31. heinäkuuta 2011

31.7.2011

Mulle musiikki on suuri osa elämää ja yhtäkkiä tajuaa kuinka hiljasta on, kun stereot lakkaa toimimasta. Lämminkin alkaa tulla, kun tuuletin ei enään pyöri. Mikäs nyt, meen vaikka syömään ajankulukseni ettei lounas lähipäivien tapaan taas unohdu. Jääkapissa ei oo valoo, mutt ruokaa kyllä on-mutta milläs sitä lämmität. Meen olkkariin ja laitan telkan päälle. Tai siis YRITÄN laittaa. Niinpä niin, koneellekin on turha yrittää mennä, kun netti toimii modeemin kautta...

Sähkökatkon aikana tajuu kuinka paljon se merkitsee nykyihmiselle. Meillä oli yks päivä vajaan vartin sähköt poikki ja ehin siinä ajassa turhautua kun ei (muka) mitään pystyny tekeen. Iskällä tosin tuntu olevan hauskaa, kun seuras mun touhuja...

30. heinäkuuta 2011

30.7.2011

Mietin syksyä.

Okei, siinä ois hyvä runon alku, mutt siihenpähän jää tällä kertaa. Tosiaan mietin yks ilta X:n kaa tekstaillessa syksyä. Mulla ei oo varsinaisesti lempivuodenaikaa, mutt syksy on kyllä jotain niin...saibaa. Sadetta, kylmää, märkää, sumusta, kosteeta,... ei kiitos mulle. Kun oikein tarkkaan mietin, on syksyssäkin ne omat hyvät puolensa. Mikään ei oo niin ihanaa kun kutominen kynttilän valossa, villasukkien pitäminen pitkästä aikaa tai viltin alle käpertyminen hyvän kirjan kanssa. Vielä vuos sitten oisin lisänny suklaalevyn kirjan kaveriks, mutt nykyään siitä ei saa kun mahansa kipeeks...
Aina lukukauden alkaessa mulle tulee kauhee into alottaa joku uus harrastus. Olis niin kiva osata soittaa pianoo/kitaraa tai lattaritansseja... Koska opiskelijabudjetti on tunnetusti mitä on eikä porukoittenkaan lompakot ihan pohjattomia oo, oon tyytyny asioihin joita voi tehdä pienellä budjetilla. Muutamana vuonna oon päättänyt, ett tänä vuonna annan ainoastaan ite tehtyjä joululahjoja. Yhtä monesti ideat on ns.karahtanu kiville, veljen joululahjakaulaliinasta on valmistunu pari kerrosta minkä jälkeen tekele on pyörinyt viikkoja koskemattomana jossain päin olkkaria. Lopulta kun syysmasennus iskee vuoden pimeimpään aikaan, oon purkanu tekeleen ja tyrkänny puikot takasin kaappiin seuraavaa syksyä odottamaan.
Mieluummin mä tekisin monia pieniä juttuja valmiiks asti, kun aina jättäsin kaikki isot hommat kesken, mutt jostain kumman syystä niihin pieniin juttuihin ei vaan tuu tartuttua siinä alkusyksyn innossa. Tänä vuonna en oo ajatellu tehä mitään kummempia, kattoo miten elämä uudessa kaupungissakin alkaa sujuun. Perinteiset joulukortit tarvii tehä, mutt siihen nyt ei mee kun muutama tunti ja paras joululahja minkä voisin antaa itelleni ois ajokortin saaminen. Kyllä siinäkin riittää tavotetta-kuinka saan motivaationi syyspimeydessä pysyyn kohilla varsinkin kun en arkielämässäkään tykkää yhtään, jos joku kattoo mitä mä teen. Saati sit ajotunneilla, toinen tarkkailee koko ajan vieressä eikä anna armoo yhestäkään virheestä...
Sitä ennen tässä kumminkin on vielä yks ripari, uuden koulun alottaminen, mahdollinen muutto omaan asuntoon (/koulun asuntolaan), 18 vee synttärit...
(Ja jos joku ihmettelee kuinka oon ruvennu päivittäin kirjottaan tänne, syy on pöytälaatikon tyhjentäminen. Mulla on paaaaaaaaaaaaljon enemmän tekstejä valmiina pöytälaatikossa, mitkä yritän saada nyt julkastua ennen koulun alkamista ettei ne sit unohdu, kun mahdollisesti illat menee läksyjä tehdessä/junalla matkustellessa.)

29. heinäkuuta 2011

29.7.2011

Pienenä mä halusin pikkusisaruksen. Pyysin sitä joka ikinen joulu ja joka kerta kun mulla oli synttärit-ja aina petyin kun en saanu niin hartaasti toivomaani lahjaa. Myöhemmällä iällä sitä tajus ettei vauvoja saa ihan tosta vaan-ja viel vähän myöhemmin ymmärsin ett perheenlisäys ei ois ees mahtunu meiän arkeen.
Kun sitä aitoo pikkusisarusta ei ollu eikä tullu, jossain vaiheessa kuvittelin ittelleni maailman ihanimman pikkusiskon. Niin typerältä kun se nyt kuulostaakin, Nennusta tuli pian mun paras kaveri. Sille pystyin kertoon, jos joku kiusannu mua koulussa tai kuinka ihana pienluokan Terho oli ollu. Täytin jopa ystäväkirjaani "bestiksen" tiedon mistä sainkin kuulla myöhemmin isosiskolta. Sisko ei ymmärtäny miks olin kirjottanu ite kaverikirjaani. Sillon mietin, ett kumpi tässä nyt ei ymmärrä-kyllä siskon pitäis osata lukee ettei mulla oo ruskeita hiuksia, vihreitä silmiä eikä mun lempiurheilulaji todellakaan ollu siihen aikaan mäkihyppy. Nennusta ei tienny kukaan muu ja olin pienessä sydämessäni tosi ylpee, kun mulla oli kerrankin ihan ikioma salaisuus.
Mun sydämessä oli hyvin tilaa vielä pienelle pojalle, pikkuveljelle, mutta koska meiän asuntoon ei mahtunu enään yhtään enempää asukkaita, pikkuveli oli adoptoitu Kiinaan. Ja Kiina varmaan vaan sen takia, ett se kuulosti hienolta. Oli siinä luokkakavereilla uskomista, kun asiaa koulussa ihan innoissani selitin xD
Nyt täysikäsyyden kynnyksellä mielikuvitussisarukset on lämpimiä muistoja monien muiden joukossa, muistutuksia siitä kuinka vilkas mielikuvitus pienellä ihmislapsella voi olla.

28. heinäkuuta 2011

28.7.2011

Ihmisillä on mitä jännempi ennakkokäsityksiä musta. Perus on ettei kukaan usko mun tupakoivan tai juovan, mutt tässä pari päivää sit multa tultiin kysyyn miks oon kieltäytyny esiaviollisesta seksistä. Siis what? xD Ikinä en oo mitään sen suuntasta ees ajatellu... Nyt, jotta edes jotkut ennakkokäsitykset katoaa, kerron ittestäni muutaman jutun.

KYLLÄ tupakoin satunnaisesti, KYLLÄ juon alkoholia kun siihen on jokin hyvä syy, KYLLÄ olen harkinnut vakavasti huumeiden käyttöä, KYLLÄ olen myös onnistunut unohtamaan sen ajatuksen koskematta kertaakaan huumeisiin, KYLLÄ olen suunnitellut joskus itsemurhaa, KYLLÄ olen karannut, KYLLÄ olen katsonut nettipornoa, KYLLÄ olen varastellut, KYLLÄ olen seurustellut itseäni kuusi vuotta vanhemman miehen kanssa, KYLLÄ olen seurustellut myös tytön kanssa, KYLLÄ olen ryypännyt keskellä viikkoa ja mennyt seuraavana aamuna kouluun, KYLLÄ olen juossut seinää päin, KYLLÄ olen jättänyt poikakaverini tekstarilla, KYLLÄ saunon edelleen äitini kanssa, KYLLÄ olen kävellyt unissani, KYLLÄ kirjoitan joskus eroottisia tarinoita, KYLLÄ olen lintsannut koulusta, KYLLÄ olen jättänyt läksyni tekemättä, KYLLÄ olen valehdellut joskus ikäni ja KYLLÄ mieleni tekee juuri nyt Hese pirtelöä.

Jotta musta ei jäis kumminkaan noin paha kuva, kerron samaan syssyyn vielä muutaman jutun lisää.

EN ole kokeillut nuuskaa, EN ole käyttänyt huumeita, EN tykkää syödä liharuokia, EN kieltäydy esiaviolliseta seksistä, EN ole harrastanut ratsastusta, EN tykkää nukkua samassa huoneessa toisen ihmisen kanssa, EN ole omasta mielestäni hyvä kokki, EN liiemmin pidä sukujuhlista, EN välttämättä osaa sanoa aina ei, EN ole ikinä ollut kotibileissä, EN ymmärrä mikä jäkiksissä viehättää, EN ole ollut ikinä kunnon krapulassa, EN ole ikinä nähnyt elävää kyykäärmettä luonnossa, EN viihdy kotona, EN pidä hämähäkeistä, EN aja ikinä pyörällä ilman kypärää, EN ymmärrä homovastaisuutta, EN osaa olla tuhlaamatta rahojani, EN ole ikinä suudellut ketään ketä oikeasti rakastan ja EN ole valehdellut tämän postauksen aikana kertaakaan.

25. heinäkuuta 2011

25.7.2011

Tyttö näki sillalta kuinka mustaa
vesi oli alhaalla jossakin...

Äiti kysyi:Miksi tuo runoja rustaa?
Lapsi on kai päästänsä sekaisin...

Tyttö itki hetken ja katsoi taakseen
-villinä soi huokaus kaupungin.

Kuinka tämän tuntisi omaksi maakseen?
Vesi oli mustaa kuin aikakin...


Vaikka mä vähän pelkäänkin korkeita paikkoja, mulla on outo pakkomielle kurkkia aina kaikilta silloilta alas. Välillä alhaalla virtaa puro, toisinaan näkyy autiot junanraiteet ja joskus vilkasliikenteinen moottoritie. Joskus mun tekis niin mieli hypätä sillalta alas, ihan vaan uteliaisuutta kattoo voiko siitä selvitä hengissä. En kumminkaan ikinä uskalla, mikä on toisaalta ihan hyväkin, sillä hyppääminen vois johtaa loppuiäks pyörätuoliin. Ja jos touhussa henki menis, kukaan ei kuitenkaan ymmärtäis mun olleen vaan utelias...

Ja vesi oli mustaa
-äiti kulki mustissaan

Ja pappikin sai kahvia juodakseen.
Ja isä oli kännissä,

kuinkas muutenkaan.
Joku kantoi kukkia eteiseen...


Yks kesä, joskus 4-5 vuotta sitten, mä olin kylässä tuttujen siirtolapuutarhamökillä. Illalla grillattiin ja iskä tuli kans istuun iltaa. Siinä illan kuluessa se tuli juoneen vähän ehkä liikaakin viinaa. Mä en saanu myöhemmin unta, kun en tienny oliko iskä selvinny ollenkaan kotiin, sen puhelimeenkaan ei saanu yhteyttä. Aamulla kumminkin löysin iskän omasta sängystään-tosin oksennustensa keskeltä. Samana päivänä meille oli tulossa vieraita Australiasta asti, ne varmaan ilahtu tosi paljon-mä olin siinä vaiheessa jo kaukana. Muistan tapahtuneen varmaan senkin takii niin hyvin, kun se oli eka kerta kun iskä joi mun ollessa sen luona...

Toiset lähtee kuuhun
ja toiset Ruotsiin,

toisilla vaan pienempi palkka on.
Isä lähti viis vuotta sitten Ruotsiin

-äiti oli silloin jo onneton.
Minä panin ikkunaan pahvisuojan,

että edes jossakin lämmin ois.
Radiossa laulettiin:Kiitos luojan.
Sunnuntaina äitkin nukkui pois.


Mun vanhemmat eros kun mä olin vajaa kahen vanha joten kaks kotia eri kaupungeissa on ollu mulle itsestään selvyys. Vasta joskus ala-asteen puolessa välissä tajusin, ett kaikkien vanhemmat ei ookaan eronnu ja sillon mietin pitkään miksei me voida olla "normaali" perhe. Nykyään oon kasvanu sen yli, osaan pitään kahta kotia nykyään rikkautena ja välillä nautin tilanteesta, kun joku soittaa ja kysyy missä mä oon. Todennäkösesti vastaus kuuluu kotona-mun kotona saattaa tarkottaa sillä hetkellä äitin luona Hämeenlinnassa tai iskän luona Forssassa olemista.

Ja isä meni Ruotsiin,
äiti lensi taivaaseen

ja pappi sai taas kahvi juodakseen.
Veli oli kännissä,

näin sen itkeneen.
Lumi teki enkelin eteiseen....

Hector: Lumi teki enkelin eteiseen

24. heinäkuuta 2011

24.7.2011

En tiiä kuinka taitava sitä saa oikeesti olla, kun tässä viimeks Forssaan mennessa onnistuin hyppään väärään bussiin. Suunta oli kyllä oikee, mutt bussi väärä. Ihmettelinkin asemalla odottaessa kun bussi tuli 20min aiemmin kun piti ja syykin selvis kyytiin hypättyä: normaalisti kuljen pikavuorolla ja nyt tuli hypättyä johonkin maaseutuautoon. Mikäs sen mukavampaa ajanvietettä onkaan sateisena kesälomapäivänä, kun kierrellä bussilla pikkukyliä :)
Matkasta ensimmäinen 10-15min meni pelkästää siihen ett päästiin ylipäänsä 10-tielle ja ensimmäinen koukkaus oli tietenkin Renko. Mä voin ihan rehellisesti myöntää etten ollu siel ennen käyny enkä näkemäni perusteella ymmärrä miks renkolaisia dissataan. Mun mielestä se oli tosi nätti paikka, voisin vaikka joskus asuukin siel.
Oletin bussin kiertävän ihan jokaisen matkalla olevan pikkukylän mutt seuraavan kerran poikettiin 10-tieltä Tammelaan. Tammelasta oon tykänny aina, se on sellanen suht pieni paikka missä kaikki tuntee kaikki. Kyytiin nousi pari iäkkäämpää ihmistä ja loppumatka kulu rattosasti niitten jutustelua kuunnellessa.
Vaikka maksoinkin 1,50e liikaa lipunhintaan kun ostin sen ennakkoon, olin jopa 5min aiemmin Forssassa mitä pikavuorolla oisin ollu ja olin sentään tutustunu yhteen uuteen kyläänkin =)

19. heinäkuuta 2011

19.7.2011

Toukokuun lopussa olin pitkästä aikaa kummitädillä yökylässä. Mun ollessa pieni, ennen kun mun serkut synty, oltiin kummitädin kaa tosi läheisii. Olin vähintään kerran vuodessa siellä yökylässä ja sain kortteja millon mistäkin syystä-joskus ihan vaan vaikka kiitoksena yökyläilystä. Kylässä ollessani meillä oli tapana käydä Särkänniemessä, luonnollisesti kun Tampereelle oltiin, ja muistan senkin kerran kun järjestettiin piknik olohuoneen lattialle. Keittiön pöydän ääreen ei mahtunu syömään, kun oli askartelut pahasti kesken. Ruokana oli perunamuusia minkä tekemisessä mä olin tietenkin saanu auttaa.
Nyt kummitädillä tosiaan on kaks alle kouluikästä lasta, meiän yhteistekeminen on rajottunu joskus kirpparilla käymiseen tai mut pyydetään töihin. Niin tälläkin kertaa; yötä sain olla kunhan osallistun pihatalkoisiin. Olihan se ihan kivaa, oon jostain syystä tykänny aina haravoimisesta eikä aurinkoisessa säässäkään ollu valittamista.
Illalla oli luvassa lasten kevätjuhla minne mut pestattiin varaisäks lasten isän jäädessä grillaan talkooväelle. Takasin tullessa vanhempi poika sai nuhteita huonosta käytäksestä-mitä isäkin kotona sanoisi kun näytettäisiin videokameralta lauluesitystä. Tästä muistin edellisen illan jollon kummitäti ei saanu poikia millään nukkuun ja tämän mies toivotti hyvää yötä pojille, jotka heti painoivat päänsä tyynyyn ja nukahtivat.
Mun mielestä minkään suhteen ei pitäis toimia noin; mies puuttuu asioihin vasta viimeisenä ja tän avulla lapsia pystytään kiristään/uhkaileen. Mun mielestä puolisoitten pitäis olla samanarvosia; molempien tulis osallistua yhtä paljon kotitöihin ja tukee toista. Toivottavasti en oo yksin mielipiteeni kaa.

1. heinäkuuta 2011

1.7.2011

Oon tällä hetkellä Virroilla riparilla. Tänne tullessa näin jonkun mainoksen mistä mun päähän tuli jännä ajatus: koska tahansa kuoletkin, kuolet tänään. Se ei tarkota ett´ kuolee kirjaimellisesti just tänään vaan ett´ sinä päivänä kun kuolee, vois periaatteessa sanoo sen tapahtuneen tänään-sillä se päivä on sillä hetkellä tätä päivää.

Hänet haudattiin maanantaina
menoin pienimuotoisin.
Kahvit juotiin niin kuin aina,
mutta mielin hiljaisin.
Joku kysyi muilta:Miksi?
Isä katsoi lattiaan:
Ilmat tulleet on kylmemmiksi
tekee talvi kai tuloaan.

Miksi? Siinä on ehkä maailman hankalin kysymys. Jotkut ihmiset kuolee tosi nuorena ilman mitään syytä ja toiset elää huonoillakin elämäntavoilla tosi iäkkäiks. Kaikella halutaan löytää joku looginen selitys ja jos sitä ei löydy, hankalat asiat yritetään kiertää/kiistää.

Haukut sai hän opettajilta.
He eivät nähneet verhon taa.
Kyydin kotiin poliisilta
kotiin tyhjään odottamaan.
Missä tahansa hän kulki,
mutkaiseksi muuttui tie.
Takanaan hän portit sulki
ja sanoi:Virrat minut vie.

Niin sanotun muurin/verhon taa on todellakin vaikee nähä, mutt se ei silti oikeuta ketään epätasa-arvoseen kohteluun. Ja niin surullista kun se onkin, liian monilla vanhemmilla ei oo aikaa niitten lapsille. Ei se ihmeitä vaatis, jos välillä ois vaan kotona perheen kaa. Saati sit satunnainen kortin pelaaminen tai telkkarin kattominen yhessä...

Hänet pilvilinnoistansa
aina ulos revittiin
ja koko pilvilinnakansa
käskijöihin vaihdettiin.
Vähitellen mullaksi maatui
kukkatarha toiveiden.
Temppelistä pylväät kaatui.
Värit haihtui nuoruuden.

Meillä jokaisella on unelmii, sellasia mitkä me paljastetaan muille sekä sellasia mitkä pidetään vaan omana tietona. Mun "julkisia" toiveita on esim. oman koiran saaminen/hankkiminen sekä sit joskus sellanen talo/kämppä missä on oma piha. Ilman näitä ja mun muita unelmia, mä en ois mä. Mulla ei olis mitään tavottelemisen arvosta, en ois kokonainen.

Herra,siunaa pieni enkeli,
joka väsyi lentämään.
Hänet ota kotiin luokses lepäämään.
Viisitoista vuotta hän jaksoi yrittää.
Ota,Herra,hänet luokses lepäämään.