18. marraskuuta 2019

Joulu tulla jolkottaa

Joulukuu lähenee joka vuotisella varmuudella ja 
lähes viikottain joku pukin pikkuapureista kyseleekin lahjatoiveita. 

P:lle on meistä ehkä helpoin keksiä toiveita; kaikki odotus- ja vauva-aikana hamstratut vaatteet ovat alkaneet käydä pieneksi ja aktiviteettipuolella kaivataan jo selkeästi isompien tyttöjen juttuja. Tähän mennessä P on esittänyt toiveiksi mm. muovailuvahaa, sormivärit ja piirustuspaperia. Lisäksi tarvetta olisi esim. villa- ja fleecekerrastoille (92cm) sekä uusille peleille (muisti- ja palapelejä, Choco ja Eläinpyramidi löytyy jo).

V:lle onkin jo huomattavasti hankalampi keksiä, "kaikkea" kun on jo isosiskon jäljiltä. Jo esitettyihin toiveisiin lukeutuu mm. jokin kiva kovakantinen kirja ja Little People-hahmoja. Vaatteissa tarvitaan jo 74cm, niitä on hämmentävän vähän säästynyt unisex-väreissä isosiskolta. Hernepussit ja pallo voisivat olla kivoja, yöunia saattaisi parantaa 50/50 Swaddle Up (L-koko).

Omalla toivelistalla on mm. Roope Lipastin Jälkikasvukausi-kirja, lukupäiväkirja, esi-isä aiheinen muumimuki ja toinen muffinssipelti. Setämies toivoo froteista kylpytakkia (L) sekä työhuoneeseen sopivaa valko-/tussitaulua. Parisuhdetta voisimme hoitaa esimerkiksi ravintolaillallisen (lahjakortti) tai elokuvaillan (leffaliput) muodossa.

3. marraskuuta 2019

Hengähdystauko ennen uutta viikkoa

Näin sunnuntai-iltaisin kun tytöt ovat menneet nukkumaan, alkaa kulunut viikko olla muutenkin pulkassa. Tuosta tyttöjen nukkumaanmenoajasta, n. klo 20, alkaa hassuhko välitila; tämä viikko on jo suoritettu, mutta seuraava ei ole vielä alkanut. Tämän viikon stressit on stressattu eikä seuraava viikko (useinkaan) vielä stressaa.

Tällä viikolla mm. käytiin molempien tyttöjen neuvolakäynnillä (eri päivinä), P:n kanssa parturissa, naapurissa kahvilla, toisen naapurin kanssa kahdesti lenkillä ja ainakin kerran puistossa, oltiin tyttöjen kesken yökylässä mun isällä ja kestittiin (kahtena eri päivänä) vielä viimeisiä P:n synttärivieraita. Siis sen kaiken arkisen pyykkäys-tiskaus-vaipanvaihto-ruuanlaitto rumban lisäksi...

Nyt nautin kaikessa hiljaisuudessa muutaman palan suklaata ja lasin viiniä (reilun vuoden tauon jälkeen!) ennen nukkumaanmenoa. Ensi viikko tuo tullessaan mm. vieraita, yhden  verkkolehtihaastattelu (tästä todennäköisesti lisää myöhemmin), yhden aamupäivän mittaisen käynnin Turussa, V:n neuvolan ja isänpäiväpuuhia.

1. lokakuuta 2019

Viime viikon positiiviset

Eräässä seuraamassani Facebook-ryhmässä kysellään joka päivä kuulumisia ja kun jo huomattavan useana päivänä olin valitellut milloin mitäkin, totesin että syksy on saapunut. Samaa tahtia kuin illat pimenee ja lehdet kellastuu, myös mieli harmaantuu. Kääntääkseni asennetta edes hieman positiiviseen suuntaan päätin kirjata joka ilta ylös kolme positiivista asiaa kustakin päivästä.

Ma: Kokeilemastani luumu-toscapiirakasta tuli hyvää, sain hetken (tunnin?) lapsivapaata kotipalvelutyöntekijän ulkoiluttaessa tyttöjä ja illalla katsottiin Setämiehen kanssa jakso Masterchefiä.

Ti: Ehdin pelailla täbillä jonkin verran päivän aikana, käytiin koko perheen voimin lähikirppiksellä (löysin mm. yhden uuden kirjan) ja illalla sauna lämmitti kehoa ja mieltä.

Ke: V nukkui 3h päiväunet, uusi (hyvä) siivooja kävi ja illalla kokoustettiin MLL:n jutuista.

To: Rakentelin hyvän tovin P:n kanssa Duploilla, sain V:n vaatekaapin järjestettyä ja nukahdin aikaisin (19.30).

Pe: Söin hyvää jäätelöä (passion-kookos), saunottiin yhdessä Setämiehen kanssa (anoppilassa) ja tv:stä tuli hyvä Bourne-leffa.

La: Käytiin taas koko perheen voimin parilla kirppiksellä (mm. pari kirjaa lisää), nukuin päiväunet P:n kanssa ja sain rauhallisen lukuhetken ulkokeinussa.

Su: Palattiin hyvissä ajoin (lounaan jälkeen) anoppilasta, Setämies teki ruuan ja muistin kuinka hyvä ja osuva Jujun Onnelliseksi-biisi onkaan.

27. syyskuuta 2019

Mummoristeily

Mun äiti täyttää tässä syksyn aikana pyöreitä ja aikamme siskon kanssa suunniteltuamme, päätettiin viedä äiti kaipaamalleen Tallinnan risteilylle. Hän luuli lähtevänsä reissuun vain mun siskon kanssa, mutta me ooteltiin P:n ja V:n kanssa satamassa yllärinä. Ilme oli kyllä näkemisen (ja kuvaamisen!) arvoinen, kun huomasi meidän liukuportaiden yläpäässä ja tajusi meidän lähtevän mukaan (ensin toki ihmetteli mitä me siellä tehdään).

Laiva lähti meidän pikkutyttöjen vuorokausirytmiin nähden sen verran myöhään, että käytiin siinä illalla vain pieni kierros kaupoilla ja iltapalalla ennen kuin rauhoituttiin iltatoimiin/nukkumaan. V nukahti suht nopeasti/nätisti, mutta P ei meinannut saada unta, kun viereisellä sängyllä pelattiin Unoa. Hieman ennen yhdeksää todettiin, että lienee parempi että otan V:n ja siirrytään siskon kanssa omaan hyttiimme käytävän toiselle puolelle. P olikin nukahtanut pian tämän jälkeen, V heräsi siirtoon ja nukahti vasta n.22.

Poikkeuksellisesti oltiin varattu buffet-aamiainen ja rauhassa syödyn aamupalan jälkeen päästiin aurinkoiseen Tallinnaan shoppailemaan. Itse ostin mm. reikäpallon V:lle ja P:lle sormikkaita. Laivalle palattiin lounaalle ja päikkäreille. Sisko jäi P:n kanssa nukkumaan, kun mä suuntasin äidin ja V:n kanssa bingoon. Bingon jälkeen käytiin vielä pikaisesti kaupoilla ennen kuin suunnattiin koko seurueen voimin välipalalle. Viimeinen tunti ennen tavaroiden pakkaamista käytettiin laivan monipuolisella leikkipaikalla.

Jännitin reissua aika paljon etukäteen ("yksin" kahden alle kolmevuotiaan kanssa) mutta huonosti nukuttua yötä lukuunottamatta kaikki meni mainiosti. Mitä olen jäkikäteen kuullut, oli meidän mukana olo äitille mieluisa yllätys.

28. elokuuta 2019

Äidin vai lapsen harrastus

Viime viikon tavoin jouduin tänään mielestäni aivan liian aikaisin kääntämään tuplavaunujen suunnan muskarista kotiin... Kolmisen viikkoa sitten, ensimmäisellä kerralla, P jäi hyvin touhuamaan muiden kanssa, mutta nämä kaksi jälkimmäistä kertaa ovat päätyneet korvia huumaavaan huutoon ja totaalikieltäytymiseen ennen kuin koko muskari on oikeastaan ehtinyt edes kunnolla alkaa. Tunnen oloni voimattomaksi, kun en tiedä mikä hommassa mättää... Miksi ensimmäisellä kerralla oli kivaa, mutta ei sen jälkeen? P itsekin puhuu muskarissa käymisestä, tänään selitti koko päivän tohkeissaan tietäen, että illalla harrastetaan, mutta kun muskarin ovesta pitäisi mennä sisälle, kääntyy kelkka täysin...

Totesin, että tämä sai olla viimeinen kerta tällä erää. En jaksa joka viikko lähtemisen vaivaa kahden lapsen kanssa-ja lähes samantien paluuta kotiin. Ryhmä on tarkoitettu P:n ikäisille lapsille, joten 45min erossaolo äidistä ei pitäisi olla mahdoton-ja tarkoituksena kumminkin oli odotella oven toisella puolella, jos jokin hätä kumminkin syntyisi. Kotimatkalla kyyneleitä nieleskellessä mietin onko tämä sitä paljon puhuttua; äiti haluaa lapsensa harrastavan jotain mitä ei itse aikoinaan pystynyt/saanut/voinut harrastaa. Myönnettävä on, että osittain sitäkin, mutta ehdottomasti enemmän P:n mielenkiinnon mukaan. Tyttö rakastaa laulamista ja tanssimista!

Viime keväänä käytiin muutamia kertoja seurakunnan vanhempi-lapsi-muskarissa ja siellä meni kivasti. Nyt tilanne on kumminkin se, että nuo muskarit ovat meille huonoon aikaan eikä opistonkaan vastaava tunnu sopivan kalenteriin. Mä koen tällä hetkellä hankalaksi mennä muskariin kahden lapsen kanssa ja aika harvoin keskiviikkoisin Setämies olisi tarpeeksi ajoissa kotona. Harmittaa, mutta nyt on vain ajateltava, että muskariin ehtii myöhemminkin. Ehkä jo keväällä löytyy rohkeutta harrastaa itse tai sitten ensi syksynä, vuotta vanhempana. Eikä muskari tietenkään mikään pakollinen harrastus ole, mutta itselle mukavimmasta (ja edullisimmasta!) päästä.

14. heinäkuuta 2019

Koliikkivauva tuli taloon

Viimeiset pari kuukautta on mennyt aikamoisessa sumussa, en edes muista aina mikä viikonpäivä on... Jo senkin takia, että arki on aika vilkasta 2,5v taaperon ja vauvan kanssa, on vauva tuonut koliikkisuudellaan omat haasteensa. Koliikin oireet, tuntikausien itkeminen ja päiväunettomuus, alkoi 2-3 viikon iässä. Pahimpina aikoina päiväunet ovat olleet n. 3x5min ja huutoa kuunneltu arviolta 10h/vrk. Osittain entistä raskaammaksi huudon kestämisestä on tehnyt se, että iltahuuto on voinut kestää viisi-kuusikin tuntia ennen nukahtamista-ja koko ajan on ollut huolehdittava, että esikoinen saisi nukuttua. En suoraan sanottuna tiedä miten olisin näistä viikoista ja kuukausista selvinnyt, mikäli Setämies ei olisi ollut ensin kolmea viikkoa isyyslomalla ja nyttemmin neljää viikkoa kesälomalla.
Kuvakaappaus Väestöliiton julkaisemasta Itkuinen vauva ja koliikki-oppaasta. Pahimmillaan 10-11 kohtaa näistä oli meidän arkea.

Jostain luin, että koliikin pahin "piikki" ajoittuu 6-8vk iän kohdalle. Nyt meidän vauva on reilu kaksi kuukautta ja näyttäisikin, että pahin on ohi. Iltahuudoista ollaan päästy oikeastaan kokonaan, mutta päiviin mahtuu edelleen huutoa n. 3-4h. Vauva on alkanut hymyilemään, seurustelemaan ja selkeästi kiinnostumaan leluista. Päiväunille rauhoittuminen on edelleen haaste, mutta Manduca on muodostunut suureksi avuksi.
Huomenna alkaa "erilainen" arki, kun Setämies palaa töihin ja päivät on pärjättävä tyttöjen kesken. Menee varmasti jokunen päivä, ehkä jokunen viikkokin, että löydetään meille sopivat rutiinit ja saadaan arki soljumaan kivasti. Tänään kumminkin vielä nautitaan viimeisestä yhteisestä kesälomapäivästä grillaillen ja puistoillen, sääkin kun näyttää suosivan.

4. heinäkuuta 2019

Kuinka hyvin tunnet minut?

Blogimaailmassa pyörii jos jonkinmoista kysymyspostausta liittyen siihen miten kaveri(t) tuntevat blogin kirjoittajan ja nytpä itsekin nappasin kiinni yhdestä tällaisesta. Kysymyksiin vastasi Kettu (K) ja Setämies (S). Ketun kanssa on tunnettu reilu kymmenen vuotta. Mun teinivuosina tuli paljonkin nähtyä, mutta jossain vaiheessa elämä vei erilleen. Silti pitkäkään fyysinen välimatka ei ole antanut ystävyyden himmetä ja yhteyttä on pidetty vähintään viikottain. Setämiehen kanssa tutustuttiin noin kuusi vuotta sitten ja nyt tulee jaettua yhteinen arki, kahden lapsen vanhempina. Oletin, että vastauksissa olisi ollut enemmänkin eroja, mutta näemmä molemmat tuntee mut aika hyvin.

1. Nauranko vitseille, joita en oikeasti tajua?
K: Naurat
S: Et
Molemmat oikeassa; joskus nauran ja joskus en. En halua esimerkiksi porukassa antaa tyhmää kuvaa, jos kaikki muut nauravat.

2. Pidänkö halailusta?
K: Et kaikkien ihmisten halailusta
S: Pidät
Molemmat jälleen oikeassa; tykkään yleisesti ottaen halailusta, mutta en kenen tahansa kanssa.

3. Haluaisinko pienet vai isot häät?
K: Pienet
S: Pienet
Kyllä vain. Tosin tämä oli hassu kysymys, sillä häät on jo pidetty. Vieraita oli n. 50.

4. Olenko koskaan rikkonut lakia?
K: Ihan varmasti joskus jotain pientä
S: Olet
Jotain pientä ja vaaratonta joo (molemmat oikeassa).

5. Millainen on voileipäni?
K: Sellainen joka on nopea tehdä ja syödä
S: Juusto-kalkkuna
Kalkkuna-juusto-kurkku, nopea tehdä ja syödä (molemmat jälleen oikeassa).

6. Millaista musiikkia kuuntelen?
K: Räppiä ainakin?
S: Suomihölkkää eli suomipoppia
Suomenkielistä räppiä ja suomipoppia, molemmat oikeassa.

7. Mitä pelkään?
K: En ole varma
S: Et nauti muurahaisista, mutta ehkä se ei ole pelko… Mörkö-ohjelmia.
Korkeita paikkoja (jyrkänteet, maailmanpyörä jne.) ja ampiaisia. Muistakaan ötököistä en pidä, mutta en niitä varsinaisesti pelkää. Mörkö-ohjelmilla Setämies tarkoitti esim. sci-fi-elokuvia, joita en pelkää, mutta joita en tykkää myöskään katsoa (näen helposti painajaisia). Ei suoranaisesti kumpikaan oikeassa.

8. Kestänkö stressiä?
K: Kestät
S: No joo, jonkun verran ainakin
Juu, välillä vähän pakkokin. Nuorempana olin aikamoinen stressivatsa, mutta nykyään tulee otettua stressitkin rennommin.
9. Oudoin tapani?
K: Niitä on paljon (ei nimennyt yhtään vaikka pyysin).
S: Nukut oudoissa asennoissa
Olen nukkunut kummallisissa asennoissa niin kauan kun muistan. Lisäksi syön esimerkiksi grillimakkaran mieluummin ketsupilla kuin sinapilla ja Kettu opetti joskus syömään jäätelöä saunassa.

10. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?
K: (ei vastausta)
S: Vanhusten hoitajaksi
Vanhustenhoito ei kiinnosta eikä mikään työ mitä joutuu tekemään 7-8h/pv paikallaan istuen.

11. Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisan, elävän, kuolleen tai ihan kenen kanssa tahansa. Kuka se olisi?
K: Jonkun kuolleen rakkaan varmaan
S: Jonkun artistin, en osaa nimetä yhtä
Ensimmäinen hankala kysymys... Mummun ja kummitädin kuollessa olin aika pieni (n. 10v) eikä heihin ollut muodostunut niin tärkeää suhdetta, että yhteinen päivä innostaisi. Edesmennyttä veljeä on toki ikävä, mutta tuntuisi jotenkin kurjalta ajatukselta viettää vain yksi päivä hänen kanssaan... Ehkä joku kuuluisuus, mutta ei mikään artisti (keikkabussissa tuntikausia istuminen ja mahdolliset kosteat keikkapaikkojen takatilat ei nappaa)... Radio- tai tv-juontajan (esim. Sami Kuronen, Jaajo Linnonmaa, Janne Kataja, Heikki Paasonen) päivää olisi mielenkiintoista seurata.

12. Jos voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?
K: Ostaisit kaikkea jännää ja matkustaisit
S: Maksaisit pois opintovelan, ostaisit pienen kinniäisen ja säästäisit
Opintolainan poismaksaminen olisi ykkösenä ja auto (pieni kinniäinen) kieltämättä helpottaisi arkea. Säästämään olen huono, mutta ehkä lapsille saisin jonkin verran sivuun... Matkustaminen olisi myös hyvä vaihtoehto, mutta ei yksin.

13. Mikä väri vastaisi persoonaani ja miksi?
K: Oranssi, koska oot oranssi ihminen
S: Punainen, koska se on lämmin väri ja oot lämmin ihminen
Hankala kysymys, mutta ehkä tosiaan jokin lämmin väri... Piste molemmille.

14. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä?
K: (Ei vastausta)
S: Yltiönegatiivisuus ja ylimielisyys, varmaan muitakin.
Setämiehelle piste. Lisäksi ärsyttää mm. taaperon tekoitkut ja jankuttaminen.

15. Mikä on suosikkiroskaruokani?
K: Pitsa
S: Oisko pitsa
Pitsa on aika hyvä vastaus, klassisilla täytteillä kuten jauheliha-tomaatti, kinkku-ananas tai kana. Hampurilaisetkin on hyviä, kunhan ei ole mitään hesepullamössöä.

16. Kun riitelemme, miten käyttäydyn?
K: Ei me oikeastaan riidellä
S: Saatat alkaa tiuskimaan
Tiuskin, kun kiihdyn mutta en juurikaan riitele kenenkään kanssa. Setämiehenkin kanssa ollaan kumpikin niin lepposia, että jompikumpi antaa periksi ennen kun kunnon riitaa ehtii syntyä.
17. Menemme ravintolaan, mitä tilaan?
K: (Ei vastausta)
S: Yleensä joku pihvi/leike kypsänä
Pihvi tai leike kypsänä oli pitkään valinta, mutta harmittavan harva ravintola osaa tehdä kypsän pihvin ilman että se on "purkkaa". Nykyään tulee valittua useammin kanaa jossain muodossa. Mieluummin menen jollain suht varmalla ja tuttuja raaka-aineita sisältävällä annoksella kuin lähden kokeilemaan mitään uutta.

18. Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?
K: Käsityöjuttujen tai kirjojen
S: Mobiilipelien esimerkiksi
Mobiilipelit vaikkakin monessa pelissä ärsyttää esim. rajattu elämämäärä ja hidas eteneminen, mikäli ei ole valmis laittamaan oikeaa rahaa. Kirjat on hyvä vaihtoehto, vaikkakin jääneet huomattavasti paljon vähemmälle parisuhteen ja lapsien myötä. Kumpikaan ei muistanut esim. palapelejä tai nukkumista.

19. Mikä saa minut todella vihastumaan?
K: Typerät ihmiset
S: Paska astianpesukone
Kumpikin oikeassa. Myös esimerkiksi ihmiset, jotka ajattelevat ettei yksi tai kaksi alkoholiannosta ole mitään ja lähtevät sen jälkeen ajamaan autolla, pahimmassa tapauksessa lapsi/lapset kyydissä.

20. Entäs piristymään?
K: Kunnon yöunet
S: Jos on tiedossa jotain vaihtelua arkeen esim. viikonloppu muualla tai kirppiskierros
Molemmat oikeassa. Myös esimerkiksi auringonpaiste, yllätykset (esim. kukat) ja herkut.

21. Mitä teen heti ensimmäiseksi aamulla?
K: En minä tiiä!
S: Kaurapuuroa
Katson mitä somessa on tapahtunut, käyn vessassa ja useimpina aamuina keitän puuroa. Joskus saatan kipittää laittamaan pyykkikoneen päälle ennen aamupalaa, jos pyykkiä on useampi koneellinen tai ollaan esimerkiksi iltapäivä pois kotoa (pyykit saatava pestyä aamupäivän aikana).

22. Millaisia vaatteita käytän kotona?
K: Rentoja, collareita ja sellaisia
S: Lötköttelyvaatteita eli collegeja ja rönttäpaitoja
Kumpikin oikeassa; collegehousut ja t-paidat on valinta monena aamuna. Jos sää sallii, niin collegehousut vaihtuu collegeshortseihin.

23. Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa?
K: Sä olet äiti, kyllä sä aikalailla osaat kaikkee. Ehkä jotain viemäriongelmia tai lamppujen asennuksia tai jotain tosi spesifiä et välttämättä osaa, mutta opit kyllä.
S: Veikkaan että esim. säätää lattialämmitystä tai yö-päiväsähköä
Kumpikin oikeassa; aika harva kodin ongelma on sellainen minkä osaisin hoitaa itsekseni. Viimeksi taisin soittaa Setämiehelle, kun en tiennyt mitä pitää tehdä kun tiskikone suolsi vettä lattialle...

24. Mikä on paras luonteenpiirteeni?
K: Olet välittävä ja auttavainen
S: En tiiä… Empaattisuus
Kauhean hankala ite vastata! Oon aika rauhallinen ja tulen helposti kaikkien kanssa toimeen vaikka heidän ajatusmaailmansa ei täysin kohtaisi omani kanssa.

12. toukokuuta 2019

Pitkä odotus on päättynyt ja perheemme täydentynyt neljännellä jäsenellä

Viime sunnuntai-maanantaiyönä P heräsi neljän aikoihin ja pyysi päästä "isoon sänkyyn". Tyttö pääsikin isänsä viereen ja mä siirryin viime aikoina tutuksi käyneelle sohvalle. En ehtinyt saada unen päästä kiinni, kun alkoi supistella. Muutamana edellisenä iltana oli supistellut ja ajattelin, että kyllä nämä tästä kohta ohi menee-ja ehdin vielä hetken nukkua ennen kun P herää seitsemän aikoihin. Puoli viiden aikaan makaaminen kumminkin kävi tukalaksi, koitin (turhaan) löytää hyvää istuma-asentoa ja lämmitin kauratyynyn alavatsalle. Supistuksia tuli tiheästi ja oli pakko pysyä jalkeilla. Hieman viiden jälkeen kävin herättämässä Setämiestä sen verran, että laittaa herätyksen pois päältä, tänään ei tarvi mennä töihin. Otin Panadolia ja siirryin alakertaan ajatuksena katsella rästiin jääneitä Sohvaperunoita kun ei kerran nukkumisesta tule mitään. Laitoin viestiä äidille, että lähtee ajelemaan meillepäin kun herää. 

Kuuden aikaan olin jo niin kivuissani, että totesin parhaaksi lähteä kohti synnäriä. Setämies sai tulla perässä kunhan äiti ehtii n. 120 km:n päästä lastenvahdiksi. Taksi tuli n. 06.25, sairaalaan olen kirjautunut rannekkeen mukaan 07.05. Kipeitä supistuksia tuntui tulevan tauotta ja kätilö totesikin mun olevan jo 3-4cm auki. Ei muuta kuin suoraan saliin, 7.35 laitoin tilanneraportin kotiin ja doulalle. Doulalla oli sovittuna aamupäivään meno, mutta lupasi järjestää varadoulan paikalle. Setämies lupasi lähteä kotoa, äiti oli just tullut. Tuon jälkeen puhelin sai ihan rauhassa piippailla pöydällä, mulla oli täysi työ keskittyä kivun kestämiseen. Olin toivonut ensisijaisesti lääkkeettömiä kivunlievityksiä (aquarakkulat, akupunktio, tens, lämpötyyny,...) mutta tukijoukkojen puuttuessa iski paniikki päälle ja pyysin heti ilokaasua. Olin toivonut myös ammesynnytystä ja kätilö lähtikin jossain vaiheessa katsomaan mikä streptokokkinäytteen tilanne oli; 10min valmistumiseen, mutta mua alkoi jo ponnistuttaa. 

Kätilö meinasi vähän toppuutella, mutta sisätutkimus kertoi että olin jo vaaditun 10cm auki ja sain luvan ponnistaa jos/kun tarve tulee. Muutaman supistuksen/ponnistuksen jälkeen salin ovi kävi, Setämies kurkkasi mutta huiskin hänet pois. Oltiin jo ennalta puhuttu ettei hän ole läsnä lapsen syntyessä, aivan kuten ei ollut P:nkään. Pari ponnistusta myöhemmin, 8.37, sain topakan tytön rinnalle. Doula ehti paikalle tässä vaiheessa ja hetken ehkä naureskelinkin, että tilanne taisi mennä jo. Jälkeisten jälkeen jäin kumminkin vuotamaan verta ja verenvuotoa koitettiin eri lääkkein ja kohdun painelulla saada hillittyä. Mulle tuli kauhea horkka ja hoin vaan tyyliin "pitäkää joku vauvasta kiinni", "saako se henkeä". Osan ajasta olin ihan muualla. 

Nuo hetket tuntuivat pitkiltä ja kohdun painelu jopa kivuliaammalta kuin itse synnytys. Loppuen lopuksi menetin reilun litran verta ja sain pussillisen plasmaa tilannetta parantamaan. 11 aikoihin olin jo tolkuissani. Tähän asti rinnalla ollut tyttö mitattiin (53cm) ja punnittiin (4565g!), sain hieman välipalaa ja pääsin suihkuun heti kun vaan uskalsin nousta. Kahdentoista aikaan päästiin siirtymään osastolle. 
Suuren syntymäpainon takia vauvalle tehtiin 48h sokeriseurantaa. Kun sokeriarvot olivat hyviä, imetys onnistui eikä 2vrk lääkärin tarkastuksessakaan ilmennyt mitään poikkeuksellista, päästiin keskiviikkona kotiin. P on ottanut hienosti pikkusiskon vastaan vaikka hieman mustasukkaisuutta onkin ollut havaittavissa. 

20. huhtikuuta 2019

Viestejä menneisyydestä

Kaappeja kolutessa löysin kirjeen joka oli päivätty 06.04.2016-tai oikeastaan kirje oli päivätty vuotta aikaisemmin, mutta siinä oli kyllä käynyt kirjoitusvirhe. Tuon kirjeen olin kirjoittanut vuoden päähän itselleni, mutta jostain syystä olin ehtinyt unohtaa koko kirjeen olemassaolon ja vasta nyt, sen silmiin osuessa, palasin noihin ajatuksiin ja tunteisiin jolloin moni asia oli muuttumassa...

"Hei Minä!
Lähetän tämän kirjeen itselleni vuoden päähän. Kirjettä kirjoittaessa istun Turun Kriisikeskuksen Löydä oma tarinasi-ryhmän kokoontumiskerralla. Nämä ryhmäkerrat ovat loppumaisillaan, mutta moni asia elämässä on uuden sivun/alun vaiheessa.
Reilu viikko sitten Setämies osti meille rivitalokodin Paimiosta. Vaikka yhteistä asumista on takana nyt 8kk (epävirallisesti ehkä vuosi...), tuo muuttaminen ja uusi, molemmille tuntematon kaupunki varmasti kummallekin stressiä. Muuttopäivä on vielä auki, sekin tuottaa omat stressinsä, mutta ajoittuu jonnekkin touko-kesäkuun vaihteeseen.
Uusi sivu on kääntymässä perhe-elämänkin suhteen; olen seitsemännellä viikolla raskaana. Unentarve on 10-12 tuntia yössä ja jatkuva kuvotus on uusi "ystävä". Vielä ei monikaan tiedä alias Madosta, ajateltiin äitienpäivänä jakaa uutinen-ja toivoa, että ensimmäisen kolmanneksen viimeinen viikko menee riskeittä.
Vuoden päästä tähän aikaan, jos kaikki menee nykyisten suunnitelmien mukaan, me ollaan paimiolaisia ja liki puolen vuoden ikäisen lapsen vanhempia. Toivon, että kulunut vuosi on kasvattanut meitä molempia ihmisinä ja antanut eväitä vanhemmuuteen. Omalla kohdalla toivoisin löytäväni sisäisen rauhan ja hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Toivon myös sopeutuvani uuteen kotiin/kaupunkiin mutkattomasti-ja että henkisesti jaksan raskauden ja vauvavuoden. Ja että kaiken tämän paineen keskellä muistaisin olla itselleni armollinen."
03.05.2016
Aikamoisten muutosten edessä sitä tosiaan on tuolloin oltu, ei ihmekään että jossain vaiheessa elämä tuntui menevän liian lujaa. Muistan miettineeni olenko valmis tähän kaikkeen; vakiintuneeseen parisuhteeseen, äitiyteen, yhdessä asumiseen,... Epävarmoissa ajatuksissa jopa toivoin, että olisin löytänyt sen rauhan ja turvan, jota teinivuosina koin seurakuntanuorena. Suoranaisesti en ole koskaan Jumalaan uskonut, mutta johonkin suurempaan voimaan joka ohjaa meitä elämässä eteenpäin ja jolta ehkä voi pyytää apua sitä tarvittaessa. En ole löytänyt vieläkään, mutta tarvekaan ei ole yhtä suuri kuin tuolloin.
Muutto taisi sijoittua mainittuun touko-kesäkuun vaihteeseen ja muistan kesän olleen pitkäveteinen. Setämiehellä ei ollut tuoreehkon työpaikan vaihdoksen myötä lainkaan kesälomaa ja kaikki täkäläiset palvelut viettivät jo kesälomakautta. Tosin en syksylläkään esim. perhetalon taas auetessa muista käyneeni siellä kuin ehkä kerran; ei nuo lapsiperheiden paikat vielä odottavana tuntuneet omilta. Kavereita oli hankala löytää, kun kaikki omanikäiset tuntuivat olevan joko vielä opiskelijoita tai jo työelämässä. Nuorisotiloille koin olevani jo liian vanha eikä uusien tuttavien etsiminen paikallisesta kuppilastakaan innostanut.
Kuten joku saattaa ehkä muistaakin, vauvavuosi alkoi meillä kuukauden odotettua aikaisemmin; P:n syntyessä rv 35+5. Muutama kuukausi meni todellisessa vauvakuplassa, siinä oli nimiäiset, joulut ja kaikki. Vasta keväällä aktivoiduttiin ja käytiin mm. MLL:n järjestämässä Ensisynnyttäjien ryhmässä, jossa oli mukava jakaa omia ajatuksia, kysymyksiä ja arkea muiden nuorien, tuoreiden äitien kanssa. Vaikka koti oli tuossa vaiheessa jo hyvän tovin tuntunut kodilta, noista kaveri- ja ystävyyssuhteista alkoi vasta lopullinen kotiutuminen ja paikallinen verkostoituminen. Nykyään harva kauppareissu menee niin ettei tule yhtään tuttua vastaan ja esimerkiksi MLL:n hallituksessa olen mukana jo toista vuotta.
Kuva tänään 20.04.2019, rv 39+0
Vaikka isoja muutoksia ei lähiaikoihin (onneksi) ole luvassa, on lähestyvä "Kuplan" syntyminen varmasti asia joka tulee mullistamaan perhe-elämän omalla tavallaan ja sekoittamaan totutut rutiinit hetkeksi. Raskaus on ollut huomattavasti helpompi, mitä edellinen oli; ensimmäisen kolmanneksen oikeastaan ainoa oire oli loputon väsynyt (nukuin kevyesti 14h/yö ja ehkä vielä 1-3h päiväunet päälle vapaapäivinä). Väsymys hävisi maagisesti toiselle kolmannekselle siirtyessä ja oikeastaan vasta nyt viimeisten viikkojen aikana olen kärsinyt närästyksestä, turvotuksesta ja muusta "pienestä". Kaikista isoimmalta "vaivalta" kumminkin tuntuu kärsivällisyyden puute; tässä kun on jo 35+ viikosta asti odotettu vauvaa saapuvaksi. Laskettuun aikaan on enään viikko ja kolmisen viikkoa maksimissaan siihen, että vauva saa yksiöstään luopua. Jänniä aikoja siis eletään, lähtö sairaalaan voi tulla koska vaan-ja toivottavasti tuleekin pian.

6. huhtikuuta 2019

Kotiutumiskassi

Lähestyvä synnytys muistutteli itseään ja valvoin yhtenä yönä muutaman tunnin supistusten vuoksi. Nuo supistukset muistutti, että kotiutumiskassi olisi hyvä pakata, turvakaukalon vyöt kiristää P:n jäljiltä ja äitiyspakkauslaatikko pedata valmiiksi ensipediksi. Noh, hommat tuli tehtyä siinä uskossa, että kohta tulee synnärille lähtö, mutta mitä vielä. Supistuksia ei ole tullut tuon yhden yksittäisen yön jälkeen eikä mitään muitakaan merkkejä ole siitä, että pian synnärille päästäisiin... Tosin vasta vauva onkin täysiaikainen, mutta päivät ovat olleet pitkiä; P:n kohdalla kun lähtö sairaalaan oli selkeä ja aikainen (rv 35+5)...
Kotiutumisvaatteet itselle: alushousut, sukat, väljä t-paita ja mukavat collegehousut.
Imetysliivit oli jo aikaisemmin esitellyssä sairaalakassissa.
Kotiutumisvaatteet vauvalle: pitkähiainen body ja potkuhousut (50/56cm), pari myssyä (joista puetaan vain sopivampi, todennäköisesti alempi), sukat ja tumput (varoiksi).
Vauvan ulkovaatteet: 50cm pörröhaalari tai 56cm fleecehaalari, riippuen kumpi on sopivampi.
Siinä ne eteisessä odottaa pakattuna, turvakaukalon kanssa.
Setämiehen on helppo napata mukaan, kun kotiutumispäivä on tiedossa.