22. toukokuuta 2016

On tapahtunut isoja juttuja

Kuluneen kevään aikana on menty Setämiehen kanssa kihloihin, ostettu isohko asunto ja vaihdettu auto isohkoon maasturiin. Vaikka perheenlisäyksestä ei kihloihin mennessä tai isompaa asuntoa etsiessä ollut vielä tietoa, oli perheellistyminen kumminkin taka-ajatuksena-ja osa ihmisistä viimeistään siinä vaiheessa arvasi jotain tapahtuvan kun leikkisästi traktoriksi nimetyllä uudella autolla pihaan kaarrettiin. Muutama viikko autokauppoja ennen oli siihen kuuluisaan pissatikkuun kaksi viivaa piirtynyt. Meille on tulossa vauva.
Lapsi on toivottu ja harkittu, mutta on myönnettävä että ajankohta yllätti. Aloitin helmikuussa pph-opiskelut sillä ajatuksella, että omia lapsia syntyy vasta valmistumisen jälkeen ja voin siinä sivussa sitten hoitaa niitä ulkopuolisiakin. Toisin kävi. Sen jälkeen kun olin pari-kolme viikkoa kärsinyt pahoinvoinnista, neuvottelin vastuuopettajan kanssa opintojen etenemisestä. Tämä loi mulle aikataulun, jolla tutkinnon olisin saanut suoritettua ennen lokakuussa alkavaa äitiyslomaa, mutta itse pidin ko.aikataulua liian tiukkana. Pelkäsin myös sitä ettei pahoinvointi lopu ensimmäisen kolmanneksen jälkeen vaan tulen kärsimään sitä koko yhdeksän kuukautta. Lopetin opinnot.

Muutto uuteen kotiin koittaa reilun kahden viikon päästä ja olen hieman jopa kauhuissani. Vaikka mun haaveisiin on kuulunut vakiintunut parisuhde ja perheenlisäys, viimeisen vuoden aikana käytäntösyistä isompi asunto ja isompi auto, en ole lainkaan varma olenko valmis tähän. Olen nuori, 22-vuotias. Miten voin olla varma, että elämä on tässä? Mistä tiedän onko Setämies oikeasti se jonka kanssa haluan vannoa vihkivalat? Mistä voin olla varma, että Setämies on oikea ihminen lasteni isäksi? Onko hänestä ylipäänsä isäksi? Tai minusta äidiksi? Onko meistä herraksi ja rouvaksi-entä jos rakkaus ei vaan riitä?
Vaikka ihan kaikkea en pysty vanhemmilleni tai anoppilan väelle puhumaan, on ollut helpotus jakaa edes vauvauutinen. Setämiehen vanhemmat, mun äiti ja isovanhemmat sai tietää asiasta äitienpäivänä ja mun isä nyt viikonloppuna. Kaikki ovat suhtautuneet asiaan hyvin, osa toki yllättyi, ja musta on ollut mielenkiintoista kuulla esim. äitini kertomuksia niistä ajoista kun on ollut itse raskaana. Suunnaton tuki alkutaipaleella on ollut myös Setämiehen raskaana oleva pikkusisko. En usko, että näiden tukiverkostojen merkitys yhtään pienenee, kun pian alkaa elämä taas täysin entuudestaan tuntemattomassa kaupungissa.
Tällaiset pyyhkeet tulevat isovanhemmat ja mun puolen isoisovanhemmat sai

2 kommenttia: