2. maaliskuuta 2014

Hääpelko

Jokunen viikko sitten kummisetä varmisteli mun osotetta. Ihmettelin ensinnäkin yhteydenottoa, ei me olla juurikaan tekemisissä. Joulukortit lähetetään puolin ja toisin ja mä esitän kutsun vuosittain synttäreille-sekin yleensä tuloksetta. Tällaiseen vuodenaikaan ei kumminkaan joulukortista ole kyse ja hienoinen stressi iski mitä postia on tulossa. Hääkutsu vai onko siellä päässä tulossa seuraavat pyöreät mittariin...

En tiedä miksi, mutta en ole edelleenkään oikein hyväksyny kummisedän uutta naisystävää. Tänä vuonna kummitädin kuolemasta tulee kymmenen vuotta-ja he ehtivät erotakin ennen Leilan menehtymistä. Uusi naisystävä, M, ei ole ikinä tehnyt mitään sellaista että syystä suhtautuisin varautuneesti. Ehkä vaan en halua uusia ihmisiä, uusia puolisoita kenellekkään. En äitille, en isälle, en kummisedälle. En kenellekkään. Vakavissani mietin jo tekosyitä millä välttää häät mikäli pari haluaa virallistaa pitkän yhdessä olonsa...

Posti kolahti aikanaan luukusta. Istuin varoiks alas ennen kun katsoin-ja jossain määrin huokaisin helpotuksesta, kun kyse oli tulevista synttäreistä. Iskälle puhelu osallistumisesta ja kalenteriin merkintä. Pahasti osui keskelle pääsiäistä, oltiin setämies-T:n kanssa puhuttu reissusta, mutta se siirtyy sitten vaan suosiolla kesään. Lahjatoiveet klassisesti pyydettiin pankkitilille, iskä lupas hoitaa sen, joten mun tehtävänä on vaan näyttää edustuskuntoiselta. Pitänee joku uus kolttu shoppailla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti