31. maaliskuuta 2014

Pölytysaika

"Aamu. Silmät ovat turvonneet ja punaiset. Väsyttää. Ei, minulla ei ole krapula. Leppä kukkii jälleen.
Nousen kahvinkeittoon, ja nenä vuotaa. Aivastelen, olo on tukkoinen. Päätän tarkistaa siitepölytiedotteen Turun yliopiston ympäristöntutkimuskeskuksen sivuilta.
Niinpä tietysti. Leppä tekee elämästä vaikean jo maan etelä- ja keskiosissa, jopa Oulun korkeudelle saakka. Siitepölypitoisuuskin vaihtelee kohtalaisesta runsaaseen. Just. Vihaan kevättä.
Siitepölyä ei pääse pakoon, mutta saan idean. Muutama japanilainen turisti ihmettelee Tuomiokirkkoa jo aikaisin aamulla, kun oikaisen Senaatintorin poikki kohti työpaikkaa. Heillä on maskit kasvoillaan. Samanlaiset kuin minua hoitaneella lääkärillä. Apteekkiin!

Ostan suojanaamarin, mutta kärsin edelleen. Päätän kysyä apua Allergia- ja astmaliitosta. Sisäilma- ja korjausneuvonnan päällikkö Tuula Syrjänen vastaa puhelimeen.
- Ei lääkärin maskista ole apua. Se suojaa itse asiassa potilaita lääkäreiden pärskinnältä. Suojassa nenän ja ihon väliin jää rakoa, ja ilma etsii kyllä helpoimman reitin.
Tuula Syrjänen kehottaakin hommaamaan maskin, joka noudattelee kasvonpiirteitä. Sellaisen, joita käytetään rakennustyömailla. Eihän sellainen päässä kehtaa kadulla kävellä. Masentaa. Ja nenä vuotaa edelleen.
Tässä on ryhdyttävä käyttämään äärimmäisiä keinoja.

Estän siitepölyn pääsemisen kotiini. Vaihdan koneelliseen ilmanvaihtoon, jossa on tuloilman hiukkasuodatus. Siivoan vähintään viikoittain, ja vaihdan vuodevaatteet usein.
Pyyhin pölyt huolellisesti nihkeällä liinalla. Ostan kondensoivan kuivausrummun, joka vähentää pyykistä irtoavaa pölyä. Kaavailen pihakoivun kaatamista, mutta se ei kuulemma auttaisi mitään.
Tämän kaiken jälkeen olen väsyneempi kuin koskaan, ja rahaton. Vaan eipä vaivaa siitepölyallergia enää! Lähden keväiselle kadulle intoa täynnä kuin ilmapallo. Nyt terassikahville.

Mitä nyt? Suussa narskuu, ja silmiä hiertää. Katupöly! Hienojakoinen pöly, joka on peräisin talvisesta hiekoitushiekasta, kulkeutuu hengityselimiini. Nyt vasta onkin huono olo.
Taas on soitettava Syrjäselle. Kyllä, katupöly on terveysriski jopa terveille. 

Syrjänen muistuttaa, että ylimääräisiä hiukkasia ei kannata hengittää. Astmaa sairastavat saavat ensimmäisenä lisäoireita ja joutuvat lisäämään lääkitystään tai jopa käymään sairaalassa.
Allergia- ja astmaliitto suositteleekin välttelemään paikkoja, joissa katupölylle voi altistua. Mutta koska töihin ja kauppaan on mentävä, neuvoa ei voi noudattaa kirjaimellisesti. Katupölyltä voi suojautua myös maskilla. Sillä rumalla.

Päätän seurata reaaliaikaista pölytilannetta netistä. Ilmanlaatu.fi -sivustolta löytyy niiden kuntien ilmanlaatutiedot, jotka sitä seuraavat.
Muistan Syrjäsen neuvoneen, että minun kannattaa seurata erityisesti PM10-tilannetta. Se kertoo karkeiden, halkaisijaltaan alle 10 mikrometrin kokoisten hiukkasten määrän ilmassa.
Juuri tämän kokoiset hiukkaset kulkevat hengitysilman mukana ihmisen keuhkoputkiin asti.

Soitan vielä Helsingin rakennusviraston puisto-osastolle. Kai he jo harjaavat katuja?
Rakennusviraston tiedottaja Lauri Hänninen kertoo ilouutisen: Helsingissä on jo ryhdytty siivoamaan katuja hiekoitushiekasta.
Katupölyn aisoihin saaminen ei ole kuitenkaan yksinkertainen juttu. Pöly on ongelma, mutta niin on liukkauskin.
- Yöt saattavat mennä vielä pakkasen puolelle. Jos viemme illalla hiekat pois jalkakäytäviltä, seuraavana aamuna joku liukastuu, Hänninen kertoo.

Painun takaisin kotiin. Kytken päälle elintoimintoja ylläpitävät järjestelmät ja ilmoitan töihin olevani sairas. Päätän palata asiaan kesäkuussa."

Tästä  alkuperäiseen juttuun.

Ympyrä sulkeutuu

Kuten keskiviikon bloggauksessa mainitsin, on leikekirjat yks mun "harrastus". Jossain vaiheessa sain idean niiden rinnalla kerätä oman merkkini horoskooppeja(kin) tiettyyn vihkoon-ja tämä vihko tuli eilen täyteen. Jotenkin hassu fiilis, nyt saa horoskoopit jäädä lehtiin. Ja mitäpä mä tuolla vihkolla nyt teen... Tais taas olla asia mitä olis voinu miettiä tarkemmin etukäteen :P
Piti ihan uteliaisuutta laskea montako ennustetta vihkoon mahtui. Eihän niitä ollut kun "vaan" n.482. Siinä riittää lukemista, kenelle vihko sitten päätyykään.

30. maaliskuuta 2014

Karuus

Eilen kävin sairaalassa pappaa katsomassa ja vasta siellä iski tajuntaan mikä tilanne oikeasti on. Ja nyt se on olevinaan jo hyvä. Hyväksikö oikeasti kutsutaan kun varpaat, silmät ja toinen käsi liikkuu? Hyväksikö sanotaan kun ukko syö päivällisvelliä maksimissaan kymmenen lusikallista ja kaksi kynnen kokoista palaa pullaa? Näköjään... Mun mielestä tilanne on sanalla sanoen karu. Ilman kummitädin miehen vitsailua en varmaan olis selvinny pari tuntisesta visiitistä itkemättä.
Vaikka pappa on heikkona, eniten mun mieltä jäi painamaan miten tämä sairaspediltäkin kohtelee mun äitiä, omaa tytärtään. On äiti puhunu että on isänsä silmissä mitätön, mutta vasta kun pappa sanoi katselleensa meitä tarpeeksi, ohjaten selkänsä takana oleville tuoleille, sain konkreettisen esimerkin aiheesta. Muita vierailijoita kyllä kiiteltiin käynnistä, mutta en mielestäni kuullut meidän kohdalla edes lähtömoikkausta.
Jos mun isä käyttäytuis mua kohtaan yhtä alentavasti, niin mulla ei äkkiä olis isää. Sais virua ja pärjätä keskenään elämässään. Ei kukaan ansaitse tuollaista kohtelua!

Kolme asiaa joita ei tule tehdä sängyssä

Eilen Voicen päivässä oli keskustelua asioista joita ei sängyssä tulis tehdä. Asia priiffattiin ennen kun parin biisin jälkeen aloitettiin varsinainen keskustelu. Pari biisiä siis oli aikaa miettiä mitä mun mielestä ei sängyssä pidä tehdä ja heti keksin kolme; ei töitä, ei syödä eikä riidellä. Itse sorrun kyllä tuohon syömiseen-ja itse myös kiroan muruset. Töitä eli kouluhommia mulla ei tällä hetkellä oo-enkä kyllä sais niitä sängystä käsin aikasekskaan. Suutuspäissään ei pidä mennä nukkuun, siitä tuo riitelykielto. Riidat pitää voida hoitaa muualla.
Tuli se toimituksenkin lista aikanaan; sängyssä ei saa syödä, tehdä töitä eikä ottaa lemmikkejä petikaveriks. Tuo viimeinen ei mun mielestä soveltunut annettuun "otsikkoon", mutta oon kyllä samaa mieltä. Toimitus perusteli asiaa lemmikkien tassuissa kulkevien bakteerien määrällä, mä ite vetoon allergiaan. Haluan pitää sängyn eläinpölystä ja niiden karvoista vapaana.
Mun huumorintaju ei riittänyt ymmärtämään loppuen lopuks koko keskustelunaihetta. Eikö nuo yllämainitut ole aika itsestään selvyyksiä, maalaisjärjellä pääteltävissä olevia?....

27. maaliskuuta 2014

Small talkia

Kotimatkalla päätin soittaa veljelle, kun ei mun lähettämiin teksti- ja facebook-viesteihin oo kolmeen kuukauteen vastattu. Mä haluan nähdä kummilastani useammin! Kuten aina, tutun äänen kuullessaan oma pää tyhjeni ja kyyneleet valtas silmät. Niin kova ikävä, että itkettää. Asiaa ei ainakaan helpottanut, kun lapset moikkas ja rakas pieni kysyi iloisesti mitä kuuluu. Ei ehkä kuulosta isolta, mutta mä en ollut ennen puhunut kummitettavani kaa puhelimessa.
Ei nelivuotiaalle tietenkään voi vastata muuta kuin ihan hyvää. Ei voi alkaa kertomaan kuinka on ikävä tai kuinka on olevinaan taas hemmetin vaikeaa elämän kanssa. Ei voi jakaa huolta sairaalassa olevasta papasta, ei kertoa...mitään. Kuuluu ihan hyvää vaikka itkettää. Ihan hyvää vaikka hävettää seistä keskellä kaupunkia keskellä jalkakäytävää ja antaa ikävän vaan tulla. Ihan hyvää.
I miss you.
I really love you.

26. maaliskuuta 2014

Aurinko armas

Päivä oli taas ihanan keväinen, aurinkoinen ja sehän näkyi heti vireystilassa. Aamulla oli tapaaminen Valopilkkujen jälkeen josta reippailin postin ja kaupan kautta kotiin. Vanhojen rikkoutuneiden tilalle kotiin tuli uusi tehosekoitin ja kahvinkeitin, jee! Viihdytin Junioria, tein ruokaa, pesin useamman koneellisen pyykkiä. Ässä poikkesi kahvilla ja paistoin pasteijoita. Siivosin yhden lipaston laatikot...
Oon keränny lehdistä kivoja kuvia ja mukavia tekstejä leikekirjoihin niin kauan kun muistan. Aloitellessa ne tuli samat tien liimattua paikoilleen, myöhemmin liimailusta tuli kesälomaprojekti-nyt laatikossa oli odottamassa jo useamman vuoden jutut. On ollu kesäisin jotain muuta. Jonkin sortin kasvua on tallennuksissa havaittavissa, näemmä ollut esim.jakso jolloin oon ollu vielä enempi epävarma itsestäni kuin nyt. Eniten löydöistä kumminkin huvitti astetta isompi H&M:n mainos;

25. maaliskuuta 2014

Surkeiden sattumusten sarja

Sen lisäks, että viime viikolla löin pääni seinään, rikoin kahvinkeittimen kannun, huomasin fillarin olevan varastettu, menkkojen myöhässä ja paniikkikohtauksien tekevän paluun parin vuoden tauon jälkeen, pappa teloi itsensä mettällä ja kiidätettiin TAYSiin. Tila oli akuutti pitkään, mutta nyt on jo hieman parempi. Kieli keskellä suuta ja huoli mieltä mustentamassa varmasti meidät perheessä kaikki odottaa ukon voinnin parantumista. Ja etenkin liikkeelle lähtöä jolloin saadaan selville vaatiko kaularanka sittenkin suuret riskit sisällään pitävän leikkauksen.
En muistakaan koska edes olisin viimeks käyny sairaalassa läheistä tapaamasssa, taitaa siitä vuosia jo olla... Viikonloppuna lupasin mennä, tila kun ei ole niin akuutti että tänään olisin koulun jälkeen lähtenyt. Kysyin BT:a seuraks, mutta kieltäytyi-mikä toki olikin ihan odotettavissa kun on ollut vähän taas elämän polulla eriäväisyyksiä. Joku viisaampi on sanonu ettei ihmisille anneta sen enempää kannettavaksi mitä tämä jaksaa. Eipä kait niin-mutta pitääkö kaiken tapahtua yhtä aikaa?...

23. maaliskuuta 2014

Kermaperseilyä

Matkalla kotiin, viikonloppu kului ehkä taas liiankin vikkelästi Porissa. Taustalla soivaa Yötä lainatakseni: "Voi kunpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois...". Hetki vielä fiilistelyä ennen kun koittanee uusi viikko omine juttuineen...
Perjantaina tavan mukaan Setämies-T ja V oli asemalla vastassa. Edelleenkin mun sydäntä sykähdyttää, kun V aina juoksee, heittäytyy syliin. Itelläni on tällä hetkellä hieman sekavat fiilikset-kuten eilen analysoin T:lle; en osaa olla enään niin vilpitön. Me käytiin kahvilla ja jätskillä ennen kun V lähti oman viikonlopun viettoon ja me T:n kanssa suunnattiin kaupan kautta pitsan tekoon. Pitsaa, Siskonpetiä ja Orange is the new blackia-perinteisesti.

Lauantaiaamu venyi ja venyi sängyssä loikoillessa. Jossain vaiheessa loikoilut siirtyi sohvalle-ennen kun puolen päivän aikaan havahduttiin ovella seisoskeleviin kavereihin. Lähdettiin Turkuun kulttuurisoitumaan eli katsomaan filharmonisen orkesterin pelimusiikkikonserttia. Yllätyin positiivisesti, oikeasti nautin tuollaisesta! En mä koskaan ennen ollu missään konsertissa käyny...
Tiedä sitten onko iän tuomia ominaisuuksia, mutta mä kärsin niin mennessä kun takas tullessa matkapahoinvointia. Tai mä haluan uskoa matkapahoinvointiin, vaikka menkat on myöhässä... Asia iski stressinä kun päästiin taas takas Poriin ja rauhoituttiin tv:n ääreen. Parin OITNB-jakson jälkeen ohjelmat vaihtui musiikiks ja siinä viinilasien ääressä maailmaa parantaessa venyikin nukkumaanmeno reilusti yli puolen yön...

Stressiä tai mitä, mutta aamu alkoi ns.väärällä jalalla ennen kun ehdin edes nousta. Normaalisti hyvältä tuntuva lojuminen ja sovelias silittely tuntui ainoastaan pahalta. Äh! Katteltiin (lähinnä eläin)videoklippejä ennen mun junalaan lähtöä.
Kotimatkalla on tarkoitus nähdä eräs ystävä, sen takia aikainen lähtö Poristakin. Toivottavasti sitä ehtii ajoissa kotiinkin-ja keksii alkavalle viikolle mukavia puuhia.

21. maaliskuuta 2014

Jäähyväiskirje...

...jota ei onneksi tarvittu
Aamulla liikenteeseen lähtiessä pysähdyin katsomaan mihin pää oikein ottikaan osumaa. Mikä ihmeen virka tuollaisella ulokkeella seinässä on!?!?!

20. maaliskuuta 2014

Lupaan olla sulle...

Mussa asuu sisällä pieni perfektionisti ja se pieni perfektionisti on ajatellut elämäänsä pidemmälle kuin huomiseen. Se pieni perfektionisti haluaa kirkkohäät ja klassisesti häämatkalle Pariisiin. Häävalssina hyvät vaihtoehdot tähän asti on ollu Rakkaus on lumivalkoinen, Oothan tässä vielä huomenna tai jos BT on se kenen kanssa vakavoidutaan, niin My heart will go on-ollaan jo kerran sen tahtiin ehditty hitaita tanssimaan. Tänään voimavarakoulussa ollessa, oli jäänyt johonkin toiseen huoneeseen radio päälle. Loppupiirin aikana ajatukset oli pysähtyny jonnekkin ja korviin kantautui hiljaa eräs myös häävalssiksi sopiva ehdokas-nimittäin Nopsajalan Lupaan olla.
Lupaan olla sun, kun päivä kääntyy iltaan, 
kun pöly laskeutuu ja ollaan ihan hiljaa. 
Lupaan olla sun ja sanoo senkin ääneen, 
ei tuu tarpeeks sanottuu
Molemmat kuvat: We heart it

17. maaliskuuta 2014

Kipuilua


Mä aloitin pari viikkoa sitten voimavarakoulun ja vaikka kuinka varoiteltiin, en olis uskonut mitä kipuilua tää on. Vaikka ei viikottaisilla tapaamisilla edes oltais puhuttu aiheesta, niin mieleen nousee ties vaikka mitä juttuja-ja useimmatkaan niistä ei ole kovin mukavia. Viime aikoina oon miettiny paljon isäsuhdettani, löytänyt syitä sille miksi mua niin paljon ahdistaa sen satunnainen ryyppääminen (laivalla). Eilen illalla, tai oikeastaan viime yönä valvoessa, pohdin paljonkin sitä kokkolalaista kenen kanssa oli joulukuun alussa olevinaan jotakin. Tai mikä sai mut yhden yön hoitona kuvittelemaan niin. En tiedä mistä syystä, mutta tähän iltaan kaipasin Heli Kajon musiikkia-ja viimeistään Jos mä kuolen nuorena saa silmät kostumaan.
2012 syksyllä kantautui korviin tieto, että yks samalla luokalla aloittanut on siirtynyt tuon puoleiseen, oman käden kautta. Muistan varmaan ikuisesti sen tilanteen, kun istuttiin työssäoppimispaikan pöydän ääressä ja silloinen vastuuopettaja pahoitteli asiaa. Meillä oli ehtinyt vastuuope vaihtua siinä vuoden aikana, tää ihminen ei ollut koskaan tavannutkaan Annua. Mä harvoin suutun, mutta sillä hetkellä mun sisällä leimahti ihan kunnolla, miten tuo kehtaa!... Työssäoppimisen loputtua pidettiin luokan kesken muistohetki, mutta mä en saanut siitä mitään irti. Annu oli ensimmäinen luokkakaveri keneen mä tutustuin, mutta mun suru jäi piiloon, kun joukossa oli ihmisiä kenelle edesmennyt tyttönen oli loppuvaiheessa ollu läheisempi kun mulle.
Kuolemaa ei tavallaan voi verrata, mutta mä oon aiemminkin menettänyt. Mun vaarin, toisen kummitädin ja toisen mummoni. Nää kaikki on kumminkin ollut tilanteita jolloin oon ollu vielä suht pieni, korkeintaan 14v, ja oon asunu viel kotona. Tilanteet on käsitelty äitin kanssa-vaikka sitten pohtimalla miten muuttolinnut osaa suunnistaa aina vaan takaisin kuten eräänä yönä kun kuolemanpelko valvotti. Annu oli ensimmäinen ihminen jolla ei ollut minkäänlaista kontaktia mun kotiin, ihminen jonka kuolemaa en edelleenkään oo saanut käsiteltyä kunnolla. Välillä kaupungilla ollessa sitä odottaa tutun ihmisen kävelevän edelleen vastaan ja yllättyneenä kohtaamisesta vaihdettais pikaiset kuulumiset. Luvattais taas pitää useammin yhteyttä...

Epikynät esiin ja ääntä kohti!

Lähes yhtä usein, kun multa kysytään allergioita, kysytään mitä mä sitten pystyn syömään. Äh, lähes mitä vaan. Kotiruokaa voi tehdä myös ilman mausteita ja jos johonkin kyläänkin meen ja tulee puhe ruuasta, niin ehdotan että mausteet heitetään vasta omalle lautaselle. Ei se ole vaikeata-jos siitä ei tee vaikeeta. Pähkinät ja mansikat on ne kaikista pahimmat, mutta niitäkin onneksi pystyy hyvin pitkälti välttelemään. Näin keväisin kun allergialääkitys on jo siitepölyjen takia päällä, saa allergialistaltakin karsia juttuja. Ehdoton kevätherkku onkin viinirypäleet-mitä en ilman lääkkeitä pystyis syömään. Koulussa syön jos syön, aina ei pöperöistä tiedä mitä ne pitää sisällään ja esim.retkille mä oon kokenu helpoimmaks ottaa omat eväät. Porukoilla syön mitä pystyn, eineslinja on iskällä vähän heikkoa mutta äippä tekee pitkälti ruuat ite kun oon siel. Mä en halua että mun allergioista tulee kenellekkään stressiä/suurta päänvaivaa-kun en kerta ite niistä niin stressaa.
Setämies-V teki älyttömän hyvää liha-juurespataa siellä ollessa. Hupsu mies otti mun allergiat haasteena-ja vei voiton :D
Tämän aamun aamupala, auringossa nautittuna. Tule jo kesä!

16. maaliskuuta 2014

Älä kysy onks tää järkevää

Aina välillä multa kysytään onko Lahti maineensa arvoinen, Suomen Chicago. Tähän mennessä vastaukseks on riittänyt olankohautus ja kommentti että eikö jokaisessa kaupungissa omat oikkunsa ole. Enään en ehkä pysty samaan, yhtä välinpitämättömämpään vastaukseen-ainakaan itselle valehtelematta. BT:n myötä kaupunki on alkanut avaamaan varjopuoltaan-ja hip hei, onhan niitä huumeita täälläkin. Taisin ajatellakin jo liian sinisilmäisesti, että yhdessä lukukaudessa olis ollu aiheen tiimoilta tarpeeksi sotkuja...
Jo heti alkuun, BT:n kannabiksen käytön selvittyä, mä ehdotin mielestäni ihan kohtuullisia rajoja. Että mun seurassa ei poltella, mun luo ei kannabista tuoda eikä mulle tarjota. Tämä viikonloppu sujuikin pitkälti taas aiheen parissa vääntäessä... Jälkimmäiset kaksi kyllä on pitäny (vielä...), mutta ensimmäisen suhteen joudun ilmeisesti luovuttamaan. Mun seurassa tullaan polttelemaan enkä voi sille mitään. Halusin tai en.
Mitä enemmän joudun antamaan periks, sitä enemmän mä ajaudun alueelle jota en tunne-ja se pelottaa. En ole kuuden viikon tapailun jälkeen vielä varma voinko luottaa siihen ettei mua vahingoiteta-tai olla varma siitä että ite pysy lain turvallisemmalla puolella. Ongelma nimenomaan on laittomuus. Asia ois täysin ok, jos kannabis olis laillista, mutta nyt ei vaan ole. En usko, että mulla on nuorisoalalla varaa yhteenkään virheeseen, yhteenkään vahinkoon asian suhteen.

14. maaliskuuta 2014

Viime päiviä

Kuluvan viikon maanantai ja tiistai tuntui aivan älyttömän pitkiltä, tiedä sitten odotinko koulun tuomaa rytmiä elämään vai stressasinko keskiviikkoiltaa-kenties molempiakin. Maanantaina pyörin asioilla ja samalla tuli haettua jälkiehkäisy apteekistakin. Pahoinvoinnista varoiteltiin, mutta eipä sellaista ole näkynyt-onneksi. Nilkat oli pari päivää turvoksissa, vatsa toimi liiankin tehokkaasti yhden päivän ja alaselkä on ollut helvetillisen kipeä... Ah, rakkaat sivuoireet kuten facebookissakin päivittelin.
Keskiviikko oli edelleen vapaa, meni pitkälti asioiden hoitamisen parissa-mikä olikin hyvää aktiviteettia. Illalla äiti, veli ja veljen tyttöystävä kävi kylässä tuoden mulle vuodesohvan ja uuden sängyn. BT kävi näyttäytymässä ja ilmeisen hyvin tuli mun perheen kaa toimeen. Äiti pyyteli meitä yhdessä Hämeenlinnaankin käymään-mikä on mun mielestä iso juttu. Varmaan jossain vaiheessa mennäänkin.
Peittovarkailut jääköön historiaan, nyt on meinaan peitolla leveyttä 240cm ;) Pitäis riittää kahdellekin!
Eilen koitti paluu kouluun ja varsin "kevyt" paluu olikin; vaellettiin n.20 km. Itsekin yllätyin kuinka kevyesti ekat 15-16km meni ennen kipuiluja. Vaellukselta kaupan kautta voimavarakouluun ja kotiin venyttelemään. Ajoissa nukkumaan sillä tänään olis ollu tiedossa vielä toinen päivä vaeltamista, n.13km. En saanut aamulla kumminkaan itseäni sängystä ylös, tuntui suorastaan että olisin rekan alle jäänyt. Eikö ulkoilun pitäisi piristää ja tehdä hyvää-eikö lamauttaa?!?! Koululle viesti etten oo tulossa, toivottavasti saan silti kurssisuorituksen...
Päivä vaikutti pitkältä, kipujenkin kanssa seinät tuntuu kaatuvan päälle ja lähdinkin sen verran ulos että hain sänkyyn uusia petivaatteita. Voi kipu, kun portaita joutui kulkemaan! Sanotaan että sillä se lähtee millä on tullutkin-mutta en todellakaan ole lähdössä tänään mihinkään lenkille! Setämies-T:lle kitissessä sain kehotuksen lepoon ja magnesiumiin, särkylääkkeet on turhia jos tulehdusta ei ole. Asia selvä, taitanee loppuilta siis kulua sohvalle röhnöttäessä, Lostia katsoessa.
Kutakuinkin eilinen reitti. Lahti-Messilä-Hollola-Lahti

10. maaliskuuta 2014

Muistamattomia

 En tiedä miten paljon ihmiset yleensäkin muistaa esim. viimeisen puolen vuoden tapahtumista, paljonko niistä ns.kuuluis muistaa. Mun muistot on ehkä hyvinkin huolestuttavan rajalliset viime heinäkuussa Kroatiasta palaamisen ja joulukuun välissä. Useampi kuukausi eikä mitään muistoja... Tai muistan kyllä jotain hyvin hyvin yksittäisiä hetkiä. Kuten, että olin itsetuhoisten ajatusten kanssa Ässällä kahvilla, istuin sen punaisella sohvalla Setämies-T:n lähettäessä hyvin huolestuneita viestejä-ja syystäkin. Muistan kuinka yritin lokakuussa suorittaa työssäoppimista läheisessä päiväkodissa, mutta niissäkin päivissä parasta oli jos sain mennä nukkariin mukaan. Hetkeksi hiljaa istumaan omalle tuolille, laittamaan silmät kii toivoen, että kaikki ympärillä on unta josta kohta herää. Miehiä mun luona syksyllä ravasi, yritin kai seksillä purkaa pahaa oloa. Sitä nimetöntä kaipuuta joka sisällä riehu. Niistä miehistäkään en muista enempää, en mitään yksityiskohtia-mikä on ehkä jopa noloakin jos joku sattuu kyselemään uutta tapaamista. Sori hei, mutta mulla ei ole hajuakaan kuka sä oot...

Muistamattomuudesta syytän pääosin masennuslääkkeitä. Olin jo alunperin sitä mieltä ettei lääkkeet helpota oloa, tarvin oikeasti jotain enemmän. Jotain muuta. Puolen vuoden kohdalla kontrollissa lääkärin kysellessä sanoin edelleen samaa ja vastaukseks sain tuplaten lääkkeitä. Hiphei, Suomen terveydenhuolto! Jos lääkkeet oli jo entuudestaan puuduttanut niin, että ainoa ilmenevä tunne oli halu nukkua, niin ei se ainakaan helpottanut. Muistaakseni söin tuplamäärää noin viikon, otin lääkkeet jossain välissä kun heräsin. Mulla ei ollut enään eroa yön ja päivän välissä eikä niin päivienkään. Ei edes kiinnostanut oliko tiistai vai lauantai. Edelleenkään en ole katunut päätöstä jättää lääkkeitä ottamatta sen viikon jälkeen. Voimat palas vähitellen, elämään tuli muutakin kun nukkuminen. Joulukuusta mä voin sanoa olleeni taas kunnossa-mutta tavallaan on koko ajan se pelko perseessä että sama haluttomuus mihinkään palaa.


P.S. En vaan ymmärrä miksi muistot loppuu juuri Kroatian reissun jälkeen. Mä olin siihen mennessä jo kaks kuukautta syöny lääkkeitä.

Olen tainnut löytää jotain todella arvokasta

Me ollaan BT:n kaa tapailtu yli viis viikkoa, hurjan nopeasti mennyt aika! Viime viikolla kerroin BT:lle, että äippä on tulossa tällä viikolla käymään. Saa itse valita tuleeko näyttäytymään vai ei-ja koska seurustelusta ei sen vakavammin ole ollut puhetta, ei itse koe esittelyä välttämättä vielä ajankohtaiseksi. Pitkähkön mietinnän jälkeen sainkin vastauksen; aikoo tulla. Kiva! Siis oikeasti. Mulle ainakin on merkitsevää, että tärkeä ihminen haluaa nähdä mun perhettä. Se jos jokin kertoo suhteen vakavuudesta. Ihan kun mikään muu jo aiemmin olis saanu mua tarpeeks vakuuttuneeks, että BT on jotain ihanaa ja ainutlaatuista mistä on pidettävä kiinni.

Mä arvostan todella paljon pieniä tekoja, niitä arjen huomionosoituksia. Kuten esimerkiks sitä, että pyytämättä mua tullaan asemalle vastaan. Mulle luvataan kukkia, kun ohimennen mutisen edellisten kuihtuneen. Kun pidetään tiukasti lähellä, kun itkettää. Niin kuin eilen illalla... Tuli vielä Turusta jälkikäteen viestiä että harkitse jälkiehkäisyä. Mietin miten mä TAAS olen siinä tilanteessa-ja vieläpä saman ihmisen takia, kun viime kesänä. Huoh... Taannoisen antibioottikuurin takia mun oma ehkäisy saattaa vielä olla heikohko, joten päätös apteekkikäynnistä oli helppo ja nopea. Tavallaan harmittaa kun BT oli tässä kun viestin sain ja koin kolahduksen, tiesin aiheen olevan sellainen mistä turhan mustasukkaisuuden välttämiseks luvattiin olla puhumatta. Ja kumminkin kerroin, kun toinen huolestuneena kysyi mikä on. Niin, eihän tässä mitään....

En tiedä mistä on syntynyt se tajuton pelko menettämisestä mistä olen aiemminkin jo kirjoitellut. Pelkäsin kertoa vaikka tiesin ettei BT lähde pois. Ei hylkää vaan pysyy lähellä. Ei moittinut, antoi mun ajatella (ja itkeä) rauhassa. Ei kotiin lähdönkään jälkeen lopettanut yhteydenpitoa. Kaikkea tuollaista, ehkä tyhmääkin, pelkään. Pelkään, että mut hylätään vaikka kukaan ei koskaan ole tehnyt niin.
Hello you, again...

Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas....

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Riitele taas mutsis kaa, samaa marinaa
Sen mielest kapinaa, mut mä tiedän puhuvani asiaa

Tulee tehtyy tyhmyyksii, luotettuu ystävii
Sit eroot koulust koko syksyksi
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Mä oon viel nuori ja tuun menettää mont rakast

Ehkä paras frendis kuolee auto-onnettomuudes
Tai jätkä, jota rakastat jättää ja ottaa uuden
Ja tuntuu mahottomalt ees ajatel uut suhdet
Ku haistan sen tuoksun ja maistan sen huulet

Tai poikafrendis käyttää huumeit ja pyytää sua mukaan
Se nähään sun kaa, eikä suhun luota kukaan
Tai perhees on köyhä, faija juo ja sä raadat
Malta mieles vaan, aika parantaa haavat

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Malta mieles vaan, aika parantaa haavas

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Malta mieles vaan, aika parantaa haavas

Mieti muit asioit, ihmisii, joit rakastat
Kaikel on kaks puolta, löydä hyvä pahasta
Ku mutsis ottaa päähän, haluu aina komentaa
Se välittää sust, kelaa, jos sitä ei ois ollenkaan

Ja tyypilt, jota haukuit välkäl, vaan vähän
Voit aina pyytää anteeks, ei ne luokalle sua jätä
Ei hätää, se on vaan elämää
Eikä tääl kukaan oo täydellinen, en mäkään

Mieti frendis omaisii, sen lähtö oli aikane
Viemäs kynttilöitä nyt onnettomuuspaikalle
Mä en tuu olee se, joka itteensä syyttää
Oma perhe rakastaa ja frenditkin tykkää

Jätkii tulee ja menee, turha perään itkee
Tuut saamaan parempaa, kuha oot vaan sitkee
Ja auta poikafrendis eroon huumeist, jos vaan saatat
Ja malta mieles vaan, aika parantaa haavat

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Malta mieles vaan, aika parantaa haavas

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Malta mieles vaan, aika parantaa haavas

Jos mietit, et ois parempi, ku ois jääny syntymät
Venaa viel huomisee, pidä pääs pystyssä
Älä jää tyhmyyttäs murehtiin turhaan
Ku tarviit aikaa surra, ota joku sureen sun kaa

Joskus voittaa, joskus saa turpaan
Kesäl on lämmin, talvel sataa lunta
Niin kuin vuodenajat, huolenaiheetkin vaihtuu
Vaipuu unohdukseen, lumet sulaa ja haihtuu

Sullon vaan tää elämä, turha pelkää
Et se ois niin pitkä, ettei kannattas elää
Pitää ottaa kaikki irti, vaik kuin sattuu
Vaik kuin tuntuu siltä, ettei pysty rakastuu

Sä tiedät, et jokapaikas venaa vaarat
Niinku jäisel tiel kohtaavat kaarat
Jotai et voi välttää, jotkut saatat
Nyt malta mieles vaan, aika parantaa haavat

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Malta mieles vaan, aika parantaa haavas

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Malta mieles vaan, aika parantaa haavas

Odota parast, varaudu pahimpaan
Ain ei käy, ku haluut, se on luonnon yks laki vaan
Kyynelist hymyks, sit taas hymyst takas
Malta mieles vaan, aika parantaa haavas

6. maaliskuuta 2014

Mustasukkaisuudesta

Sain aamupäivällä aikamoisen herätyksen Valopilkuilta. Tosiaan viikonloppuna oon suuntaamassa Turkuun, setämies-V:n luo, ja reissu oli tiedossa jo ennen kun edes olin tavannut BT:n. Meidän, siis mun ja BT:n tapailu on nopeesti vakiintunut ja nyt reissuun lähtö stressaa. Oon kyllä asiasta puhunut ja kun suora ilmaisu ei kelpaa, oon sivuraiteita urkkinut miten mustasukkaiseksi sitä mahdollisesti tullaan. Kaikki on kuulemma ok ja koska reissuun haluan, on sinne ns.lupa lähteä. BT:n kanssa ollaan aika samoilla linjoilla mustasukkaisuuden suhteen-eli esiintyy huomattavankin vahvana, varsinkin jos on aihetta. En tietenkään halua tahallaan toista mustasukkaistuttaa, mutta haluan silti viettää aikaa kaverini kanssa. Tiedän, että meistä ei koskaan setämiehen kanssa tule enempää-siitä käytiin pitkiä keskusteluja viime kesänä. Mä en usko ihastuvani enään uudestaan vaikka lähikontaktissa tullaan olemaankin. Äääääääääh... Miksi sitten on mun ok lähteä tuonne noin, jos en sallisi BT:n tehdä samaa. Tai voisin antaakin, mutta en ainakaan ilman mustasukkaisuutta. Voikin pienestä asiasta tulla äkkiä suuri kivi hartioille, mukavaksi suunnitellusta viikonlopusta raskas taakka mielelle.

Yksi hyvä kysymys oli myös mitkä fiilikset on viikonlopun jälkeen. Setämiehelle sanoin samaa mitä vakuuttelen itselleni; En ihastu kahta kertaa samaan ihmiseen. Toivon mukaan mukavan viikonlopun jälkeen seuraksi saattaa liittyä perinteinen sunnuntaimasis. Kun ei yhtäkkiä muka olekaan kainaloa tai ketään kenelle puhua. Tavallaan on, mutta en ehkä halua heti hypätä kotona BT:n kainaloon. En voi mitään sille tunteelle, jo nyt, että teen jotain väärin. Teen hallaa itseni lisäks myös orastavalle parisuhteelle... 
Kerro mulle miksi teit sen
Etkö voinut vastustaa
Jäitkö kanssa jonkun muun
Päättyikö se halailuun

Iskit sydämeen sen veitsen
Jolla haaveet hajoaa
Näinkö teidän lähtevän
Tahdoitko sä enemmän

Viime tippaan viini juodaan
Rööki ainut palaa tuhkaan
Kyynel ensimmäinen kaiken sammuttaa

Epäilykseen kaikki loppuu
Vaikka aloin sinuun tottuu
Tää on sairaanfuckingkipeenraastavaa...

5. maaliskuuta 2014

Itsekurittomuus

Tein jo heti alkuun päätöksen, että tabletti pysyy vähintään käsivarren mitan päässä sängystä. Haluan kunnon yöunet, ei tätä pidä naputtaa illalla viimeisenä eikä aamulla ensimmäisenä. Kyllähän se päätös piti-ainakin vuorokauden sen jälkeen kun nettiyhteys oli toiminnassa. Eilen lipsahti, sen jälkeen kun olin muutenkin koko päivän käyttänyt pasianssin hakkaamiseen. No okei, pesin monta koneellista pyykkiä, purin sängyn ja kävin kirpparilla. En siis ihan koko päivää, mutta lähes.
Äippä on löytäny mulle jenkkisängyn ja vuodesohvan, tuo veljen kaa about viikon päästä. Vanha parisänky piti siis saada alta pois ja mielellään tuo vanha sohvakin. Sänky lähtee tänään enkä mä millään jaksais viikon takia kasata yhden hengen sänkyä. Laiskuus saattaa aiheuttaa aikamoiset univelat purettavaksi-jos nukun tulevat yöt lattialla yhtä huonosti kuin viime yön... Päiväunia ehdin jo harkita, vapaapäivänä, mutta kalenteri huutelee iltapäivän täyttävistä ohjelmista. Kaipa tämä tästä, pari kuppia mustaa kahvia aamupalaks niin herää...

4. maaliskuuta 2014

Pitkiä pellavia ja paastoa

Se ois sit niin kun laskiaisaika vuodesta. Monelle laskiainen tuo mieleen pulkkamäet ja höyryävät kaakaot-tänä vuonna on ensin mainittu tainnut jäädä monilla paikkakunnilla toteuttamatta lumitilanteen takia. Toisille laskiainen tarkoittaa paastoon laskeutumista-missä mä oon tavallaan mukana, ensimmäistä kertaa. Sunnuntaiaamuna vaaka näytti järkyttäviä lukemia, kiloja on tullu yli kolme lisää taannoisen Porin reissun jälkeen. Kenties ne sitten on niitä kuuluisi parisuhdekiloja (vaikka virallisesti suhteesta ei vielä puhutakaan), mutta silti. En halua. Heti vaakailun jälkeen oonkin katsellu mitä suuhun menee-ja missä määrin. Toistaiseksi syömusrt on rajoittunut mustaan kahviin, kaurapuuroon ja banaaneihin. Yllätän hyvin niilläkin pärjää!
Voicen päivässäkin puitiin tänään miten parisuhdepainotteisia kaikki juhlapyhät on-myös laskiainen. Et muuten löydä mistään kaupasta irtomyyntilaskiaispullia, aina on pakko ostaa tuplapakkaus-ja mitäs sit sinkkuna sille toiselle herkkupullalle tehdään. Tiedä sitten muista, mutta mä olin itselleni antanut luvan vain yhteen pullaan joten se toinen lensi surutta roskiin. Ei ollut ketään ketä pyytää kahviseuraksikaan, pullia popsimaan. Ja joojoo, pitäis miettiä nälänhätää kärsiviä eikä heittää ruokaa pois. Mä taidan saada ihan tarpeeksi "kärsimystä" yhden kardemummaa (lievä allergia) sisältävän pullan syömisestä.

3. maaliskuuta 2014

Minne katosi kevät?

Olis pitänyt kuunnella taas viisaampia ja uskoa talven vielä tulevan. Vaan en uskonut-monta päivää meni jo kevätfiiliksissä, auringosta nauttien. Eilen vielä pystyis sulattamaan lyhyen lunisadekuuron, ehti loppua ennen kuin kunnolla alkoikaan. Toista oli kumminkin tänään. Koko aamun satoi lunta ja mieli oli yhtä harmaa kun taivas. Fiilistä ei yhtään paranna ilmeisesti liiasta Lostin katsomisesta johtuvat vainoharhat...
Yöllä ennen kolnea säikähdin hereille jumalattoman pamauksen seurauksena, meni aikaa ennen kun rauhoitun taas nukkuakseni. Aamulla tyynnyttelin itseäni, joku taisi vaan keskellä yötä mennä kellariin ja antaa oven paiskautua kiinni. Ei siinä, makselin kaikessa rauhassa laskuja, kun eteisestä kuulu ihme kolahdus; ihan kun henkari olis tippunu naulakosta mutta miten ne nyt itekseen sillä lailla hyppii. Sykkeen tasaannuttua kävin katsomassa tilanteen-ja "kolahdus" ilmeisesti oli kuulunut, kun huoltomies tiputti pesutuvan avaimen postiluukusta.
Että sellasta. Pitänee ainakin tämä päivä katsella jotain ei-niin-jännää kun Lost-tai vaikka pitää välipäivä koko talken katselusta. Kaupasta tuli haettua lihapulla-ainekset, jos vaikka ensimmäisen kerran elämässäni saisin aikaan syötäviä palleroita. Viikonlopuksi suuntaan setämies-V:n luo ja taisin lupailla tuliaisiksi tämän pojalle itsetehdyn unikaverin. Touhua siis riittää.

2. maaliskuuta 2014

Hääpelko

Jokunen viikko sitten kummisetä varmisteli mun osotetta. Ihmettelin ensinnäkin yhteydenottoa, ei me olla juurikaan tekemisissä. Joulukortit lähetetään puolin ja toisin ja mä esitän kutsun vuosittain synttäreille-sekin yleensä tuloksetta. Tällaiseen vuodenaikaan ei kumminkaan joulukortista ole kyse ja hienoinen stressi iski mitä postia on tulossa. Hääkutsu vai onko siellä päässä tulossa seuraavat pyöreät mittariin...

En tiedä miksi, mutta en ole edelleenkään oikein hyväksyny kummisedän uutta naisystävää. Tänä vuonna kummitädin kuolemasta tulee kymmenen vuotta-ja he ehtivät erotakin ennen Leilan menehtymistä. Uusi naisystävä, M, ei ole ikinä tehnyt mitään sellaista että syystä suhtautuisin varautuneesti. Ehkä vaan en halua uusia ihmisiä, uusia puolisoita kenellekkään. En äitille, en isälle, en kummisedälle. En kenellekkään. Vakavissani mietin jo tekosyitä millä välttää häät mikäli pari haluaa virallistaa pitkän yhdessä olonsa...

Posti kolahti aikanaan luukusta. Istuin varoiks alas ennen kun katsoin-ja jossain määrin huokaisin helpotuksesta, kun kyse oli tulevista synttäreistä. Iskälle puhelu osallistumisesta ja kalenteriin merkintä. Pahasti osui keskelle pääsiäistä, oltiin setämies-T:n kanssa puhuttu reissusta, mutta se siirtyy sitten vaan suosiolla kesään. Lahjatoiveet klassisesti pyydettiin pankkitilille, iskä lupas hoitaa sen, joten mun tehtävänä on vaan näyttää edustuskuntoiselta. Pitänee joku uus kolttu shoppailla...

Viikonloppu Tallinnassa

Me oltiin viime viikonloppuna iskän kaa Tallinnassa. Oikeastaan kyseessä oli palkintoreissu eräistä talkoista, porukka oli minä+10 50-60v miestä. Hip hei! Itse ajattelin nauttivani pienistä asioista, laatuajasta isän kanssa kerrankin kun ei Ärräpää ole mukana ja juhlia loppunutta top-jaksoa. Tuosta laatuajasta voidaan olla toki eri mieltä; iskä jo lähtiessä Forssasta (kahdeksan aikaan lauantaiaamuna!) kaivoi likööripullon esille. Johan se oli tyhjennety hyvissä ajoin ennen kun ehdittiin Katajanokan terminaalille. Mua niin sieppaa, me on käyty keskusteluja useastikin siitä että eikö mun seurassa vois ottaa vähän iisimmin... 
Kuljetuksesta etelänaapuriin vastas Vikingin XPRS paatti-eli en voinut edes kadota pariksi tunniksi kaupoille. Vitutti sen verran, että tartuin tarjottuun lasiin. PRKL! Äijäporukassa oli ihan odotettavaa, että satamasta ensimmäisenä suunnattiin tyhjentämään Super-Alkoa. Ite ostin (okei, iskä osti mulle) likööripullon, yhden siiderin ja tuliaisiks yhden kartsan tupakkaa. Toista luokkaa oli seurueen laatikkotolkkuiset kantamukset... Hotellille päästyä riivas humalaisen seuran lisäks nälkä, iskä sai turhaan tyynnytellä. Itkupotkukiukkuraivareissa en alkuun muistanut että turha on tyytyä helpoimpaan ratkaisuun eli hotellin alakerrassa sijaitsevaan Amarilloon-siellä kun en allergioilta saa syödä mitään. Tien toiselta puolelta löytyi yllättävänkin hyvä pihvipaikka ja siitä oli lähes luonnollista jatkaa Helsinki-baariin huutamaan Suomelle pronssia.

Yksi-nolla, kaksi-nolla,
usalaisella pettää polla.
Kolme-nolla, neljä-nolla,
ei me suomalaiset mitättömiä olla!
Viisi-nolla ja riimit loppu,
pojille tuli pronssijuhliin hoppu.
Syystäkin taisin olla juhlatuulella, kun suunnattiin takas hotellille. Ilta jatkui vaihtelevassa seurassa hotellin baarissa ja loppuilta yökerhossa. Iskän humalataso oli jo vakuuttavaa; sen lisäks että kuuntelin samoja juttuja ties kuinka monetta kymmenettä kertaa, alkoi leveilyt huorissa käymisellä. Itsekin promilleista rohkaistuneena ärähdin takaisin että tuollaiset jutut voi jättää toiseen kertaan, mun ei tarvi tyttärenä kuunnella moista paskaa-josta tuskin puoletkaan on totta. En tiedä huoriinko se iskä siitä sitten jossain vaiheessa katos vai minne, mä jatkoin iltaa saman seurueen parin miehen kaa yökerhoon. Poijjat lupas portsarille kattoo mun perään, mutta yksin mä sinne tanssilattialle loppuen lopuks jäin, kun jätkät paineli nukkuun. Kivaa oli, mutta pelkäsin menettäväni itsekontrollin/ajantajun ja kömmin kiltisti nukkumaan puol kahden nurkilla. 
Korvatulehdus ilmoitti olemassa olostaan jo yöllä ja sunnuntaina sainkin aimo annoksen vittuilua krapulasta. Turha oli selitellä, että olisin kunnossa jos puoli päätä ei tulehduksen takia särkis! Huoneiden luovutuksen jälkeen suunnattiin jälleen Super-Alkoon ja paikallisiin ostoskeskuksiin. Mä jätin suosiolla väliin ja koitin torkkua autossa. Paluulaivamatkaksi saatiin hytti, mutta särkylääkkeiden oton jälkeen aloin taas olla oma itseni enkä jäänyt kopperoon homehtumaan. Iskän kaa käytiin syömässä ennen kun se painu nukkumaan krapulaa pois. Muun seuruen kaa istuskeltiin baarissa menoa katsellen, osa otti edelleen "tasottavia". 
Mun oli tarkoitus laivalta mennä lopultakin tsekkaan Jonnan mestat Vantaalle, mutta ilmoitin etten pysty. Halusin vaan äkkiä kotiin ja heti maanantaiaamuna hakemaan antibiootit. Mehmetti arvauskeskuksessa onneks olikin samaa mieltä diagnoosista, kymmenen päivän antibioottikuuri nyt päällänsä.

Helpotus

Sain jo joskus syys-lokakuussa Valopilkuilta tehtäväkseni kirjoittaa kiusaamishistoriani ylös. Syksyllä asiaa oli helppo lykätä, se ei vaan tuntunut vielä oikealta ja masensi. Oli olevinaan muutakin. Tarpeeksi vetkuteltuani päätin tarttua härkää sarvista ja asetin tavoitteeksi kirjoittaa jutun tämän viikon aikana. Sunnuntaihin meni, mutta nyt on sekin tehty. Yllättävän kivuton homma-olin kuvitellu tarvitsevani ainakin paketillisen nenäliinoja käden ulottuville. Ehkä kiusaamisesta sitten on jo tarpeeksi aikaa, kun silmä ei kostunut. Muistot ei enään tee kipeää-ja laitoinpahan facebookin puolelle muutamalle peruskouluaikoina mua kiusanneelle viestinkin kysellen kahviseuraa. Ei muistella pahalla.
Pitkästä aikaa heräsin nauttimaan kirjoittamisesta. Kuinka ihanaa se on kun asioihin löytyy sanallinen ilmaisu, sanat löytävät paikkansa ja varsinkin näin koneella nakutellessa ne ajatukset ovat nopeastikin näkyvillä. Siistii! Tästäkin vapaapäivästä on edellisten tapaan muotoutumassa oikein mukava-vaikka mitään suunnitelmia ei olekaan. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta pitkän ajan synkistelyn jälkeen on lopultakin mahtava tunne olla taas elossa :-)

1. maaliskuuta 2014

Etenevät opinnot

Mitenkään hirveästi ei ole koulunkäynnistä kirjoitettavaa-vaikka vuoden alussa sinne palasinkin. Käytännössä paluu on tarkoittanut kahta vastuuopettajan tuntia ja vähän ehkä yllättäenkin alkanutta työssäoppimisjaksoa. Noin viikon varoitusajalla aloitin harkan paikallisen steinerkoulun iltapäiväkerhossa.Työvuorot oli oikein mukavat; 10-16, joskus halutessani olin puoli viiteenkin. Yllätyin itsekin kuinka kivuttomasti arki löysi uomansa. Salaa sisälläni oon ylpee etten ollu kun kaks päivää pois kolmen viikon aikana-ja nekin oikeasti kipeenä. Ihmeen sitkeä nuhapöpö tarttui Porin reissulta mukaan...
Kolme viikkoa on lyhyt aika harjoittelulle, varsinkin kun ensimmäinen viikko menee puhtaasti tutustuessa. Eka- ja tokaluokkalaisten näppäryys ja omatoimisuus aiheutti stressiä näytön suhteen-mitä heidän kanssaan oikein osaan/voin tehdä! Stressi kumminkin loppui suht lyhyeen, kun suorittamattomien kurssien takia en saanutkaan näyttöä suorittaa. Huh huh! Kolmessa viikossa ei myöskään kauheasti ehdi oppia mitään-jotain kumminkin. Kuten ompelemaan pehmoleluja. Aivan erityisesti mieleen kumminkin jäi hankalahkon lapsen hyvästiksi huutamat sanat: "Anteeks kaikesta mitä mä sulle tein!" Ei se mitään, olethan sinä vasta lapsi.
Yks tekeleistäni
Seuraavan kerran koulua tarvii ajatellakin vasta 13.pv, kun kutsuu vaellus uuden luokan kanssa. Varmasti varsin mukava tapa tutustua luokkakavereihin, uskoisin että jokainen on korvessa täysin oma itsensä. Niin hyvässä kuin ehkä huonommassakin.

Kohtuukäyttö

Jostain kumman syystä otsikko on lähiaikoina puhututtanut. Mikä ja mitä on kohtuus? Selkeää rajaa asiaanhan ei voi vetää, siis mun mielestä, vaan on ensin luokiteltava mitä käyttää.

Ite käytän alkoholia hyvin harvoin; muutaman kerran vuodessa käyn viihteellä. Kotona saatan vaikka rankan viikon päätteeks ottaa yhden lonkeron tai kavereiden kanssa ilta istuessa lasin punaviiniä-mutta se jää omalta osalta siihen. Ymmärrän kyllä esim. viikottaiset saunaoluet, mutta se mitä en voi ymmärtää, on päivittäinen useamman pullon/tölkin juominen. Ei se ole enään mielestäni kohtuullista. En voi myöskään sietää sellaista koko päivän ajan tapahtuvaa tissuttelua, alkoholi pitäis ehkä enemmänkin olla sidoksissa kellon aikaan...
Mulle haettiin, kun olin alaikäinen ja myönnän kyllä hakeneeni itsekin alaikäisille. On ihan ok jos joku täysikäisyyden kynnyksellä oleva haluaa pari kolme ottaa sillon tällön. Nuoremmat ei tarvii. Lasten/nuorten ei myöskään mun mielestä pitäis nähdä vanhempiaan/perhettään humalassa-tai edes krapulaisina.
Alkoholia/alkoholismia enemmän tabuna kulkee huumeet. Jätetäänkö niistä puhumatta sen takia, koska ne nyt vaan sattuu oleen laittomia? Muistan peruskouluajalta hyvin hämärästi yhden huumevalistuksen. Mun suhtautuminen oli pitkään todella jyrkkä ei kaikille, mutta nyt oon ehkä joutunu tuleen kannabiksen kaa vähän vastaan. On ihan ok, jos joku pössyttelee harvakseltaan (esim.kerran kuussa)-mutta mun seurassa sitä ei tehdä. Sen tein myös BT:lle selväksi.
Huumeet on aiheena mulle edelleen hieman mysteeri, vieras, enkä haluakaan päästä lähempään kontaktiin. Tai ainakaan sille tien laittomalle puolelle, mähän haaveilen nimenomaan työstä päihdenuorten parissa. Haluan olla kertomassa, että elämässä on muutakin.

Mitä savukepolitiikkaan taas tulee... Hyväksyn jokusen nikotiinipötkön päivässä, mitään tarkkaa määrää en osaa sanoa. Oman terveytensähän toinen siinä pilaa-mutta eipä ole myöskään mun tehtävä saarnata aiheesta.
Mun lähipiirissä lähes kaikki polttaa eikä kai ollu ihme, kun mäkin aikanaan lähdin sille tielle. En näin jälkikäteen ymmärrä miten edes onnistuin salaamaan asian vanhemmilta! Täysikäistyttyä jutusta tuntui katoavan jännitys ja nykyään poltan todella todella harvoin-ja vain viihteellä ollessa.