31. heinäkuuta 2014

Aikamatka 2000-luvun alkuun, osa 2

Siinä missä ensimmäinen päiväkirja oli täynnä lapsenomaisuutta, oli toinen (16.10.2004-1.9.2007) jo huomattavasti aiheellisempi. Yhden-kahden lauseen kirjoitukset vaihtuvat vähitellen liki kymmenenkin sivujen analysoimiseen. Vaikka kirjan verran tekstiä noista liki kolmesta vuodesta onkin (tai siis oli ennen kun revin päiväkirjan roskikseen), juuri mitään olennaista ei tuntunut löytyvän.
Loppuvuosi 2004 meni mummolassa kyläillessä-taisikin jostain syystä jäädä viimeiseksi kerraksi... Tapaninpäivän tsunamionnettomuus järkytti-niin kun se nyt ylipäänsä 11v tyttöä voi järkyttää.
Vuodesta 2005 alkaen vanhemmat alkoi tuntua tyhmiltä-mikä menköön orastavan teini-iän piikkiin. Seuraavana vuonna tiputteli vauva-uutisia vähän joka puolelta. Joululahjaksi toivoin hartaasti koiranpentua, mutta saamani NintendoDS ja siihen Nintendogs-peli oli melkein vastaus unelmiin. Syksyllä alkoi yläaste. Iskä lupaili viedä seuraavana kesänä Australiaan, mutta sitä reissua ei ole vielä tähän päivään mennessä näkynyt...
Alkuvuotta 2007 väritti (ymmärrettävästi) useat ristiäiset. Kesän pakkomökkeilyn seurauksena sain osakseni elämäni ensimmäiset huorittelut ja edellislukukauden tapaan kiusaaminen jatkui koulussa kesäloman jälkeen. Niihin fiiliksiin kirja sitten loppuikin...
Peruskouluaikainen unelma joka vasta vuotta myöhemmin otti tuulta purjeisiin. Sillonkaan ei ollut asiaa kulkueen keulahahmoksi vaan Iloksi taustalle.

Leikeltyä historiaa #1

Yhdenlaisena päiäkirjana voin pitää vuosituhannen alusta pitämiäni leikekirjoja. Vuosien myötä kootuissa lehtileikkeissä näkyy teini-iän mullistavat kysymykset ja aikuistuminen-vaan eipäs vielä kiirehditä niihin. Keskitytään ensimmäiseen, jonka fiksuna tyttönä oon kirjannut alkaneeksi vuodesta 2000.
Aamulla ko.leikekirjaa selaillessani ja tätä postausta päässäni kehitellen, ihan herkistyin. Seitsemän vuotiaan maailmaa kuvastaa erilaiset eläinjutut, sydämin koristellut kuvat Antti Tuiskusta ja Pokemonit.
En muista uutismaailman tuossa iässä kiinnostaneen kovastikaan, mutta mikäli kuvista on jotain analysoitava niin musiikin saralla pinnalla olivat Antti Tuiskun lisäksi Teräsbetoni ja Gimmel. Nuoret The Rasmuksen jäsenet vilahtelevat myös useammassakin kuvassa ja on joukkoon päässyt myös silloinen presidenttimme Tarja Halonenkin.
Free Willy-elokuvien Keiko-valas menehtyi 2003 ja jo siinä iässä olen eräistä lehtileikkeistä korostanut ettei kukaan saa koskes minuun ilman lupaa. On luotettava sisäiseen hälytyskelloon-ja naurettava toisten kootuille töppäyksille. Väliin on mahtunut niin omia kuin alle kouluikäisen veljentytön piirustuksia.
Ehkä eräs arviointi Jali ja suklaatehdas-kirjasta sopii tähänkin opukseen; "Mahtava tarina! Muistan eläytyneeni kirjan tarinaan jo lapsuudessani. Nyt aikuisena innostuin siitä uudelleen. Monet asiat näyttäytyivät aivan uudessa valossa..."

30. heinäkuuta 2014

Minä en

Koulun käytävällä, ahdasta ja ääntä
Opettajan uusi, kaunis sijainen
Jonka perään toiset huusi
Kun se kulki keinuen
Minä en
Minä en

Jumppatunnin jälkeen pukuhuoneen ilma sakea
Ja suihkuun jälkeen toisien
Kaakeleissa kaikui jutut joille nauroi jokainen
Minä en
Minä en
Me muutettiin -05 kesällä, vaihdoin koulua viimeiseksi ala-astevuodeksi. Alkaneella kuudennella luokalla mua alettiin kiusaamaan mitä kestikin likimain koko yläasteenkin läpi. Mä olin koulun ainoa joka käytti talvella toppahousuja, ainoita jotka käytti pyöräillessään kypärää. Tykkäsin fysiikasta ja ruotsista-mitä en tietenkään voinut ääneen sanoa. Liikuntatunneilla mikään laji ei tuntunut omalta enkä edelleenkään osaa esim. tehdä kuperkeikkaa. En saanut/uskaltanut tehdä mitään kiltin tytön roolista poikkeavaa, peläten koko ajan että kiusaaminen vaan yltyy (ja kenties muuttuu fyysiseksi). Mä olin se joka ei saanut sanoa muiden tapaan poikkipuolisia sanoja sijaisista, mä olin se joka ei pukuhuoneessa saanut nauraa muiden jutuille.

Iltaisin kun valui kaiken ylle peitto musta
Suojassaan mä odotin ja toivoin vapahdusta
Hiljaa naksui kello, nousi aamuyöhön usva
Jonka vaaletessa viimein nukahdin

Päättäjäisten aamu oli vilun valkoinen
Mut loppumaton kesä nousi ruohikosta sen
Rantaan lähti kaikki, jälkeen juhlien
Minä en
Minä en
Ehkä ymmärrettävästi olin helpottunut kun peruskoulu aikoinaan loppui, vannoin jättäväni kaupungin heti kun se vaan on mahdollista. Äippä ehkä ymmärsi nämä uhittelut hieman väärin-ja saman tien kevätjuhlasta kotiuduttuani suunnattiinkin mökille. Itkin pitkään salaa, mitä tahansa muuta peruskoulun päättymisen kunniaks kuin mökkeilyä! Olisin halunnut (niiden olemattomien) kavereiden kanssa viettämään rauhallisen railakasta iltaa, uhmassa juonut ehkä yhden siiderin ja paniikissa kiltisti kotiutunut kotiintuloaikana.

Töiden jälkeen isä meni piiloon lehden taakse
Vankka pöytä, vahaliina, vaiti ruokailtiin
Isä lähti ulos, sulki oven takanaan
Huokaisten
Huokaisten

Iltaisin kun valui kaiken ylle peitto musta
Suojassaan mä odotin ja toivoin vapahdusta
Hiljaa naksui kello, nousi aamuyöhön usva
Jonka vaaletessa viimein nukahdin (x2)

Täysin mun suunnitelmat ei peruskoulun jälkeen mennyt niin kun halusin, mutta sain kumminkin kaipaamani maiseman vaihdoksen muuttaessani iskälle ja aloittaessani lukio-opinnot. Uudessa kaupungissa kukaan ei tiennyt mun historiaa, sain aloittaa puhtaalta pöydältä ilman pelkoa että joku nurkan takana tumppaa tupakkansa mun huppariin tai haukkuu vielä kotipihassakin läskiksi. Uusi kaupunki ja kaverit sekä myöhemmin syksystä saamani gerbiilit vei suuren osan siitä energiasta mikä olisi pitänyt suunnata opintoihin. Suurin osa kursseista meni ihan hyvin, mutta kotiväki ei ymmärrettävästi ilahtunut niistä aina joukkoon mahtuvista hylsyistä. Iskä väsyi aikanaan sanomasta asiasta, huokaisi hoitamaan asiat yh-äidin kanssa.

29. heinäkuuta 2014

Vihaan olla heikko ja yksin

Viikonlopun reissusta tosiaan mukaan tarttui kesäflunssa-jonka tosin epäilen iskostuneen jo keuhkoputkiin. Hengitys rahisee, ääntä ei juuri ole ja jo pelkkä kyljen kääntäminenkin sängyssä saa aikaan mojovan yskänpuuskan. Kuume aaltoilee; välillä vedän liki 30 asteen lämmöstä huolimatta peiton päälleni palellen ja välillä hikoan kun pieni sika.
Kuumeettomina hetkinä saatan nousta hetkeksi pedistä, syömään jotain tai jo vain istumaan sohvalle. Turhautumaan siitä, kun en voi/uskalla tehdä mitään. Parin viikon rojut on pitkin lattioita, kämppä siis odottaa siivoamista ja pitäisi päästä kaupunkiinkin hoitamaan asioita. Vaikka nyt viikon muut menot peruin, en haluaisi perua viikonlopun töitä. Aikaa parantua on siis kaksi päivää-ja apuna kaksi Panadolia.

28. heinäkuuta 2014

Perhekateus

Samaan aikaan helmikuun nurkilla, kun mä aloin tapailla BT:a, alkoi myös ystäväni Kettu tapailla erästä miekkosta. Akkojen tapaan oli jotenkin hurjan kiva kokea yhtä aikaista ihastumista, käydä pitkiä keskusteluja siitä miten hurmaava toinen olikaan osannut olla. Jännittää aikanaan miesehdokkaiden kavereiden ja perheen tapaamista.
Mun ja BT:n suhde tosiaan loppui lyhyeen, noin kolmeen kuukauteen, mutta pohjoisen pariskunta vakiintui ja porskuttelee yhdessä perheenä eteenpäin. Miehen myötä Kettu sai kaksi tytärpuolta ja kovasti suunnitellaan yhteenmuuttoa.

Ystävän puolesta pitäisi olla onnellinen ja olenkin-kunnes ajoittain muistan etten itse koe samaa onnea. Että suhde BT:n kanssa olisi voinut olla pidempi kestoisempi, kenties mekin voisimme nyt suunnitella yhteisen katon alle asettumista. Harkita vakavasti perheenlisäystä, viimeistään kun mun opinnot muutaman kuukauden päästä on lopultakin ohi.
Kesätouhuilut alkaa vähitellen laantua ja käy aika asettua taas kotinurkille. Alkava syksy tuo mukanaan ikävän. Ikävän läheisyyttä kohtaan, jotain toista ihmistä. Kotioleskelu saa muistamaan sen kuinka ihana olis käpertyä illalla jonkun kainaloon nukkumaan, aamulla toivottaa jollekkin hyvää huomenta ja mukavaa työpäivää. Kun joku mahdollisesti odottais mua koulusta kotiin ja kysyis miten päivä meni.

27. heinäkuuta 2014

Lopussa kiitos seisoo?

Kaikin puolin rankka viikko takana, toivottavasti alkava viimeinen kesälomaviikko menee yhtään paremmissa tunnelmissa...
Maanantaista keskiviikkoon leiripomoilin SPR:n toimesta ja jo reilu kuukausi sitten totesin työn horjuttavan mun vasta vakautunutta mielenterveyttä. Omalta osaltani leiri sujui kumminkin yli odotusten-pääosin tosin puhelimessa, paperitöissä tai keittiöapulaisena. Jälkimmäisenä leiriyönä heräsin järkyttävän huonoon oloon, kotidiagnoosina lievä ruokamyrkytys.
Leiriläiset kotiväelle palautettua palasin vielä yhdeksi yöksi Sysmän leiripaikkaan missä parin media-suurlähettilään kanssa kuvailtiin ensimmäisiä mainosvideoita Suurleiriin 2015 liittyen. Torstaina ehdin kuvausten jälkeen pari tuntia olla kotona, Ässä kahviseurana, ennen kun matka suuntautui kohti Kuopiorockia.

Ensimmäinen yö ennen festarihommia päätti ilmoitella kesäflunssasta, poijjat aamulla vittuilikin kun yöllä oli pakko "kalsarit" (haaremihousut) jalkaan kaivaa. Laskeskelin että perjantaina tuli Kuopio Rockin festarialueella vietettyä reilu 15h-ja sepä näkyi myös punoituksena iholla. Flunssa nosti kuumeen muutama tunti ennen vuoron loppumista.
Lauantaiaamu valkeni edelleen kuumeisena, en tainnut edes silmiä avata kun muut kiiruhti töihin. Kahden aikoihin vielä heikotti, mutta neljältä hereille havahduttuani oli fiilis mainio. Kipaisin suihkun kautta töihin-ja työpisteelle saavuttuani tyylikkäästi oksensin neljästi. Diagnoosina auringonpistos edellispäivältä.
Nyt jo ehkä huvittaakin tämä perisuomalaisuuteen kuuluva avusta kieltäytyminen; Mun pahoinvointi ikävästi välittyi myös työnpisteeni asiakkaille joista jokunen huolestuneena tulikin jälkeenpäin kyselemään oloja. Tottuneesti vakuuttelin olon olevan hyvä, kiitos vaan, vaikka vedet valui silmistä ja viereisessä roskiksessa lillui vähäisetkin aamupalat. Toki olo siitä lähtikin paranemaan, nestetasapaino taisi löytyä ja ruokaakin sain. Töiden päätyttyä tuli jopa istuskeltua jonkin aikaa työkavereiden kanssa kuppia ottaen.
Tämä sunnuntaiaamu ehti tosiaan valjeta jo ennen nukkumaankäyntiä. Jokunen tunti unta, kamat kasaan ja pienten viivytysten jälkeen kohti kotia. Kuuden jälkeen oma koti ihastutti ja vaikka ajatus oli syödä, käydä suihkussa ja painua nukkumaan, niin tässäpä sitä edelleen kymmenen nurkilla keikutaan hereillä. Tukkoisena mutta onnellisena. Selvittiinpähän tästäkin.

17. heinäkuuta 2014

Kuinka helposti sitä palaakaan vanhaan...

Joku saattoikin jo edellisestä päätellä, että viettelen lomapäiviä Setämiehen luona. Tuttuun tapaan ensimmäinen ilta meni ulkona ja voi minkä pöhnän sain päälle muutamasta lasista viiniä ja parista siideristä. Mietinkin koska ylipäänsä oon vaikka viihteellä ollu (viime syksynä kakskymppisiäni juhliessa?) ja sitä edeltänyttä puolen vuoden tipatonta. Nykyään näemmä riittää huomattavasti pienemmät määrät humalatilan saavuttamiseen kuin esim. pari vuotta sitten.
Olisi kuvitellut, että tuollaisen tajuttuani jotenkin...hmmm...osaisi toimiakin sen mukaan-mutta ilmeisesti ei. Eilen koko päivän lukkojen sisällä vietettyäni itse halusin ulos ja jazzkadullehan sitä suunnattiin. Kaunis kesä ja useahkot juomat toki kohosi päähän, sysäsi syrjään kaiken muun ja sai olon yksinkertaisen onnelliseksi. Tietyssä humala-asteessa, kuten siinä viime öisessä, alan kaipaan tupakkaa ja kyllähän sitä eilenkin sai pummattua. Eikä siinä kai mitään pahaa ole, mitä kukaan on moralisoimaan.
Ilta tosiaan hieman venähti ja aamu sitäkin enemmän. Krapulaa ei kaverina näkynyt eikä liiemmin morkkistakaan. Setämies lähti töihin ja mä jäin taas jokuseks tunniks lukkojen sisälle. Siivoilin keittiöö (=täytin tiskikoneen), keitin teetä ja leikkasin itselleni palan juustokakkua. Musiikkia soimaan ja parvekkeelle nauttimaan. Jotain puuttui. Palava rööki toisesta kädestä.

Jokseenkin todella hämmentävää miten helposti, maailman riepottelemana, sitä sortuu vanhoihin tapoihin. Ottaa kuppia muistamatta omia rajoja tai polttaa tupakan tai pari. Ehkä näihin mahdollisiin mielitekoihin vaikuttaa kumminkin eniten seura missä on; Setämiehen seurassa saa olla juuri sellainen kun on, ei ole pienintäkään vaaraa siitä että jotain sattuisi. Ei vaikka olisin kuinka pöhnässä ja vain rakastaisin kaikkea. Jossain muussa seurassa (kuten vaikka iskän kanssa Tallinnassa ollessa), en koe samaa turvallisuutta. En voi olla täysin oma itseni ja ottaa rennosti.
Ei tietenkään kaikkien kanssa voi fiiliksetkään olla aina samoja, mutta tuo on välillä todella hämmentävää. Esimerkiks just vaikka iskä on mun elämässä ollut aina enkä silti voi olla aina rennosti. Setämiehen olen tuntenut aika tarkalleen vuoden-ja on helppo olla oma itseni. Jotenkin ristiriitaista... Voikohan jotkut ihmiset vaan olla liian lähellä ja se ajaa tietyllä tapaa kauemmaksi?..

15. heinäkuuta 2014

Tunnet tänään taas vähemmän tätäkin kipeää

Istuin jokseenkin tuttuun tapaan taas tunteja junassa, matkaten synkkenevissä maisemissa halki Suomen. Vaikka matka oli tärkeän ystävän luokse, mieli vaelsi muualla. Edellisviikonlopun työt väsytti edelleen ja tulevat jo valmiiksi. Joskus olis kiva ehtiä olla kotonakin...

iPodilta kantautui moneen kertaan kuulemani, mutta oikeastaan vasta nyt pysäyttänyt Suvi Teräsniskan biisi. ..."niillä on ne työt ja rahaa riesanaan/ ne mistään pysty ei sopimaan/ Ne huutaa kaikki yöt ja katuu virheitään/ suakin, toisiaan, kipujaan..." "...Sä kuljet kauemmas, kuin koskaan aiemmin, pois äänet kaupungin häviää/ Ja purren hammastas, sä tunnet tänään taas vähemmän tätäkin kipeää..."

13. heinäkuuta 2014

Vaan kuinkas sitten kävikään

Ehdin perjantaina hyvän tovin fiilistellä tulevia Pioneerifestivaaleja; hyvällä artistikattauksella varustettu kansanjuhla lyötyi puolen tunnin junamatkan päästä ja kun lippu oli voitettu, ei kustannuksiksi jäänyt kuin ruuat, matkat ja leirintäpaikka. Pari-kolmekymppiä on mun mielestä halpa hinta viikonlopun iloitteluista. Mutta kuten edellisessä postauksessa kirjoittelin, suunnitelmiin tuli muutos perjantaina noin tuntia ennen junan lähtöä; esimies soitteli että nyt kiireesti töihin. Ei siinä sitten muuta kun pikapikaa ruokaa naamaan, pyykit pois narulta ja kassiin pakattujen hellevaatteiden pikainen vaihtaminen hieman säädyllisempiin työkamppeisiin.
Syntyneestä kiireestä huolimatta ehdin kuin ehdinkin junaan ja pienen etsiskelyn jälkeen löysin festaripaikallekin. Liivit päälle, pikainen perehdytys ja siitä se sitten lähti. Ekan festaripäivän työtunteja kerty heti 10 ja seuraavan vuorokauden puolella pistin vielä pari paremmaksi. Joitakin tappeluita oli ollut, mutta mun kohdalle ei (onneksi) osunut. Pitkistä vuoroista (ja varsinkin nyt jälkimmäisenä yönä vähille jääneistä unista) huolimatta seisomatyössä pysyi mielenkiinto vaihtelevien työpisteiden ja mukavien työkavereiden ansiosta. Tästä on ensi viikolla hyvä jatkaa.

P.S. Ja mitäkö sille mun voittamalla kahden päivän lipulle kävi, kun itse siirryinkin työntekijäpuolelle? Lahjoitin jollekkin superonnelliselle festarikansalaiselle.

Voitto kotiin

Tuleekohan kenellekkään muulle koskaan sellaista hyvin vahvaa tunnetta että nyt kun teen, niin onnistuu? Toissa lauantaina (5.pv) sellainen tunne yllätti mut, oikein pysäytti. Radiossa huudeltiin osallistumaan erääseen kilpailuun ja jokseenkin kirjaimellisesti sielujen silmin näin edessäni oman tulevan facebook-päivityksen lippujen voittamisesta.
Koska tunne oli niinkin vahva, olin 99% varma voitosta, pistinpä kilpailuun osallistumisen menemään-ja tadaa, about puolen tunnin päästä tuli tieto voitosta eli kahdesta kesäteatterilipusta. Näemmä onni suosii tätäkin perisuomalaista joka ei moisiin usko. Teatteriesitys, Irwinin simmarit, oli oikeasti hyvä. Suosittelen.
Irwinin simmarien mainos, Google

Taisi olla seuraava ilta teatterin jälkeen, kun tässä kotona tuttuun tapaan vietin iltaa surffailen-ja kapum! Tuli tieto, että oon voittanut kahden päivän rannekkeen Pioneerifestareille. Kyseessä oli ollut kilpailu, johon oli pitänyt kertoa oma paras festarimuisto (voittoteksti löytyy kursivoituna alta) enkä todellakaan uskonut voittavani-festarimuistoja vaan on kiva jakaa. Ei muuta kun äkkiä haalimaan telttaa ja makuupussia jostain, ylipäänsä selvittämään missä festarit on ja miten sinne helpoiten pääsee.
Luvassa oli mun ensimmäiset kunnon festarit (juhlijana), leirintämajoituksineen kaikkineen-kunnes puhelin perjantaina soi juuri ennen lähtö. Se miten loppuen lopuksi viikonloppu meni, on tarina kerrottavaksi seuraavaan postaukseen... ;)
Kuvakaappaus Pioneerifestivaalien kotisivuilta
"Sopivasti pärähti tuollainen pikafestarikisa käyntiin, viime viikonloppuna kun tosiaan Provinssirockissa tuli töissä oltua. Järjestyksenvalvojana vuorot on 2h töitä ja 2h taukoa ja parin vuoden takaisesta kokemuksesta tiesin varsinkin päivän viimeisin tauon olevan tuskainen. Ja sitähän se tosiaan oli. Oli pakko pysyä hereillä 23-01 väli eikä tuntunut paljon staffiteltan evästykset siinä auttavan. Pari kuppia kaakaoo naamaan ja "fiksuna" nuotiopaikalle hyisiä jäseniä sulattamaan. Niinpä niin, kaikkihan sen tietää että kropan lämmitessä unikin alkaa maistumaan... Meinaisin hyvinkin tyytyväisenä nukahtaa loimuavan tulen ääreen, välittämättä vähääkään muutaman kymmenen metrin päässä mökästävästä esiintyjästä.

Luvattuun vuoroon oli pakko kumminkin tsempata ja kyllähän se väsymys siinä karisi kun enemmän ja vähemmän sekaisin olevaa festarikansaa sai opastella. Viimeisenkin bändin lopetettua suurin osa "järkkäreistä" lähti tyhjentämään aluetta, oma paikkani oli loppuun asti leirintäalueen portilla. Oikeastaan yllätyin itsekkin omaa auktoriteettiani, sitä kuinka helposti ihmiset (pienellä houkuttelulla) saa siirtymään paikasta A paikkaan B. Puolta kolmea taisi kello näyttää, jos ei jo vähän ylikin, kun esimies lopulta ilmoitti että tästä on hyvä jatkaa huomenna.

Vaikka yö oli pitkä ja väsyttävä, kummasti sitä tarpeen tullen itsensä pystyy tsemppaamaan-ja menemään vaikka läpi harmaan kiven. Festarikansan riemun sivusta seuraamisen ohella paras palkka oli ehdottomasti kömpiä yöllä kainaloon lämmittelemään ja nukkua pitkälle seuraavaan päivään."

11. heinäkuuta 2014

Tänä iltana ei tuu pakkeja ;)






"...itsevarma ja menevä böönä/
söpö hymy, kauniit kasvot ja öögät/
tumma tukka/
vähän ujo mutt tuhma..."
Flowboysfam: Pelimies

7. heinäkuuta 2014

Voi isä! :')

The Voice luokitellut (jälleen) yhden uutisen liikuttavaksi ja mä tuttuun tapaani kyseenalaistin että noinkohan. En halua olla kova, mutta eihän kaikkia aina liikuta samat asiat. Tällä kertaa kumminkin liikutti... Kyseessä oli erään isän kirjoittama kirje tyttärelleen;

"Rakas pikkuiseni.

Minä ja äitisi googlettelimme netistä asioita, kun eksyimme sivulle, joka paljasti maailman haetuimmat kysymykset. Niiden joukossa oli kysymys "Miten pitää mies kiinnostuneena?"

Kysymys sai minut hämmentyneeksi ja vihaiseksi. Googletin lisää, ja löysin lukemattomia artikkeleja siitä, miten olla seksikäs ja seksuaalinen, miten tuoda miehelle olutta ja tehdä hänelle voileipää ja miten saada hänet tuntemaan itsensä ylempiarvoiseksi ja älykkääksi.

Rakas pikkuiseni. Sinun tehtäväsi ei ikinä ole "pitää mies kiinnostuneena."

Sinun ainoa tehtäväsi on tietää sielussasi, siellä ainoassa paikassa, johon loukkaukset ja torjumiset eivät ylety, että sinä olet kiinnostuksen arvoinen. Kun vielä muistat, että jokainen muukin on, olet jo pitkällä tässä elämässä (mutta se on oman kirjeensä arvoinen asia).

Jos pystyt luottamaan siihen, että olet mielenkiinnon arvoinen, tulet löytämään kumppanin, joka osaa kiinnostua sinusta ja joka ymmärtää sijoittaa kaiken kiinnostuksensa sinuun.

Rakas pikkuiseni. Haluan kertoa sinulle ihmisestä, jota sinun ei tarvitse pitää kiinnostuneena, koska hän tietää, että sinä olet kiinnostava.

Minä en välitä, vaikka hän laittaisi kyynärpäät ruokapöydälle syödessään, kunhan hän huomaa sinun nenääsi nauraessasi ilmestyvät pienet rypyt ja ei voi lakata tuijottamasta niitä ihastuneena.

Minä en välitä, vaikka hän ei pystyisi lähtemään kanssani pelaamaan golfia, kunhan hän jaksaa pelata ja leikkiä lastenne kanssa ja rakastaa heissä kaikkia niitä piirteitä, jotka he teiltä molemmilta perivät.

Minä en välitä siitä, onko hän rikas, kunhan hän seuraa sydäntään.
Minä en välitä siitä, onko hän vahva, kunhan hän antaa sinun olla vahva luonteeltasi.
Minä en välitä siitä, ketä hän äänestää, kunhan hän valitsee sinut päivittäin.

Hänen ihonvärillään ei ole väliä, kunhan hän maalaa teidän elämänne väreillä, jotka muodostuvat uhrauksista, rakkaudesta, kärsivällisyydestä ja hellyydestä.

Minä en välitä, onko hän uskovainen, kunhan hän uskoo pyhyyteen ja ymmärtää, että jokainen hetki kanssasi on pyhä ja vaalimisen arvoinen.

Rakas pikkuiseni. Jos joskus löydät kumppanin, jonka kanssa sinulle ei ole mitään yhteistä, en välitä siitä, kunhan teillä on olemassa yksi yhteinen asia: sinä.

Koska loppujen lopuksi, rakas pikkuiseni, ainoa asia, mitä sinun pitäisi tehdä pitääksesi hänet kiinnostuneena, on olla sinä.

Rakkaudella,
sinua ikuisesti mielenkiintoisena pitävä isäsi."

Voiko tuon oikeasti joku lukea liikuttumatta? :') Saa ilmoittautua ;)

5. heinäkuuta 2014

Aikamatka 2000-luvun alkuun

Kellarin siivouksen yhteydessä roudasin sisälle vanhojen kalenterien ja leikekirjojen lisäksi vanhat päiväkirjat. Päiväkirjaa oon kirjoittanut säännöllisen epäsäännöllisesti kahdeksanvuotiaasta asti-ja oikeasti, miksi noita vanhoja juttuja säästäisi. Se on (kauan) sitten ollutta ja elettyä elämää.
Ennen kun kumminkaan vanhimmasta päästä alan moisia kirjallisuuksia hävittämään, tsekkaan ne läpi ja omaksi sekä ehkä osittain muidenkin riemuksi koostan parhaita paloja. Tässä otoksia ihkaensimmäisestä päiväkirjastani, ajalta 26.08.2001-15.10.2004. Kursivoidut hahmot (sisko, miesystävä jne.) on mainittu päiväkirjassa nimeltä, yksityisyyden takaamiseksi en niin tässä tee.

28.8.2001: "Tänään oli tosi tylsää."
1.11.2001: "Tänään satoi lunta ja minä tein lumipalloja. Ja illalla pelasin tietokoneella. Ja söin karkkia ja aamulla löysin mantariinistä (=mandariini) tosi ison siemenen."

16.1.2002: "Tänään äiti puhu tosi kauan puhelimessa."
13.8.2002: "Tänään oli eka koulupäivä kolmannella."

19.2.2003: "Tänään söimme kalasoppaa, missä oli kokonaisia ahvenia...."
12.6.2003: "...Eilen äiti oli ostanut pinssin, tehtäväkirjan, pokemonkortteja, tarroja ja pyjaman...Minulla on nyt satakolmekymmentä pokemonkorttia..."
19.9.2003: "...Saan korvakorut ensi kerralla kun menemme kaupungille, jos äidillä on rahaa..."
21.9.2003: "...Minä ja luokkakaverini sovimme torstaina kivan jutun että kun me täytetään 18 niin me muutetaan yhteiseen asuntoon ja ostetaan KOIRA!..."
1.10.2003: "...Sisko kysy multa että mitä mä tahdon joululahjaksi. Mä sanoi että neljännen Bråts-nuken (Bratz), toisen mikropetsin, Heinähattu ja Vilttitossu-kirjoja, poneja ja vahtikoirarobotin. Sitten illalla kun olin pesemässä hampaita niin kuuntelin kun äiti soitti siskolle ja sano: Aamulla kun mennään kauppaan niin täytyy käydä Anttilassa, Vapaa Valinnassa ja Kirjakaupassa. Aloin heti miettiä että ne hakee Anttilasta vaatteita, Kirjakaupasta kirjoja (Heinähattu ja Vilttitossu) ja Vapaa Valinnasta Bråtsin (Bratzin). En ollut varma käykö niin kun en itse pääse mukaan, mutta suunnittelin että jos äiti kertoo miesystävälleen niin kuuntelen salaa!"
23.10.2003: "Tänään leikin legoilla ja kuuntelin musaa."

24.1.2004: "...Olen saanut kolme (3) kivaa asiaa joulu-tammikuun aikana ne on: korvikset, kännykkä ja silmälasit..."
29.1.2004: "Tänään sain tietää että Forssalla on jääkiekko joukkue: FPS eli Fopsi eli Forssan palloseura..."
5.2.2014: "...Sain Raamatun käytöntestistä 13/15 ja äiti antoi mulle 1euron siitä. Horoskoopissani luki tiistaina: Mahdollisuudet erään kanssa ovat hyvät. Kukakohan se ERÄS on?.."
28.3.2014: "...Iskä oli löytänyt yks päivä markan mikä oli vuodelta 1981!!!!!!!! Tiistai on kiva päivä: On 2 tuntia käsityötä, liikunnassa uintia ja menen siskon kanssa Mäkkiin..."
2.5.2004: "Tänään opin ajaan pyörällä..."
10.6.2004: "...Mummu on ainoa joka sai kalaa: 2 sikaa ja 3-4 lahnaa..."
5.8.2004: "Heräsin tänään siihen et kärpänen käveli mun nenänvartta pitkin ylös."
19.9.2004: "Tänään leivoin äidin kanssa pullia. "Pihistin" taikinan nousuvaiheessa taikinaa kattilasta, kun äiti ei huomannut..."
P.S.
Emme muuttaneet luokkakaverini kanssa yhteiseen asuntoon 18v täytettyämme. Tietääkseni ei koiraakaan ole kummallakaan. (viittaus merkintään 21.9.2003)
Sain toivomani Bratzin ja Heinähattu ja Vilttitossu-kirjoja joululahjaksi. (viittaus merkintään 1.10.2013)

Kellarin kunkku

Eilisillan ratoksi vielä painelin kellaria siivoamaan. Tavoitteeni, eli se että kellarikoppiin mahtuisi itsekkin sisälle, oli karissut jonnekkin tässä parin vuoden aikana. Tuumasta toimeen-ja reilussa tunnissa valmiiksi!
Lähtö- ja lopputilanne

4. heinäkuuta 2014

Peeeeeeeeerjantai

Huoltomies päätti herättää jääräpäisellä ovikellon rimputtamisella tänään yhdeksän aikoihin. En jaksanut/kehdannut sängystä ovelle kömpiä, vielä kun tiesin mitä asia koski. Pyykkituvan avain oli palauttamatta... Yritin vielä kääntää kylkeä, mutta eipä uni enään maistunutkaan.
Tiesin tänään tulevan hiukan rahaa, sen verran että saisin pari laskua maksettua ja kaupassa käytyä. Olin jo illalla tehnyt kauppalistaa ja innostunut, että saan taas leivän päälle jotain. Vaan karvaspa oli aamulla pettymys, kun muistin taktikoineen rahat säästötilille. Se siitä kauppareissusta...
Parit laskut selvittelin, mapitin varmaankin taas puolen vuoden laskut laatikosta paikoilleen, tiskasin. Etsin uuden lukukausikalenterin kohta loppuvan jatkoksi, laitoin ensi lukukaudeksi opintotukihakemuksen menemään ja soittelin sossuun rahojen perään.
Totesin olevani liiallisen ahkera kesälomapäivänä ja otinkin aikalisän ulkokahvien merkeissä. Sitten jämähdinkin surffailemaan. Kävin vielä(kin) reissukuvia läpi, latailin faceen ja tein alle eksyvät kollaasit. Yritin työstää yhtä videoprojektia, mutta tarvin siihen vielä materiaalia-mikä taas ei ole tämän päivän homma.
Kovin hiljaista tuntuu jopa somessa olevan, kaikki kait viettävät kesälomia. Ässä häipyi kuukaudeksi Lappiin ja Setämieskin karkaa lähipäivinä Turkin lämpöön. Ois aika oiva tilaisuus jatkaa (ainakin jossain määrin) kesälomareissun netittömyyttä-ja vaikka koittaa saada palapeli valmiiksi ja pois pöydältä ennen kun äitee ens viikolla kahville tulee. Sitä ennen lupasin kellarinkin siivota, tsekata oisko siellä mitään kirpparille irtoavaa. Siinäpä sitä puuhasteltavaa onkin, muuta tekemistä kun ajatella kuinka kaupungin toisella laidalla on menossa ehkä Suomen parhaat festarit eikä mun talous antanu myötä mennä...

Hetkiä.

Etsin kaapista suosikkimekkoni, keitin kupin höryävää kahvia ja kirja seuranani kipitin pihakeinuun nauttimaan kesäisestä säästä. Jokunen lintu liversi, tuuli heilutteli pyykkinarulle viemiäni vaatteita ja jostain kuului aloittelevan festarikansan iloitsemista. Oli hyvä olla. Yksin.

Hetken. Ennen kuin tajusin, että tuuli oli oikeasti aika kylmä, hame liian kesäinen ulkoiluun ja naapuruston väki oikeasti meukkasi aika lujaa. Kahvi ei maistunutkaan ja katse tarkkaili tuulen riepottelemia vaatteita enemmän kun kirjan sanoja. Niin ja munhan piti olla tavoitettavissa, pankista oltiin luvattu soittaa!

Pitkä huokaisu, merkki takaisin kirjan väliin. Ehkä vielä joskus saan tämänkin teoksen loppuun. Palasin sisälle, kumosin kahvit lavuaariin ja asettauduin ehkä jo liiankin tuttuun sohvan nurkkaan tabletti kädessä. Yksi puhelu oli tullut.

3. heinäkuuta 2014

Luovuta #3

Jo ennen kesäkuun reissua oli tarkoitus taas Väestöliiton klinikalla poiketa luovutusasioissa, mutta iskipä talouskriisi. Siis käyttötili näytti nollia ja säästötilin tuore pankkikortti ei halunnut pelittää. Onneksi mitään suurempaa merkitystä lääkäriajan siirtämisellä ei ollut, mitä nyt tuolloin turhautti kun olin vapaapäiväksi muuttuneena päivänä herännyt jopa ihmisten aikaan.
Tänään suuntasin lopultakin kyseiselle lääkärikäynnille; hyvän matkaa kotoa aseman suuntaan käveltyäni muistin opiskelijakortin jääneen kotiin ja pakko se oli kääntyä hakemaan. Siinä vaiheessa oli entistä enempi kiire ja nappasin fillarin alle. Rautatieaseman läheisyydessä pyörää parkkiin pistäessä muksahdin tutkimaan maaperää ja naksautin ranteeni niin, että epäilin sen jopa menneen poikki. Onneksi ei. Hirveällä kiireellä ja stressillä lopulta junaan ehdittyäni, tajusin olevani tunnin liian aikaisin liikenteessä...
Kovin hehkeä fiilis ei siis klinikalle päästyä ollu, kiukutti, mutta vastassa oli onneksi mukavia ihmisiä. Lääkärin kanssa keskusteltiin vielä luovuttamispäätöksestä-siis niitä samoja asioita mitä kätilön kanssa kävin läpi toukokuussa. Edelleen mielipiteeni ollessa sama, lääkäri tsekkas ultraäänellä munasarjat (sitä touhua sai seurata monitorilta ja hiukan huvitti kun oma silmä ei erottanut kuvasta mitään :D) sekä nappas papatestin.
Lääkäriltä suunta oli jollekkin hoitajalle jonka luona allekirjoitin luovuttamissopimukset (nyt se sitten on virallista...) ja hän kirjotti mulle lähetteen alakertaan verikokeisiin. Tällä kertaa verikokeista tsekataan ainoastaan kromosomit; se ei ettei mitään poikkeamia ole ja näin esteitä luovuttamiselle.
Vaikka klinikan väki on mukavaa, itseäni hieman alkoi turhauttaa tuollainen ihmiseltä toiselle pompottaminen. Asiat kumminkin edisty ja elokuun alkuun sovittiinkin seuraava aika.

1. heinäkuuta 2014

Reissufiilistelyä (vielä)

Kolmen viikon reissun aiheuttama, lähinnä henkinen, reissuväsymys on siirtymässä taka-alalle ja on aika palata arkeen. Pitkälti aika on kahden viime päivän aikana kulunut sängyssä, mutta olenpa ehtinyt tehdä tuttavuutta yhden jos toisenkin puhelinpalvelun kanssa. Kotona reissulaista odottamassa oli paksu pinkka muistutuslaskuja vaikka nimenomaisesti maksoin kaikki laskut ennen lähtöä...
Reissussa varusteena oli mukana myös kamera, mutta harmittavan vähän tuli kuvia otettua. Jotain otoksia kumminkin, sopivasti muutamaan alta löytyvään kuvakollaasiin. Tästä lienee hyvä jatkaa ja odotella sitä todellista kesää...

P.S. Sunnuntai-iltana kotiutuessa en ollut uskoa silmiäni. Pakastimeen oli ilmestynyt neljä patonkia ja 2x3kg pinaattilettuja. Kukaan muu kuin naapuri ei ole voinut olla asialla :´)