29. marraskuuta 2013

Koko maailma roikkuu harteillasi

Joskus Forssa oli mulle...koti. Paikka johon sai vaikka vaan viikonlopuksikin tulla hengähtämään, kun toisaalla meinas kaatua asiat niskaan. Nyt se on jotenkin kääntyny toisin päin-ja siks ehkä helppo ajatella että jatkossa kävisikin harvemmin iskää moikkaan. En tiiä mistä pelot on tullu, ikinä ei oo mitään sattunu, mutta tosiaan jo keskellä kirkastakin päivää pelottaa liikkua yksin. Jotenkin...autio paikka. Rauhallisuuden jotenkin sisäistettyä jostain nurkan takaa pöristelee mopojengi keulien.
Linkkuassalta kävellessä jäin seuraan sivusta, kun jokusen vuoden ikäinen muksu roikku pakittavan auton ovenkahvassa ja huuteli hädissään. Sai oven auki, useastikin, kun auto pysähty mutta aina autoa ajanut veti sen takaisin kiinni. Tilanne ratkes pari minuuttia myöhemmin siihen että ajanut nousi autosta ja nosti rimpuilevan muksun takapihalle ennen kun kaasutti meneen. Jos alkua ei olis nähny, ois tilannetta ulkopuolisena voinu epäillä kaappaukseks.

Ärrän uusimmat

Ärrähän siis on iskän naikkonen kenen kaa ei olla oikein tultu koskaan toimeen. Nyt aloin oikein vittuileen aiheesta. Siivosin kasaan ne vähät tavarat mitä Forssaan muuton yhteydessä jäi (jokunen vaihtovaate, pari kirjaa jne.) ja huomenna lasti kulkeutunee syöpäyhdistyksen kirpputorille. Eipähän tarvi enään valittaa, että ne täällä jotain tilaa vie. Päätin myös summa summarun että ens vuonna tuun iskälle, kun kutsutaan enkä säännöllisesti kerran kuukaudessa kuten tähän asti. Ei mun ja Ärrän sitten tarvi ärsyyntyä niin paljon toistemme olemassaolosta.
Joka kerta kun oon käyny, on ruokapöydässä käyty keskustelua miks en varsinaisesti oo päivääkään tehny kesätöitä (rippileireillä isostelu ei kuulemma oo oikeeta työtä...) ja usein vääntöä sukupuolisesta tasa-arvosta. Rouvake vetää herneitä nenään kun en syö allergioiltani sen tekemiä ruokia tai jos jääkaapista on kadonnu ykskin hänen jogurtti tms. Kymmenen jälkeen saattaa vierashuoneen suljetun oven toiselta puolelta kuulua, että valot pois-vaikka hyvin vähän valojuova näkyy oven alta. Eikä todellakaan ainakaan "aikuisten" makkariin asti. Oon kuulemma liikaa koneella, tulee kauhee sähkölasku. Jne jne jne, en ees jaksa muistaa kaikkee (turhaa) nipottamista.

Vuodatettu kyyneleitä

Piulta tuli viime yönä (taas) astetta synkempiä viestejä. Kaverin itsemurha-aikeet huolestuttaa-mutta samalla horjuttaa mun vasta tasapainottunutta mielentilaa. Kunnossa pysyminen vaatii ruokaa, ulkoilua ja lepoa-josta jälkimmäinen kärsii huolesta eniten. Ristiriitaista, kun itseään ei haluais satuttaa mutta ei myöskään aamulla saada uutista ettei rakasta ystävää enään oo.
Viime syksynä entinen luokkakaveri teki itsemurhan enkä oikeastaan vieläkään oo saanu/oo osannu käsitellä asiaa. Kyseessä oli ensimmäinen uusista luokkakavereista Lahden koulussa-ja silti tuntuu että kyseinen ihminen oli loppuen lopuks muille läheisempi... Ja nyt tapahtuneesta on about vuosi, mitä sitä enään muisteleen. Vaikka eihän niin pitäis aatella.

28. marraskuuta 2013

Atooppinen antilooppi

Iho-oireita ollu jo kuukausia, syitä vaan arvailtu. Rasvaan päivittäin, useastikin. Terkka käski rasvata kortisonilla, mutta ei se sen paremmin auta kun tavallinen kosteusvoide. Enkä uskalla laittaa kortisonia naamaan, kumminkin onnistun sohaseen sitä silmään tms. Atooppinen iho. Tiedän. Haluaisin vaan löytää sen lääkärin, joka tietäis myös. 





P.S. Eikä edes ole vielä se pahin aika vuodesta... Varmaankin siinä vaiheessa (loppukin) iho rapisee päältä...

27. marraskuuta 2013

Flashback viime talveen


Luin talvilomalla Eve Hietamiehen kirjat Yösyöttö ja Tarhapäivä. Realistista tarinointia siitä mitä on, kun isänä jää kaksistaan vastasyntyneen pojan kaa.
Irinaa oli uuden levyn tiimoilta haastateltu SuomiPopilla ja kerto kyseisen kappaleen (Mitä kesken jäi) syntyneen erään bändin sisäisen keskustelun pohjalta. Keskustelusta jossa mietittiin millaista olis jos toinen kuolee nuorena ja jää ite kaiken kanssa yksin. Vähän niin Antti jää Paavon kaa kirjoissa, erona vain ettei hullu (ex)vaimo kuole vaan lähtee synnäriltä uuden miehen matkaan.
Ei siihen perjantaiaamuun enempää tarvittu että mut sai itkeen.

Huono omatunto ja mustasukkaisuutta

Eilen illalla havahduin ajatteleen yhtä parisuhteeseen olennaisesti liittyvää asiaa ja nyt oonkin kokenu siitä huonoa omaatuntoa-vaikka toinen, Minkkimies, ei ole moksiskaan. Me ei (vielä) seurustella mutta jonkin sortin vakavuutta on liikkeellä ja keskustelua käyty yhteisestä tulevaisuudesta. Suoraan on keskusteltu mm. fiiliksistä mitä mä koen, kun Minkkimiehen luona vierailee toinen nainen. Asiasta kerrottiin jo ennen kun me vakavoiduttiin, joten lupasin että asia on ok. Olivathan he sopineet tapaamisenkin jo aiemminkin kuin me. Eilen illalla yhtäkkiä havahduin siihen, että keskustelu on toiminu vaan toisinpäin. Mulle ei oo tullu mieleenkään kertoa miesvieraistani. Heti illalla kumminkin asian nostin esille enkä kyllä yllättyny vastauksesta että kaikki ok, eihän me olla suhteessa. Ei olla ei, mutta silti...

En tiedä missä on vika, onko mitään vikaa, mutta vaikka kuinka Minkkimiehestä tykkään ja yhteinen(kin) tulevaisuus näyttää hyvältä, iskee epäilys tuleeko tästä sittenkään mitään. Mitä jos... Pitäis oppia luottaan, mutta helpommin sanottu kun tehty. 

25. marraskuuta 2013

Jonkun toisen elämää

Oon nähny ensiaskelia, kuullu ensimmäisiä sanoja. Nähnyt pieniä kyyneliä valuvan poskilla ja kuullut riemukkaita kiljahduksia. Tuntenut sen tyyneyden pienen nukahdettua tyytyväisenä syliin sekä herännyt kiireettömästi toisen jokelteluun. Oon seurannut sivusta kun lapsi juoksee vanhempansa syliin, kuunnellut sivusta rakkauden osoituksia. Seurannut sivusta tilanteita jotka saa liikutuksen kyyneleet virtaamaan. Seurannut sivusta, kun toinen kasvaa kohti julmaa maailmaa (enkä voi olla sitä pehmentämässä).
Toivottavasti joku päivä syliin nukahtaa oma pieni. Toivottavasti joku päivä äiti-huuto kohdistuu mulle. Jonain päivänä ei tarvis enään seurata sivusta. Sais rakastaa.

Ihan sama (eli esitä tarkentava kysymys)

Joskus (esiteini-iässä) mun vakiovastaus lähes joka asiaan tais olla `ihan sama´. En ymmärtäny mikä siinä siskon mielestä oli niin ärsyttävää. Nyt oon alkanu ymmärtään, se on äärimmäisen rasittavaa kun kysymyksen esitettyä saa vastaukseks `ihan sama´. Ei se nyt vaan ole ihan sama laitetaanko leivän päälle juustoa, kurkkua vai molempia. Ei ole ihan sama mikä elokuva katsotaan tai koska nähdään. Jossain määrin moisesta tulee aika mitätön olo...

HV!

Oikeastaan sen jälkeen kun palasin pohjanmaalta, kaikki on menny suoraan sanottuna päin helvettiä. Rahavaikeuksista oonkin jo kirjoitellut, ei niistä tällä erää taas sen enempää. Univaikeudet on palannu, saatan nukkua 3-4 tuntia yössä ja keikkua pitkät päivät ilman päiväunia. Väsy ei (välttämättä) ole, mutta unohtelen asioita jne. Iho-oireet on tehny myös comebackin, reissussa ehdinkin saada ihottumat jo katoaan. Terkka konsultoin asiasta, syytä ei oo tiedossa ja ohjeistus kuului kuten ennen reissua; päivittäinen rasvaus kortisonilla.
Oikeastaan viime viikon viimeiset arkipäivät oli oikein vitutus maximus. Onnistuin hajottaan puhelimeni ja varapuhelin ei suostunu edes meneen päälle. Ostin ennakkoon junaliput, väärille päiville. Läppärin näytön taustavalo alkoi räpsyyn miten sattuu, hajoaa ilmeisesti sekin kapistus käsiin. Äippä myi autonsa joten perjantaina oli tiedossa n.7 km kävelymatka sen luo juna-asemalta enkä tietenkään muistanu ladata iPodia ennen lähtöö.

19. marraskuuta 2013

Ja mä tuhlaan, tuhlaan, tuhlaan kaikki pois...



Kotona, siis äipän luona, vielä asuessa sain ehkä jokusen (miljoona) kertaa kuulla holtittomasta rahankäytöstäni. Siinä vaiheessa vakuutin, että kyllä mä tuun omassa kodissani pärjään ihan hyvin. Eihän kotona asuessa tarvinu mitään maksaa, joten kotitöistä ansaitut rahat yms. oli kaikki ylimääräistä. Oltiin tosin yritetty sopia, että jos oon rahojen eteen jotain tehny, saan käyttää ne just mihin haluun...
Reilun pari vuotta oon nyt asunu omillani, enemmän ja vähemmän rahoissa. Kiitos opintolainan, on aikoja jollon tilin saldo on jotain kolme-nelinumeroista ennen pilkkua. Äkkiä vaan sekin menee. Yleensä siis kolmen kuukauden lainat parissa viikossa, muka-tarpeellisiin ostoksiin, ja sitten loppujaksosta puretaan kynsiä ja mietiään mitä tuli taas tehtyä.
Oon yrittäny tehä budjettia (ja tosissani pysyä siinä!) mutta aina jossain kohti lipsahtaa. Yleensä siinä ei ees mee kovin kauaa... Jotenkin ihmeen tuurilla oon kumminkin onnistunu välttään pahemmat velkakierteet ja ulosotot-vaikka just laskin että tälläkin hetkellä maksamattomia laskuja on n.280 euron edestä ja seuraavan kerran rahaa tulee joskus parin viikon päästä... Tulee ja menee.

Jannalta osuvaa materiaalia...

Särjetty ja satutettu sinua on monta kertaa
ja nyt kuvittelet että se on sinä jonka päässä viiraa

yhtäkkiä putoat pohjattoman syvään kuiluun
ja luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu

anna minun
kantaa, auttaa
anna minun anna minun

anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa
hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan
hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät
hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa

sama se vaikka sinä rakastuisit johonkin väärään
sama se jos et sinä opi vielä siitäkään

tärkeintä on ettet sinä koveta sun sydäntä koskaan
jonkunhan on uskottava että vielä rakkaus voittaa

anna minun
kantaa, auttaa
anna minun anna minun

anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa
hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan
hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät
hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa
Janna: Sä et ole hullu

17. marraskuuta 2013

Pinaatti-fetapasta

Päätin vaihtelun vuoks kokeilla jotain uutta keittiössä ja löysin pinaatti-fetapastan ohjeen. Lopputulos näytti siltä, että joku olis kuta kuinkin oksentanut makaroonien päälle ja jääkaappiin pyörimään jäi joitakin mulle vieraampia raaka-aineita (purjoa, pinaattia,...). Helppous/nopeus ja maku kumminkin oli ratkaisevassa asemassa, suosittelen kokeilemaan!

200g pennepastaa
pala purjoa
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
75g pakastepinaattia
1 dl kermaa
75-100g fetajuustoa

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Halkaise ja huuhtele purjo. Suikaloi ohuiksi ja hienonna valkosipulinkynsi. Kuullota sipulit öljyssä. Lisää joukkoon pinaatti ja kerma. Keitä muutama minuutti. Ripottele puolet pilkotusta fetasta kastikkeen joukkoon. Annostele pasta lautasille ja lusikoi kastiketta päälle. Murenna päälle loppu fetajuusto.

Meniköhän taas liiallisuuksiin...

16. marraskuuta 2013

Dear Santa...

Aamupäivällä vahvistui joulun vietto iskällä. Olin puhunu jo kummallekkin osapuolelle asiasta enkä muistanut... Kenties nyt siis yksi stressi vähemmän-ja ens yönä saa nukuttua enemmänkin kun 3h...

Perjantai-illan ekstraa

Perjantaiehtoona tosiaan suuntasin myöhäissyyslomareissulta (Pohjanmaalta) kotiin. Verkkokauppa ei halunnu myydä mulle ennakkoon ns.tavallista lippua vaan jouduin maksaan parikymppiä enempi Ekstra-luokasta. Junaan päästyä ei kyllä enään harmittanut. Päivän lehdet, pehmeämpi tyyny, enempi jalkatilaa. Ilmainen kahvi ei ehkä vastannut mun mieltymyksiä, mutta ainakin se piti hereillä. Keksejäkin oli, teen tai kahvin kylkeen. Nam!
Eipä ollu pahemmin tuota ruuhkaakaan... :D
Oon oikeastaan aina tykänny matkustaa junalla ja nautinkin siitä normaalisti vähintään kaks kertaa kuukaudessa viettääkseni viikonlopun äitillä. "Tavallinen" junaluokka kelpaa jatkossakin, mutta ehdottomasti palaan vielä joskus nauttimaan pienestä Ekstrasta :)

15. marraskuuta 2013

Ikävä lokakuu...-vaikka se menikin jo

syksyn tuulissa hiljenemme
pisaroina muistot putoilee
pilvet matelevat ylitsemme
kaikki värit taittuu harmaaseen

syksy saapuu
ja kuukin tanssii kasvoillasi kylmää tanssiaan
lähtisitkö todellakin kanssani tänä yönä taivaan ostamaan
minä olen valmis jos tahdot niin
minulla on ikävä lokakuu
ikäväni sinuun aina lokakuun tullen täysikuusta heijastuu

huoneestani seinät yöhön haihtuu
mulla on
ikävä lokakuu

taas syksy tää mut yllättää
ei kesän muistot mieleen jää
sua halusin
sua kaipasin
tää syksy vei sut kuitenkin
x2

aamu kalpean kuiskauksensa
verhon takaa huokaa huoneeseen
sinuun sovittelee avaimensa
syksy tekee pesää sydämeen

syksy saapuu ja kuukin tanssii.......

ihollasi kosketuksen kaipuu
sullakin on
ikävä lokakuu

taas syksy tää mut yllättää.....

Hyvästit

Oon oikeastaan aina vihannu hyvästejä. Jotkut yrittää aina lohduttaa, että kyseessä ei oo hyvästit vaan heipat, kyllä me vielä tavataan. Mulle on kumminkin aina hyvästit, kun ei tiedä KOSKA tavataan seuraavan kerran...
Tänään on eräiden hyvästien aika. Pari viikkoa jatkunut reissu Pohjanmaalla on loppusuoralla ja on pakko palata kotiin. Pala nousee kurkkuun jo ajatuksesta ettei tiedä koska taas tavataan. Onko meillä yhteistä tulevaisuutta?...

13. marraskuuta 2013

Minä ja minä ja minä ja minä...

Nimi: Jenni
Lempinimi ja nickit: Jensku tai Nennu. Nickit mm. SePerinteinen, pikkunennuli, WeAreAnonymous
Puhelinnumeroni: -
Sähköposti: -
Kotisivu: seperinteinen.blogspot.com
Syntymäpäivä: 25.08.1993

Horoskooppi: Neitsyt
Syntymäpaikka: Forssa
Perheeni: Vanhemmat, kaks isoveljee ja isosiskoo. Asun omillani
Lemmikkini: Nacho-kääpiöhamsteri
Nykyinen/unelmien kulta: Kultaa ei ainakaan vielä oo. Luonne on ulkonäköä tärkeämpi ja arvostan niiden kliseisien (rehellisyyden, avoimuuden, luotettavuuden,..) asioiden lisäksi keskustelutaitoja.

Pituus: Jotain reilu 165cm
Paino: About 65kg
Hiusten väri: Vaalea
Silmien väri: Sininen

Kouluni: Dila
Luokka: -
Lempiaineeni: Ilmaisutaito yms. taideaineet
Minusta tulee isona: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja sekä toivon mukaan konduktööri
Harrastukseni: Blogin pitäminen, valokuvaaminen, satunnaisliikunta, lukeminen

Parhaat tv-sarjat: Lost, Roswell, House
Parhaat elokuvat: Lilo & Stitch, Silent Hill
Viimeisin lukemani kirja: Esko-Pekka Tiitinen: Jäljen jättävät sanat
Parhaat biisit: Taivas itkee hiljaa, Ilman sinua, Täyteen, Poikajumala, Kaksi kauneinta
Lempiruoka: Äidin tekemät keitot

Suosikkiyhtyeet: Haloo Helsinki, Elokuu
Suosikkilaulajat: MG, Jenni Vartiainen, Lauri Tähkä, Heli Kajo, Laura Närhi
Tykkään: Lämmöstä, auringosta, läheisyydestä, kiireettömyydestä...
En pidä: Kylmästä, kaljasta, valehtelusta, romanttisista komedioista,...
Suurin haaveeni: Muuttaa semimaalle, hankkia kani ja olla onnellisessa parisuhteessa. Lapset ois kans kivoja.

...ja rakkaat veljet



J:n kanssa meillä on 15 vuotta ikäeroo ja kuten M-siskonkin kohdalla, ollaan oikeestaan lähennytty vasta lapsien myötä. Varsinkin tässä ihan viime vuosien aikana, kun oon nuorimmaisen kummitäti. J saa mut itkeen jo pelkästään kysymällä mitä kuuluu, siinä on ihminen jolle voi puhua myös kaikesta. Harvoin tosin on aikaa kahdenkeskisille jutusteluille, mutta ne on sitten sitäkin arvokkaampia. J:n luona kyläillessä on hauskinta seurata satunnaista kinastelua siitä olenko mä vieras vai en. Eikä mikään tietenkään oo niin ihanaa kun touhuilla lasten kanssa.

M-veli oli tavallaan vaikein kaikista, ikäeroa löytyy about 16 vuotta. Satunnaisesti saman ruokapöydän ääressä sitä tulee mietittyä kuka on tuo mies ketä ne sanoo mun veljeks. M-veljellä on kaks esiteini-iässä olevaa lasta joiden kautta myös ehkä enempi ollaan yhteyksissä. M-veli on eräällä autokorjaamolla töissä ja siellä mun pienenä pyöriessä on heränny uteliaisuus nelirenkaisia kohtaan, kenties musta vielä joskus tulee esim. mekaanikko. M-veljen kanssa parasta...on harvat kruisailut hetket. Ne kun ihan vähän vaan pelleillään liikenteessä, mutt pystyy luottamaan siihen että auto on koko ajan täydellisesti hallinnassa.

Unimaailma

Oon alkanu näkeen taas tosi omituisia unia. Tai...oikeastaan ne on ihan loogisia, selitettävissä, ja se tekeekin niistä kummallisia. Pitkähkö mummola-aiheinen uni loppui aamulla siihen, että olin autovahtina muiden käydessä hautausmaalla. Pakettiauto lähti liikkuun vaikka oli käsijarrut yms. eikä auttanu muu kun yrittää ratista pitää auto edes tiellä. Monen mutkan kautta matka lopulta tyssäs liukkaan ja mutkikkaan tien jälkeen abc:n pihalla olevaan lampputolppaan. Kummitäti oli jossain kohti päässy hyppään kyytiin, alkushokin jälkeen soitti muille tapahtuneesta. Mä pyysin luvan painua autosta ulos...

Kaikissa kamaluudessa kaikelle löytyy selitys. Mua jäi vaivaan kun en isänpäivänä vieraillut mummolassa enkä oo aikoihin kummitädinkään luokse päässyt. Tai oikeastaan saanu aikaseks mennä... Autokoulussa pimeänajo suoritettiin simulaattorilla eikä pakettiautolla lähdetty kertaakaan tunnille-vaikka B-kortti oikeuttaa myös sellaisella ajamisen. Jossain määrin pakenen vastuuta ja klassisesti pelkään että läheisilleni sattuu jotain. Kenties jotain mihin mä oon syyllinen.

Kunnon lehmä auttaa aina!

Ketun kanssa sanonta johtaa juurensa eräästä syksyisestä päivästä, kun suunnitelmat ei mennykkään niin kun piti. Kuljettiin paikallisen kotieläinpihan ohi ja muumuu sai huomattavasti jo ihan pelkällä olemuksellaan mielet paremmiksi.
Eilen kattelen toisaalla seurassa leffaa, joka veti vakavaksi. Vaikka oli nähny ko.elokuvan jo aiemmin, kuta kuinkin tiesin mitä tapahtuu, osui aihe arkaan paikkaan. En saanu muotoiltua fiiliksiä sanoiks, ääneen sanottua voitaisko sittenkin kattoo jotain muuta.
En tiedä mistä seuralainen aavisti, mutta ehdotti jätskittelyä. Joo! Kummasti piristi eikä leffakaan ollut niin synkkä enään. Ketulle asiaa aamulla ihmettelin ja päädyimme tulokseen että jätski on kotoisin lehmästä-ja kunnon lehmä auttaa aina :D
Googlesta

11. marraskuuta 2013

Mulle menolippu ooo-oooonnn....

Myöhäissyysloma reissu venyi suunnitelmista, kun edellisessäkin postauksessa mainittu ihanuus alkoi eilen harmitella etten jää pidemmäksi aikaa. Ite olin miettiny mielessäni ihan samaa, mutta en näin varhaisessa vaiheessa uskaltanu aukasta suutani. Toisen nostettua asia esille, aloin ihan tosissani miettii vaihtoehtoja-ja eihän se pidemmäksi aikaa jääminen oo mahdoton ajatus. Domino/Valopilkku-käynnit on ainoot ohjelmat kotikylällä-ja jossain määrinhän joka päiväinen keskusteluseura on parempi vaihtoehto kun kerran pari viikossa tunnin juttelutuokiot. Kaikista lisukkeista puhumattakaan ;)


Mokoma heitti eiliseen ruokaan Koskenlaskijaa! Ei tuo mainos ihan perätön ole... :P

Marraskuun toinen sunnuntai

Tuli sitten jossain määrin unohdettua eilinen isänpäivä... Parisen viikkoo kyllä oon jo tienny että tuun oleen reissussa ko.pyhän enkä pääsee iskää tai pappaa katsomaa, kortit kumminkin ajattelin lähettää. Se jäi kun ei ollu varaa. Äippä oli jo lauantaina käyny isäänsä katsomassa, piti lähettää sen mukana terveisiä mutta muistin asian siihen aikaan perjantaina että en enään kehdannut viestiä äipälle laittaa. Seuraavan kerran muistin asian eilen nukkumaan mennessäää. Höh! Iskälle tuli laitettua mälsä tekstari, paapalle ei mitään... Kenties saan perustella huonomuistisuuttani sillä että moiset juhlapäivät on turhia. Eikö jokainen päivä oo isänpäivä-ihan niin kuin äitienpäiväkin, viattomien lasten päivä, ystävänpäivä,...
Kovankin kuoren alla on pehmeä isä :)
Eilen illalla suunnittelin tätä postausta ja yhtäkkiä tajusin/muistin että vieressä istuvalla seuralaisella ei enään ole (elossa) isää. Asiasta oli ollu aiemmin puhetta ja sanoin että voidaan kyllä käydä hautausmaalla, jos siltä tuntuu. Tai voi käydä yksin, kyllä mä sen aikaa osaan itseäni viihdyttää. Ei kumminkaan ollu tarvetta. Ehdotin aiheen vaihtoa kun tajusin hölpöttäväni isänpäivästä ja toinen sanoi ettei haittaa. Itteeni mua alko haittaa ja muutenkin itkuinen ilta sai lisää kyyneliä. Oli parempi siinä vaiheessa kömpiä sänkyyn...

10. marraskuuta 2013

I miss you honey...


Oon ehkä joskus saattanu jotain bloginkin puolella mainita rakkaasta kummitytön. Kummin muru täyttää parin viikon päästä neljä, mihin nää vuodet vierii... Minen tykkää yhtään! En ehdi/saa/pysty osallistumaan kummitettavani elämään niin paljon kun haluaisin. Silti rakastan pikkuista niin paljon että ehkä jopa pelkään mitä äidinrakkaus aikanaan tulee oleen. Jo puhuessa/kirjoittaessa iskee niin kova ikävä että itku tulee.

8. marraskuuta 2013

Nukahtamiskeinoni

Ihmisillä on erilaisia nukahtaiskeinoja sillon kun uni ei meinaa tulla. Mulla näitä on useampikin, ja moni jo lapsuudesta tuttuja.

1.keino
Yritän ajatella vaaleansinistä, sitä miltä taivas näyttää pilvettömänä. Sininen väri todistetusti rauhoittaa.

2.keino
Lasken hitaasti sataan ja sadasta takaisin nollaan. Yleensä kyllästyn (tai nukahdan) paluumatkalla siinä 70-60 kulmilla.

3.keino
Särkylääke. Vaikka varsinaisia särkyjä tai flunssaoireita ei olis, lapsuudesta saakka on nukahtanu viimeistään särkylääkkeen ottamiseen.

4.keino
Mietin miten turvallinen paikka on missä mä nukun. Näenkö ovelle ja/tai jos joku päättää tulla kiväärin kanssa ammuskelemaan ikkunalle, osuuko muhun.

5.keino
Pelottelen itseni pysymään paikallani. Nukun usein kyljelläni joten kuvittelen jonkun mahtimiehen vartioimaan selkäni takana olevaa kuviteltua käytävää. Jos liikahdan tai äännähdän, mut ammutaan.
Nuorempana myöskään mikään raaja ei saanut roikkua sängyn reunan yli tai näkyä peiton alta. Muuten tuli alligaattori tms. ja söi sen pois.

7. marraskuuta 2013

Kotona taas?

Lukiovuotena (2009-2010) Jonnan koti muodostui mulle tavallaan toiseks kodiks. Taidettiin vähintään viikottain vierailla toistemme luona, sen päälle että nähtiin arkipäivisin koulussa(kin). Jonnalle sai mennä lyhyelläkin varoitusajalla ja eräs ovi oli aina auki eli sisään pääsi suoraan. Pitkiä koulupäiviä nollattiin jauhamalla tuntikausia kulloisistakin ihastuksista, ahmimalla Liddlin suklaakeksejä ja aamuyöhön jatkuvilla leffamaratooneilla. Kotoa lähtiessä sanoin aina mihin menin eikä sitä osattu ihmetellä vaikka vasta seuraavana päivänä olisin kotiin palaillu... Monet kerrat oon itkeny kuinka tää kaikki on jääny pois mun muutettua Hämeenlinnan kautta Lahteen ja Jonnan lähdettyä opiskelujen perässä Vantaalle.

Syyskuussa satuttiin kotikulmille yhtä aikaa ja hetken kaikki oli kuten ennen. Likat uppoutu kattomaan O.C:ta niin että perheen äipän piti tulla varoittelemaan ettei pitsa unohdu uuniin. Mun kotona asia ois ollu omalla vastuulla, todennäköisesti palanutta pitsaa järsiessä olisin saanu kuulla ihmetyksiä miten ikinä pärjään omillani... Kymmenen nurkilla suunnistin takaisin iskälle omaan sänkyyn-ja Jonnan porukat ihmetteli miten mä siihen aikaan jo lähden. 

Seuraavaa vastaavaa kertaa saa odottaa taas ties kuinka kauan... I miss you Jonna! < 3

Täysin uutta...

En oikeastaan koskaan oo tykänny lla huomion keskipisteenä mutta jollain tasolla kaipaan seuraa. Niin kun varmaan kaikki meistä. Tiedostaen omat tämän hetkiset voimavarani, hakeudun sosiaalisiin tilanteisiin sillon kun tiedän jaksavani en eli en väkisin rasita itseäni. Nyt lähiaikoina oon kumminkin kiinnittäny huomioo hämmentävään asiaan...

Viikonloppuna Piu ja Däni oli kylässä ja siinä jutellessa iski...jokin. Paha olo. Ahdistus. En saanut uusille ihmisille aukastua suutani joten tyynyä halien vuodatin kyyneleitä. Sain Däniltä halinkin, mutta ei se paljon lievittäny sisällä olevaa möykkyä...

Tällä viikolla lähdin reissuun ja huomasin samoja "oireita". Ensimmäinen ilta kylässä meni hyvin, mutta toisena oli otettava sohvalla tyyny halittavaks. Möykyn poistavaa itkua ei näkynyt, ei kuulunut...

Oonko mä aiheuttanu itelleni jonkun sosiaalisten tilanteiden pelon-tai siis onko se voimistunut näin pahasti? Kummassakin yllämainitussa tilanteessa mun seurana oli pariskunta, ilmeneekö mun mahdollinen mustasukkaisuus tuolla tavoin? Vai!.... Voisko kaikki johtua pois jättämistäni masennuslääkkeistä?

6. marraskuuta 2013

Ikkuna avaruuteen


Työpöydän siivous osa 12489586579234829584

Ette varmaan koskaan oo nähny yhtä kaunista Michael Jacksonia (-09)
Siinähän se kevät meni. Ja kesä. Ja syksy...
Note to life; jos neulepaidasta roikkuu lanka, älä repäise sitä pois...
Colors is my life
Paljon värei ja mieluummin pinkkii... Siideripissis replay..
Joskus oon pitkä pituisekseni :P
Hurjaakin hurjempi Halloween mihin en sitten lopulta edes osallistunut...
Uusi (ja toistaiseksi ainoa) pikkumusta
Lisää shoppailuja

4. marraskuuta 2013

Ruokapäivis

Vanhoja blogitekstejä tossa jokunen viikko sitten selaillessa, huomasin vanhan ruokapäiväkirjamerkinnän. Siitä se ajatus sitten lähti, ei loppuen lopuks oo kovin haastavaa kirjata viikon ajan syömisiä ylös. En kiinnittäny mitenkään erityisesti huomioo mitä söin/en syöny mitenkään erityisesti ja nyt jälkikäteen tähän tummensin herkut yms. mitkä olis voinu jättää pois.

Maanantai 28.10:
  • 2 lasia vettä
  • 3 lasia maitoa
  • 2 annosta perunamuusia
  • 2 mandariinia
  • Reissumies Oivariinilla, palvikinkulla ja paprikalla
  • Jaffa (0,5l)
  • croisantti
  • n.2 dl persikkakermarahkaa

 Tiistai 29.10:
  • 4 lasia vettä
  • lasi maitoa
  • 2 Daimia
  • 2 kourallista suklaarusinoita
  • 2 suklaakonvehtia
  • 1,5 Reissumiestä Oivariinillä, juustolla ja palvikinkulla
  • 5 juustosiivua
  • pari hörppyä Smurffilimua

Keskiviikko 30.10:
  •  2 Daimia
  • 2 karjalanpiirakkaa Oivariinilla ja juustolla
  • 2 luumutomaattia
  • kupillinen maitokahvia
  • reilu lasillinen maitoa
  • 2 lasia vettä
  • Reissumies Oivariinilla, juustolla ja palvikinkulla
  • 2 mandariinia
  • kourallinen suklaarusinoita
  • Cheerios-muroja kaakaossa

Torstai 31.10:
  • 2,5 Reissumiestä Oivariinilla, juustolla ja palvikinkulla
  • juustosiivu
  • 4 lasia appelsiinitäysmehua
  • mandariini
  • nuudeliannos aromisuolalla
  • lasi vettä
  • lasi maitoa

Perjantai 1.11:
  • pari kourallista suklaarusinoita
  • nuudeliannoa aromisuolalla
  • lasi maitoa
  • 2 lasia vettä
  • 4,5 riviä Domino-suklaata
  • suklaajätskiannos
  • vadelmalikööri-maito-juoma

 Lauantai 2.11:
  • banaani
  • kaksi suklaajätskiannosta
  • 3 lasia maitoa
  • marjamuromysliä maidossa
  • lasi vettä
  • lautasellinen makaroonimössöä
  • ruisleipä Oivariinilla, palvikinkulla ja tomaatilla

Sunnuntai 3.11:
  • n.8 lasia vettä
  • 3 lasia maitoa
  • ruisleipä Oivariinilla ja tomaatilla
  • 2 palaa Domino-suklaata
  • 2 lautasellista makaroonimössöä ketsupilla (ja tomaattilohkoilla)
  • kourallinen suklaarusinoita
  • kahvi sokerilla
  • pala juustoa
  • banaani

3. marraskuuta 2013

Älä sure kulta pikkuinen...

Voi Luoja kun on olevinaan piiiiiiitkä viikonloppu. Perjantaina mulla oli pyykkipäivä, sain pestyä kaikki vaatteet vaikkakin matot jäi pesemättä ja jouduin jättään Laikun perheen Halloween-juhlat väliin. En toki torstai-iltana askarrellutkaan robottiasuani kun kolmatta tuntia... Oli ollu puhetta, että lähetään perjantaiehtoona Camsun kaa viihteelle mutt ei sit napannutkaan. Camsu tuli tähän istuun iltaan ja Piu soitteli, jos ne ois kans poikakaverinsa kaa poikennu. Camsun poikakaveri suostu hakeen sen vasta puolen yön jälkeen ja koska Piun kaa oli pitkin iltaa soiteltu niiden kyläilystä, valvoin johonkin kolmeen ennen kun menin nukkuun.
Eilen aamulla uni sitten maistuikin, muutaman kerran tuli käännettyä kylkee ja nukahdettua uudestaan ennen kun jakso nousta. Noustua virtaa sit ihmeesti löytykin ja jatkoin perjantaina hyvään alkuun saamaani siivousta. Listasin reissuun pakattavia tavaroita ja...sellaista. Juniorin kanssa oli ollu puhetta että mentäis kätevä-tekevä-lukeva-messuille ja se ois halunnu mut johonkin parkour-juttuunkin illalla. Sanoin ettei molempia samana päivänä ja valkoinen valhe päiväunista lipsahti kun piti parkouriin lähteä. Piun kaa oli soiteltu, olivat tulossa kylään pahoitellen edellisen illan peruuntumista. Uuden ihmisen meni parkourin edelle... Tällä kertaa sana piti ja pariskunta tulikin pitään seuraa-ja yöksihän ne jäivät kun Piu onnistuneesti alkuillasta sammu mun sänkyyn.
Aamuvirkut herätti mutkin tänään joskun kahdeksan jälkeen ja aikamme pyörittyä toimettomana päädyttiin kattoon Vettä elefanteille. Leffan jälkeen saattelin kaverit kotimatkalle ja lähdin Juniorin kaa messuille. Parisen tuntia vierähti ja nyt, kello kolme sunnuntaina, mietin mitä hittoa teen. Tuntuu että pyykkäyksestäkin on jo vuosi aikaa ja ei kun vaan viikonloppu jatkuu ja jatkuu...

1. marraskuuta 2013

Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan...

Mä saatan keskittyä päiväkausia johonkin tiettyyn juttuun, välittämättä ulkopuolisesta maailmasta. Katon levy-/kausikaupalla Lostia, teen palapeliä tai "hakkaan" jotain fb-peliä. Jostain touko-kesäkuusta oon pelannu facessa Criminal Casea-se on yllättävän pitkään pysyny suosiossa. On toki jäänyt myös alkuhuuman jälkeen vähemmälle... Tässä pari päivää sit löysin Extreme Road Trip 2:n, facessa myös. On tullu hitusen noita kilometrejä autolle jo tässä lyhyessä ajassa...