30. marraskuuta 2016

Olen Petra 1kk ja osaan..

...kertoa erilaisin itkuin olenko nälkäinen, onko minulla vatsanväänteitä vai vituttaako muuten vaan
...röyhtäistä ruuan jälkeen (useimmiten)
...katsoa suoraan lelua tai kasvoja jotka ovat enintään 20cm päässä kasvoistani
...kääntyä selältäni kummallekin kyljelle
...kääntyä joskus mahalleni
...kannatella jo hieman päätäni
...ilmeillä monipuolisesti
...nauttia kylpemisestä
...viedä nyrkin suuhun
Parhaiten rauhoitun issän tai äiskän rinnan päälle. Tuttikin on ihan kiva.
En pidä omasta sängystä enkä siitä, kun äiti pyyhkii kostealla vanulapulla naamaa. 
Syntymämittani ovat alla suluissa ja sulkujen edessä edelliset neuvolamitat (3vk):
paino 3310g (3070g)
pituus 47,9cm (45cm)
päänympärys 34,8cm (35cm)  

Ullan nimi on Ulla, vaan nimi toinen vaan on mulla

Jo osastolla ollessa mietittiin Setämiehen kanssa sopivaa nimiäispäivää, haluttiin juhlat pois alta ennen kuin kaikilla alkaa jouluhulinat. Koska kummien pääseminen paikalle oli juhlapäivän tärkeimpiä kriteerejä, ehdotettiin paria sopivaa viikonloppua heille ja niistä tuo viime lauantai sopi kaikille. Laitettiin heti tekstiviestit muillekkin vieraille (meidän isovanhemmat, vanhemmat ja sisarukset perheineen), jotta osaavat varautua. Kutsut askartelin kun päästiin kotiin ja postitettiin ne n. kaksi viikkoa ennen juhlia. Laskeskelin, että vieraita tulisi reilu 30 mikäli kaikki pääsisi. Kuten arvelinkin, näin isoilla perheillä on mahdotonta löytää kaikille sopiva päivä ja osa vieraista ilmoittikin heti ettei pääse paikalle. Lopulta meitä oli oma väki+20.
Juhlissa oli taas oma järjestämisensä ja stressaamisensa vaikka kuinka koitettiin mennä valmiilla pohjalla; kakku lähikahvilasta, molempien äideiltä makeita leipomuksia, kaupasta pakastepastejoita. Koska lasta ei kastettu, en panostanut koristeluihin kukkakimppua enempää. Heliumpalloja mietittiin viimeiseen asti, mutta todettiin että juhliin menee muutenkin niin paljon rahaa, että ilmapallot saa jäädä. Ensi kertaan viisastuttiin taas sen verran ettei tehdä edes sitä vähää ite mitä nyt tehtiin; joko juhlitaan vuokratiloissa tai palkataan joku kaveri meille tarjoiluista ja kahvinkeittämisestä huolehtimaan. Nimittäin siinä vaiheessa, kun sain itselle teekupin nenän eteen ja pääsin keittiöstä vieraiden keskelle seurustelemaan, ensimmäiset alkoi jo tehdä lähtöä...

Tällainen nimikuva-arvoitus julkaistiin facebookkiin n.viikko ennen nimiäisiä. Kukaan ei houkuttelevista palkinnoista huolimatta arvannut oikeaa nimeä, joka on:
Leila on perujaan mun edesmenneeltä kummitädiltä. Nimi juontuu arabian kielen sanasta lail, joka tarkoittaa yötä. Petra yksinkertaisesti kuulosti hyvältä, tarkoittaa kreikaksi kiveä. Petra on tytön kutsumanimi. Loviisa ei myöskään ollut mitenkään muuten perusteltu kuin sillä, että mun synttärit on Loviisan nimipäivänä ja kaksi lyhyttä etunimeä kaipasi seurakseen jotain pidempää. Clodowech on vanha germaaninen sana, joka tarkoittaa kuuluisaa soturia. Saksalainen muoto sanasta on Ludvig, josta tulee ranskan kieleen Louis ja siitä feminiininen muoto Louise. Louise taas vääntyy suomalaisten suussa Loviisaksi. Varis sukunimen tyttö saa isältään, perusteluna se että meillä molemmilla vanhemmilla on isämme sukunimet.

28. marraskuuta 2016

Synnytyskertomus

Vauva-arki kotona on alkanut löytää jonkin sortin rytmiään ja nyt onkin aikaa palata reilu kuukausi (!) ajassa taaksepäin. Tiistai 25.10 alkoi kuin mikä tahansa päivä olisi voinut alkaa; heräilin puoli seitsemän aikaan keittämään aamupuuroa, Setämies oli lähtenyt työreissuun kuuden aikaan enkä enään sen jälkeen saanut unta. Keittelin puurot rauhassa, söin ja mahdoinko hetken pelailla ennen kun palasin sänkyyn päiväunille. Olin sopinut meneväni päiväkodille yhdentoista aikaan palautekeskusteluun ja ajattelin, että ehdin pari tuntia vielä nukkua ennen sitä. Kymmenen aikaan kumminkin suunnitelmat muuttui hyvinkin äkkiä, kun heräsin hämmentävän voimakkaaseen vessahätään-mikä osoittautuikin lapsivesien menemiseksi. Raskausviikkoja oli tässä vaiheessa 35+4. Ei muuta kun taksi alle ja TYKSiin. 
Hetihän ne sisään ottivat ja ensimmäinen puoltoista tuntia meni sydänkäyrillä. Tuon puolentoista tuntisen aikana kävi hyvin selväksi se ettei sairaalasta yhtenä kappaleena ole kotiutumista... Käyrillä ollessa alkoi tuntumaan heikot supistukset, heti säännöllisesti 5min välein. En tiedä millä nimellä sitä välivastaanottohuonetta kutsutaan josta käyrän ja pikaisen ultraamisen jälkeen siirryin yhden aikaan synnytysvuodeosastolle. Kotona olin taksia odotellessa äkkiä pakannut sairaalakassin ja päivä olikin pitkä kun mukana ei ollut yhtään kirjaa, tablettia ja puhelimenkin laturi jäi kotiin. Setämies ehti vasta seitsemän aikaan illalla sairaalaan, noin tuntia ennen olin pikaisesti nähnyt O:n käytävällä saaden tältä puhelimen laturin lainaan. Setämiehen tullessa tilanne ei ollut muuttunut mitenkään; supisti edelleen aika heikosti n. 5min välein. Olo oli mainio ja vierailuajan loppuun pelailtiinkin korttia. Puol kymmenen aikaan Setämies lähti kotiin jännittämään mitä yö tuo tullessaan ja itse koitin päästä nukkumaan ajatellen, että voimia tullaan pian tarvitsemaan.
Vaan eipä siitä nukkumisesta mitään tullut kun hieman kymmenen jälkeen supistukset muuttui kivuliaaksi. Koitin ties mitä asentoja, paikallaanoloa, kävelemistä, lämpimiä geelityynyjä, särkylääkkeitä jne. mutta lopulta neljältä aloin olla kipuihin niin väsynyt että suurin piirtein anoin kanslian ovella jotain helpotusta. Helpotusta ei heillä ollut tarjota vaan siirtyminen synnytyssalin puolelle... Pikainen soitto Setämiehelle (joka oli omien sanojensa mukaan vain tuntia ennen malttanut mennä nukkumaan) ja doulalle, nyt olisi kummankin hyvä lähteä kohti sairaalaa jos mielivät tueksi. Synnytyssaliin siirtyessä olin n. 4cm auki. Salissa kätilö ohjeisti heti ilokaasun käyttöön ja se veikin kivut taas hetkeksi pois-kunhan supistuksen tulon osasi oikein ennakoida. Setämies ja doula saapui saliin puoli viiden nurkilla keskiviikko aamuyönä-ja oikeastaan tuon jälkeen mulla ei ole selkeitä muistikuvia. Joudunkin siis hieman lunttaamaan epikriisistä...
Klo 08.00, ilmeisesti aamuvuoron aloittaessa, oon ollut auki 5,5cm. Klo 09.25 8cm ja klo 12.30 10cm. Ilokaasun lisäksi kivunlievitykseen kokeilin TENSsiä (ei ollut yhtään mun juttu), heijailin keinutuolissa ja sain PCB-puudutteen-jonka teho tosin oli jo hävinnyt tuolloin 12.30 kun lasta vissiin alettiin todenteolla pusertamaan ulos. Oksitoosiinitippakin oli laitettu jossain vaiheessa ja siinä hyvää synnytysasentoa etsiessä se letku tuntui koko ajan olevan tiellä tai liian lyhyt... Klo 12.15, 25min ponnistusvaiheen jälkeen saatiin perheeseen pieni prinsessa apgar-pistein 9/9/9. Hetihän neiti rinnalle annettiin ihasteltavaksi, mutta mä olin niin helpottunut kipujen loppumisesta että en alkuun edes tajunnut lapsen syntyneen. Väliliha vaati muutaman tikin ja kun tikkauksen aikana hengitin vielä ilokaasua, muuttu koko touhu jotenkin huvittavaksi ja naureskelin vedet silmistä valuen sille miten hassulta tikkaus tuntuu eikä satu yhtään :D Kun tikit oli saatu laitettu, jälkeiset synnytettyä ja jäljet siivottua, oli Setämiehenkin aika palata saliin katsomaan uutta perheenjäsentä. Älkää kysykö missä vaiheessa hän oli (sovitusti) salista lähtenyt...
Kun voimia alkoi hieman löytyä, sain myöhäisen lounaan syötäväksi ja pääsin käymään suihkussa. Parin tunnin salissa palautumisen jälkeen oli aika siirtyä lapsivuodeosastolle missä menikin seuraavat neljä päivää... Aamut alkoi 8-9 aikaan, lapsen herättyä käytiin aamupunnituksessa ja sain aamupalaa. Setämies tuli meitä katsomaan 10 aikoihin joka päivä ja lähti 13-14 aikaan kotiin syömään ja päiväunille-vain palatakseen taas illalla takaisin sairaalaan. Vierailuaika taisi päättyä tuolla osastolla klo 19 tai 20 ja sen jälkeen olikin tiedossa taas pitkähkö yö kaksin vauvan kanssa. Nukkuminen oli alkuun nahkeaa, jokainen pienikin ynähdys säikäytti hereille eikä huonekaveritkaan aina olleet hiljaisimmasta päästä... Sunnuntaina 30.pv alkoi osastolla olo jo käymään todella tylsäksi ja pyysin päästä kotiin. Päästiinkin kunhan seuraavana tiistaina luvattiin käydä vielä painokontrollissa. Olivat tuota painoa muutenkin seuranneet tarkkaan osastolla ollessa kun lähtöpaino oli pienehkä (3070g) ja se putosi aika roimasti (yli 7%) parin päivän aikana. Painokontrollissa kumminkin kaikki oli hyvin ja nyt riittää jo pelkät neuvolaseurannat.
Summa summarum, synnytyksestä jäi ihan ok fiilis vaikka olisinkin toivonut loppuvaiheeseen parempaa kivunlievitystä ja sitä, että kätilöt olisi kuunnelleet tarkemmin mun toiveita (en esim.saanut kokeilla ponnistamista puoli-istuvassa asennossa). Lapsivuodeosastolla ollessa kohdalle sattui pari epämukavampaa hoitajaa (yksi esim.päätti että tämän vuoron aikana on rintaruokinnan onnistuvan eikä lapselle heru lisämaitoa), mutta pääosin hoito oli hyvää ja ravintoakin sai riittävästi. Pienenä miinuksena toki mainittakoon sekin ettei isille ollu järjestetty kahvia tms. virvoiketta. Setämies kävikin monta kertaa muka mulle hakemassa kahvia käytävältä... 
Arki kotona on alkanut hyvin vaikka väsyttäväähän tämä on-ja väsymys taas näkyy esim. ärtymisenä ihan pienistäkin asioista. Maidon nousun kanssa oli osastolla hankaluuksia, mutta kotiinpäästyä vissiin stressi helpotti ja maitoa alkoi nouseman kunnolla. Nyt viime päivinä on taas hiipunut, mikä on toki odotettavaakin sillä lypsän kaiken ja syötetään maito pullosta jotta nähdään mitä määriä lapsi syö. Oon juonu hampaat irvessä alkoholittomia oluita ja vähemmän hampaat irvessä imetysteetä, jotta edes osa Madon aterioista olisi omaa maitoa eikä aina korviketta...
Ihan uskomatonta, että tuossa se on jo reilun kuukauden röhnötellyt. Pienellä on jo nimi ja kaikkea...

2. marraskuuta 2016

"Uudet jalanjäljet, kahden seuraan on liittynyt kolmas"

Saatiin perheeseen yllätysprinsessa 26.10.2016 klo 13.15 mitoin 45cm ja 3070g. Lisää ajatuksia kunhan arki kotona alkaa olla uomissaan.