16. maaliskuuta 2014

Älä kysy onks tää järkevää

Aina välillä multa kysytään onko Lahti maineensa arvoinen, Suomen Chicago. Tähän mennessä vastaukseks on riittänyt olankohautus ja kommentti että eikö jokaisessa kaupungissa omat oikkunsa ole. Enään en ehkä pysty samaan, yhtä välinpitämättömämpään vastaukseen-ainakaan itselle valehtelematta. BT:n myötä kaupunki on alkanut avaamaan varjopuoltaan-ja hip hei, onhan niitä huumeita täälläkin. Taisin ajatellakin jo liian sinisilmäisesti, että yhdessä lukukaudessa olis ollu aiheen tiimoilta tarpeeksi sotkuja...
Jo heti alkuun, BT:n kannabiksen käytön selvittyä, mä ehdotin mielestäni ihan kohtuullisia rajoja. Että mun seurassa ei poltella, mun luo ei kannabista tuoda eikä mulle tarjota. Tämä viikonloppu sujuikin pitkälti taas aiheen parissa vääntäessä... Jälkimmäiset kaksi kyllä on pitäny (vielä...), mutta ensimmäisen suhteen joudun ilmeisesti luovuttamaan. Mun seurassa tullaan polttelemaan enkä voi sille mitään. Halusin tai en.
Mitä enemmän joudun antamaan periks, sitä enemmän mä ajaudun alueelle jota en tunne-ja se pelottaa. En ole kuuden viikon tapailun jälkeen vielä varma voinko luottaa siihen ettei mua vahingoiteta-tai olla varma siitä että ite pysy lain turvallisemmalla puolella. Ongelma nimenomaan on laittomuus. Asia ois täysin ok, jos kannabis olis laillista, mutta nyt ei vaan ole. En usko, että mulla on nuorisoalalla varaa yhteenkään virheeseen, yhteenkään vahinkoon asian suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti