakuuta 2016

Syyssato talteen

Kotimaisen sadon säilöntä jatkui kirsikoiden jälkeen punaviinimarjoilla, joita löysin myös edullisesti facebookin kirppisryhmästä. Kahvipaketilla niin paljon kun jaksoi kerätä ja parina päivänä saaliiksi sain kymmenisen litraa. Tiedossa oli, että myöhemmin saadaan anoppilasta lisää, joten kaikki nämä itse kerätyt mehustin suosiolla. Mehumaijaan kolmea marjakiloa kohden pussillinen sokeria, mehu pulloihin ja jäähtyneenä pakastimeen. Sieltä ollaan jo useampi pullo sulateltu, taisi tuo Setämieskin tykästyä mehun makuun :)
Viimeisimpänä nyt syksyllä on kypsyneet omenat, joita onkin ihan kiitettävästi saatu; ensin 2-3 muovikassillista anoppilasta ja viime viikonloppuna äiti toi kaksi muovikassillista. Anoppilan omenat ehti pitkälti kadota parempiin suihin sellaisenaan, vain pari rasiaa ehdin pakastimeen pilkkoa. Äidin tuomilla omenoilla oli parempi tuuri, liekö edellisistä syntyneen ähkyn, ja pääsin taas mehustushommiin. Kahdesta muovikassillisesta syntyi noin seitsemän litraa mehua ja kymmenisen rasiaa sosetta. Suvun diabeetikkoja ja piakkoin syntyvää Matoa ajatellen en tällä kertaa käyttänyt säilömiseen lainkaan sokeria.
Noin puolet omenasadon tuloksesta

1. syyskuuta 2016

Toinen kolmannes

Niin jotenkin uskomatonta kuin se onkin, on raskauden kanssa edetty jo viimeiseen kolmannekseen ja nyt on aika tehdä kooste kuluneesta toisesta kolmanneksesta. Aika hulinaahan tämä on ollut; oikeastaan koko kesäkuu meni muuttopuuhissa. Jossain siinä sivussa kumminkin ehdin tutustua paikalliseen neuvolaan ja Madon liikkeet alkoi tuntua yhä vahvemmin. Enään ei tarvinnut arvailla liikkuuko mahassa vauva vai ilma, raskausviikon 19 nurkilta alkaen Setämieskin on päässyt osalliseksi liikkeiden ihmettelystä. Kesäkuu meni hyvin vaihtelevilla unilla; toisina öinä saattoi riittää muutamakin tunti, toisina ei tuntunut riittävän edes 12h.

Heinäkuun puolella päästiin katselemaan Matoa rakenneultran merkeissä. Sukupuoli ei selvinnyt (kätilö ei kertonut vaikka sanottiin että haluttais tietää), mutta sentään kaikki rakenteellinen löytyi ja oli kunnossa. Istukka oli hieman alhaalla ja saatiin ylimääräinen ultra-aika raskausviikolle 30 (parin viikon päästä). Alhainen istukka on riski/este luonnolliselle synnytykselle, mutta usein nuo kuulemma vatsan kasvaessa nousevat pois tieltä. Vielä tuolloin ajatus koko synnytyksestä tuntui hyvin kaukaiselta... Samoille raskausviikoille ru:n kanssa olisi kuulunut sisätutkimus lääkärin toimesta, mutta tämä olikin tehty jo ensimmäisen ultran yhteydessä ja käytettiin lääkärikäynti lähinnä elintavoista yms. jutteluun. Kysyttiin lapsen sukupuolta, mutta eivät kuulemma saa neuvolassa kertoa... Mikäli kaikki menee hyvin, lääkäriä tavataan seuraavan kerran synnytystapa-arvion merkeissä raskauden loppuvaiheessa (rv 37-38). Pahin riesa näihin aikoihin oli ehdottomasti ummetus-vaikka tisseistä puskeva maitokin pääsi hämmentämään. En ymmärrä miksi sen noin aikaisin pitää ilmaantua, monta kuukautta ennen laskettua aikaa...
Mato piilossa istukan takana, ainoa kuva mitä rakenneultrasta saatiin :/ Raskausviikot 20+3
Elokuun ensimmäisellä neuvolakäynnillä määrättiin meille molemmille rautalisää alhaisen hemoglobiinin vuoksi. Kävin myös sokerirasituksessa varmistamassa etten kärsi raskausdiabeteksesta-ei ollut epäilystäkään, mutta suurehkon lähtöpainon takia testejä suositeltiin. Eipä se loppuen lopuksi niin kamalaa ollutkaan mitä olin juttuja kuullut. Toinen käynti neuvolassa oli kuun loppupuolella, Setämies pääsi tunnustamaan isyytensä. Kiloja tuntui tulleen rytinällä, mutta neuvolassa vakuuttivat kaiken olevan ok. Itse kun katson mahaa yläkantista, en muutosta näe, mutta alta löytyvästä kuvasta voi nähdä 2,5 kuukauden aikana tapahtuneen muutokset. Ensimmäinen kuva on otettu kesäkuun puolessa välissä, oikeanpuoleinen eilen. Tuosta ehkä ymmärtää mihin ne kilot on oikein tullu... Painonnousu/mahan kasvu on näkynyt selkeästi myös nukkumisasentojen vaikeudessa; hyvää asentoa on lähes mahdotonta löytää kun mahallaan ei luonnollisesti tunnu hyvältä olla ja kyljellään nukkuessa vastakkainen kylki tuntuu epämukavasti venyvän (tähän hieman auttaa vatsan alle asetettava tyyny). Selällään nukkumistakaan ei kaikki tahot suosittele ettei verenkierto kohtuun/jalkoihin häiriintyisi. Kun lopulta hyvä asento löytyy a) tulee pissahätä, b) Mato aloittaa jumppaamisen, c) tulee kuuma, d) iskee kamala jano tai e) iskee suonenveto...
Sukupuolta ei siis tiedetä, mutta aina voi arvailla. Ensimmäinen tyttö, jälkimmäinen poika.
1. Äitiä närästää/ei närästä 
2. Äidin pahoinvointi voimakasta/lievää (ensimmäisellä kolmanneksella, ei sen jälkeen)
3. Yhdyntä pari päivää ennen ovulaatiota/ovulaation aikana tai sen jälkeen
4. Sikiön syke nopea/hidas
5. Isä on saunonut ahkerasti/ei ole saunonut ahkerasti (kaksi kertaa viikossa riittänee?)
6. Isä on vanhempi/nuorempi
7. Äiti käyttää maitotuotteita/ei käytä
8. Äidin kauneus kärsii/ei kärsi
9. Äidin ruokavalio oli niukka ennen raskautta/ei ollut niukka
10. Äidin oma aavistus tyttö/poika
11. Vatsa on levinnyt/eteenpäin työntyvä
12. Isä ei ole juonut juuri kahvia/on juonut runsaasti kahvia
13. Äidille ruoka ei maistu/maistuu
14. Äitiä proteiini- ja rasvapitoinen ei himota/himottaa
15. Äiti syö aamiaista ei/kyllä
16. Isää ei stressaa/stressaa (työjuttuja)
17. Äiti yli 35v/alle 35v
Tyttö 10/17
Poika 7/17
Testin materiaalit koostettu täältä ja täältä. Älkää nyt kumminkaan tähän luottako! :D

25. elokuuta 2016

Möröt piiloon, täältä tullaan!

Useimmiten mulle aiheuttaa painajaisia aiheuttaa liian intensiiviset kirjat (sellaiset joiden tarina vie mennessään ja on pakko lukea vielä yksi luku siinäkin vaiheessa kun nukkumaanmenoaika on mennyt jo pari tuntia sitten) tai toiminnalliset (usein liian myöhään aloitetut) elokuvat. Painajaiset ei varmasti kenestäkään ole kivoja ja ajattelin nyt jakaa muutaman hyväksi koetun vinkin niiden selättämiseksi.

1. Pidä välipäivä
Mielenkiintoisen kirjan haluaa heti ahmia loppuun, mutta painajaisten ilmestyttyä kannattaa kyseisen teoksen antaa välipäivän verran levätä. Kukaan tuskin tulee kysymään joko olet ahminut sen loppuun. Elokuviin ja sarjoihin pätee sama; useinkaan niitä ei ole pakko katsoa tietyn ajan sisään. Voit hyvin viettää päivän muiden, ei-niin-jännittävien elokuvien ja sarjojen parissa-tai jopa koittaa olla päivän katsomatta mitään ruudulta.

2. Kerro unesta
Pura uni herättyäsi jotenkin; piirrä, kirjoita ylös, sano ääneen. Usein itse kerron unesta (nukkuvalle) Setämiehelle. Ei siis ole väliä kuuleeko kukaan, kunhan saat ajatukset jaettua. Kirjoitetun tai piirretyn painajaisen voi repiä roskiin.
 
3. Pakota itsesi ylös
Tämä on ollu mulle ehdottomasti vaikeinta. Nähty painajainen jää usein painamaan mieltä ja useimmiten jopa jatkuu, kun silmät ummistaa uudelleen. Ainakin itse olen painajaisten jälkeen pelokas ja aivan varma siitä että ikävien unien murhaaja, kidnappaaja tai muu pahis vaanii makuuhuoneen oven takana. Tässä kohtaa pitää löytää pieni pala rohkeutta, nousta ylös ja todistaa itselle ettei asunnossa ole ylimääräisiä. Käy vessassa, käy juomassa jotain tai kastele vaikka huonekasvit (olettaen että painajaiset ei ole jokaöisiä). Mitä tahansa mikä hieman herättää ja unohdat ajatella unta. Erityisen aktiviiseksi ei kannata kumminkaan alkaa, jos haluaa vielä unten maille palata-juuri joku tuollainen minuutin-parin jaloittelu riittää.

4. Tee makuuhuoneesta turvallinen
Mun sisäistä autistia rauhoittaa, kun laitan nukkumaan mennessä sukat jalkaan ja huolehdin sekä vaatekaappien että makuuhuoneen oven kunnolla kiinni. Peittojen ja tyynyjen on oltava myös asiallisesti pusseissaan (pussilakanoissa ja tyynynliinoissa) eikä petauspatja saa repsottaa sängyn reunan yli. Usein multa löytyy sängystä ylimääräinen t-paita/toppi, jota voin hypistellä jos olo on turvaton. Kylässä ollessa samainen t-paita toimittaa usein silmälappujen virkaa mikäli huoneessa ei ole kunnon pimennysverhoja. Kotona makuuhuoneemme on rauhoitettu lähinnä vain nukkumista varten ja pyrin itse siihen etten veisi sänkyyn niitä jännittäviä kirjoja tai käyttäisi sängyssä ollessa tietokonetta, tablettia tms.

Isyyspakkaus

Pitihän sitä tuolle tulevalle isällekin jonkinlainen pakkaus rakentaa, kun itselläni riittää ihasteltavaa äitiyspakkauksen muodosssa. Pitkän venkslaamisen jälkeen lopullinen paketti näytti tältä ja tulevan issän reagointia yllätykseen ei voi oikein muuten kuvailla kun sanalla hämmentynyt. Olin toki sivulauseissa maininnut, että jonkin sortin isyyspakkausta olisi tulossa, mutta sisällöstä en tietenkään hiiskunut etukäteen.
Pöllöviltti, puhdistuspyyhkeet ja kori johon tuotteet pakkasin löyty meiltä jo ennalta ja loput ostin varta vasten tätä ajatellen. Pakkauksen hinnaksi muodostui n. 65e.
Äitiyspakkausta en ala kuvailemaan, sen sisältöä pääsee ihastelemaan tästä linkistä. Omiksi suosikeiksi nousi kaikki värikkäät bodyt ja (potku)housut.

17. elokuuta 2016

Monen mutkan kautta...Osloon?

Viime viikonlopun suunnitelmat ehti moneen kertaan muuttua ennen kun lopulta päädyttiin sinne minne päädyttiin. Ensimmäinen suunnitelma oli viettää viikonloppu Gdanskissa; suorat lennot Turusta ovat houkuttaneet koko vuoden mitä näillä nurkilla on asuttu. Ehdittiin jo kysyä mun serkkuakin, Madon tulevaa kummitätiä, mukaan reissuseuraksi ennen kun rakenneultrassa selvisi alhainen istukka. Suora este sellainen ei ole lentämiselle ja varattiin vain ylimääräinen lääkärin tarkastus reissuviikolle. Lääkäri olisi ultraamalla ja sisätutkimuksella selvittänyt onko istukka noussut kuluneen kuukauden aikana asiallisesti ja tutkimusten perusteella joko antanut luvan tai kieltänyt lentomatkustamisen. Tultiin kumminkin Setämiehen kanssa siihen lopputulokseen, että lentämiseen liittyvät riskit on aina suuremmat raskaana ollessa kuin normaalisti eikä me haluta tässä vaiheessa ottaa ylimääräisiä riskejä. Me ei haluta menettää jo rakkaaksi käynyttä Matoa.
Gdanskin suunnitelmat vaihtui viikonloppusuunnitelmiin Tukholmassa-Turusta kun niin kätevästi pääsee laivalla sinne. Pari yötä jossain hienommassa hotellissa, ravintolaillallisia, taxfree-ostoksia,... Nekin suunnitelmat kumminkin sitten kariutui. Muuttoon, uuden kodin remontteihin ja akuutteihin kalusteostoksiin on mennyt kahden viime kuukauden aikana satoja, jopa tuhansia euroja. Vieläkin riittää hankittavaa. Todettiin, että nyt lienee parasta säästää reissusuunnitelmat tuonnemmaksi ja keskittyä arkeen.
Remonttikohteina on ollut mm.molemmat yläkerran makuuhuoneet. Meidän huoneessa maalattiin valkoinen tiiliseinä vaaleanharmaaksi ja vaaleanpunainen seinä sai päälleen harmaaraitaisen tapetin.
Madon huoneessa valkoinen tiiliseinä sai uuden maalikerroksen ja harmaaksi maalattu seinä päälleen luontoaiheisen tapetin
Kolmas suunnitelma viikonlopulle oli Setämiehen vanhempien saaminen kylään. Oltaisiin samalla saatu kunnon kokoinen pakastin heiltä. Meidän nykyinen pieni kaappipakastin... noh, on käynyt pieneksi kun ahkerasti oon täyttäny sitä mustikoilla ja viinimarjoilla. Aina pitää olla jotain vierasvaraakin (pullaa, mokkapaloja) sulatettavaksi ja lihoja/kasviksia viikon ruokailuihin. Noh eipä nuo appivanhemmat sitten tulleetkaan kylään, tulevat vasta ensi viikolla kun järjestetään perheille tuparit.
Setämies on tässä oikeastaan koko kesän puhunut, että lähdettäisiin ajelemaan saaristoon ja kun vieraita ei saatukaan, otettiin auto alle ja suunnattiin Saariston Rengastielle. Ihan koko 140km:n lenkkiä ei tällä kertaa ollut tarkoitus kiertää, vaan katsoa matkan kesto ja pituus fiiliksen mukaan. Muutama tunti jaksettiin ajaa, aina Houtskariin asti (reilu 100km meiltä) ja löydettiin varsin viihtyisä yöpymispaikka. Kello taisi olla jotain kuuden-puoli seitsemän välillä kun kirjauduttiin sisään Houstkärs Gästgifveriin. Iltaa oli siis vielä mukavasti jäljellä ko.kylän kiertelyyn, illalliseen ja elokuvan katseluun. Rantaravintolan pöytäliinan koordinaatit huvittivat väittämällä, että oltais Osloon asti eksytty :D Sunnuntaiaamuna heräiltiin rauhassa, syötiin aamupalat ja ajeltiin takaisin kotiin miettien että tuosta paikasta saattaisi vaikka tulla jokakesäinen reissukohteemme.

9. elokuuta 2016

Tonnikalapasta

Aina törmään samaan tuskailuun, kun päivän ruuaksi suunnitelmissa on tonnikalapasta: useimmat googletetut ohjeet käskevät vain sekoittamaan tonnikalan ja keitetyt makaroonit keskenään, ilman uunissa paistamista mitä itse ruokaan kaipaan. Niissä ohjeissa joissa ruoka uuniin saakka pääsee, pidetään sitä siellä liki tunti-mitä en ymmärrä sillä onhan makaroonit jo keitetty kypsiksi ja tonnikalakin on syömiskypsää jo purkista. Jos sitten joskus olenkin onnistunut löytämään hyvän ohjeen, niin en ainakaan ole muistanut tallentaa sitä mihinkään kirjanmerkkeihin jotta seuraavallakin kerralla onnistuisin...
Tänään tonnikalavuoka valmistu ihan omasta päästä, kun en tuota samaa rallia reseptien kanssa jaksanut-ja oikeastaan oli vähän kiirekin, jotta Setämies saa vatsansa täyteen ennen kavereidensa luo lähtöä. Itse en vielä ole vuokaa maistanut, mutta Setämies sitä kovin kehui-ja kaksi kolmasosaa hupeni heti. Kovin pahaa se ei siis tällä ohjeella voinut tulla:

4 dl makaroonia
purkki tonnikalaa 
3/4 purkkia ruohosipulituorejuustoa (eli se mitä oli jäljellä)
purkki kermaa
juustoraastetta
Laitoin makaroonit keittymään ja sulatin toisessa kattilassa tuorejuuston, johon sekoitin kerman. Makaroonien valutus 10min keittymisen jälkeen ja tonnikalan sekoittaminen joukkoon. Tonnikala-makaroonisekoitus voideltuun uunivuokaan, kerma-tuorejuusto-litku päälle ja sekoitus. Päälle oman maun mukaan juustoraastetta ja 175-asteiseen uuniin siksi aikaa, että juusto suli (n.15min).
Erityisen herkulliselta se ei näytä, mutta maku lieneekin pääasia.

8. elokuuta 2016

"Mun piti olla se kaikkien aikojen paras kummitäti"

Joku aika sitten tuli facebook-seinälläni vastaan kuva paketista, jonka koulutaipaleensa tänä syksynä aloittava kummityttöni oli saanut. Paketti koostui kynistä, kumeista, viivottimista, vihoista, tarroista,...siitä kaikesta mitä pieni ihmisalku tarvitsee repun lisäksi opintiellä. Vaikka kuinka koitan olla iloinen, että meidän pieni on jo oikeastaan aika iso tyttö ja että hänelle on siunaantunut edes yksi kummi joka häntä hemmottelee, tunsin kateudenpistos sydämessäni. Mun piti olla se kaikkien aikojen paras kummitäti, joka ostaa tuollaiset. Se kummitäti joka vie vähintään kerran kesässä huvipuistoon ja jonka luona on mukava olla yökylässä, vanhempia paossa.
Vaikka kuinka toivoin, pidin mahdollisena, en ole nähnyt kummityttöäni kuukausittain. En ole koskaan vienyt häntä huvipuistoon, ei olla käyty kaksistaan edes karkkiostoksilla lähikaupassa. Kummityttöni ei ole koskaan ollut luonani yötä ja valitettavasti en usko, että ihan heti tuleekaan. Ei välimme ole sellaiset... En tiedä miten edes saisin välimme sellaisiksi, välimatkaa on tällä hetkellä melkein 140km, olen autoton, julkiset kulkee heikosti-ja pian minulla on kenties oma pieni prinsessa joka vaatii huomiota.

Paljon on Setämiehen kanssa puhuttu siitä millaiset kummit jälkikasvullemme haluamme. Vaikka aktiviisuus on toivottavaa, on huomioitava pitkät välimatkat ja hyväksyttävä se, että neljästä kummista yhtä lukuunottamatta kaikki ovat työläisiä ja perheellisiä. Uskonkasvatuksesta emme niin perusta, Matoa ei tulla kastamaankaan, mutta olisi mukava jos kummit voisivat tarjota erilaisia näkökulmia elämään. Olisivat sen verran näkyviä, että Mato tietäisi kenen puoleen voi kääntyä, jos elo kotona muodostuu hankalaksi. Olisi edes se yksi kummi, joka kesäisin veisi huvipuistoon.
Kummit on valittu ja tehtäväänsä kysytty. Kaikki, kaksi kummisetää ja kaksi kummitätiä, suostuivat. Eräs heistä onkin tulossa parin viikon päästä kylään, tuoden ensimmäiset tuliaiset masuasukille; itkuhälyttimet, vannan ja taaperokärryn. Kun nämä lahjat selvisi ja tuleva kyläily sovittiin, kuvittelin olevani kateellinen. Luulin, ajattelevani taas kuinka huono kummi olen itse ollut kun en mitään tuollaista ole aikoinaan kummitytölleni osannut viedä. Vaan ei, en ole kateellinen. Olen liikuttunut. Mato saa hyvät kummit ja voin olla turvallisin mielin. Voin olla varma, että joku heistä vie hänet huvipuistoon, kun sen aika koittaa.

28. heinäkuuta 2016

Kirsikkamania

Näin kesäisin, mansikka-allergikkona, mun suurimpiin herkkuihin kuuluu kirsikat. Viime viikolla bongasinkin eräällä facebook-kirpparilla myynti-ilmoituksen vastapoimittuihin kirsikoihin liittyen ja nehän me käytiin Setämiehen töistä päsätyä ostamassa pois. Kympillä reilu kolme kiloa muikeanmakeita kotimaisia kirsikoita, nams!
Tuntikausia meni kun kaikki nuo puolitti, poisti kivet ja pakkasi rasioihin. Sormet muistutti punaisuudellaan vielä päiviä urakan jälkeen... Netistä löytyi vinkki säilömiseen; sokeriliemeen ja pakkaseen. Ohje löytyy seuraavan kuvan alta. Kivet otin talteen, pesin ja ajattelin koittaa jospa niistä saisi pari kirsikkapuuta kasvatettua omaan pihaan. Jos siemenet itää, loput voi kaupata hyvillä mielin eteenpäin-ihan satoja puita ei meidän pieneen pihaan mahdu :D
Sokeriliemi: vesilitraa kohden 4-6 dl sokeria. Itse laitoin tuon neljä, riitti mielestäni ihan hyvin. Keitä vettä sen aikaa, että sokeri on täysin liuonnut ja jäähdytä. Itse pakkasin kirsikat n. 2-3 dl:n annoksiin ja laitoin sokerivettä sen verran, että kaikki peitty. Rasioita tuli aika tasan kymmenen, joista kolme vein tuliaisiksi kun viikonloppuna käytiin mun isovanhemmilla saunomassa ja äitillä yöpymässä. Vielä en ole testannut, miten sokeriliemi/kirsikat reagoi kun niitä lähtee sulattamaan, mutta luotto on hyvä. Kenties kokeilen lähipäivinä kirsikkamehun tekoa, kun eilen sain monen vuoden haaveilun jälkeen mehustimen Setämieheltä ennakkosynttärilahjaksi...
P.S. Setämiehen kanssa käyneen kommunikaatiokatkoksen takia noiden seitsemän rasian lisäksi pakastimeen päätyi litra ulkomaalaisiakin kirsikoita. Ainakin on millä herkutella tulevana syksynä/talvena! :)

27. heinäkuuta 2016

Viikko Pokemon kouluttajana

Reilu viikko sitten, pienen painostuksen jälkeen, tuli ladattua puhelimeen paljon puhuttu Pokémon Go. Ensimmäiset viisi tai kuusi taskumonsteria sain napattua kotisohvalta käsin ja ihmettelinkin mikä idea koko pelissä on, eikö sen nimenomaan pitänyt kannustaa liikkumaan. Setä oli pelistä innokkaampi ja monena iltana ollaan käytykin lenkillä, Pokémoneja jahtaamassa. Vaikka viikossa oma otussaldo kertyi lähes 50:en, en ole edelleenkään pelistä mitenkään erityisen innoissani...

Viikon pelailun jälkeen on käyny aika hyvin ilmi sovelluksen plussat ja miinukset. Aloitetaan niistä negatiivisimmista; akun kulutus on jotain aivan käsittämätöntä (vara-akku oli pakollinen ostos), mun Android-laitteella ei toimi AR-kamera eli Pokémonien nappaus "livemaailmasta" (otukset hukkuu heti kun ko.kameran kytkee päälle) ja Pokémonit ilmestyy näyttöön pienellä viiveellä (eli siinä vaiheessa kun on ajettu autolla kolme metriä ohi). Otuksien tiheys vaihtelee todella paljon mikä johtaa siihen, että maaseudulla asuvat jäävät auttamattomasti jalkoihin taajamaihmisten saadessa tiheässä olevien Pokémonien myötä kokemusta ja sitä myöten taistelusalien herruuksia. Tähän astinen saalis on ollut meillä kummallakin harmittavan yksipuolinen; Zubatteja, Rattatoita ja Pidgeyttejä riittäisi vaikka muille jaettavaksi... Peli jää myös huomattavan usein jumiin, mikä on hyvinhyvinhyvin ärsyttävää siinä kohtaa kun jokin harvinaisempi otus olisi mahdollisesti jäämässä kiinni. Joskus ei auta muu kuin sovelluksen käynnistäminen uudestaan ja siinä vaiheessa on turha enään haaveilla ko.otuksen kiinnisaamisesta. Myöskään pelin Nearby-toiminta (eli lista siitä mitä Pokémoneja on lähistöllä) ei toimi toivotusti; saattaa näyttää että jokin otus on 300metrin (kolme tassunkuvaa) päässä eikä tätä otusta näy välttämättä vielä 50 km:nkaan päästä!
Joku iltapäivä jossain päin Suomea
Plussia onkin jo vaikeampi keksiä, mutta mainittakoon nyt ainakin pelin värikkyys ja helppous. Valikko on englanniksi, mutta vaikka kielitaito ei riittäisi, on monet toiminnot pääteltävissä. Setämies mainitsi plussaksi sen, että kaikki pelaa samassa maailmassa (ei ole eri karttoja Apple- ja Android-pelaajille). Itse en hoksannut tuollaista edes ajatella, mutta plussaa se toki on. Peliin ei ole myöskään pakko sijoittaa oikeaa rahaa-mutta se saattaa sitten tarkoittaa teinien kanssa hengailua paikallisilla Pokestopeilla. Peli sopii niin uusille koululaisikäisille Pokémon-faneille, meille 2000-luvun alun Pokémon-huumassa täysillä eläneille kuin ihan niille tavallisillekin pelaajille. Liikkumiseen on toki varauduttava; Pokemunat eivät kehity ennen kun tietyt kilometrit tulee täyteen (2km, 5km tai 10km).

Kokonaisuudessaan ihan ok, kouluasteikolla ehkä 7:n peli. Paljon on kehitettävää, mutta nykyinen sovellus taitaakin olla vasta ensimmäinen versio. Itselläni on mennyt jo maku jatkuvaan puhelimen kyttäämiseen, Setämies ilmoittaa kyllä jos jokin harvinaisempi on näköpiirissä. Lenkeille lähtiessä peli on toki auki taskussa, jotta munat kuoriutuisi. Niistä saa välillä ihan kivojakin otuksia.
Mä ja Pidgey eräällä iltalenkillä. Setämiehen ottama kuva, mulla ei tosiaan tuo AR-kamera toimi...

12. heinäkuuta 2016

Viimeisen kuukauden kuulumiset

Viime postausta kirjoitellessa Setämies oli tosiaan siskonsa kanssa viettämässä pitkää viikonloppua Lontoossa ja mä hengailin siinä vaiheessa melko sekaisessa uudessa kodissa. Jossain vaiheessa oltiin puhuttu, että lähtisin reissuun mukaan mutta budjetti ei antanut periksi ja muutenkin totesin, että viettäköön Setämies nyt laatuaikaa siskonsa kanssa kun suhteellisen harvoin kumminkin näkevät. Maanantai-iltana reissuseurue kotiutui, mutta jo tiistaiaamuna Setämiestä kutsui taas lentokenttä, tällä kertaa työmatkan merkeissä. Tämä reissu tuli niin lyhyellä varoitusajalla ettei edes ehditty miettiä mun mukaan lähtemistä. Ensimmäisen reissun kohdalla olin jopa tyytyväinen pieneen hengähdystaukoon. Muutto oli ollut stressaava ja valitettavasti puran huonot fiilikset lähimpään ihmiseen. Tuon jälkimmäisen yksinoloviikon aikana tosin ehti tulla jo tylsää ja kova ikävä. En muista ehtikö Setämies olla yön vai kaksi palattuaan kotona ennen kun meitä kutsui Tampere, kylpyläyö ja mun veljenpojan rippijuhlat.

Seuraavalla viikolla päästiin onneksi palaamaan normaaliin rytmiin eli siihen, että Setämies on töissä virastoaikaan ja mä puuhailen kotona. Ne muutamat arki-illat mitkä oli ennen juhannusta oli aikaa parisuhteelle ja pahvilaatikoiden purkamiselle. Juhannus vietettiin pitkän kaavan mukaan Setämiehen vanhemmilla grillaillen ja mölkkyä pelaten. Mulla ei juhannukseen ole koskaan liittynyt mitään kummempia perinteitä joten en kaivannut samalla tavalla oman perheeni pariin kuten jouluna. Juhannukseen piti loppua jatkuvat riennot, mutta eipä se oikein onnistunut. Seuraava viikko toi mukanaan pienehkön stressin Turun kodille jääneiden tavaroiden roudaamisesta ja loppusiivouksesta. Joka ilta Setämiehen tullessa töistä lähdettiin hakemaan tavaraa ja jo kertalleen siistiksi saatu koti oli äkkiä taas pahvilaatikkoviidakko. Viikonloppu oli ihmeen tyhjäksi jäänyt, joten käytiin vilkaisemassa Turun Keskiaikamarkkinoita ja ostosreissulla Ikeassa.

Viime viikolla saatiin äiti kylään muutamasi päiväksi. Setämiehen ollessa töissä, me naiset viihdyttiin mustikkametsässä ja kirppiskierroksella. Torstaina hyppäsin äidin kyytiin ja Hämeenlinnasta Lahden bussiin. Oli tiedossa festariviikonloppu Summer Upin merkeissä. Festarit oli pienoinen pettymys. Perjantaina satoi vettä jonkin verran ja jotenkin festaritunnelman mukaisesti maa vettyi suoranaiseksi mudaksi. Keikoille yleisö pakkautui niin tiiviiksi ettei pystynyt yhtään jammailemaan omalla paikalla ja kielloista huolimatta jatkuvasti joku tupakoi vieressä. Mua ei noin yleensä tupakansavu haittaa, mutta en usko että se on tässä vaiheessa sikiölle hyväksi-ja koitapa siinä tungoksessa sitten löytää uusi paikka. Vessoihin oli kilometrin jono ja mielestäni järjestäjältä moka sen suhteen ettei esim.anniskelualueella ollut omia vessoja. Setämies oli ostanu mulle kahden päivän rannekkeen joululahjaksi, mutta en kumpanakaan päivänä jaksanut katsoa keikkoja loppuun asti. Yöpyminen järjestyi kuluitta Ässän luona-tosin häntäkin näki harmittavan vähän. Hyvä kun ehdin olennaisimmat kuulumiset viimeiseltä puolelta vuodelta kertoa...

 Seuraaviin viikkoihin tulee mahtumaan paljon pyykkäystä (saatiin eilen vihdosta viimein pyykkikone!), talkootöitä, neuvolakäyntejä, sukulointia, tuparit ja mikäli lupa lääkäriltä heltyy, niin kenties pienimuotoinen ulkomaanmatka. Elokuun lopulle on suunniteltu tupareita ja jos nämä menot siitä sitten alkaisi oikeasti rauhoittumaan...

10. kesäkuuta 2016

Ensimmäinen kolmannes

Eräs lukija esitti postaustoiveen liittyen raskausaikaan ja mielellänihän sellaisia ylös kirjoittelen. Haluan kumminkin säästää tämän blogin ylenpalttiselta vauvahöpinältä, joten ainakin näin raskausaikaan kuulumisia olisi tiedossa kolmanneksiin summattuina ja mahdollisina sivumainintoina arkea koskevissa postauksissa.

Maaliskuun puolessa välissä tosiaan tein positiivisen raskaustestin erääseen lääkekuurin liittyen. Ensimmäisen ja toisen testin kohdalla menkat ei ollu vielä myöhässä, testiin piirtyi himmeä viiva kontrolliviivan kaveriksi, mutta kolmas testi antoi jo varman tuloksen. Omat epäilyksetkin oli toki jo heränny; puolen tunnin bussimatka työharjoittelupaikalle sai aikaan kuvotuksen tunteen, koko ajan väsytti, röyhtäytti niin etten voinut olla varma pysyykö edellinen ateria sisuksissa ja ihan pienetkin jutut ärsytti. Melkein heti viimeisen testin jälkeen alkoi viikkojen pahoinvointi. Pitkälti vaan makasin sohvalla pesuvati vieressä, kun en voinut olla varma pysyykö edellinen ateria sisällä. Useimmiten pysyi, mutta olo oli silti kamala-ja samaan aikaan otti kuupan päälle se jatkuva makaaminen. Jossain huhtikuun viikoilla pahoinvointi lakkasi lähes yhtä nopeasti kuin oli alkanut ja sitten alkoikin stressi olenko sittenkään raskaana. Stressasin jokaista vessassa käyntiä sillä en halunnut löytää verta alushousuista ja odotin voimakkaita kipuja joita kuvittelin keskenmenon tuovan. Ruoka oli lakannut huonon olon aikana maistumasta eikä ruokahalu tuntunut millään palaavan vaikka enään ei oksettanut.

7 viikon nurkilla käytiin Setämiehen kanssa ekalla neuvolakäynnillä. Perusmittaukset (paino, pituus, verenpaine) ja paljon keskustelua siitä miten asiat nyt etenee. Toukokuun puolella oli veri- ja virtsakokeet joissa suljettiin pois sukupuolitautien riski ja yhdistettynä np-ultraan saatiin ettei ole kohonnutta riskiä saada Down-lasta. Ultrassa lääkäri totesi lapsen olevan hieman pienempi mitä terveydenhoitajan kanssa ekalla kerralla oltiin arveltu, mutta muuten kaikki oli hyvin. Tarvittavat raajat, selkäranka ja aivoverisuonet löytyi. Pituutta vauvalla oli tässä vaiheessa hieman alle 5cm ja huvitti kuinka se jo silti on mun kehon pomo. Mainittujen tutkimuksien jälkeen pahoinvointi teki pienen comebackin, mutta suurin piirtein rytmillä yksi paha päivä, kolme hyvää. Alkoi olla voimia tehdäkin jotain ja vähitellen ruokakin alkoi taas maistua. Unentarve myös lisääntyi hetkeksi, yksi viikko meni 15-16h yöunilla, ennen paluuta normaaleihin 9-11h yöuniin.

Ensimmäiset lähipiirin ihmiset arvasi raskauden viikko plussauksen jälkeen ja vaikka oltiin Setämiehen kanssa sovittu, että katseltaisiin ensimmäinen kolmannes rauhassa kertomatta kenellekkään, ei siinä kohtaa voinut valehdellakaan. Mä kerroin asiasta parille parhaalle kaverille, kun pahoinvointi antoi myöten ja Setämiehen työnantaja sai myös tietää aikaisessa vaiheessa, jotta poissaolot neuvolakäyntejä varten saatiin onnistumaan. Äitienpäivän nurkilla kerrottiin Setämiehen vanhemmille, mun vanhemmille ja isovanhemmille. Kaikki ovat suhtautuneet asiaan hyvin, osa toki yllättyi, ja musta on ollut mielenkiintoista kuulla esim. äitini kertomuksia niistä ajoista kun on ollut itse raskaana. Suunnaton tuki alkutaipaleella on ollut myös Setämiehen raskaana oleva pikkusisko-joka muuten sai tietää myös aika alkumetreillä kun mun oli pakko päästä jollekkin ihmettelemään oloja.

Painonmuutos ensimmäisellä kolmanneksella +700g. Maha ei luonnollisesti vielä näkynyt ulospäin. Laskettu aika marraskuun lopulla.
"Mato" np-ultrassa, viikkoja 11+4

9. kesäkuuta 2016

Miniloma Oulussa ja muutto

Viime viikon alussa pakkasin kimpsut ja kampsut ja suuntasin minilomalle Ketun (ja tämän Setäihmisen) luo Ouluun. Edellisestä kyläilystä olikin ehtiä kulua jo yli kolme vuotta-noin pitkälle kun ei ihan joka päivä tai edes joka viikonloppu tule lähdettyä kahville. Se mitä tiistai-illasta oli jäljellä kun junasta pois jäin, keskiviikko ja torstai saatiin todella nopeasti kulumaan Oulun keskustassa pyöriessä, koirien kanssa ulkoillessa ja Haaparannan visiitillä. Minilomalle oli taas hurjat suunnitelmat kirppiskierroksineen ja Glee-maratooneineen, mutta eipä ainakaan itseäni yllättänyt että osa jutuista jäi suunnitteluasteelle :D Kotielämän hektisyydestä olikin jo korkea aika saada kunnon irtiotto ja lupa vain olla tuntitolkulla.
Perjantaiaamuna hyppäsin paluumatka junaan, tosin kodin sijasta suuntana äippälä. Etelään päin kumminkin :) Lauantaina oli tiedossa serkun yo-juhlat ja ajattelin ettei kuuden tunnin junamatka juuri ennen juhlia olisi miellyttävää. Siispä jo edellisenä iltana äitille pitämään majaa ja lauantaina sieltä yhdessä juhlapaikalle. Setämies onnistui jotenkin kummasti luistamaan tästäkin "velvollisuudesta"... Kakkukahvit juotua hyppäsin viimein Turkuun kulkevaan bussiin ja ilta sujui muuttolaatikoita pakatessa. Taisinpa siinä ehtiä kupposen teetä juomaan naapurienkin kanssa... Setämies könysi yöllä kotiin riennoistaan ja sunnuntai sekä maanantai keskityttiin ankarasti pakkaamiseen. Tiistaiaamuna pihaan kaarasi muuttoauto ja täällä sitä nyt ollaan uudessa kodissa. Tai minä olen. Setämies lähti siskonsa kanssa Lontooseen.
Fiiliksiä uudesta kotikaupungista, kodista ja edenneestä raskaudesta luvassa jahka löydän ajatukseni jostain pahvilaatikkoviidakon keskeltä...

4. kesäkuuta 2016

Eräs kirjavinkki elämäntapamuutoksen tueksi

Alkuvuoden laihdutusinnostuksessa tilasin BestShape-sivustolta reilu parikymppiä maksaneen "treenikirjan". 165 sivuinen opus sisälsi ruokavalio- ja treeniosuuksien lisäksi jumppaohjeita, reseptejä ja ravintotietoa. Kirjan idea oli simppeli; viikon alussa piti kirjata ylös tavoitteet alkavalle viikolle ruuan, treenien kuin henkisen hyvinvoinnin suhteen. Piti perustella syitä kokonaisvaltaiseen elämäntapamuutokseen, kirjata mitat, paino ja painotavoite. "Päiväsivuille" kirjattiin kellonajat, ruuat ja juomat, oma mielipide aterian onnistumisesta, päivän suositusannoksien täyttyminen, unenmäärä, ravintolisät/vitamiinit, treenin sisältö ja kesto, mielipide treenin tehosta. Tilaa oli jätetty muille huomioille. Tähän jälkimmäiseen kohtaan pidin kirjaa suolen toiminnasta tai selittelin syömisiä (taloyhtiön talvitapahtuma, kylässä tms.). Seitsemän päivän jälkeen päästiin yhteenvetosivulle, jossa kyseltiin eri tavoitteiden täyttymisestä, viikon onnistumisista, tavoitteista joissa on parantamisen varaa, inspiraation lähteistä ja vaihtuva viikkotehtävä haastoi esim. miettimään asioita joissa voisi olla itsekkäämpi, uskomuksia joista haluaisi luopua ja kiitollisuuden aiheita.
Kuvia kirjan sivuista
Kirjaa oli tarkoitus täyttää 12 viikkoa, mutta oma into lopahti viikon 11 puolessa välissä. Alkaneella raskauspahoinvoinnilla, kasvaneella unentarpeella ja entistä rajoittuneemmalla ruokavaliolla saattoi olla osuutta asiaan...Vasta nyt sain tehtyä tuloskatsonnan; Muutamilla viikoilla sain pidettyä kiinni yhdestä herkkupäivästä, treenattua jopa 3-4 kertaa viikossa ja kuitujen, veden ja kasvisten määrään huomiota enemmän kiinnitettyä alkoi suolikin toimia kuten kuuluu. Sitten oli niitä viikkoja jolloin karkkia tai muuta hyvää meni vähän joka päivä eikä jumppaaminen innostanut lainkaan... 10 viikon aikana paino ehti vaihdella jonkin verran, mutta lopputulos oli -1kg. Olin tuossa vaiheessa 8-9 viikolla raskaana. Vyötärö-, rinnanympärys-, lantio-, käsivarsi- ja reisimittoja en tajunnut ottaa innostuksen hiivuttua ja nyt jos otan, tulos ei varmasti ole sama mitä se olisi huhtikuun lopussa ollut. Se jää vähän harmittamaan. Kaiken kaikkiaan ko.kirjasta jäi mukava fiilis ja voin suositella kaikille. Vaikka jokaisella päiväsivulla on mainittu sekä ruokailu- että treeniasiat, antaa kirja tilaa juuri sellaiselle muutokselle mitä itse kaipaa. Oli se sitten arkiliikunnan lisääminen, ruokavalion muutokset tai kovempi treeni yhdistettynä oikeanlaisiin syömisiin.

30. toukokuuta 2016

Kolme toivomusta

"Elipä kerran köyhä puunhakkaaja. Eräänä päivänä hän aikoi juuri kaataa suuren tammen, kun hiljainen ääni sanoi: "Älä kaada puutani!" Mies katsoi hämmästyneenä ympärilleen, mutta ei nähnyt ketään. Hän nosti uudestaan kirveensä, mutta taas hän kuuli äänen: "Hyvä puunhakkaaja, älä koske puuhuni!" Mies katseli ympärilleen entistä hämmästyneempänä. Mutta hän ei huomannut ketään. Kolmannen kerran hän nosti kirveensä. Silloin hänen eteensä ilmestyi pieni mies, jolla oli yllään aivan vihreä puku. "Pyydän sinua hartaasti, älä kaada puuta", sanoi pieni mies. "Se on minun kotini, minulla ei ole muuta asuinpaikkaa, jos se kaadetaan." Puunhakkaaja oli lempeä mies ja suostui pyyntöön. Pikku mies oli niin iloinen, että hän sanoi: "Saat toivoa kolmea asiaa ja minä täytän toivomuksesi". Köyhä mies ihastui, kiitti ystäväänsä ja kiiruhti kotiinsa kertomaan uutisen vaimolleen. "Ajattelehan!", hän huudahti. "Nyt saamme mökin, lehmän ja kanat, joita olemme jo kauan toivoneet." "Tyhmyri!", puuskahti vaimo. "Jos kerran voimme saada kaiken minkä haluamme, niin miksi emme pyydä jotain hienoa? Minähän voisin olla kuningatar ja sinä kuningas ja me voisimme asua kultalinnassa, jossa on kristalli-ikkunat". Mutta mies tahtoi saada mökkinsä. Kultaista linnaa hän ei ainakaan halunnut. He riitelivät koko päivän ja illan siitä mitä toivoisivat. Myöhään illalla mies muisti, ettei hän ollut syönyt murustakaan koko päivänä. "Kyllä on nälkä!", hän sanoi. "Saisinpa palasen makkaraa!". Heti paikalla hänen eteensä ilmestyi herkullinen makkara. "Senkin pölkkypää!", huusi vaimo vihaisena. "Siinä meni ensimmäinen toive!" Mies tuli jo kärsimättömäksi. "Kunpa sinun nenäsi päähän kasvaisi iso makkara!", hän huusi. Ja kohta keikkui vaimon nenänpäässä pitkä ja kiiltävä makkara. Naisraukka purskahti raivoissaan itkuun. "Se oli jo toinen toivomus!" "Kyllä me vielä voimme sen sinun linnasi saada", sanoi puunhakkaaja. "Et ikinä toivo linnaa!" kirkui vaimo. "Mikä kuningatar minä olisin! Makkarakin roikkuu nenänpäässä! Ota se pois!" Ja puunhakkaaja sanoi juhlallisesti: "Toivon että vaimoni nenänpäässä ei olisi makkaraa." Makkara hävi silmänräpäyksessä ja siinä puunhakkaaja ja hänen vaimonsa istuivat. Heidän toivomuksensa olivat täyttyneet."
Tarina ja kuva kirjasta Hanhiemon satuaarre, WSOY, 1973
Lauantai-iltana kyseinen satu toimi meidän iltasatuna ja kirjan sulkeuduttua kysyin Setämieheltä mitkä olisi hänen kolme toivomusta. Vaikeutin tehtävää vielä sillä, että mitään yleismaailmallista (kuten sotien loppumista tai ilmastomuutoksen pysäyttämistä) ei saanut pyytää. Pitkän mietinnän jälkeen Setämies toivoi ettei sairastelisi ikinä enään, että osaisi kaikkia maailman kieliä edes sen verran että pystyisi niillä kommunikoimaan ja että joskus voisi tehdä työtä sen kivan luonteen eikä toimeentulon takia. Itse lupasin myös kertoa mitkä olisi omat kolme toivetta. Jostain syystä ajattelin tehtävän olevan helppo, mutta sitä se ei ollut. Lopulta sain sanottua etten halua tulevan lapsen saavan kaikkia mun iho- ja allergiaongelmia, että osaisin dreijata ja että joskus olisin työssä jossa rehellisesti voisin sanoa viihtyväni.
Nyt olisi mukava kuulla mitä te siellä ruudun toisella puolella toivoisitte! :) Otetaan sama sääntö minkä sanelin Setämiehelle eli toiveet ei saa olla yleismaailmallisia. Samalla voit kertoa mikä on ollut omat kirjasuosikkisi lapsena.

29. toukokuuta 2016

Mun kahdeksantoista

Moni bloggaaja on haastanut jatkamaan lauseita. Pitkään tämä jo luonnoksissa pyörikin ennen kun nyt sain jotain järkevää (?) aikaiseksi.

En ymmärrä...aloittamisen vaikeutta. Koska se sitten siivousta, nukkumista, tiskikoneen tyhjentämistä, kaupassa käymistä, uutta blogitekstiä. Hommat olisi useimmiten moneenkin kertaan jo hoidettu, jos ei olisi käyttänyt energiaa ja aikaa (turhien) tekosyiden keksimiseen.

Seuraavaksi ajattelin...nukkua. Illat ovat venähtäneet taas luvattoman pitkiksi, joten uudessa kodissa muutaman viikon päästä lienee paikallaan jonkinasteinen unikoulu ja vuorokausirytmin palauttaminen.

Viimeaikoina... olen löytänyt uudestaan blenderin ja smoothiet. Tuleepa hyödynnettyä pakastimen marjatkin johonkin ennen muuttoa. Myös Setämies tykkää.

En osaa päättää... haluaisinko sittenkin toisenlaisen riippumaton. Nykyinen pussimainen versio on toisaalta hyvä, siinä pystyy nukkumaankin ilman vaaraa tippumisesta, mutta sellainen epäpussimainen voisi taata esim.tasaisemman rusketuksen.

Muistan ikuisesti... veljeni puhelun tammikuisena iltana 2010. Mua kysyttiin muutaman päivän varoitusajalla kummiksi-enkä saanut tehdä päätöstä heti vaan veljelle piti tunnin-parin päästä soitella takaisin :D

Päivän paras juttu... kiireettömyys! Ollasn katsottu Setämiehen kanssa monen monta jaksoa Greyn anatomiaa, ostamassa tv-taso, pakattu muutama muuttolaatikko, jne. On mukavaa kun kumpikin ollaan kotona eikä ole mitään aikataulutettua!

Noloa myöntää, mutta... olen ollut viime aikoina hyvin laiska työnhaun suhteen. Jotenkin nyt kun tässä tulee muutto ja kesä ja kaikkea...

Viikko sitten... vietin laatuaikaa äitini kanssa kirpputoreilla ja ristikoita yhdessä täytellen. Käytiin myös mummolassa ja näin pari serkkuani neljän vuoden tauon jälkeen.

Kaikista pahinta on... valehtelu. Monien satojen eurojen vakuutuslaskut. Se hetki, kun on jo vähän kiire jonnekin mikä ei voi odottaa ja iskee armoton vessahätä-tai vaatekriisi. Tai molemmat. Sota. Ensimmäiset hyttysenpistot kesällä.

Salainen taitoni on...uskomaton lyriikkamuisti, etenkin suomenkielisten kappaleiden kohdalla. Oli se sitten Happoradioo, Mattia ja Teppoa, Sannia, Spektiä, Katri Ylanderia, Jukka Poikaa,...

Jos saisin yhden toiveen se olisi... loppuelämän kestävä onnellisuus.

Minulla on pakkomielle... pitää kynät penaalissa samoin päin :D

Söin tänään... kirpeitä irtokarkkeja, joilla sain aikaan mahtavan päänsäryn...

Ärsyttävintä on... se kun ärsyyntyy toisen ihmisen inhottavasta tavasta ja hetken päästä huomaa toimivansa itse sillä samalla ärsyttävällä tavalla.

Tekisi mieli... ostella jo kaikkea kivaa marraslapselle. Vauvanvaatteet yms. on vaan NIIIN suloisia ja nyt kun tietää, että niille tulisi käyttöäkin... Pienen pienet Reinot saavat kumminkin toistaiseksi riittää.

Minusta on söpöä... jos Setämies töistä tullessaan malttaa (edes hetkeksi) rauhoittua sohvalle viereen ja katsotaan yhdessä jotain hömppää toisiamme silitellen. Viime aikojen suosikkiohjelma on ollut Suomen huutokauppakeisari (ja Greyn anatomia).

Hävetti...kun eräs naapuri kyseli  olenko osallistumassa johonkin tapahtumaan eikä sitten ollut pienintäkään hajua mistä oli kyse. En kehdannut kysyäkään mistä puhutaan niin totesin, että koitan ainakin...

Olenko ainoa, jonka mielestä... linnut aloittavat liverryksen aivan liian aikaisin aamulla?

22. toukokuuta 2016

On tapahtunut isoja juttuja

Kuluneen kevään aikana on menty Setämiehen kanssa kihloihin, ostettu isohko asunto ja vaihdettu auto isohkoon maasturiin. Vaikka perheenlisäyksestä ei kihloihin mennessä tai isompaa asuntoa etsiessä ollut vielä tietoa, oli perheellistyminen kumminkin taka-ajatuksena-ja osa ihmisistä viimeistään siinä vaiheessa arvasi jotain tapahtuvan kun leikkisästi traktoriksi nimetyllä uudella autolla pihaan kaarrettiin. Muutama viikko autokauppoja ennen oli siihen kuuluisaan pissatikkuun kaksi viivaa piirtynyt. Meille on tulossa vauva.
Lapsi on toivottu ja harkittu, mutta on myönnettävä että ajankohta yllätti. Aloitin helmikuussa pph-opiskelut sillä ajatuksella, että omia lapsia syntyy vasta valmistumisen jälkeen ja voin siinä sivussa sitten hoitaa niitä ulkopuolisiakin. Toisin kävi. Sen jälkeen kun olin pari-kolme viikkoa kärsinyt pahoinvoinnista, neuvottelin vastuuopettajan kanssa opintojen etenemisestä. Tämä loi mulle aikataulun, jolla tutkinnon olisin saanut suoritettua ennen lokakuussa alkavaa äitiyslomaa, mutta itse pidin ko.aikataulua liian tiukkana. Pelkäsin myös sitä ettei pahoinvointi lopu ensimmäisen kolmanneksen jälkeen vaan tulen kärsimään sitä koko yhdeksän kuukautta. Lopetin opinnot.

Muutto uuteen kotiin koittaa reilun kahden viikon päästä ja olen hieman jopa kauhuissani. Vaikka mun haaveisiin on kuulunut vakiintunut parisuhde ja perheenlisäys, viimeisen vuoden aikana käytäntösyistä isompi asunto ja isompi auto, en ole lainkaan varma olenko valmis tähän. Olen nuori, 22-vuotias. Miten voin olla varma, että elämä on tässä? Mistä tiedän onko Setämies oikeasti se jonka kanssa haluan vannoa vihkivalat? Mistä voin olla varma, että Setämies on oikea ihminen lasteni isäksi? Onko hänestä ylipäänsä isäksi? Tai minusta äidiksi? Onko meistä herraksi ja rouvaksi-entä jos rakkaus ei vaan riitä?
Vaikka ihan kaikkea en pysty vanhemmilleni tai anoppilan väelle puhumaan, on ollut helpotus jakaa edes vauvauutinen. Setämiehen vanhemmat, mun äiti ja isovanhemmat sai tietää asiasta äitienpäivänä ja mun isä nyt viikonloppuna. Kaikki ovat suhtautuneet asiaan hyvin, osa toki yllättyi, ja musta on ollut mielenkiintoista kuulla esim. äitini kertomuksia niistä ajoista kun on ollut itse raskaana. Suunnaton tuki alkutaipaleella on ollut myös Setämiehen raskaana oleva pikkusisko. En usko, että näiden tukiverkostojen merkitys yhtään pienenee, kun pian alkaa elämä taas täysin entuudestaan tuntemattomassa kaupungissa.
Tällaiset pyyhkeet tulevat isovanhemmat ja mun puolen isoisovanhemmat sai

13. toukokuuta 2016

Money, money, money

RAHA
Sillä voi ostaa talon,
mutta ei kotia
Sillä voi ostaa sängyn,
mutta ei unta
Sillä voi ostaa kellon,
mutta ei aikaa
Sillä voi ostaa kirjan,
mutta ei tietoja
Sillä voi ostaa aseman,
mutta ei kunnioitusta
Sillä voi maksaa lääkärin,
mutta ei terveyttä
Sillä voi ostaa verta,
mutta ei elämää
Sillä voi ostaa seksiä,
mutta ei rakkautta

Raha on aihe josta ei julkisesti paljon puhuta. Toisaalta ymmärrän; naapuria ei haluta tehdä kateelliseksi tai ajatellaan että rahalla, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa, ei tosiaan saa kaikkea. Se ei liene kenellekkään yllätys, että nykymaailmassa raha on välttämätöntä toimeentulemisen kannalta. Itse vain mielelläni olisin rehellinen asian suhteen...

Melkein heti kun olin opiskelut helmikuun lopussa aloittanut, totesin ettei se olekaan mun juttu. Jäin taas työttömäksi. Meni viikkoja ennen kuin työkkäri ja Kela hyväksyi asian, ja nyt kun byrokratia on hoidettu, saan on Kelan työttömyystukea 32e/pv. Muita tukia (asumistuki, toimeentulotuki) ei ole tiedossa, kiitos hyvin tienaavan Setämiehen. Säästöjä ei ole, mutta sen myönnän täysin omaksi tyhmyydeksi...

Raha on meidän arjessa ikuisuuskysymys. Lähes päivittäin käydään keskusteluja siitä paljonko mä pystyn vuokrasta maksamaan, kumpi käy kullakin kuluvalla viikolla kaupassa, paljonko olisi hyvä jäädä rahaa omaan käyttöön. Samaan aikaan kun Setämies kantaa kotiin uusinta elektroniikkaa tai shoppailee vaatteita, mä mietin laitanko viimeisen euron yhteiseen maitopurkkiin vai ostanko itselleni pitkästä aikaa vaikka suklaata. Samaan aikaan kun Setämies ostaa tonnin kirjahyllyjä, kolmensadan euron kuulokkeet tai tarjoaa illallisen ulkona pitkän kaavan mukaan, mulle riittäis se viidenkympin kirjahylly Ikeasta, kolmen euron kuulokkeet Tallinnan tuliaisena ja noutoruoka Subwaysta. Jälkimmäiset vastaa enemmän omaa tulotasoani, sitä mihin olen tottunut. En tiedä totunko tuloeroihimme koskaan.

30. huhtikuuta 2016

Maailman helpoin ja nopein tonnikalarisotto

Tarvikkeet: vettä, purkki tonnikalaa, vihannes-riisisekoitus (pakaste, Apetit). Kattila, kauha, pikkulusikka, siivilä.
Keitä vihannes-riisi pussin ohjeen mukaan (n. 1dl vettä, 4min)
Vihannes-riisin keittyessä ehtii möyhentää tonnikalan ja kattaa pöydän
Valuta kypsyneestä vihannes-riisistä ja tonnikalasta ylimääräiset nesteet pois
Kippaa tarjoiluastiaan, sekoita ja tarjoile.
Ruuan tekemiseen menee n. 10-20 minuuttia riippuen keittääkö veden vedenkeittimessä alkuun vai antaako keittyä kattilassa alusta pitäen. Mainituista raaka-aineista (300g vihannes-riisiä, 185g tonnikalaa) tulee kaksi lautasellista valmista pöperöä. Meillä käytettiin auringonkukkaöljyssä olevaa tonnikalaa antamaan makua muuten mausteettomaan ruokaan.

Pelkoa ja ahdistusta, yöstä toiseen

Oon nyt muutaman viikon ajan, lähes joka yö, nähnyt samantyyppisiä ahdistavia unia enkä ole keksinyt mistä tämä johtuu. Vähitellen nukkumaanmeno alkaa taas ahdistaa, sillä tiedän edellisöiltä tuttujen kuvioiden jatkuvan. Tiedän herääväni yhden tai useamman kerran yön aikana kylmänhikisenä, sydän ylikierroksilla ja varmana maailman pahuudesta.
Ensimmäisillä viikoilla unissa vaani tappaja, joka aseella uhaten koitti saada mut kiinni. Ikinä en saanut kuolettavaa osumaa vaikka loogisesti niin olisi pitänyt käydä. Parisen viikkoa sitten kuvio hieman muuttui; unissa vaani edelleen tappaja, mutta mä en ollut se jota koitettiin saada kiinni. Joku ympärillä olevista oli ja usein osumaa saikin. Osumat ei kuitenkaan tappaneet heti ja mun tehtävä oli koittaa saada apua paikalle-usein keskellä autioo kaupunkia tai erämaata, ilman minkäänlaisia viestintävälineitä. Avunhuutoja ei kuullut kukaan ja uhrit vähitellen kuivui kuoliaaks. Muutama yö sitten asetelma muuttui taas; jälleen olen itse kohteena. Aseita enemmän unissa on nyt fyysisen väkivallan ominaisuuksia, tappeluita jne. Ainoaksi jäävä poispääsytie osoittautuu usein sellaiseksi, joka tappaa minutkin (esim.pitää kävellä maamiinaan). En halua kuolla, mutta tiedän kuolevani joka tapauksessa...

Vaikka unientulkintaan pitää suhtautua yhtä huumorilla kuin horoskooppeihin, vilkaisin mitä tulkintakirja (Unikirja-Mitä unesi kertovat, Nykyposti, 2001) sanoo noista toistuvista elementeistä. Tulos ei ollut mitenkään...hehkeä.
Ase: enne tulevista ongelmista, ammutuksi tuleminen enteilee vakavaa sairautta, toisten ampumisen näkeminen ennustaa sairaskohtausta
Juokseminen: tarve paeta vaikeaa tai noloa elämätilannetta
Kuoleminen: toisen henkilön kuolemisen näkeminen ennustaa unennäkijälle perintöä (jotain positiivista sentään :P)
Loukkaantuminen: jos itse loukkaantuu, merkitsee uni hyvää terveyttä, mikäli näkee toisen loukkaantuvan, varoittaa epäluotettavista ystävistä
Pakeneminen ja pako: itseluottamuksen puute, (epäonnistunut pako) kehottaa luottamaan enemmän omiin kykyihin ja vaistoon
Pelko: unennäkijän  tehnyt virheitä, joita katuu syvästi, unennäkijän pystyy kohtaamaan ongelmansa ja selvitymään niistä
Tappaminen: tappamisen näkeminen ennustaa onnettomia käänteitä, uni viittaa stressin täyttämän ajan alkamiseen ja unennäkijää kehoitetaan hakemaan asiantuntijan apua
Vaara: menestystä ja kunniaa elämässä, varoitus todellisesta vaarasta. Jos uhka on unessa fyysinen, unennäkijän tulisi olla erityisen varovainen terveytensä suhteen
Veri: onni kääntää selän unennäkijälle, veri käsissä on merkki huonosta terveydestä.

15. maaliskuuta 2016

Ehkäisylaastari kokemukset

Vuonna 2013 erään kesäromanssin seurauksena tuli ehkäisy omalla kohdalla ajankohtaiseksi asiaksi. Tutkin eri vaihtoehtoja jonkin verran netistä; luin käyttökokemuksia ja vertailin hintoja ennen kuin varasin ajan kouluterveydenhuoltoon. Jo mennessä tiesin, että haluan ainakin kokeilla ehkäisylaastareita-tykästyin ajatukseen ettei joka päivä tarvitse muistaa ottaa pillereitä ja toisaalta siitä “helppoudesta”, että ehkäisy oli lopetettavissa joka kuukautisiin (eikä ehkäise vuosia kerralla kuten esim.ehkäisypuikko). Terveydenhoitaja hieman ihmetteli valintaani, mutta antoi kumminkin näytepakkauksen mukaan ja pyysi lääkäriä kirjoittamaan reseptin.
Jotain pientä iho-oireilua oli aluksi; varsinkin laastarin irroittamisen jälkeen iho punoitti ja kutisi. Laastareista jäi irroittamisen jälkeen myös vaihteleva määrä liimatahmaa ihoon ja etenkin kesäaikaan oli tarkoin mietittävä mihin laastarin asettaa, jotta jokainen vastaantulija ei luulisi sitä nikotiinilaastariksi ja kyselisi kokemuksia. Noin 1,5 vuotta käytön aloittamisen jälkeen tuli kerran läpivuotoa ja jouduttiin hetkellisesti miettimään uutta vaihtoehtoa, mutta koska läpivuodot eivät enään toistuneet, pysyin laastareissa aina tämän vuoden alkuun asti.
Nyt kun miettii aikaa taaksepäin, tuo kaikki oli loppuen lopuksi todella pientä. Olin laastareihin ja niiden helppouteen todella tyytyväinen. Ja nyt olen tyytyväinen siihen, että vieressä on mies jonka kanssa lapsi olisi enemmän kuin tervetullut.

7. maaliskuuta 2016

Onko liikaa vaadittu?

Rakas ystäväni Kettu kirjoitti jo syksyllä inspiroivan postauksen blogissaan, aiheena viisivuotissuunnitelma unelmille. Piti jo tuolloin postaus ottaa haasteena, mutta jotenkin kuukaudet vain ovat valuneet ohi... Nyt törmäsin postaukseen uudestaan ja päätin tarttua härkää sarvista. 
Oon aika ajoin kirjoittanut haaveita erilaisiin päiväkirjoihin yms., joten nyt "tiukan paikan" tullen pystyin hieman lunttaamaan mistä kaikesta olen viime vuosina unelmoinut-ja mitkä niistä haaveista edelleen on voimassa olevia. Haluan käydä drive-in elokuvissa, käydä Kolmårdenissa, matkustaa Miami Beachille, hypätä tandem-hypyn, risteillä Välimerellä, käydä Prometheus-leirin,...

Seuraavan viiden vuoden aikajanalle asetan kumminkin seuraavat haaveet: haluan oppia soittamaan pianoa, muuttaa Setämiehen kanssa isompaan kotiin, saada ainakin yhden lapsen, mennä naimisiin, käydä Pariisissa, valmistua perhepäivähoitajaksi ja saada koulutusta vastaavaa työtä (oli se sitten PPH- tai NUVA-hommia). Haluan olla onnellinen.
Hyvin tiivistetysti seuraavat viisi vuotta voisi olla tässä :)

Niin paljon mahtui yhteen viikkoon...

Kulunut viikko on ollut hetkeen toiminnallisin-ja uutisrikkain. Muutaman päivän varoitusajalla sain opiskelupaikan; maanantaina aloitin perhepäivähoitajan opinnot. Tosin ainoastaan maanantait menee koulun penkkiä kuluttaen ja ti-pe harjoittelussa. Uuden koulun lisäksi oon siis ehtinyt jo vähän päässyt sisään päiväkotimaailmaankin 1-2-vuotiaiden parissa. Kuuden tunnin työpäivät menevät todella nopeesti kun ei tarvi miettiä tekemistä vaan pyörittää rutiineja; puetaan ulos, syödään, käydään potalla, nukutaan, käydään potalla, syödään,...
Koska viime syksynä kuukausien työttömyyden jälkeen arki alkoi yhtäkkiä täyspainoisena 37,5h työajalla ja vieläpä epäsäännöllisin työvuoroin, en kerta kaikkiaan jaksanut. Työ ei ollut ihan sitä mitä toivoin-ja valitettavasti se näkyi myös ulos. Jotta tuo sama ei toistu nyt, aloittelen "lyhyillä", 6h päivillä. Muutaman viikon kuluttua voi tuntimäärää lisätä 7-8 tuntiin mikäli tuntuu siltä. Nyt ainakin oon voimissain Vickyä lainaten ;)
Viime maanantaina oli vietettiin karkauspäivää ja pitihän sitä munkin järjestää Setämiehelle pienoinen yllätys. Varmana hamekankaasta kosaisin, kun Setämies palasi töistä ja suureksi yllätykseksi vastaus olikin myöntävä-muutamin ehdoin. Kirkkohäitä ei tule eikä maistraattivihkimistäkään ennen kun meillä on yhteinen lapsi syntynyt ja se on nimetty. Vielä ei ole mistään raskaudestakaan tietoa...
Rekvisiittasormukset oli edullinen löytö H&M:ltä, oikeat käytiin ostamassa tiistaina. Haluttiin yksinkertaiset sormukset, millä ei rahallisesti ole arvoa ja muutaman tunnin etsimisen jälkeen löydettiinkin sopivat. Nyt kummankin vasenta nimetöntä koristaa tummahko volfram-sormus. Koska kihlautuminen oli meille itsellekin hieman yllätys, ei olla siitä monellekkaan vielä kerrottu. Esimerkiksi Setämiehen vanhemmat ei vielä tiedä lainkaan ja mikäli joku meidät tunteva tämän lukee, toivoisimme että pikkulinnut osaisivat olla visertämättä. Kerromme itse kun siihen tarjoutuu tilaisuus.
Kaikkien kihlaus-, koulu- ja työkuvioiden jälkeen olikin pienen miniloman paikka ja lähdettiin Tallinnan risteilylle "virkistäytymään". Risteilyiltaan kuuluu kiitettävä määrä kilistelyjä ja ilmaisia paukkuja, kun reissuseurue lopulta tajusi meidän sormukset. Olin vakaasti päättänyt olla juomatta ja ostamatta karkkia matkalle lähtiessä, mutta toisin kävi. Juominen toki pysyi viinilasillisessa (ruuan kanssa) ja parissa Breezerissä, mutta karkkia tuli senkin edestä raahattua keittiön kaappiin odottamaan seuraavaa herkkupäivää... Vaikka illalla oltiin ihan ihmisten aikaan takas kotona ja nukkumassakin, aamulla teki kovasti mieli kääntää kylkeä ja viettää vielä yksi vapaapäivä...

22. helmikuuta 2016

"Voisin ottaa susta kiinni ja pyytää vielä jäämään vielä hetkeksi..."


Perjantaiaamuna pitkään nukuttuani tuli kiire äippää vastaan keskustaan. Viikonlopun mittainen vierailu alkoi sujuvasti ihastumalla Onnimannin kädentaitoihin ja kauppareissulla. Tuotiin reissukassit meille, juotiin kahvit ja rupateltiin mukavia ennen kun lähdettiin uudestaan, kevyemmin varustein, kaupungille. Pari kirpputoria, lelukauppa ja Setämiehen liittyessä seuraan ruokailu aiemminkin mainitsemassani Kortteliravintola Kertussa
Lauantaina vierailtiin heti aamusta nukkekotinäyttelyssä Aboa Vetus & Ars Novassa. Samassa yhteydessä oli myös näyttely missä oli kaivettua vanhaa Turkua esille ja esiteltiin entisajan käyttöesineitä, pelejä yms. Näyttelyistä matka jatkui parille isommalle kirpputorille ja taas kauppaan (kaikkea kun ei voi muistaa kerralla...). Alkuillasta sauna ja monen tunnin erä Monopolya-kohdalleni konkurssi osui parin tunnin kohdalla, Setämies ja äippä sopi tasapelin 1,5-2h myöhemmin.
Sunnuntaiaamuna aamupalan jälkeen heitettiin äiti kotimatkabussiin ja suunnattiin itse Setämiehen vanhemmille syömään. Vatsojen täytyttyä matka jatkui Setämiehen kummitytön syntymäpäiville ja muutaman tunnin rupattelun jälkeen vielä takaisin kotiin. Kamalaksi uhkailtu ajokeli ei onneks haitannut matkantekoa niin paljon kun etukäteen pelättiin ja turvallisesti kotona oltiin hieman ennen yhdeksää. Kauheesti siinä ei sitten tarvinnut miettiä tuleeko uni...