25. helmikuuta 2018

Lapsiperheissä ei tunneta lomaa

Talviloma. Tuota sanaa pyörittelin paljon kielen päällä reilu viikko sitten, koululaisten talviloman alkaessa. Talviloma tarkoitti, että mullakin oli tiedossa pieni henkäisy arjesta ja aikaa rentoutua-tai niin ainakin kuvittelin. Viikonloppu meni omalla painollaan perheen kesken kotioloissa. Maanantaiaamuna mies lähti arkisesti töihin ja lapsi päiväkotiin, mun viikon alkaessa tehokkaasti kämpän siivoamisella. Siivoojalla, jota meillä ei erinäisistä syistä johtuen enään ole, meni meidän asunnon siivoamiseen 2-3h/krt ja ajattelin, että kyllähän mäkin työn siinä ajassa hoidan. Pyhpah! “Pieni” perfektionismi iski ja jokainen kuleksimassa ollut vaatekappale piti saada paikoilleen, pyykit pestyä, Petran käytöstä jo poistuneet lastentarvikkeet varastoitua, päivällinen valmisteltua ja humpsis, kello olikin äkkiä sen verran että piti lähteä kohti päiväkotia. Kotiin palattua ehdittiin hetki leikkiä ja odotella Setämiestä päivällisseuraksi ja ruuan jälkeen lähdettiinkin koko perheen voimin kauppaan. Kaupasta palattua kello olikin jo taaperon iltatoimien ja nukkumaanmenon verran ja melko pian sen jälkeen itsellekin uni maistui.

Tiistaiaamuna onnistuttiin nukkumaan pommiin. Lapsi pääsi puolta tuntia suunniteltua myöhemmin päiväkotiin ja mun aamutoimiin varaama tunti muodostui lopulta vartissa hotkaistuun aamupalaan ennen kun perhekahvila kutsui. Parituntinen aamupäivä meni siellä nopsasti ja kotona kiireen vilkkaa piti imuriin ja moppiin tarttua mikäli halusin ehtiä siivouksen hoitamaan ennen lapsen hakemista. Yllätyksekseni hommat hoitui lopulta sen verran reippaasti, että ehdin jopa vähän koulujuttuja vilkaisemaan-ihan sen verran, että kirjoitin to do-listan rästitehtävistä… Tiistai-iltoihin meillä kuuluu kylpy- ja saunahetket ja niiden jälkeen oltiinkin taas aika valmista kauraa nukkumaan…

Keskiviikko toisti vielä samaa kaavaa; mies töihin ja lapsi päiväkotiin. Koulutehtävät eteni kivasti parin tunnin ajan, kunnes aloitin keittiöhommat; lihapata uuniin ja Petralle muutamia ruoka-annoksia pakastimeen. Nopeaksi ajateltuihin hommiin meni äkkiä pari tuntia ja taas saikin jo suunnata auton nokan kohti päiväkotia. Ilta sitten menikin ristiriitaisissa tunnelmissa; Mihin jäi se äidin oma aika? Ne päiväunet mistä olin edellisestä perjantaista asti haaveillut? Ehdinkö rentoutua vai juoksinko pää kolmantena jalkana, muistamatta että nyt kuuluisi viettää lomaa?...

Torstaina alkoi tosiaan loma myös Setämiehellä ja Petralla. Mä suuntasin heti aamusta autokorjaamolle, muiden jäädessä vielä sänkyihin nauttimaan rauhallisesta loma-aamusta. Huoltamolla selvisi, että olin päivää etuajassa, mutta auto jäi joka tapauksessa sinne jo vuoroansa odottamaan ja mä lähdin reippaalle aamulenkille, kohti parin kilometrin päässä olevaa terveyskeskusta. Matkalla apua sattui kumminkin tarvitsemaan eräs sekavan oloinen naisihminen ja mä pääsin lopulta sovittuun tapaamiseen tk:lle puolisen tuntia myöhässä. Tuolle torstaille olin suunnitellut koko perheen uintireissua, mutta se suunnitelma hautautui viimeistään siinä kohtaa, kun illan perhekahvilaa pitämään lupautunut ilmoitti olevansa estynyt ja mä otin homman vastaan. Totesin, että vietetään muutama tunti rauhassa kotona ja lähdetään illalla kahvilaan moikkaamaan Petran kavereita. Perhekahvilan jälkeen iltatoimille kotiin ja mä pakkasin tulevan viikonloppureissun tavaroita valmiiksi.

Perjantaina aamupalan ja loppujen pakkailujen jälkeen otettiin mun näöntarkastusajan ja Skanssi-lounaan jälkeen suunnaksi anoppila, jossa viikonloppu menikin rentoillessa. Pariin päivään ei tarvinnut miettiä pyykkivuoria, keskeneräisiä kouluhommia eikä mitään muutakaan arkista. Sain otettua jopa niitä haaveilemiani päiväunia. Kolmisen tuntia sitten kotiuduttiin Setämiehen kummitytön synttäreiden kautta enkä voi kuin todeta, että tämä reilu viikko meni äkkiä, huomenna koittaa taas hektinen arki päiväkoteineen, töineen ja kotiaskareineen. “Loma” oli kaikkea muuta kuin sitä seesteisyyttä ja lepäilyä mistä edellisperjantaina hymy huulilla haaveilin...