22. joulukuuta 2013

Jouluhajatelmia

Ihmeiden aika ei ole näemmä loppunut. Kummisetä muista joulukortilla (mitä ei ole varmaan ikinä ennen tehnyt) ja tuli joulupostia hellittelynimien kera myös V:ltä. Lahjoista suurimman osan sain etukäteen ja toiveiden täyttymisen lisäks löytyi myös mukavia yllätyksiä-kuten useampikin palapeli sekä 25:n vuoden elämänkerrallinen työvihko. Ihme on myös se, että vuosien tauon jälkeen ollaan kokoonnutaan kaikki äitin puolen sisarukset saman katon alle aterioimaan-nyt kun mäkin muutin suunnitelmani enkä aattoa vietä isällä kuten alkuperäinen suunnitelma (vuosien jälkeen) oli.

Alitajuiset isähahmot

Jotenkin olen taas siinä tilanteessa, että ihastumista on ilmassu ja sen kohde käy parhaillaan huoltajuuskiistaa jälkikasvustaan. Edellinen vastaava oli kesällä, Kroatian reissun tiimoilta... Tälle ensimmäiselle, kesäiselle, asiaa ystävänä ihmettelin ja vaikka ehkä alitajunta oli koittanut mulle sanoa samaa, vastaus...pysäytti. "...tai sit oireilet eroperheen lapsena ja haet alitajuisesti isähahmoa. Janoat isän hyväksyntää ja rakkautta...".
Niin...Kenties...Mutta miksi? Iskä on olemassa, osana mun elämää. Nähdään säännöllisesti ja soitellaankin välissä. Rakkautta kotoa ei ole puuttunut-vaikka se ehkä enemmän näkyykin tekoina kuin sanoina kuuluu. Porukoiden erosta on about 18 vuotta eli elämä eroperheen lapsena on mulle arkipäivää. On aina ollu-eli ei kai mun nyt pitäis mitenkään oireilla?...

11. joulukuuta 2013

If you love me

Parisen viikkoo sit oma kone lähti korjaukseen, tai siis oikeastaan yhdelle tutulle katsottavaksi onko mitään enään tehtävissä. Tuomio oli se mitä arvelinkin eli uusi emolevy ja akku tarvis hankkia-mikä taas tulee vaihtamisineen uuden koneen hintaiseks. Tänä aamulla korjaajalle viestitinkin, että läppärillä saa heittää vesilintua. Elän siis edelleen ilman nettiä-tällä hetkellä Minkkimiehellä koneella.

Tosiaan siis reissuun tuli taas lähdettyä. Torstaina alko nelipäiväset pikkujoulut Pirkanmaalla mistä tosin jo perjantaina lähdettiin Käpälämäkeen pienemmällä porukalla. Ei vaan ollu mun ja Ketun mesta ne pikkujoulut, kumpaakin sattu pahasti niin fyysisesti kun henkisesti... Käpälämäessä oli hyvä poppoo, harmi vaan että aikaa oli vaan yheks yöks. Seuraavan yön (la-su) olin uuden...hmmm...ihastuksen luona ja sieltä sunnuntaina taas etiäpäin. Uuteen paikkaan, maalle, jämähdin useammaksikin yöksi ennen kun eilen tulin Minkkimiehelle.

Minkkimiehen lähellä olo tuntuu jotenkin väärältä ja kotiudunkin suunniteltua aiemmin. Tiedä sitten missä välissä tapahtui ja mitä, mutta meidän orastava suhde on kuollu. Mua ei jostain syystä edes harmita.... Haluun vaan kotiin ja eroon korvatulehduksesta.

29. marraskuuta 2013

Koko maailma roikkuu harteillasi

Joskus Forssa oli mulle...koti. Paikka johon sai vaikka vaan viikonlopuksikin tulla hengähtämään, kun toisaalla meinas kaatua asiat niskaan. Nyt se on jotenkin kääntyny toisin päin-ja siks ehkä helppo ajatella että jatkossa kävisikin harvemmin iskää moikkaan. En tiiä mistä pelot on tullu, ikinä ei oo mitään sattunu, mutta tosiaan jo keskellä kirkastakin päivää pelottaa liikkua yksin. Jotenkin...autio paikka. Rauhallisuuden jotenkin sisäistettyä jostain nurkan takaa pöristelee mopojengi keulien.
Linkkuassalta kävellessä jäin seuraan sivusta, kun jokusen vuoden ikäinen muksu roikku pakittavan auton ovenkahvassa ja huuteli hädissään. Sai oven auki, useastikin, kun auto pysähty mutta aina autoa ajanut veti sen takaisin kiinni. Tilanne ratkes pari minuuttia myöhemmin siihen että ajanut nousi autosta ja nosti rimpuilevan muksun takapihalle ennen kun kaasutti meneen. Jos alkua ei olis nähny, ois tilannetta ulkopuolisena voinu epäillä kaappaukseks.

Ärrän uusimmat

Ärrähän siis on iskän naikkonen kenen kaa ei olla oikein tultu koskaan toimeen. Nyt aloin oikein vittuileen aiheesta. Siivosin kasaan ne vähät tavarat mitä Forssaan muuton yhteydessä jäi (jokunen vaihtovaate, pari kirjaa jne.) ja huomenna lasti kulkeutunee syöpäyhdistyksen kirpputorille. Eipähän tarvi enään valittaa, että ne täällä jotain tilaa vie. Päätin myös summa summarun että ens vuonna tuun iskälle, kun kutsutaan enkä säännöllisesti kerran kuukaudessa kuten tähän asti. Ei mun ja Ärrän sitten tarvi ärsyyntyä niin paljon toistemme olemassaolosta.
Joka kerta kun oon käyny, on ruokapöydässä käyty keskustelua miks en varsinaisesti oo päivääkään tehny kesätöitä (rippileireillä isostelu ei kuulemma oo oikeeta työtä...) ja usein vääntöä sukupuolisesta tasa-arvosta. Rouvake vetää herneitä nenään kun en syö allergioiltani sen tekemiä ruokia tai jos jääkaapista on kadonnu ykskin hänen jogurtti tms. Kymmenen jälkeen saattaa vierashuoneen suljetun oven toiselta puolelta kuulua, että valot pois-vaikka hyvin vähän valojuova näkyy oven alta. Eikä todellakaan ainakaan "aikuisten" makkariin asti. Oon kuulemma liikaa koneella, tulee kauhee sähkölasku. Jne jne jne, en ees jaksa muistaa kaikkee (turhaa) nipottamista.

Vuodatettu kyyneleitä

Piulta tuli viime yönä (taas) astetta synkempiä viestejä. Kaverin itsemurha-aikeet huolestuttaa-mutta samalla horjuttaa mun vasta tasapainottunutta mielentilaa. Kunnossa pysyminen vaatii ruokaa, ulkoilua ja lepoa-josta jälkimmäinen kärsii huolesta eniten. Ristiriitaista, kun itseään ei haluais satuttaa mutta ei myöskään aamulla saada uutista ettei rakasta ystävää enään oo.
Viime syksynä entinen luokkakaveri teki itsemurhan enkä oikeastaan vieläkään oo saanu/oo osannu käsitellä asiaa. Kyseessä oli ensimmäinen uusista luokkakavereista Lahden koulussa-ja silti tuntuu että kyseinen ihminen oli loppuen lopuks muille läheisempi... Ja nyt tapahtuneesta on about vuosi, mitä sitä enään muisteleen. Vaikka eihän niin pitäis aatella.

28. marraskuuta 2013

Atooppinen antilooppi

Iho-oireita ollu jo kuukausia, syitä vaan arvailtu. Rasvaan päivittäin, useastikin. Terkka käski rasvata kortisonilla, mutta ei se sen paremmin auta kun tavallinen kosteusvoide. Enkä uskalla laittaa kortisonia naamaan, kumminkin onnistun sohaseen sitä silmään tms. Atooppinen iho. Tiedän. Haluaisin vaan löytää sen lääkärin, joka tietäis myös. 





P.S. Eikä edes ole vielä se pahin aika vuodesta... Varmaankin siinä vaiheessa (loppukin) iho rapisee päältä...

27. marraskuuta 2013

Flashback viime talveen


Luin talvilomalla Eve Hietamiehen kirjat Yösyöttö ja Tarhapäivä. Realistista tarinointia siitä mitä on, kun isänä jää kaksistaan vastasyntyneen pojan kaa.
Irinaa oli uuden levyn tiimoilta haastateltu SuomiPopilla ja kerto kyseisen kappaleen (Mitä kesken jäi) syntyneen erään bändin sisäisen keskustelun pohjalta. Keskustelusta jossa mietittiin millaista olis jos toinen kuolee nuorena ja jää ite kaiken kanssa yksin. Vähän niin Antti jää Paavon kaa kirjoissa, erona vain ettei hullu (ex)vaimo kuole vaan lähtee synnäriltä uuden miehen matkaan.
Ei siihen perjantaiaamuun enempää tarvittu että mut sai itkeen.

Huono omatunto ja mustasukkaisuutta

Eilen illalla havahduin ajatteleen yhtä parisuhteeseen olennaisesti liittyvää asiaa ja nyt oonkin kokenu siitä huonoa omaatuntoa-vaikka toinen, Minkkimies, ei ole moksiskaan. Me ei (vielä) seurustella mutta jonkin sortin vakavuutta on liikkeellä ja keskustelua käyty yhteisestä tulevaisuudesta. Suoraan on keskusteltu mm. fiiliksistä mitä mä koen, kun Minkkimiehen luona vierailee toinen nainen. Asiasta kerrottiin jo ennen kun me vakavoiduttiin, joten lupasin että asia on ok. Olivathan he sopineet tapaamisenkin jo aiemminkin kuin me. Eilen illalla yhtäkkiä havahduin siihen, että keskustelu on toiminu vaan toisinpäin. Mulle ei oo tullu mieleenkään kertoa miesvieraistani. Heti illalla kumminkin asian nostin esille enkä kyllä yllättyny vastauksesta että kaikki ok, eihän me olla suhteessa. Ei olla ei, mutta silti...

En tiedä missä on vika, onko mitään vikaa, mutta vaikka kuinka Minkkimiehestä tykkään ja yhteinen(kin) tulevaisuus näyttää hyvältä, iskee epäilys tuleeko tästä sittenkään mitään. Mitä jos... Pitäis oppia luottaan, mutta helpommin sanottu kun tehty. 

25. marraskuuta 2013

Jonkun toisen elämää

Oon nähny ensiaskelia, kuullu ensimmäisiä sanoja. Nähnyt pieniä kyyneliä valuvan poskilla ja kuullut riemukkaita kiljahduksia. Tuntenut sen tyyneyden pienen nukahdettua tyytyväisenä syliin sekä herännyt kiireettömästi toisen jokelteluun. Oon seurannut sivusta kun lapsi juoksee vanhempansa syliin, kuunnellut sivusta rakkauden osoituksia. Seurannut sivusta tilanteita jotka saa liikutuksen kyyneleet virtaamaan. Seurannut sivusta, kun toinen kasvaa kohti julmaa maailmaa (enkä voi olla sitä pehmentämässä).
Toivottavasti joku päivä syliin nukahtaa oma pieni. Toivottavasti joku päivä äiti-huuto kohdistuu mulle. Jonain päivänä ei tarvis enään seurata sivusta. Sais rakastaa.

Ihan sama (eli esitä tarkentava kysymys)

Joskus (esiteini-iässä) mun vakiovastaus lähes joka asiaan tais olla `ihan sama´. En ymmärtäny mikä siinä siskon mielestä oli niin ärsyttävää. Nyt oon alkanu ymmärtään, se on äärimmäisen rasittavaa kun kysymyksen esitettyä saa vastaukseks `ihan sama´. Ei se nyt vaan ole ihan sama laitetaanko leivän päälle juustoa, kurkkua vai molempia. Ei ole ihan sama mikä elokuva katsotaan tai koska nähdään. Jossain määrin moisesta tulee aika mitätön olo...

HV!

Oikeastaan sen jälkeen kun palasin pohjanmaalta, kaikki on menny suoraan sanottuna päin helvettiä. Rahavaikeuksista oonkin jo kirjoitellut, ei niistä tällä erää taas sen enempää. Univaikeudet on palannu, saatan nukkua 3-4 tuntia yössä ja keikkua pitkät päivät ilman päiväunia. Väsy ei (välttämättä) ole, mutta unohtelen asioita jne. Iho-oireet on tehny myös comebackin, reissussa ehdinkin saada ihottumat jo katoaan. Terkka konsultoin asiasta, syytä ei oo tiedossa ja ohjeistus kuului kuten ennen reissua; päivittäinen rasvaus kortisonilla.
Oikeastaan viime viikon viimeiset arkipäivät oli oikein vitutus maximus. Onnistuin hajottaan puhelimeni ja varapuhelin ei suostunu edes meneen päälle. Ostin ennakkoon junaliput, väärille päiville. Läppärin näytön taustavalo alkoi räpsyyn miten sattuu, hajoaa ilmeisesti sekin kapistus käsiin. Äippä myi autonsa joten perjantaina oli tiedossa n.7 km kävelymatka sen luo juna-asemalta enkä tietenkään muistanu ladata iPodia ennen lähtöö.

19. marraskuuta 2013

Ja mä tuhlaan, tuhlaan, tuhlaan kaikki pois...



Kotona, siis äipän luona, vielä asuessa sain ehkä jokusen (miljoona) kertaa kuulla holtittomasta rahankäytöstäni. Siinä vaiheessa vakuutin, että kyllä mä tuun omassa kodissani pärjään ihan hyvin. Eihän kotona asuessa tarvinu mitään maksaa, joten kotitöistä ansaitut rahat yms. oli kaikki ylimääräistä. Oltiin tosin yritetty sopia, että jos oon rahojen eteen jotain tehny, saan käyttää ne just mihin haluun...
Reilun pari vuotta oon nyt asunu omillani, enemmän ja vähemmän rahoissa. Kiitos opintolainan, on aikoja jollon tilin saldo on jotain kolme-nelinumeroista ennen pilkkua. Äkkiä vaan sekin menee. Yleensä siis kolmen kuukauden lainat parissa viikossa, muka-tarpeellisiin ostoksiin, ja sitten loppujaksosta puretaan kynsiä ja mietiään mitä tuli taas tehtyä.
Oon yrittäny tehä budjettia (ja tosissani pysyä siinä!) mutta aina jossain kohti lipsahtaa. Yleensä siinä ei ees mee kovin kauaa... Jotenkin ihmeen tuurilla oon kumminkin onnistunu välttään pahemmat velkakierteet ja ulosotot-vaikka just laskin että tälläkin hetkellä maksamattomia laskuja on n.280 euron edestä ja seuraavan kerran rahaa tulee joskus parin viikon päästä... Tulee ja menee.

Jannalta osuvaa materiaalia...

Särjetty ja satutettu sinua on monta kertaa
ja nyt kuvittelet että se on sinä jonka päässä viiraa

yhtäkkiä putoat pohjattoman syvään kuiluun
ja luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu

anna minun
kantaa, auttaa
anna minun anna minun

anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa
hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan
hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät
hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa

sama se vaikka sinä rakastuisit johonkin väärään
sama se jos et sinä opi vielä siitäkään

tärkeintä on ettet sinä koveta sun sydäntä koskaan
jonkunhan on uskottava että vielä rakkaus voittaa

anna minun
kantaa, auttaa
anna minun anna minun

anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa
hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan
hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät
hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa
Janna: Sä et ole hullu

17. marraskuuta 2013

Pinaatti-fetapasta

Päätin vaihtelun vuoks kokeilla jotain uutta keittiössä ja löysin pinaatti-fetapastan ohjeen. Lopputulos näytti siltä, että joku olis kuta kuinkin oksentanut makaroonien päälle ja jääkaappiin pyörimään jäi joitakin mulle vieraampia raaka-aineita (purjoa, pinaattia,...). Helppous/nopeus ja maku kumminkin oli ratkaisevassa asemassa, suosittelen kokeilemaan!

200g pennepastaa
pala purjoa
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
75g pakastepinaattia
1 dl kermaa
75-100g fetajuustoa

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Halkaise ja huuhtele purjo. Suikaloi ohuiksi ja hienonna valkosipulinkynsi. Kuullota sipulit öljyssä. Lisää joukkoon pinaatti ja kerma. Keitä muutama minuutti. Ripottele puolet pilkotusta fetasta kastikkeen joukkoon. Annostele pasta lautasille ja lusikoi kastiketta päälle. Murenna päälle loppu fetajuusto.

Meniköhän taas liiallisuuksiin...

16. marraskuuta 2013

Dear Santa...

Aamupäivällä vahvistui joulun vietto iskällä. Olin puhunu jo kummallekkin osapuolelle asiasta enkä muistanut... Kenties nyt siis yksi stressi vähemmän-ja ens yönä saa nukuttua enemmänkin kun 3h...

Perjantai-illan ekstraa

Perjantaiehtoona tosiaan suuntasin myöhäissyyslomareissulta (Pohjanmaalta) kotiin. Verkkokauppa ei halunnu myydä mulle ennakkoon ns.tavallista lippua vaan jouduin maksaan parikymppiä enempi Ekstra-luokasta. Junaan päästyä ei kyllä enään harmittanut. Päivän lehdet, pehmeämpi tyyny, enempi jalkatilaa. Ilmainen kahvi ei ehkä vastannut mun mieltymyksiä, mutta ainakin se piti hereillä. Keksejäkin oli, teen tai kahvin kylkeen. Nam!
Eipä ollu pahemmin tuota ruuhkaakaan... :D
Oon oikeastaan aina tykänny matkustaa junalla ja nautinkin siitä normaalisti vähintään kaks kertaa kuukaudessa viettääkseni viikonlopun äitillä. "Tavallinen" junaluokka kelpaa jatkossakin, mutta ehdottomasti palaan vielä joskus nauttimaan pienestä Ekstrasta :)

15. marraskuuta 2013

Ikävä lokakuu...-vaikka se menikin jo

syksyn tuulissa hiljenemme
pisaroina muistot putoilee
pilvet matelevat ylitsemme
kaikki värit taittuu harmaaseen

syksy saapuu
ja kuukin tanssii kasvoillasi kylmää tanssiaan
lähtisitkö todellakin kanssani tänä yönä taivaan ostamaan
minä olen valmis jos tahdot niin
minulla on ikävä lokakuu
ikäväni sinuun aina lokakuun tullen täysikuusta heijastuu

huoneestani seinät yöhön haihtuu
mulla on
ikävä lokakuu

taas syksy tää mut yllättää
ei kesän muistot mieleen jää
sua halusin
sua kaipasin
tää syksy vei sut kuitenkin
x2

aamu kalpean kuiskauksensa
verhon takaa huokaa huoneeseen
sinuun sovittelee avaimensa
syksy tekee pesää sydämeen

syksy saapuu ja kuukin tanssii.......

ihollasi kosketuksen kaipuu
sullakin on
ikävä lokakuu

taas syksy tää mut yllättää.....

Hyvästit

Oon oikeastaan aina vihannu hyvästejä. Jotkut yrittää aina lohduttaa, että kyseessä ei oo hyvästit vaan heipat, kyllä me vielä tavataan. Mulle on kumminkin aina hyvästit, kun ei tiedä KOSKA tavataan seuraavan kerran...
Tänään on eräiden hyvästien aika. Pari viikkoa jatkunut reissu Pohjanmaalla on loppusuoralla ja on pakko palata kotiin. Pala nousee kurkkuun jo ajatuksesta ettei tiedä koska taas tavataan. Onko meillä yhteistä tulevaisuutta?...

13. marraskuuta 2013

Minä ja minä ja minä ja minä...

Nimi: Jenni
Lempinimi ja nickit: Jensku tai Nennu. Nickit mm. SePerinteinen, pikkunennuli, WeAreAnonymous
Puhelinnumeroni: -
Sähköposti: -
Kotisivu: seperinteinen.blogspot.com
Syntymäpäivä: 25.08.1993

Horoskooppi: Neitsyt
Syntymäpaikka: Forssa
Perheeni: Vanhemmat, kaks isoveljee ja isosiskoo. Asun omillani
Lemmikkini: Nacho-kääpiöhamsteri
Nykyinen/unelmien kulta: Kultaa ei ainakaan vielä oo. Luonne on ulkonäköä tärkeämpi ja arvostan niiden kliseisien (rehellisyyden, avoimuuden, luotettavuuden,..) asioiden lisäksi keskustelutaitoja.

Pituus: Jotain reilu 165cm
Paino: About 65kg
Hiusten väri: Vaalea
Silmien väri: Sininen

Kouluni: Dila
Luokka: -
Lempiaineeni: Ilmaisutaito yms. taideaineet
Minusta tulee isona: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja sekä toivon mukaan konduktööri
Harrastukseni: Blogin pitäminen, valokuvaaminen, satunnaisliikunta, lukeminen

Parhaat tv-sarjat: Lost, Roswell, House
Parhaat elokuvat: Lilo & Stitch, Silent Hill
Viimeisin lukemani kirja: Esko-Pekka Tiitinen: Jäljen jättävät sanat
Parhaat biisit: Taivas itkee hiljaa, Ilman sinua, Täyteen, Poikajumala, Kaksi kauneinta
Lempiruoka: Äidin tekemät keitot

Suosikkiyhtyeet: Haloo Helsinki, Elokuu
Suosikkilaulajat: MG, Jenni Vartiainen, Lauri Tähkä, Heli Kajo, Laura Närhi
Tykkään: Lämmöstä, auringosta, läheisyydestä, kiireettömyydestä...
En pidä: Kylmästä, kaljasta, valehtelusta, romanttisista komedioista,...
Suurin haaveeni: Muuttaa semimaalle, hankkia kani ja olla onnellisessa parisuhteessa. Lapset ois kans kivoja.

...ja rakkaat veljet



J:n kanssa meillä on 15 vuotta ikäeroo ja kuten M-siskonkin kohdalla, ollaan oikeestaan lähennytty vasta lapsien myötä. Varsinkin tässä ihan viime vuosien aikana, kun oon nuorimmaisen kummitäti. J saa mut itkeen jo pelkästään kysymällä mitä kuuluu, siinä on ihminen jolle voi puhua myös kaikesta. Harvoin tosin on aikaa kahdenkeskisille jutusteluille, mutta ne on sitten sitäkin arvokkaampia. J:n luona kyläillessä on hauskinta seurata satunnaista kinastelua siitä olenko mä vieras vai en. Eikä mikään tietenkään oo niin ihanaa kun touhuilla lasten kanssa.

M-veli oli tavallaan vaikein kaikista, ikäeroa löytyy about 16 vuotta. Satunnaisesti saman ruokapöydän ääressä sitä tulee mietittyä kuka on tuo mies ketä ne sanoo mun veljeks. M-veljellä on kaks esiteini-iässä olevaa lasta joiden kautta myös ehkä enempi ollaan yhteyksissä. M-veli on eräällä autokorjaamolla töissä ja siellä mun pienenä pyöriessä on heränny uteliaisuus nelirenkaisia kohtaan, kenties musta vielä joskus tulee esim. mekaanikko. M-veljen kanssa parasta...on harvat kruisailut hetket. Ne kun ihan vähän vaan pelleillään liikenteessä, mutt pystyy luottamaan siihen että auto on koko ajan täydellisesti hallinnassa.

Unimaailma

Oon alkanu näkeen taas tosi omituisia unia. Tai...oikeastaan ne on ihan loogisia, selitettävissä, ja se tekeekin niistä kummallisia. Pitkähkö mummola-aiheinen uni loppui aamulla siihen, että olin autovahtina muiden käydessä hautausmaalla. Pakettiauto lähti liikkuun vaikka oli käsijarrut yms. eikä auttanu muu kun yrittää ratista pitää auto edes tiellä. Monen mutkan kautta matka lopulta tyssäs liukkaan ja mutkikkaan tien jälkeen abc:n pihalla olevaan lampputolppaan. Kummitäti oli jossain kohti päässy hyppään kyytiin, alkushokin jälkeen soitti muille tapahtuneesta. Mä pyysin luvan painua autosta ulos...

Kaikissa kamaluudessa kaikelle löytyy selitys. Mua jäi vaivaan kun en isänpäivänä vieraillut mummolassa enkä oo aikoihin kummitädinkään luokse päässyt. Tai oikeastaan saanu aikaseks mennä... Autokoulussa pimeänajo suoritettiin simulaattorilla eikä pakettiautolla lähdetty kertaakaan tunnille-vaikka B-kortti oikeuttaa myös sellaisella ajamisen. Jossain määrin pakenen vastuuta ja klassisesti pelkään että läheisilleni sattuu jotain. Kenties jotain mihin mä oon syyllinen.

Kunnon lehmä auttaa aina!

Ketun kanssa sanonta johtaa juurensa eräästä syksyisestä päivästä, kun suunnitelmat ei mennykkään niin kun piti. Kuljettiin paikallisen kotieläinpihan ohi ja muumuu sai huomattavasti jo ihan pelkällä olemuksellaan mielet paremmiksi.
Eilen kattelen toisaalla seurassa leffaa, joka veti vakavaksi. Vaikka oli nähny ko.elokuvan jo aiemmin, kuta kuinkin tiesin mitä tapahtuu, osui aihe arkaan paikkaan. En saanu muotoiltua fiiliksiä sanoiks, ääneen sanottua voitaisko sittenkin kattoo jotain muuta.
En tiedä mistä seuralainen aavisti, mutta ehdotti jätskittelyä. Joo! Kummasti piristi eikä leffakaan ollut niin synkkä enään. Ketulle asiaa aamulla ihmettelin ja päädyimme tulokseen että jätski on kotoisin lehmästä-ja kunnon lehmä auttaa aina :D
Googlesta

11. marraskuuta 2013

Mulle menolippu ooo-oooonnn....

Myöhäissyysloma reissu venyi suunnitelmista, kun edellisessäkin postauksessa mainittu ihanuus alkoi eilen harmitella etten jää pidemmäksi aikaa. Ite olin miettiny mielessäni ihan samaa, mutta en näin varhaisessa vaiheessa uskaltanu aukasta suutani. Toisen nostettua asia esille, aloin ihan tosissani miettii vaihtoehtoja-ja eihän se pidemmäksi aikaa jääminen oo mahdoton ajatus. Domino/Valopilkku-käynnit on ainoot ohjelmat kotikylällä-ja jossain määrinhän joka päiväinen keskusteluseura on parempi vaihtoehto kun kerran pari viikossa tunnin juttelutuokiot. Kaikista lisukkeista puhumattakaan ;)


Mokoma heitti eiliseen ruokaan Koskenlaskijaa! Ei tuo mainos ihan perätön ole... :P

Marraskuun toinen sunnuntai

Tuli sitten jossain määrin unohdettua eilinen isänpäivä... Parisen viikkoo kyllä oon jo tienny että tuun oleen reissussa ko.pyhän enkä pääsee iskää tai pappaa katsomaa, kortit kumminkin ajattelin lähettää. Se jäi kun ei ollu varaa. Äippä oli jo lauantaina käyny isäänsä katsomassa, piti lähettää sen mukana terveisiä mutta muistin asian siihen aikaan perjantaina että en enään kehdannut viestiä äipälle laittaa. Seuraavan kerran muistin asian eilen nukkumaan mennessäää. Höh! Iskälle tuli laitettua mälsä tekstari, paapalle ei mitään... Kenties saan perustella huonomuistisuuttani sillä että moiset juhlapäivät on turhia. Eikö jokainen päivä oo isänpäivä-ihan niin kuin äitienpäiväkin, viattomien lasten päivä, ystävänpäivä,...
Kovankin kuoren alla on pehmeä isä :)
Eilen illalla suunnittelin tätä postausta ja yhtäkkiä tajusin/muistin että vieressä istuvalla seuralaisella ei enään ole (elossa) isää. Asiasta oli ollu aiemmin puhetta ja sanoin että voidaan kyllä käydä hautausmaalla, jos siltä tuntuu. Tai voi käydä yksin, kyllä mä sen aikaa osaan itseäni viihdyttää. Ei kumminkaan ollu tarvetta. Ehdotin aiheen vaihtoa kun tajusin hölpöttäväni isänpäivästä ja toinen sanoi ettei haittaa. Itteeni mua alko haittaa ja muutenkin itkuinen ilta sai lisää kyyneliä. Oli parempi siinä vaiheessa kömpiä sänkyyn...

10. marraskuuta 2013

I miss you honey...


Oon ehkä joskus saattanu jotain bloginkin puolella mainita rakkaasta kummitytön. Kummin muru täyttää parin viikon päästä neljä, mihin nää vuodet vierii... Minen tykkää yhtään! En ehdi/saa/pysty osallistumaan kummitettavani elämään niin paljon kun haluaisin. Silti rakastan pikkuista niin paljon että ehkä jopa pelkään mitä äidinrakkaus aikanaan tulee oleen. Jo puhuessa/kirjoittaessa iskee niin kova ikävä että itku tulee.

8. marraskuuta 2013

Nukahtamiskeinoni

Ihmisillä on erilaisia nukahtaiskeinoja sillon kun uni ei meinaa tulla. Mulla näitä on useampikin, ja moni jo lapsuudesta tuttuja.

1.keino
Yritän ajatella vaaleansinistä, sitä miltä taivas näyttää pilvettömänä. Sininen väri todistetusti rauhoittaa.

2.keino
Lasken hitaasti sataan ja sadasta takaisin nollaan. Yleensä kyllästyn (tai nukahdan) paluumatkalla siinä 70-60 kulmilla.

3.keino
Särkylääke. Vaikka varsinaisia särkyjä tai flunssaoireita ei olis, lapsuudesta saakka on nukahtanu viimeistään särkylääkkeen ottamiseen.

4.keino
Mietin miten turvallinen paikka on missä mä nukun. Näenkö ovelle ja/tai jos joku päättää tulla kiväärin kanssa ammuskelemaan ikkunalle, osuuko muhun.

5.keino
Pelottelen itseni pysymään paikallani. Nukun usein kyljelläni joten kuvittelen jonkun mahtimiehen vartioimaan selkäni takana olevaa kuviteltua käytävää. Jos liikahdan tai äännähdän, mut ammutaan.
Nuorempana myöskään mikään raaja ei saanut roikkua sängyn reunan yli tai näkyä peiton alta. Muuten tuli alligaattori tms. ja söi sen pois.

7. marraskuuta 2013

Kotona taas?

Lukiovuotena (2009-2010) Jonnan koti muodostui mulle tavallaan toiseks kodiks. Taidettiin vähintään viikottain vierailla toistemme luona, sen päälle että nähtiin arkipäivisin koulussa(kin). Jonnalle sai mennä lyhyelläkin varoitusajalla ja eräs ovi oli aina auki eli sisään pääsi suoraan. Pitkiä koulupäiviä nollattiin jauhamalla tuntikausia kulloisistakin ihastuksista, ahmimalla Liddlin suklaakeksejä ja aamuyöhön jatkuvilla leffamaratooneilla. Kotoa lähtiessä sanoin aina mihin menin eikä sitä osattu ihmetellä vaikka vasta seuraavana päivänä olisin kotiin palaillu... Monet kerrat oon itkeny kuinka tää kaikki on jääny pois mun muutettua Hämeenlinnan kautta Lahteen ja Jonnan lähdettyä opiskelujen perässä Vantaalle.

Syyskuussa satuttiin kotikulmille yhtä aikaa ja hetken kaikki oli kuten ennen. Likat uppoutu kattomaan O.C:ta niin että perheen äipän piti tulla varoittelemaan ettei pitsa unohdu uuniin. Mun kotona asia ois ollu omalla vastuulla, todennäköisesti palanutta pitsaa järsiessä olisin saanu kuulla ihmetyksiä miten ikinä pärjään omillani... Kymmenen nurkilla suunnistin takaisin iskälle omaan sänkyyn-ja Jonnan porukat ihmetteli miten mä siihen aikaan jo lähden. 

Seuraavaa vastaavaa kertaa saa odottaa taas ties kuinka kauan... I miss you Jonna! < 3

Täysin uutta...

En oikeastaan koskaan oo tykänny lla huomion keskipisteenä mutta jollain tasolla kaipaan seuraa. Niin kun varmaan kaikki meistä. Tiedostaen omat tämän hetkiset voimavarani, hakeudun sosiaalisiin tilanteisiin sillon kun tiedän jaksavani en eli en väkisin rasita itseäni. Nyt lähiaikoina oon kumminkin kiinnittäny huomioo hämmentävään asiaan...

Viikonloppuna Piu ja Däni oli kylässä ja siinä jutellessa iski...jokin. Paha olo. Ahdistus. En saanut uusille ihmisille aukastua suutani joten tyynyä halien vuodatin kyyneleitä. Sain Däniltä halinkin, mutta ei se paljon lievittäny sisällä olevaa möykkyä...

Tällä viikolla lähdin reissuun ja huomasin samoja "oireita". Ensimmäinen ilta kylässä meni hyvin, mutta toisena oli otettava sohvalla tyyny halittavaks. Möykyn poistavaa itkua ei näkynyt, ei kuulunut...

Oonko mä aiheuttanu itelleni jonkun sosiaalisten tilanteiden pelon-tai siis onko se voimistunut näin pahasti? Kummassakin yllämainitussa tilanteessa mun seurana oli pariskunta, ilmeneekö mun mahdollinen mustasukkaisuus tuolla tavoin? Vai!.... Voisko kaikki johtua pois jättämistäni masennuslääkkeistä?

6. marraskuuta 2013

Ikkuna avaruuteen


Työpöydän siivous osa 12489586579234829584

Ette varmaan koskaan oo nähny yhtä kaunista Michael Jacksonia (-09)
Siinähän se kevät meni. Ja kesä. Ja syksy...
Note to life; jos neulepaidasta roikkuu lanka, älä repäise sitä pois...
Colors is my life
Paljon värei ja mieluummin pinkkii... Siideripissis replay..
Joskus oon pitkä pituisekseni :P
Hurjaakin hurjempi Halloween mihin en sitten lopulta edes osallistunut...
Uusi (ja toistaiseksi ainoa) pikkumusta
Lisää shoppailuja

4. marraskuuta 2013

Ruokapäivis

Vanhoja blogitekstejä tossa jokunen viikko sitten selaillessa, huomasin vanhan ruokapäiväkirjamerkinnän. Siitä se ajatus sitten lähti, ei loppuen lopuks oo kovin haastavaa kirjata viikon ajan syömisiä ylös. En kiinnittäny mitenkään erityisesti huomioo mitä söin/en syöny mitenkään erityisesti ja nyt jälkikäteen tähän tummensin herkut yms. mitkä olis voinu jättää pois.

Maanantai 28.10:
  • 2 lasia vettä
  • 3 lasia maitoa
  • 2 annosta perunamuusia
  • 2 mandariinia
  • Reissumies Oivariinilla, palvikinkulla ja paprikalla
  • Jaffa (0,5l)
  • croisantti
  • n.2 dl persikkakermarahkaa

 Tiistai 29.10:
  • 4 lasia vettä
  • lasi maitoa
  • 2 Daimia
  • 2 kourallista suklaarusinoita
  • 2 suklaakonvehtia
  • 1,5 Reissumiestä Oivariinillä, juustolla ja palvikinkulla
  • 5 juustosiivua
  • pari hörppyä Smurffilimua

Keskiviikko 30.10:
  •  2 Daimia
  • 2 karjalanpiirakkaa Oivariinilla ja juustolla
  • 2 luumutomaattia
  • kupillinen maitokahvia
  • reilu lasillinen maitoa
  • 2 lasia vettä
  • Reissumies Oivariinilla, juustolla ja palvikinkulla
  • 2 mandariinia
  • kourallinen suklaarusinoita
  • Cheerios-muroja kaakaossa

Torstai 31.10:
  • 2,5 Reissumiestä Oivariinilla, juustolla ja palvikinkulla
  • juustosiivu
  • 4 lasia appelsiinitäysmehua
  • mandariini
  • nuudeliannos aromisuolalla
  • lasi vettä
  • lasi maitoa

Perjantai 1.11:
  • pari kourallista suklaarusinoita
  • nuudeliannoa aromisuolalla
  • lasi maitoa
  • 2 lasia vettä
  • 4,5 riviä Domino-suklaata
  • suklaajätskiannos
  • vadelmalikööri-maito-juoma

 Lauantai 2.11:
  • banaani
  • kaksi suklaajätskiannosta
  • 3 lasia maitoa
  • marjamuromysliä maidossa
  • lasi vettä
  • lautasellinen makaroonimössöä
  • ruisleipä Oivariinilla, palvikinkulla ja tomaatilla

Sunnuntai 3.11:
  • n.8 lasia vettä
  • 3 lasia maitoa
  • ruisleipä Oivariinilla ja tomaatilla
  • 2 palaa Domino-suklaata
  • 2 lautasellista makaroonimössöä ketsupilla (ja tomaattilohkoilla)
  • kourallinen suklaarusinoita
  • kahvi sokerilla
  • pala juustoa
  • banaani

3. marraskuuta 2013

Älä sure kulta pikkuinen...

Voi Luoja kun on olevinaan piiiiiiitkä viikonloppu. Perjantaina mulla oli pyykkipäivä, sain pestyä kaikki vaatteet vaikkakin matot jäi pesemättä ja jouduin jättään Laikun perheen Halloween-juhlat väliin. En toki torstai-iltana askarrellutkaan robottiasuani kun kolmatta tuntia... Oli ollu puhetta, että lähetään perjantaiehtoona Camsun kaa viihteelle mutt ei sit napannutkaan. Camsu tuli tähän istuun iltaan ja Piu soitteli, jos ne ois kans poikakaverinsa kaa poikennu. Camsun poikakaveri suostu hakeen sen vasta puolen yön jälkeen ja koska Piun kaa oli pitkin iltaa soiteltu niiden kyläilystä, valvoin johonkin kolmeen ennen kun menin nukkuun.
Eilen aamulla uni sitten maistuikin, muutaman kerran tuli käännettyä kylkee ja nukahdettua uudestaan ennen kun jakso nousta. Noustua virtaa sit ihmeesti löytykin ja jatkoin perjantaina hyvään alkuun saamaani siivousta. Listasin reissuun pakattavia tavaroita ja...sellaista. Juniorin kanssa oli ollu puhetta että mentäis kätevä-tekevä-lukeva-messuille ja se ois halunnu mut johonkin parkour-juttuunkin illalla. Sanoin ettei molempia samana päivänä ja valkoinen valhe päiväunista lipsahti kun piti parkouriin lähteä. Piun kaa oli soiteltu, olivat tulossa kylään pahoitellen edellisen illan peruuntumista. Uuden ihmisen meni parkourin edelle... Tällä kertaa sana piti ja pariskunta tulikin pitään seuraa-ja yöksihän ne jäivät kun Piu onnistuneesti alkuillasta sammu mun sänkyyn.
Aamuvirkut herätti mutkin tänään joskun kahdeksan jälkeen ja aikamme pyörittyä toimettomana päädyttiin kattoon Vettä elefanteille. Leffan jälkeen saattelin kaverit kotimatkalle ja lähdin Juniorin kaa messuille. Parisen tuntia vierähti ja nyt, kello kolme sunnuntaina, mietin mitä hittoa teen. Tuntuu että pyykkäyksestäkin on jo vuosi aikaa ja ei kun vaan viikonloppu jatkuu ja jatkuu...

1. marraskuuta 2013

Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan...

Mä saatan keskittyä päiväkausia johonkin tiettyyn juttuun, välittämättä ulkopuolisesta maailmasta. Katon levy-/kausikaupalla Lostia, teen palapeliä tai "hakkaan" jotain fb-peliä. Jostain touko-kesäkuusta oon pelannu facessa Criminal Casea-se on yllättävän pitkään pysyny suosiossa. On toki jäänyt myös alkuhuuman jälkeen vähemmälle... Tässä pari päivää sit löysin Extreme Road Trip 2:n, facessa myös. On tullu hitusen noita kilometrejä autolle jo tässä lyhyessä ajassa...

30. lokakuuta 2013

Ois kiva olla joskus tervekin...

Pahin kiukku on laantunu ja voi ehkä jo kirjoitellakin kuulumisista. Viikonloppuna heräs vahvat epäilykset kilpirauhasvaivan suhteen ja oireita selvitellessä ilmenikin että mun oireet sopii paljon paljon paremmin ko.sairauteen kun esimerkiks siihen diagnosoituun masennukseen. Väsymys, joka ei mee nukkumalla ohi ja lähes jatkuva paleleminen useammasta vaatekerroksesta huolimatta. Lihassärky alaselästä varpaisiin sekä yli vuoden jatkunu tahaton painonlasku. Masentuneisuus, kuiva iho.
Eilen aamusta kipitin kiltistä labraan verikokeisiin, samalla katottiin ne kuuluisat hemoglobiiniarvotkin. Tänään tuli tulokset ja kaikki ok. Miten veetussa kaikki voi olla ok!?! Mä olin jo henkisesti ehtiny hyväksyä kilpirauhasvaivan ja loppuelämän lääkityksen ja nyt tuntuukin että oon kaikkien paskaoireiden kaa takas lähtöruudussa. En ihmettelis vaikka kohta joutuisin suljetulle "muka-oireideni" takia-näitäkin tapauksia on tullu vastaan.

28. lokakuuta 2013

Asteita parempi päivä

Miten mä sain sen päähäni, että elämä ois raskas kantaa
Että mun hartioillani lepäis kaikki tän maailman murheet
Voi tätä traagisuuden määrää, jota mitenkään ei voi selittää
Kuka teki kauneudesta väärää, paitsi jos se on kadotettu jo

Kuka enää uskaltaa laulaa, kun kaikki ympärillä sortuu
Kun tulee takkiin ja kaikki hajoaa ja viimeinenkin usko horjuu
Muuttaa päivien suuntaa ei kukaan voi mihinkään hintaan
Mä haluan laulaa, mä aion laulaa, naananannaa, naananannaanaa

Lopulta korjaa kuolema, se on ainoo, mikä on varmaa
Kun kristallipallon pintakin on lumisateinen tai harmaa
Ilman vuoronumeroa jonotetaan, läpi elämämme jotain odotetaan
Käytetään päivämme häpeämällä, vaikka lopultakaan tää ei oo niin ikävää

Kuka enää uskaltaa laulaa, kun kaikki ympärillä sortuu
Kun tulee takkiin ja kaikki hajoaa ja viimeinenkin usko horjuu
Muuttaa päivien suuntaa ei kukaan voi mihinkään hintaan
Mä haluan laulaa, mä aion laulaa, naananannaa, naananannaanaa

Kuka enää uskaltaa laulaa, kun kaikki ympärillä sortuu
Kun tulee takkiin ja kaikki hajoaa ja viimeinenkin usko horjuu
Muuttaa päivien suuntaa ei kukaan voi mihinkään hintaan
Mä haluan laulaa, mä aion laulaa, naananannaa, naananannaanaa


25. lokakuuta 2013

Teen kuolemaa.

On.
Paska fiilis.
Enkä tiiä mistä se taas tuli.

Tänään on tietääkseni perjantai. Oon miettiny mihin aika menee, mihin nää päivät kuluu. Teinkö tänään mitään? En. Teinkö eilen mitään? En...ei kun tein! Vaihdoin lakanat ja tein kiinalaista. Tosin illalla kahdeksan jälkeen. Teinkö sitten...(mikä päivä tulee eilisen jälkeen...) toissapäivänä mitään? Todennäköisesti en. 

Viikonloppuna oltiin iskän ja muiden tuttujen kaa laivalla, vitutti olla melkein ainoona selvin päin. En saanu nukuttuakaan kun meiän hytti oli yökerhon yläpuolella. Tallinnan näin siis vaan vilaukselta ikkunasta ennen kun aloitettiin kotimatka. Ostin Taxfreestä herkkuja, kuten aina. Kotona oli jo edelliseltä laivareissulta jääneet sitruunakarkit, äsken muistin muovikassin eteisessä minne sen tiistaina tullessa olin laskenu. Daimia, suklaarusinoita ja salmiakkikaloja. Ei maistu.

Tässä joku ilta ihmettelin kämpässä kuuluvaa rapinaa. Aikani ihmeteltyäni tajusin hamsterin olevan hereillä. Mä nukun niin paljon, että harvemmin nään sitä... Vielä harvemmin kuulen että se jotain ääntä pitää. Kettu naureskeli asialle, olinko minä pöhkö pöllönpoikanen unohtanut lemmikkini. En oo, mä ruokin sen just!... Oho, viikko sitten ennen kun lähdin viikonloppureissuun...

Ne on pienii asioita mist elämä koostuu

Mä tykkään/nautin elämän ihan pienistäkin asioista. Tai no...ei uutta 190x200cm sänkyä voi enään ehkä pieneksi asiaks sanoo tai petivaatevaraston uusimista taloudellisesti mukavaks. Jotenkin silti ihan sama. Ei oo ehkä ihanampaa kun käpertyä vatsa täynnä ruokaa ja suihkunraikkaana, uusiin puhtaisiin lakanoihin. < 3

23. lokakuuta 2013

Ikävä V:tä eli vain elämää

Perjantai-iltana alunperin Jukka Pojan Siideripissis-biisi sai aivan uuden merkityksen Pauli Hanhiniemen tulkitsemana. Ennen yhdistin biisin Kettuun ja tämän ex-tyttöystävään Bärreen, kunnes tosiaan perjantaina tajusin että tuohan sopii paljon paremmin V:n. ME tavattiin tokan kerran Poris ja V hoiti kaikki Kroatian reissun aikataulut, oli sillä tietenkin laukutkin pakattu.
Syksyn tullen yhä sen tunnen, kaipuun ja uskomattoman voimakkaan rakkauden josta on opittava pääsemään irti. Maailma ei oo meitä varten...

18. lokakuuta 2013

Rakkaat siskot...

"Kumpi meistä äidin pieni lempilapsi on?
Kenen hiukset ovat pellavaa ja kultaa?"
A:n kanssa meillä on vähiten ikäeroo, 9 vuotta. Pienin ikäero saattaa olla osasyy kahakoihin, tuskin meistä kumpikaan tahallaan toista haluaa ärsyttää. Sellaista se vaan on, sisarusrakkaus. A:n kanssa on myös ehkä eniten yhteistä. Ollaan käyty yhessä mm. HPK:n peleissä ja lukuisilla shoppailureissuilla. Monet kerrat on tullu hävittyä Monopolissa, nuorempana kun joutu soittaan äitille ett antaa lisää kyläilyaikaa kun oli pelit kesken :D Mikään ei voita joulusaunaa A:n seurassa!

"Kumpi isän ruususista tärkeämpi on?
Kenen olkapäällä taivaan lintu laulaa?"
 M-sisko on mun ainoa sisarus iskän puolelta, ikäeroa löytyy sellaiset 11 vuotta. Ei olla oikeastaan koskaan asuttu saman katon alla ja välitkin on vasta myöhemmin, ehkä Vänen syntymän jälkeen, lähentyny. M-siskolle voi puhua mistä vaan ja vaikka mitään yhteisiä juttuja oo viel ehtiny syntyyn, ootan esim.suunnitteilla olevaa saunailtaa kovasti. Mikään ei voita sitä fiilistä kun kuulen Vänen kyselleen koska tuun taas käymään tai sitä kun M-sisko joskus blogin päivittämisen seurauksena heittää huolehtivaisella viestillä!


"Sinä olet minun siskoni
en tahdo että kilpailumme jatkuu
sydämeni murtuu.
Sinä olet minun siskoni
en tahdo että erkanemme koskaan
tule mua vastaan."



16. lokakuuta 2013

I have a dream

Sitten, kun mä oon iso ja tarpeeks aikuinen, mä muutan ulkomaille.
Sellaiseen paikkaan missä on talvellakin vähintään +20.
Suomeen tulisin viettään joulun 
-ja kenties kesällä käymään, jos täällä sattuis oleen lämmin sellainen.

Jouluun kuuluu rakkaus

Joulu. Kyllä se vaan tänäkin vuonna tulee. Syksyn pimeneviin iltoihin kaipaa jo vähitellen jouluvalojen ja kynttilöiden tuomaa kotoisuutta, lämpöä. Kaupassa on vara valita mitä glögiä ostaa. Vähitellen on pienistä tuloista nipistettävä osa sukulaisten lahjomiseen, mitähän niillekkin keksis tänä vuonna...
Kuten aiempinakin vuosina, tulee taas mietittyä missä mä jouluni vietän. Iskä haluaa sinne ja äiti Hämeenlinnaan. Valitsen mitä vaan niin joku pettyy. Niin perseestä kun ei saa kaikkia edes kerran vuodessa saman katon alle!... Joulu ei oo joulu ilman läheisiä, mutta haluaisin joskus olla aaton kotona. Omassa kodissa. Omalla tyylillä.
Kaverijoulut vaikuttaa trendikkäiltä ja vähän leikinkin ajatuksella miten me vaikka Ketun tai V:n kanssa saatais aatto kuluun. Vetäiskö se vertoja perinteiselle perhejoululle kotiseudulla-vai meniskö joulu siltä vuodelta pilalle syystä tai toisesta ja sitten vituttais kun seuraavaan ois taas vuosi...
Googlesta

14. lokakuuta 2013

"Voisko aurinko paistaa välil tänne näin vai onks se itsekkäästi pyydetty"

En tiedä mikä mua vaivaa, mutta tarvin apua. Ihan oikeasti. Jos tämä on diagnoosin mukaan masennusta, niin asianmukaista hoitoo tai jos tää on jotain muuta, niin sitten sen mukaista hoitoo. Tarvin apua, mutta jos otan sitä vastaan, koen itteni heikoks. Se tekee musta haavoittuvaisen, epäonnistuneen. En halua mennä edes mukavan terkan luo, kun pelkään lähetettä lääkärin kautta osastolle. Järjen ääni huutaa kuka sitten hoitaa laskut, kuka ruokkii Nachon?
Jos olis joku, kenelle luottaisin asunnon ylläpitämisen ja hamsterin elossa pitämisen, avun vastaanotto ei ehkä olis näin vaikeeta. Voisin ottaa hiukan lomaa elämästäni. Kenties...parantua.

13. lokakuuta 2013

Leila, Leila älä lähde...


Muistin että mun about kymmenen vuotta sitten kuollut kummitäti oli Leila....

12. lokakuuta 2013

Vittu mitä paskaa.

Ensimmäisen kerran oon tainnu tehdä masennustestin joskus lukion alkuaikoina. Yläasteella kyllä kävin kuraattorin luona säännöllisesti, mutta en muista sen mitään testejä tehneet. Tuolla ekalla kerralla Forssassa tais olla pisteet koholla kun seuras säännölliset käynnit polilla. Olin muuttanu äitiltä iskälle, uuteen kaupunkiin mistä en tuntenu ketään. Lukio haasteineen ja omien rajojen asettamisen vaikeus oli hyviä syitä pisteisiin.
Ekan lukiovuoden jälkeen palasin äitin helmoihin, kouluun Hämeenlinnaan. Iskällä oli ehtiny vuodessa tottuun jo tietynlaiseen vapauteen joten tiukkoihin rajoihin orientoituminen ei meinannu onnistua. Taas uus koulu ja uudet kaverit, takapuolessa pelko että joku muistaa yläasteajat ja jatkaa siitä mihin reilu vuosi sitten oli jääty. Ammattistartti ei luonu haasteita elämään, sain alussa tehdyistä lukuhäiriötesteistäkin melkein luokan parhaat-Forssassa kun oli samoista testeistä tullu lukihäiriö tuomio. Terkka teetti masennustestin ja tuloksista keskustellessa ajateltiin kumpikin niiden johtuvan uudesta elämäntilanteesta. Tai lähinnä äitistä, jos näin suoraan saa sanoa. Mulla ei oo oikein ikinä ollu keinoja purkaa paha oloa mistä tuohon aikaan seuras kaikenlaista kiukuttelua, ovien paiskomista ja karkailua kotoa. Jossain vaiheessa joku puuttui, aloin säännöllisesti käydä paikallisella polilla. Seuraavana syksynä olin täyttämässä 18 ja tiesin saavani lähteä juuri sinne kouluun minne ikinä haluaisin ja voi kuinka odotinkaan kotoa pois muuttamista. Jotenkin sitä sitten puri huultaan lukukauden loppuun ja ehkä kesälomankin yli.
2011 syksyllä Lahteen koulun perässä tulin. Taas sitä samaa; uus kaupunki, uus koulu, uudet kaverit ja omien rajojen etsiminen, löytäminen ja asettaminen. Alusta asti taisin sopia terkan luo säännölliset käynnit, siinä oli ihminen jolle pystyi puhuun kaikesta menneestäkin ja joka oli kumminkin vaitiolovelvollinen. Masennustesti tehtiin ja yllätys, pisteitä olikin aika reippaasti. Kaikki tosin selitty noilla edellä mainituilla uusilla asioilla. Kyllä se siitä kunhan vaan kotiutuu. Kyllä se siitä, kun löydät kavereita ja harrastuksia. Kyllä se siitä... Entä jos ei?!?

Viime keväänä aloin aktiivisesti jäädä pois koulusta. Aikansa meni, että joku tajus olla huolissaan ja ei kun masennustestiä ruksittamaan. Pisteet siellä missä ennenkin. Terkka mietti ettei ehkä oo kauheen hyvä että ne on näin pitkään ollu koholla ja sain lähetteen lääkärille. Lääkäriltä kotiin palasin masennus- ja unilääkereseptin kaa. Samalla otettiin yhteyttä Dominoonkin, missä käynnit jatkuu edelleen.
Elokuussa yritin palata reippaana ja kesän aikana levänneenä kouluun, mutta ei siitä mitään tullut. En vaan päässy aamulla ylös sängystä ja kun ruokakaan ei aina maistunu niin ei siinä jaksanu muuta tehdäkään kun nukkua. Otin keskeyttämisen puheeks ja nyt kouluun on tarkoitus palata joskus vuoden vaihteen jälkeen. Tosin ehtona oli, että suoritan kumminkin kuuden viikon mittaisen työssäoppimisen läheisessä päiväkodissa. En suorittanut vaan keskeytin sen(kin) viime viikolla. Yksinkertaisesti en lyhyidenkään työpäivien jälkeen jaksanut tehdä mitään. Saatoin nukahtaa useamman tunnin päiväunille ja kun sitten yöllä piti nukkua, ei uni tietenkään välttämättä tullu. Tai saatoin nukkua niin makeasti että kellon soidessa käänsin kylkeä. Oisko siitä nyt parisen viikkoo kun kävin kontrollissa lääkärillä, lääkitys jatkuu ainakin helmi-maaliskuuhun. Käynnit Dominossa säännöllisiä ja "uutuutena" käynnit Valopilkussa missä puretaan peruskouluaikaista kiusaamista. Kyllä se siitä.
Muutamankin läheisen suusta oon kuullu, kuinka kamalaa on seurata vierestä kun mä en saa apua. Tänään erään kaverin sanomana asia vasta oikeasti pysäytti mut. Oon ajatellu sinisilmäisesti että saanhan mä apua-mutta ei. Tajusin etten saa oikeeta apua. Oon melkein puoli vuotta syöny lääkkeitä ja tätä ajanjaksoa miettiessä mikään ei oo muuttunu. Nukun edelleen päivisin ja öisin tai en ollenkaan. Oon useammankin kerran suunnitellu itsemurhaa, useammallakin eri tavalla. En jaksa, en pysty enkä välttämättä haluakaan. Viime keväänä sitä saattoi jo kaivata kesää ja lomaa, alkusyksystä saatto taas koulun asettamat rajat tuntua oudolta. Kohta kun tulee lumi, perustellaan varmaan että mulla on ollu vaikee syksy. Ja sitähän se on. Vitun vaikea syksy.
Mä tarvin apua, mutta en osaa sitä etsiä eikä kukaan tunnu auttavan. Vittu mitä paskaa.

11. lokakuuta 2013

Jenni-otus ja muita hömpäkkeitä

Ihmiset joita onnistun elämääni haaliin, on joko höpsönpöhköjä (miehiä) tai  sillä lailla sopivasti tärähtäneitä keijuja... Aivan loistava aasinsilta siihen, ett olin eilen Ässällä ja illan "juttu" oli taskulamppu. Monesti se tuikki taskulamppu, millon mun mitäkin luomea tarkasti syynäten. Taskulamppu painettiin poskeen ja waaau kun iho loisti punaisena. Pöhkö :D Pitihän asiasta tehdä sarjassamme tärkeä facebook-päivitys mihin aamulla oli ilmestyny erään keijuneidin tulkinta asiasta;
Se oli jennibongari :,,D ;ja tässä pääsemme ikuistamaan harvinaista nisäkäslaatua; lehtosen jenniä! Kiinnittäkää huomiota sen ylvääseen olemukseen ja solakkaan ulkomuotoon. Naaras jennit metsästävät päivisin ja lenkkeilevät öisin, kun taas uros jennit kuolivat sukupuuttoon 1920- luvulla toisen mailmansodan seurauksena. Tämä yksilö on siis viimeinen laatuaan, ja täten rauhoitettu ja hyvin harvinainen!


P.S. Se toinen maailmansota alkoi oikeasti reilu 20 vuotta myöhemmin, mutta pointti nyt taisi olla ettei miespuolisia jennejä ole ;P

10. lokakuuta 2013

LoveHate

En pidä... (ns.hate)
  • allergioistani
  • lentämisestä
  • metroista
  • kovista äänistä (ukkonen, ilotulitukset,...)
  • makuupusseista (niihin meinaa aina tukehtua!)
  • kellareista
  • tunneleista
  • korkeista paikoista
  • syvistä paikoista
  • siitä kun muut määräilee
  • kissoista
  • vastuuttomuudesta
  • huutamisesta
  • suihkuverhoista (ne lähentelee!)
  • kipeenä olemisesta
  • isoista kaupungeista (ja kyllä, jo Tampere on mun mittapuulla iso kaupunki...)
  • nykyajasta/-teknologiasta (hemmetin hoodeet ja bluureit, kun ei pysy perässä...)
  • ripustautumisesta (Siis siitä että itse jään liiankin helposti kiinni ihmisiin enkä osaa antaa mennä vaikka se olis kuinka oikein. Ja ärsyttää, jos joku tekee mulle samaa.)
  • vanhuksista
  • ötököistä
  • valittamisesta/negatiivisesta asenteesta elämään
  • omahyväisyydestä
  • ennakkoasenteista
  • Big Brotherista
  • rasismista
  • vihasta
  • itsekkyydestä
  • kovasta tuulesta
  • hevosista (isoja ja pelottavia!)
  • katoamisista (siis siitä kun yhteydenpito lopetetaan ilman syytä)
  • nykyajan lastenohjelmista (takaisin Muumit, Myyrä ja muut!)
  • rakoista
  • stressistä
  • Agentsista
  • kerrostalolähiöistä
  • kaljuista (sori vaan tutut! :/)
  • yksinäisyydestä
  • tehtaista


Pidän (ns.love)
  • läheisyydestä
  • lämmöstä
  • auringosta
  • väreistä/värikkyydestä
  • villasukista
  • pitkistä suihkuista
  • lukemisesta
  • valokuvaamisesta
  • ensilumesta
  • joulun odotuksesta
  • kynttilävalaistuksesta (=tunnelmavalaistuksesta kynttilöin toteutettuna)
  • höyrysaunoista
  • vedestä (niin juotuna kuin esim. uimisesta)
  • delfiineistä
  • mattojen pesemisestä
  • matkustelusta
  • auringonlaskuista (-nousutkin vois olla nättejä, jos joskus oisin siihen aikaan hereillä...)
  •  siileistä, hamstereista, kaneista ja muista sellaisista eläimistä
  • tatuoinneista
  • keskustelutaitoisista ihmisistä
  • luonnollisuudesta
  • pusuista
  • puhtaista lakanoista (sen pitkän suihkun jälkeen, ahh....)
  • kirsikoista
  • mustikkashoteista
  • rikossarjoista
  • aamuloikoilusta
  • pienistä koloista mihin voi ahtautua
  • pihveistä
  • kiireettömyydestä
  • halailusta
  • omasta kodista
  • keitetyistä perunoista kylmänä (oikeastaan melkein mikä vaan ruoka menee kylmänä :P)
  • pyykkilautavatsoista
  • sisustamisesta
  • palapeleistä 
  • sinappikurkkusalaatista
  • omien käsien/työn jäljestä

Neljä vuodenaikaa

Kaikessa on jotain positiivista. Perskeles, niin myös meillä kun saamme nauttia neljästä vuodenajasta. Aina vaan niitä positiivisia puolia ei meinaa muistaa, joten tästä ehkä lähinnä itselleni muistutukseks.

+ Värikkäät lehdet/puut/pensaat. Rakastan värejä.
+ Sateen jälkeinen tuoksu, se raikkaus
 + Sadesäät on hyvä syy kaivaa jo jouluvalot ja/tai käpertyä villasukat jalassa viltin alle lukemaan hyvää kirjaa
 + Sateen ropina auttaa nukahtamaan
 + Omenat ja marjat kypsyy






+ Se viattomuuden ja puhtauden tunne minkä ensilumi sateellaan aiheuttaa
+ Lumiset maisemat
+ Pakkaslumen narskunta kenkien alla
+ Lumilyhtyjen yms. tekeminen
+ Edelleenkin se viltin alle käpertyminen
+ Joulu!
+ Kauniit ulkovalot yms.









+ Luonto heräilee vähitellen ja on kiva bongailla ensimmäisiä leskenlehtiä, kärpäsiä, hiirenkorvia,...
+ Valkoisen talven jälkeen päästään taas nauttimaan väreistä
+ Kevätpurojen lirinä
+ Aurinko!




+ Tuo mulle lämpööö.... Siis helteet ja se kaikki aurinko
+ Valoisat yöt
+ Vapaus, lomailu
+ Mattojen pesu
+ Rantaloikoilu
+ Värikkyys






Kuvat löyty Googlesta.

9. lokakuuta 2013

Hyppään katolta-fiilis

Taas hetki jollon tuntuu ettei kukaan ota tosissaan. Sitä ikuista pakko jaksaa meininkiä. Entä jos ei vaan jaksa... Päiväkodissa olin viimeks maanantaina, kolmen viikon aikana oon suorittanu 9 työpäivää. Mitä mä ylipäänsä edes teen päiväkodissa, kun haluun tulevaisuudessa keskittyä nuoriin. Niihin nuoriin joilla on mielenterveys- ja/tai päihdeongelmia. Kenties ensi kerralla mietin työssäoppimispaikkaa hieman tarkemmin-vaikka eihän tuossa paikkana todellakaan mitään vikaa ole!

Nää pari päivää oon nyt notkunut kotona vedoten mahdolliseen virtsatietulehdukseen. Diagnoosi varmistui tänään ja sain antibioottikuurin-johan oli aikakin, kun jo istuminenkin sattui. Kävelemisestä puhumattakaan. Mene siinä nyt sitten pariakymmentä lasta vahtiin, ei onnistu. Enkä suoraan sanottuna jaksakaan. Työt imee mehut ja arjen askareet ei suju. Kun vaan annan itselleni luvan, nukun kevyesti sitä 14 tuntiakin. Syön ja nukun kenties taas.

Tänään otin sen verran itseäni niskasta kiinni, ett sain laitettua opettajalle viestin etten vaan jaksa. En pysty töihin. Ystävällisesti lupasi soitella huomenna työpaikalle ja mä suoritan "topin" sit vuoden päästä syksyllä. Uuden luokkani aikataulujen mukaan. Lopettamisesta pitäis ilmeisesti ilmoittaa myös opolle, vastuuopelle sekä Dominoon missä käyn edelleenkin juttelemassa asioistani. Ketulle tuossa pohdinkin, mitä tapahtuu jos en ilmoita. Jos en ihan aikuisten oikeasti jaksa..

8. lokakuuta 2013

Kohuttu Rihanna

Kovasti nyt kohistaan Rihannan uudesta Pour It Up-musiikkivideosta. Onko se liian seksistinen jne... Anteeksi, nyt vaan jos mä olen jotenkin kauhea ihminen, mutta mun mielestä tuo musavideo on ihan normaalia nykypäivää. Ja vielä kun liittyy biisin lyriikoihin, niin en ymmärrä moista meteliä.

Hiljaa hyvästit jää

Voipi olla, että jo aiemminkin oon kirjoitellu siitä kuinka suoraan sanottuna vittumaista on asua yksin, kun on kipeä. Viikonlopun aikana heräs epäilyt siitä, että mulla olis virtsatientulehdus eikä eilen sit enään töiden jälkeen mihinkään lääkäriin ehtiny. Kivut oli siedettävissä, joten lupasin mennä labraan heti tänä aamuna sen auetessa.
Yön aikana kivut kumminkin paheni, ei tullu paljon nukuttua. Koko ajan on tunne, että vessaan tarvis mennä, mutta siellä käyminen sattuu. Jo sängystä istumaan nouseminen sattui ja labrasta kotiin kävellessä kyyneleet valui pitkin poskia. Ihan sen verran vaan sattui.
Tulokset tulee huomenna. Päätin luovuttaa ja odottaa niitä rauhassa kotona, ei päiväkodissa oikein voi mitään paikallaan tehdä. Ottaen huomioon muut vaihtoehdot, toivoisin että kyseessä on se mitä epäillään ja saan pian tehokkaat antibiootit....

1. lokakuuta 2013

Siilineiti

Illan hämärtyessä siilineiti kömpii pesästään nuuskimaan päivän aikana maahan pudonneita lehtiä. Kirjavan väriset lehdet kertovat talven olevan jo lähellä-mikä sopii siilille sillä vuosi on ollut rankka ja kuukausien talviuni tulee paikalleen. Ihan vielä ei kumminkaan ole sen aika...

30. syyskuuta 2013

Syystunnelmia

Viikonlopun vietin syksyisissä tunnelmissa Forssassa. Suunnitelmat ehti taas useammankin kerran muuttua matkan varrella. Loppuen lopuks käytettiin Jonnan kaa lauantaipäivä läheisellä lammella kuvatessa, ajellessa vanhoja kotikulmia läpi sekä kattomalla urakalla O.C:ta. Ihanaa laatuaikaa, sitä sitä tavallista yhdessäoloa mihin nykyään meillä on aivan liian vähän aikaa. Ja liikaa välimatkaa...
Iskä oli hommannut itselleen taas töitäkin, joten viikonlopun aikana nähtiin sen kaa ehkä yhteensä kolme tuntia. "Hieno" iskäviikonloppu... Ärräpää jaksoi taas muistutella tulevan kesän kesätöistä, joka ikinen kyläilykerta käydään sama keskustelu ja oonkin alkanu oppiin iskän taktiikan. Ollaan kun ei olisi :P

23. syyskuuta 2013

Suojassa aitojen sisällä

Tänään mulla alkoi kuuden viikon mittainen työssäoppimisjakso. Etukäteen jännitti, ihan vaan jo senkin takia että mulla ei tässä kuuteen viikkoon varsinaisesti oo ollu mitään sitovia aikatauluja. Ei oo tarvinnu herätä kukonlaulun aikaan ja jaksaa ihmisten parissa, jos se on tuntunu pahalta. Aamulla seittemän aikoihin kumminkin nousin suhteellisen hyvillä mielin, puoli kaheksalta taisin jo malttamattomana poukkoilla pitkin kämppää ajatuksenani vaan "Joko saa mennä, joko saa mennä".
Korkeat aidat kiertää koko varuskunta-aluetta ja sitten vielä pk:n pihassa on omat aitansa. Ite en aitoihin edes kiinnittäny huomioo-kunnes astuin työpäivän jälkeen niiden ulkopuolelle. Kiinnitin katseeni heti mustiin pilviin-vaikka päiväkodin pihasta lähtiessä aurinko tuntui paistavan. Ajattelin olla reipas ja käydä samaan syssyyn kaupoilla, siis sen sijaan että olisin saman tien tullu kotiin koneelle rypemään. Kävin toki kaupassa, mutta jo mennessä alkoi kiukuttaa. Oli nälkä ja ahdisti. Miten muutamassa tunnissa pystyikin unohtamaan ulkopuolisen maailman-ja miksi aitojen sisäpuolelle ei voi jäädä lopullisesti...
Aita Googlesta.

21. syyskuuta 2013

Tarpeellista ja hiukan ehkä tarpeetontakin

Pari postausta taaksepäin kerroin laivareissusta ja kuvassa näkyi ostoksia. Mitäänhän sillä reissulla ei pitäny ostaa... :P Niin on käyny vähän muutenkin elämässä tässä lähiaikoina. Toisaalta oon suonu sen anteeks, synttärirahat oli varmasti tarkoitettu käyttöön ja kaikkea tarpeellista on tullu ostettua. Kuten uudet farkut, kun liian rankalla kädellä sittenkin heitin niitä vaatekaapista aikoinaan pois. Tilauksessa on myös essu, oikeastaan koko itsenään asumisen ajan on ärsyttäny kun varsinkin leipomispuuhissa kaikkii menee vaatteille :D Jauhoista lähtien... Jonkin verran asioita on tullu ostettua tosin sillä pelkällä koska tahdon-periaatteella. Kuten Erinin cd (mikä muuten sekin tais puuttua reissuostos kuvasta...), kynsilakkoja, korkeavyötäröiset shortsit, karkkia,... Pitäähän sitä nyt elämästä nauttia, pienistä asioista. Aina välillä.
Seppälästä
Yks uusista yöpaidoista
Se riittää. :)

Ilta-Sanomat sen kertoi

Aikaisemmin oon ainakin kirjoitellut siitä mitä lempiväri kertoo luonteesta. Vaikka tuollaiset ovat osittain hömppääkin, tulee niitä aina katseltua. Tänään silmiin osu IS:n sivuilta kahviaiheinen tulkinta.

Mä juon lähinnä kahvia maidolla, lattea siis. Tulkinnan mukaan "Lattea juovat tai maitoa kahviinsa lisäävät ovat todennäköisimmin valmiita menemään pitkälle auttaakseen muita. He ovat mukavuudenhakuisia ja anteliaita, mutta samalla taipuvaisia venyttämään itseään vähän liikaakin." Hyvinhän tuo pitää paikkansa, välillä tulee laitettua itsensä riskirajoille ihan vaan sen takia että haluan olla mieliksi muille. Auttaa muita ja kenties unohtaa sillä tavalla omat ongelmat.

Enempi tai vähempi paha tapa, mutta Ässä on opettanut juomaan kahvin myös mustana. Ja mustana se menee niinä päivinä kun ei esim. jaksa tuota muutaman kymmenen metrin matkaa kävellä Nesteelle maitoo ostamaan. Tai vaikka maitoo oliskin, välillä kahvi on parempaa ihan itsekseen-ilman lisukkeita. "Mustana kahvinsa juovat ovat ”puritaaneja”, jotka haluavat pitää asiat yksinkertaisina. He ovat kärsivällisiä, mutta myös vakiintuneita tapoihinsa ja vastustavat muutoksia. Hiljaisuus ja synkistely on yleistä." 


Kuva: Google

Ei huano merireissu

Viime sunnuntaina lähettiin äitin ja isosiskon kaa käymään Virossa. Mä olin aina ennen laivaillu vaan iskän ja Ärräpään kanssa joten vähän jänskätti. Iskä tunnetusti antaa mennä ja tehdä mitä haluun-eikä se esim. viime syksynä ollu moksiskaan kun en omaan hyttiin yöksi löytäny. Äitin kanssa on tiukempaa, mutta keskusteltiin asiasta (onneks) jo etukäteen. Melkein arvattavissa oli, että tämä seurue odottaa porukassa pysymistä-eikä se niin kamalaa ollu kun eka ajattelin :D
Oikeastaan reissu oli aika kiva. Sunnuntai-iltana katottiin porukalla hytissä Tanssii tähtien kaa. Hyvät naurut saatiin kun siskon kaa lueskeltiin taxfree-luetteloa ja huomattiin Niiskuneidin olevan viroksi Piripiiga. Yhdessä kaikki saatiin ärsyyntyä laivan sotkuisuuteen edellisyön Radio Rock-risteilijöiden jäljiltä ja kenties hiukan toisiimmekin... Kyllä kyseisessä seurassa voisi toisenkin kerran risteilemään lähteä-seuraava kerta kumminkin on about kuukauden päästä vanhemmassa tutussa seurassa. Eli siis iskän ja Ärräpään seurassa. Saas nähdä mitä siitäkin taas tulee...
Saparot
Reissuostokset. Kohtuullinen määrä karkkia tosin jäi kuvasta pois, samoin uudet kuulokkeet.

18. syyskuuta 2013

Dreaming

Syystä jota en enään edes muista, mietin aikoinaan lähdenkö ollenkaan Kroatian reissuun. Seurueesta kaksi oli täysin uusia tuttavuuksia ja V:n olin tavannu kaks kertaa ennen lähtöä. Taisin siis lipsauttaa vanhemmille pienen valkoisen valheen siitä, että tunnen matkaseurani... Jostain mun silmien eteen nousi kuva jossa istuin V:n kanssa rannalla riippumatossa, auringonlaskua ihaillen ja sitä unelmaa mä sit lopulta lähdin toteuttamaan.
Riippumattoja/-mattoa rannoilta ei löytyny, mutta auringonlaskuja tuli ihailtua. V:n syliinkin pääsin, tosin itkiessäni lapsellisesti joidenkin mahdollisuuksien menettämistä. V oli tukena kun mä tarvin sitä, sillonkin kun oltiin kaukana kotoa.
Virallisen/varsinaisen kesäloman loppupuolella eteen singahti toinenkin "vahva" unelma, ns. sydänmunkkiunelma. Eli haluan joskus jälkikasvulleni jättää valmiiksi välipalaksi sydänmunkin "Äiti rakastaa sinua"-lappusen kera.
Sitähän mä en vielä tiedä tuleeko lapset oleen biologisia vai esim. sijoitettuja, mutta yhtä rakkaita kaikki. Yritän saada tulevan kodin ilmapiiristä sellaisen, että jokainen pystyy avoimesti puhuun tunteistaan-ja tuollaiset lappuviestit olis vaan muistutus välittämisestä.