Jälleen kerran oli ultrapäivä. Rutiinin omaisesti lääkärissä housut pois ja hetki munasolujen tuijottelua. Kymppimillisiä alkavat useimmat oleen, joten enköhän joskus niistä eroonkin pääse. Solujen kasvaminen alkaa jo tuntuakin, möykkynä lantiolla. Ketulle naureskelin että tuntuukohan raskauskin tältä...
Lääkäristä hoitajalle jonka kanssa pari sanaa vaihdettiin jo aiemmin nettipalvelimella mainitsemastani vatsanahan arkuudesta. Sain pari vinkkiä asiaan liittyen ja kolmeksi illaksi toinenkin lääke pistettäväksi. Toinen kasvattaa soluja ja toinen jarruttaa ettei ne kasva liikaa ja ala irtoilemaan.
Yks asia mihin kiinnitin jo viimeksi huomioo, ja tänään vielä enemmän, oli ettei kukaan tunnu olevan kiinnostunut mun tunteista. Lääkäri saattaa esittää jokusen hoidon kulkuun liittyvän kysymykset, mutta mistään ulkopuolisesta ei puhuta. Ei siitä, että himoitsen aivan eri tavalla tiettyjä asioita (kuten seksiä ja alkoholia), pahentuneesta hajuyliherkkyydestä tai siitä että olen äärettömän itkuherkkä. Aivan kun olisin raskaana vaikka tyhjä oli kohtu tänäänkin!...
Seuraava ultra perjantaina. Sillon selvinnee tarkka luovutuspäivä-ja pääsen varailemaan mulle ja tueksi tulevalle Setämiehelle hotellihuonetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti