Oma Masterchef-haaste, osa 2/12

Helmikuun loppupuoliskolla Setämies vietti talvilomaa ja saatiin Masterchef-haaste sovittua yhteen loman arkipäivistä. Haaste oli huomattavasti hankalampi kuin ensimmäisellä kerralla; tällä kerralla kokattiin vieraassa keittiössä - aivan kuten oikeassa Masterchefissä kokataan välillä eri ravintoloissa, ulkotapahtumissa jne. Jännitin koko edellisen vuorokauden miten Setämies suhtautuu haasteeseen, mahtaako heittää hanskat tiskiin ja sanoa ettei kyllä tällaiseen lähde. Ei heittänyt, hieman vain nyrpisteli nenää ennen kuin alkoi suunnittelupuuhiin ja kauppareissulle.

Sovittiin, että joitakin ruoka-aineita otetaan kotoa mukaan. En tiennyt itsekään vastaanottavan keittiön varustetasoa ja olisi ollut hassua ostaa kaupasta suolasta ja pippurista lähtien kaikki. Edellisenä iltana oltiin haettu reko-torilta lampaan jauhelihaa ja vähän arvasinkin Setämiehen tekevän siitä jotain. Pienet ostokset piti näistä valmisteluista huolimatta suorittaa - mikä oli ihan hyvä, sain itse sillä välin lapset lähtökuntoon. Setämies arveli, että jollekkin naapureista mennään, mutta heissäkin oli vielä 2-4 perhevaihtoehtoa.

Eräällä naapurille mentiinkin ja Setämies alkoi kokkaushommiin. Kippojen ja kuppien etsimiseen meni yllättävän paljon aikaa, ruoka myöhästyi annetusta ajasta n. 15min. Sovittiin myös ettei salaattia tarvitse pleitata (kuten ohjeissa oli määritelty). Lämmin ruoka tuli lautasille aseteltuna ja salaattia kukin sai ottaa kulhosta oman mielen mukaan. Tarjolla oli lihapullia (lampaasta), parmesaanikuorrutteisia lohkoperunoita, kermaviilikastiketta ja kreikkalaista salaattia - ja vastaanottanut keittiö tarjosi pyytämättä oivaa valkoviiniä palan painikkeeksi.

Olenko muutakin kuin äiti?

Mä olen aina haaveillut saavani lapset nuorena. Voi olla, että se on "kotoa opittua" (äidilläni oli 20-vuotiaana jo kaksi lasta) tai sitten pitkähkön koulukiusaamisen kokeneena halusin saada pyyteetöntä hyväksyntää. Vaikka jonkin verran tuli opiskeluaikoina baareissa käytyä, aika maltillista se oli; enemmän viihdyin kotona ja kaipasin, että saisin jakaa kodin jonkun kanssa. Kesällä 2013, ollessani "jo" lähes 20v pääsin askeleen lähemmäs lapsihaavetta, mutta se romuttui lopulta apteekista haettuun jälkiehkäisypilleriin. Olin pitkän aikaa rikki ja hukassa, itkin miksi se mahdollinen lapsenalku piti tappaa. Myöhemmin olen ymmärtänyt ettei siinä parissa vuorokaudessa ehdi mitään alkua syntyä - ja kiitellyt mielessäni ihmisiä jotka tuolloin noin "raadolliseen" valintaan pakottivat.

Aikaa kului, sain lopulta (ammatti)koulunkin käytyä suht kunniallisesti ja aloittelin uutta elämää ensin Porissa ja sittemmin Setämiehen kanssa yhteisessä Turun kodissa. Reilu puoli vuotta oltiin asuttu yhdessä, kun päätettiin luopua ehkäisystä - ja puf, kaksi kuukautta myöhemmin olin raskaana. Nopeammin kuin meistä kumpikaan oli kuvitellut. Juuri aloitettu toinen ammattitutkinto sai jäädä raskauspahoinvoinnin myötä, tiesin etten ehtisi valmistuakaan ennen lapsen syntymää eikä opintojen keskeyttäminen X ajaksi tuntunut omalta ratkaisulta. P syntyi lokakuussa 2016, raskausviikoilla 35+5.

Kolme-neljä kuukautta meni uuteen elämäntilanteeseen totutellessa ja kun sitten aikaa parisuhteelle ja seksille alkoi taas löytyä, ehkäisy "unohtui". Useamman kerran se saikin unohtua ennen kun tein positiivisen raskaustestin elokuussa 2017. Lapsille tulisi n. 1,5v ikäeroa. Tai olisi tullut, jos tuo raskaus ei olisi päättynyt keskenmenoon muutama viikko myöhemmin… Olin taas pitkään rikki, ehkä enemmän kuin uskalsin kenellekkään näyttää/tunnustaa. Syytin itseäni niistä muutamasta punaviinilasillisesta jotka olin juonut hedelmöittymisen ja positiivisen raskaustestin välissä, ihmettelin mikä kropassani on vikana kun raskaus ei meinaa alkaa ja sitten kun alkaa, loppuu liian aikaisin. Pakkohan jotain vikaa oli olla, kun P:kin syntyi etuajassa...

Loppukevääseen 2018 mennessä uutta raskautta ei ollut kuuluakseen ja aloin tiheämmin seurata kuukautiskiertoa. Kuukausia ovulaatioineen, yhdyntöineen ja menkkoineen tuli-ja meni. Aloin taas miettiä mikä on rikki, ei tämän näin vaikeaa pitäisi olla. Ei ollut ensimmäisenkään kohdalla. Elokuussa soitin neuvolaan, en tiennyt miten suhtautua epäsäännölliseksi muuttuneeseen kiertoon ja haluttiin aloittaa keskustelut mahdollisista lapsettomuushoidosta. Tapaamispäivän aamuna tein piruuttani raskaustestin ja se olikin yllättäen positiivinen, josta viime toukokuussa syntyi V.

Muutto kolmelle uudelle paikkakunnalle (P:tä odottaessa Turusta pois), yhteenmuutto Setämiehen kanssa, kaksi lasta, toinen ammattitutkinto (2018) ja avioituminen on pitänyt huolen ettei kuluneen viiden vuoden aikana ole ehtinyt juuri tylsää olla. Olen koko tämän ajan haaveillut aktiivisesti lapsesta, ensin siitä yhdestä ja heti perään toisesta. Nyt on kaksi lasta enkä tiedä mitä haluan seuraavaksi. En halua ajatella, että lapsiluku olisi lopullisesti tässä, mutta toistaiseksi on. Mulla ei ole työtä tai koulua mihin palata, kumpikaan luettu ammatti ei tunnu omalta-mutta en myöskään tiedä mikä tuntuisi. Haluaisin töihin, mutta en tiedä mihin. Ehkä kouluun, mutta mille linjalle? Aikuislinjalle vai työkkärin tukemana päiväopintoihin, kenties oppisopimuksella jotakin, mitä?.. En muista koska olisin viimeksi ollut näin hukassa.

Tätä sohvalta katsottua näkymää olen viime aikoina monesti tuijotellut ja pohtinut tulevaisuutta...

Oma Masterchef-haaste, osa 1/12

Ollaan Setämiehen kanssa innokkkaita Masterchefin seuraajia ja viime syksynä, kun katsottiin Masterchef Austaralian 10.kautta, alkoi mielessä kyteä ajatus omasta "masterchefistä". Siinä se ajatus muhi ja kasvoi ajan kanssa, kunnes lopulta sovimme että ruokahaasteet aloitetaan vuoden vaihduttua. Mä sain tehtäväkseni suunnitella haasteet, Setämiehelle kulloinenkin tehtävä paljastuisi vasta kun on aika alkaa tekemään valmisteluja. Meillä kun ei ole käytössä Masterchefin kaltaisia ruokavarastoja, lähes joka haaste alkaa kaupassakäynnillä ja vasta kotiin palattua alkaa ruuanlaittokello käydä.

Masterchefin logo Googlesta

Tammikuun puolessa välissä oli ensimmäinen haastepäivä ja aloitettiin "helpolla" haasteella; "Tällä annoksella mukaan kisaan". Ideana oli tehdä annos jonka karsinnoissa tekisi tuomaristolle valkoisen essun toivossa. Nopean suunnittelun ja kauppareissun jälkeen Setämies pääsi kokkaamaan, tehtävänä valmistaa neljä ruoka-annosta 75 minuutissa. Kaksi annoksista oli ohje "pleitata" eli annostella valmiiksi lautasille. Ylimääräisestä ruuasta tein annoksen P:lle ja loput taidettiin syödä seuraavana päivänä.

Annetun ajan rajoissa saatiin kermaista perunamuusia, uunissa rapeaksi paahdettuja perunankuoria, sinappi-kermaviilikastiketta ja limelohta. Maistuvaa kotiruokaa, mutta hieman paranneltuina versioina-juuri kuten ajattelin haasteiden ideana olevan. Valkoista essua en huomannut Setämiehelle ostaa, mutta "mukaan" pääsi ja seuraavan haasteen kimppuun pääsi reilu viikko sitten.