Hyppään katolta-fiilis

Taas hetki jollon tuntuu ettei kukaan ota tosissaan. Sitä ikuista pakko jaksaa meininkiä. Entä jos ei vaan jaksa... Päiväkodissa olin viimeks maanantaina, kolmen viikon aikana oon suorittanu 9 työpäivää. Mitä mä ylipäänsä edes teen päiväkodissa, kun haluun tulevaisuudessa keskittyä nuoriin. Niihin nuoriin joilla on mielenterveys- ja/tai päihdeongelmia. Kenties ensi kerralla mietin työssäoppimispaikkaa hieman tarkemmin-vaikka eihän tuossa paikkana todellakaan mitään vikaa ole!

Nää pari päivää oon nyt notkunut kotona vedoten mahdolliseen virtsatietulehdukseen. Diagnoosi varmistui tänään ja sain antibioottikuurin-johan oli aikakin, kun jo istuminenkin sattui. Kävelemisestä puhumattakaan. Mene siinä nyt sitten pariakymmentä lasta vahtiin, ei onnistu. Enkä suoraan sanottuna jaksakaan. Työt imee mehut ja arjen askareet ei suju. Kun vaan annan itselleni luvan, nukun kevyesti sitä 14 tuntiakin. Syön ja nukun kenties taas.

Tänään otin sen verran itseäni niskasta kiinni, ett sain laitettua opettajalle viestin etten vaan jaksa. En pysty töihin. Ystävällisesti lupasi soitella huomenna työpaikalle ja mä suoritan "topin" sit vuoden päästä syksyllä. Uuden luokkani aikataulujen mukaan. Lopettamisesta pitäis ilmeisesti ilmoittaa myös opolle, vastuuopelle sekä Dominoon missä käyn edelleenkin juttelemassa asioistani. Ketulle tuossa pohdinkin, mitä tapahtuu jos en ilmoita. Jos en ihan aikuisten oikeasti jaksa..