Sen lisäks, että viime viikolla löin pääni seinään, rikoin kahvinkeittimen kannun, huomasin fillarin olevan varastettu, menkkojen myöhässä ja paniikkikohtauksien tekevän paluun parin vuoden tauon jälkeen, pappa teloi itsensä mettällä ja kiidätettiin TAYSiin. Tila oli akuutti pitkään, mutta nyt on jo hieman parempi. Kieli keskellä suuta ja huoli mieltä mustentamassa varmasti meidät perheessä kaikki odottaa ukon voinnin parantumista. Ja etenkin liikkeelle lähtöä jolloin saadaan selville vaatiko kaularanka sittenkin suuret riskit sisällään pitävän leikkauksen.
En muistakaan koska edes olisin viimeks käyny sairaalassa läheistä tapaamasssa, taitaa siitä vuosia jo olla... Viikonloppuna lupasin mennä, tila kun ei ole niin akuutti että tänään olisin koulun jälkeen lähtenyt. Kysyin BT:a seuraks, mutta kieltäytyi-mikä toki olikin ihan odotettavissa kun on ollut vähän taas elämän polulla eriäväisyyksiä. Joku viisaampi on sanonu ettei ihmisille anneta sen enempää kannettavaksi mitä tämä jaksaa. Eipä kait niin-mutta pitääkö kaiken tapahtua yhtä aikaa?...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti