Samaan aikaan helmikuun nurkilla, kun mä aloin tapailla BT:a, alkoi myös ystäväni Kettu tapailla erästä miekkosta. Akkojen tapaan oli jotenkin hurjan kiva kokea yhtä aikaista ihastumista, käydä pitkiä keskusteluja siitä miten hurmaava toinen olikaan osannut olla. Jännittää aikanaan miesehdokkaiden kavereiden ja perheen tapaamista.
Mun ja BT:n suhde tosiaan loppui lyhyeen, noin kolmeen kuukauteen, mutta pohjoisen pariskunta vakiintui ja porskuttelee yhdessä perheenä eteenpäin. Miehen myötä Kettu sai kaksi tytärpuolta ja kovasti suunnitellaan yhteenmuuttoa.
Ystävän puolesta pitäisi olla onnellinen ja olenkin-kunnes ajoittain muistan etten itse koe samaa onnea. Että suhde BT:n kanssa olisi voinut olla pidempi kestoisempi, kenties mekin voisimme nyt suunnitella yhteisen katon alle asettumista. Harkita vakavasti perheenlisäystä, viimeistään kun mun opinnot muutaman kuukauden päästä on lopultakin ohi.
Kesätouhuilut alkaa vähitellen laantua ja käy aika asettua taas kotinurkille. Alkava syksy tuo mukanaan ikävän. Ikävän läheisyyttä kohtaan, jotain toista ihmistä. Kotioleskelu saa muistamaan sen kuinka ihana olis käpertyä illalla jonkun kainaloon nukkumaan, aamulla toivottaa jollekkin hyvää huomenta ja mukavaa työpäivää. Kun joku mahdollisesti odottais mua koulusta kotiin ja kysyis miten päivä meni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti