Toinen isoveljistä soitteli tuossa tunti sitten ja oli kovin pahoillaan synttärionnittelujen myöhästymisestä. Vakuutteli moneen kertaan että ei ole unohtanut-ja arvatkaapa vaan ketä alkoi taas vaihteeks itkettään. Mä kun luulin tästä taas jotenkin tasottuvani, nyt kun munasolujen luovuttamisen myötä hormoonihoitokin lpppui. Näemmä en-tai sitten vie vain oman aikansa...
Ei mulla ole missään vaiheessa käynyt mielessä edes, että perhe unohtaisi. Ehkä aikuistutaan ja ajatellaan ettei joka kissanristiäisistä pidä onnitella. Muistetaan sitten kun täytetään pyöreitä, juodaan kahvit kun taas nähdään. Ei pikkusiskot tai isoveljet, vanhemmat tai isosiskot unohdu.
"Kuule veli, juothan kanssani teen.
Kuinka hauska nähdä on uudelleen.
Istu pöytään, sisko, juttelemaan.
Kuinka paljon teitä kaipasinkaan.
Vaikka vuodet ovat vierineet pois,
on kuin eilisestä hetki vain ois.
Vaikka paljon täällä muuttunut on,
meidän toivomme on muuttumaton."
Muistuipahan tuokin taas mieleen... Kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti