Kipuilua

Mä aloitin pari viikkoa sitten voimavarakoulun ja vaikka kuinka varoiteltiin, en olis uskonut mitä kipuilua tää on. Vaikka ei viikottaisilla tapaamisilla edes oltais puhuttu aiheesta, niin mieleen nousee ties vaikka mitä juttuja-ja useimmatkaan niistä ei ole kovin mukavia. Viime aikoina oon miettiny paljon isäsuhdettani, löytänyt syitä sille miksi mua niin paljon ahdistaa sen satunnainen ryyppääminen (laivalla). Eilen illalla, tai oikeastaan viime yönä valvoessa, pohdin paljonkin sitä kokkolalaista kenen kanssa oli joulukuun alussa olevinaan jotakin. Tai mikä sai mut yhden yön hoitona kuvittelemaan niin. En tiedä mistä syystä, mutta tähän iltaan kaipasin Heli Kajon musiikkia-ja viimeistään Jos mä kuolen nuorena saa silmät kostumaan.
2012 syksyllä kantautui korviin tieto, että yks samalla luokalla aloittanut on siirtynyt tuon puoleiseen, oman käden kautta. Muistan varmaan ikuisesti sen tilanteen, kun istuttiin työssäoppimispaikan pöydän ääressä ja silloinen vastuuopettaja pahoitteli asiaa. Meillä oli ehtinyt vastuuope vaihtua siinä vuoden aikana, tää ihminen ei ollut koskaan tavannutkaan Annua. Mä harvoin suutun, mutta sillä hetkellä mun sisällä leimahti ihan kunnolla, miten tuo kehtaa!... Työssäoppimisen loputtua pidettiin luokan kesken muistohetki, mutta mä en saanut siitä mitään irti. Annu oli ensimmäinen luokkakaveri keneen mä tutustuin, mutta mun suru jäi piiloon, kun joukossa oli ihmisiä kenelle edesmennyt tyttönen oli loppuvaiheessa ollu läheisempi kun mulle.
Kuolemaa ei tavallaan voi verrata, mutta mä oon aiemminkin menettänyt. Mun vaarin, toisen kummitädin ja toisen mummoni. Nää kaikki on kumminkin ollut tilanteita jolloin oon ollu vielä suht pieni, korkeintaan 14v, ja oon asunu viel kotona. Tilanteet on käsitelty äitin kanssa-vaikka sitten pohtimalla miten muuttolinnut osaa suunnistaa aina vaan takaisin kuten eräänä yönä kun kuolemanpelko valvotti. Annu oli ensimmäinen ihminen jolla ei ollut minkäänlaista kontaktia mun kotiin, ihminen jonka kuolemaa en edelleenkään oo saanut käsiteltyä kunnolla. Välillä kaupungilla ollessa sitä odottaa tutun ihmisen kävelevän edelleen vastaan ja yllättyneenä kohtaamisesta vaihdettais pikaiset kuulumiset. Luvattais taas pitää useammin yhteyttä...