Joskus Forssa oli mulle...koti. Paikka johon sai vaikka vaan viikonlopuksikin tulla hengähtämään, kun toisaalla meinas kaatua asiat niskaan. Nyt se on jotenkin kääntyny toisin päin-ja siks ehkä helppo ajatella että jatkossa kävisikin harvemmin iskää moikkaan. En tiiä mistä pelot on tullu, ikinä ei oo mitään sattunu, mutta tosiaan jo keskellä kirkastakin päivää pelottaa liikkua yksin. Jotenkin...autio paikka. Rauhallisuuden jotenkin sisäistettyä jostain nurkan takaa pöristelee mopojengi keulien.
Linkkuassalta kävellessä jäin seuraan sivusta, kun jokusen vuoden ikäinen muksu roikku pakittavan auton ovenkahvassa ja huuteli hädissään. Sai oven auki, useastikin, kun auto pysähty mutta aina autoa ajanut veti sen takaisin kiinni. Tilanne ratkes pari minuuttia myöhemmin siihen että ajanut nousi autosta ja nosti rimpuilevan muksun takapihalle ennen kun kaasutti meneen. Jos alkua ei olis nähny, ois tilannetta ulkopuolisena voinu epäillä kaappaukseks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti