Joku saattoikin jo edellisestä päätellä, että viettelen lomapäiviä Setämiehen luona. Tuttuun tapaan ensimmäinen ilta meni ulkona ja voi minkä pöhnän sain päälle muutamasta lasista viiniä ja parista siideristä. Mietinkin koska ylipäänsä oon vaikka viihteellä ollu (viime syksynä kakskymppisiäni juhliessa?) ja sitä edeltänyttä puolen vuoden tipatonta. Nykyään näemmä riittää huomattavasti pienemmät määrät humalatilan saavuttamiseen kuin esim. pari vuotta sitten.
Olisi kuvitellut, että tuollaisen tajuttuani jotenkin...hmmm...osaisi toimiakin sen mukaan-mutta ilmeisesti ei. Eilen koko päivän lukkojen sisällä vietettyäni itse halusin ulos ja jazzkadullehan sitä suunnattiin. Kaunis kesä ja useahkot juomat toki kohosi päähän, sysäsi syrjään kaiken muun ja sai olon yksinkertaisen onnelliseksi. Tietyssä humala-asteessa, kuten siinä viime öisessä, alan kaipaan tupakkaa ja kyllähän sitä eilenkin sai pummattua. Eikä siinä kai mitään pahaa ole, mitä kukaan on moralisoimaan.
Ilta tosiaan hieman venähti ja aamu sitäkin enemmän. Krapulaa ei kaverina näkynyt eikä liiemmin morkkistakaan. Setämies lähti töihin ja mä jäin taas jokuseks tunniks lukkojen sisälle. Siivoilin keittiöö (=täytin tiskikoneen), keitin teetä ja leikkasin itselleni palan juustokakkua. Musiikkia soimaan ja parvekkeelle nauttimaan. Jotain puuttui. Palava rööki toisesta kädestä.
Jokseenkin todella hämmentävää miten helposti, maailman riepottelemana, sitä sortuu vanhoihin tapoihin. Ottaa kuppia muistamatta omia rajoja tai polttaa tupakan tai pari. Ehkä näihin mahdollisiin mielitekoihin vaikuttaa kumminkin eniten seura missä on; Setämiehen seurassa saa olla juuri sellainen kun on, ei ole pienintäkään vaaraa siitä että jotain sattuisi. Ei vaikka olisin kuinka pöhnässä ja vain rakastaisin kaikkea. Jossain muussa seurassa (kuten vaikka iskän kanssa Tallinnassa ollessa), en koe samaa turvallisuutta. En voi olla täysin oma itseni ja ottaa rennosti.
Ei tietenkään kaikkien kanssa voi fiiliksetkään olla aina samoja, mutta tuo on välillä todella hämmentävää. Esimerkiks just vaikka iskä on mun elämässä ollut aina enkä silti voi olla aina rennosti. Setämiehen olen tuntenut aika tarkalleen vuoden-ja on helppo olla oma itseni. Jotenkin ristiriitaista... Voikohan jotkut ihmiset vaan olla liian lähellä ja se ajaa tietyllä tapaa kauemmaksi?..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti