En oikeastaan koskaan oo tykänny lla huomion keskipisteenä mutta jollain tasolla kaipaan seuraa. Niin kun varmaan kaikki meistä. Tiedostaen omat tämän hetkiset voimavarani, hakeudun sosiaalisiin tilanteisiin sillon kun tiedän jaksavani en eli en väkisin rasita itseäni. Nyt lähiaikoina oon kumminkin kiinnittäny huomioo hämmentävään asiaan...
Viikonloppuna Piu ja Däni oli kylässä ja siinä jutellessa iski...jokin. Paha olo. Ahdistus. En saanut uusille ihmisille aukastua suutani joten tyynyä halien vuodatin kyyneleitä. Sain Däniltä halinkin, mutta ei se paljon lievittäny sisällä olevaa möykkyä...
Tällä viikolla lähdin reissuun ja huomasin samoja "oireita". Ensimmäinen ilta kylässä meni hyvin, mutta toisena oli otettava sohvalla tyyny halittavaks. Möykyn poistavaa itkua ei näkynyt, ei kuulunut...
Oonko mä aiheuttanu itelleni jonkun sosiaalisten tilanteiden pelon-tai siis onko se voimistunut näin pahasti? Kummassakin yllämainitussa tilanteessa mun seurana oli pariskunta, ilmeneekö mun mahdollinen mustasukkaisuus tuolla tavoin? Vai!.... Voisko kaikki johtua pois jättämistäni masennuslääkkeistä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti