Nyt kun munasolujen luovuttamisesta alkaa olla viikko, alan todella havahtumaan siihen mitä oikeastaan tulikaan tehtyä. Annoin jollekkin/joillekkin lapsettomille mahdollisuuden perheonneen. Munasoluja multa keräyksessä saatiin12kpl mikä tarkoittaa takuuvarmasti ainakin yhtä lasta, kenties kahta tai kolmeakin. Hienoa sinänsä...
Tulin nyt vasta jälkikäteen miettineeksi kuinka hämmentävää oikeastaan onkaan, että jossain tulee olemaan lapsi joka biologisesti on mun, mutta ei kumminkaan. Se lapsi on mun ja pariskunnan miehen solujen yhteenliitos-ei siis millään tavalla äidin kenen mahassa alkaa kasvamaan. Siis noin biologisesti, teknisesti. Tosiasiassa, onneksi, lapsi tulee olemaan niin kasvattavan äitinsä kuin tämän puolison. Saa rakastavan kodin ja sitä rataa...
Mä en ole missään vaiheessa antanut lastani pois, sellaista kun ei ole ollutkaan, mutta silti reilun 18 vuoden päästä mun oven takana saattaa koputella joku joka kertoo olevansa lähtöisin mun soluista. Puoliksi minä! Aika jäätävää!... En tiedä miksi oon kuvitellu tuon nuoren koko ajan naiseksi, tajusin edellä mainittujen pohtintojen ohella että yhtä laillahan se saattaa olla aikuistuva miehen alku.
Yhtäkkiä lainaus PMMP:n biisistä "Sanot, että joskus vuosien päästä meillä on aikaa niin paljon että voidaan heittäytyä siihen kellumaan" saa täysin uuden merkityksen. Kukaan ei tule sanomaan mitä tapahtuu vajaan parinkymmenen vuoden päästä. Haluaako tämä nuori ottaa muhun yhteyttä ollenkaan tai millä motiiveilla. Jos yhteydenotto tulee, jääkö se siihen vai jatkuuko pidempään, puolin ja toisin. Aika näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti