Tänään on ollut astetta vakavampi päivä... Aamulla klinikalla käydessä selvisi lopultakin tarkka munasolujen luovutuspäivä, ensi maanantai, ja sen seurauksena varasin itselleni (ja myöhemmin seuraksi tulevalle Setämiehelle) hotellihuoneen. En ajatellut maanantaiaamuna kivuissani a)herätä kukonlaulun aikaan, b)kävellä kahta kilsaa juna-asemalle ja c)matkustaa tuntia tärisevässä junassa. Mukavuudenhaluinen sijoitukseni kumminkin söi loputkin kesätöistä säästyneet rahat. Millä mä nyt maksan matkani Lontooseen? En millään...
Setämies lohdutteli, että reissuja tulee aina lisää-mutta tuleeko; mulla ei ole tällä hetkellä palkkatuloja enkä usko töitä löytyvänkään ennen kun keväällä valmistun. Ilman palkkatuloja on turha haaveillakaan reissaamisesta... Mikäli saan pidettyä kiinni haaveistani, olen valmistuessani hyvää matkaa raskaana-ja silloinhan mahdolliset "ylimääräiset" tulot menee lasta varten säästöön.
Kun asiaa oikein ajattelin, perhe (myös se oma jota ei vielä ole) on mulle tärkeämpää kun matkustelu. En yhden Lontoon reissun takia ole valmis odottamaan vuotta. Itken tämän illan odottamaani reissua ja myöhemmin syksyllä korvaan sen humalaisen iskän kanssa risteilemällä. Huomenna on taas uusi päivä, aika astua askel eteenpäin tästäkin toipuneena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti