Vittu mitä paskaa.

Ensimmäisen kerran oon tainnu tehdä masennustestin joskus lukion alkuaikoina. Yläasteella kyllä kävin kuraattorin luona säännöllisesti, mutta en muista sen mitään testejä tehneet. Tuolla ekalla kerralla Forssassa tais olla pisteet koholla kun seuras säännölliset käynnit polilla. Olin muuttanu äitiltä iskälle, uuteen kaupunkiin mistä en tuntenu ketään. Lukio haasteineen ja omien rajojen asettamisen vaikeus oli hyviä syitä pisteisiin.
Ekan lukiovuoden jälkeen palasin äitin helmoihin, kouluun Hämeenlinnaan. Iskällä oli ehtiny vuodessa tottuun jo tietynlaiseen vapauteen joten tiukkoihin rajoihin orientoituminen ei meinannu onnistua. Taas uus koulu ja uudet kaverit, takapuolessa pelko että joku muistaa yläasteajat ja jatkaa siitä mihin reilu vuosi sitten oli jääty. Ammattistartti ei luonu haasteita elämään, sain alussa tehdyistä lukuhäiriötesteistäkin melkein luokan parhaat-Forssassa kun oli samoista testeistä tullu lukihäiriö tuomio. Terkka teetti masennustestin ja tuloksista keskustellessa ajateltiin kumpikin niiden johtuvan uudesta elämäntilanteesta. Tai lähinnä äitistä, jos näin suoraan saa sanoa. Mulla ei oo oikein ikinä ollu keinoja purkaa paha oloa mistä tuohon aikaan seuras kaikenlaista kiukuttelua, ovien paiskomista ja karkailua kotoa. Jossain vaiheessa joku puuttui, aloin säännöllisesti käydä paikallisella polilla. Seuraavana syksynä olin täyttämässä 18 ja tiesin saavani lähteä juuri sinne kouluun minne ikinä haluaisin ja voi kuinka odotinkaan kotoa pois muuttamista. Jotenkin sitä sitten puri huultaan lukukauden loppuun ja ehkä kesälomankin yli.
2011 syksyllä Lahteen koulun perässä tulin. Taas sitä samaa; uus kaupunki, uus koulu, uudet kaverit ja omien rajojen etsiminen, löytäminen ja asettaminen. Alusta asti taisin sopia terkan luo säännölliset käynnit, siinä oli ihminen jolle pystyi puhuun kaikesta menneestäkin ja joka oli kumminkin vaitiolovelvollinen. Masennustesti tehtiin ja yllätys, pisteitä olikin aika reippaasti. Kaikki tosin selitty noilla edellä mainituilla uusilla asioilla. Kyllä se siitä kunhan vaan kotiutuu. Kyllä se siitä, kun löydät kavereita ja harrastuksia. Kyllä se siitä... Entä jos ei?!?

Viime keväänä aloin aktiivisesti jäädä pois koulusta. Aikansa meni, että joku tajus olla huolissaan ja ei kun masennustestiä ruksittamaan. Pisteet siellä missä ennenkin. Terkka mietti ettei ehkä oo kauheen hyvä että ne on näin pitkään ollu koholla ja sain lähetteen lääkärille. Lääkäriltä kotiin palasin masennus- ja unilääkereseptin kaa. Samalla otettiin yhteyttä Dominoonkin, missä käynnit jatkuu edelleen.
Elokuussa yritin palata reippaana ja kesän aikana levänneenä kouluun, mutta ei siitä mitään tullut. En vaan päässy aamulla ylös sängystä ja kun ruokakaan ei aina maistunu niin ei siinä jaksanu muuta tehdäkään kun nukkua. Otin keskeyttämisen puheeks ja nyt kouluun on tarkoitus palata joskus vuoden vaihteen jälkeen. Tosin ehtona oli, että suoritan kumminkin kuuden viikon mittaisen työssäoppimisen läheisessä päiväkodissa. En suorittanut vaan keskeytin sen(kin) viime viikolla. Yksinkertaisesti en lyhyidenkään työpäivien jälkeen jaksanut tehdä mitään. Saatoin nukahtaa useamman tunnin päiväunille ja kun sitten yöllä piti nukkua, ei uni tietenkään välttämättä tullu. Tai saatoin nukkua niin makeasti että kellon soidessa käänsin kylkeä. Oisko siitä nyt parisen viikkoo kun kävin kontrollissa lääkärillä, lääkitys jatkuu ainakin helmi-maaliskuuhun. Käynnit Dominossa säännöllisiä ja "uutuutena" käynnit Valopilkussa missä puretaan peruskouluaikaista kiusaamista. Kyllä se siitä.
Muutamankin läheisen suusta oon kuullu, kuinka kamalaa on seurata vierestä kun mä en saa apua. Tänään erään kaverin sanomana asia vasta oikeasti pysäytti mut. Oon ajatellu sinisilmäisesti että saanhan mä apua-mutta ei. Tajusin etten saa oikeeta apua. Oon melkein puoli vuotta syöny lääkkeitä ja tätä ajanjaksoa miettiessä mikään ei oo muuttunu. Nukun edelleen päivisin ja öisin tai en ollenkaan. Oon useammankin kerran suunnitellu itsemurhaa, useammallakin eri tavalla. En jaksa, en pysty enkä välttämättä haluakaan. Viime keväänä sitä saattoi jo kaivata kesää ja lomaa, alkusyksystä saatto taas koulun asettamat rajat tuntua oudolta. Kohta kun tulee lumi, perustellaan varmaan että mulla on ollu vaikee syksy. Ja sitähän se on. Vitun vaikea syksy.
Mä tarvin apua, mutta en osaa sitä etsiä eikä kukaan tunnu auttavan. Vittu mitä paskaa.