Kaikki alko lukiobileistä. Mä en tuntenu kaupungista viel ketään, tunnistin X:n luokkaverikseni ja istuin hetken mielijohteesta samaan pöytään. Porukka kostutti kurkkuaan ihan kiittettävästi eikä menny kauaa, kun me kaks selväpäistä saatiin naureskella mitä ihmeellisimmille tempauksille. "...sanoin Jonnallekin etten yhtään ihmettelis, jos me alettais oleen kohta vaikka pidin aluks X:ää ihan kauheena..."
Pari päivää myöhemmin X kysykin voiko vaihtaa facebookkiin olevansa suhteessa. Mä aloin viihtyyn niillä paljonkin, katteltiin leffoi tai ihan vaan loikoiltiin tekemättä mitään, ja kävi X välillä meilläkin. Sen mukana mä pääsin mukaan seurakunnan juttuihinkin ja sain sielt uusii kavereita. Vaikka oltiin samalla luokalla ja lähes joka päivä tuli vietettyy useita tunteja yhessä, illalla riitti juttuja viel puhelimessakin.
Joulukuun alussa lähettiin käymään äitillä, "näytillä". Jo siinä vaiheessa olin miettiny eroomista; vaikken ollu ennen seurustellu, tiesin ettei tää suhde ollu sitä mitä halusin. X piti mm. itsestään selvyytenä ett haluun viettää joulun sen mummolassa, mun mielipiteillä ei oikeestaan ollu mitään väliä. "...X on oikeesti vähän liiankin huomionkipee, painostaa sanattomasti..." "...sano olevansa riippuvainen musta enkä tiiä onko se hyvä vai huono asia..." Samaisena iltana teinkin lopullisen päätöksen, ilmotin tämän olleen tässä.
Myöhemmin kuulin kaverilta X:n olleen mustasukkanen mun yhestä kaverista ja huhuja mm. siitä kuinka (muka) vihaan koiria. Nykyään törmäillään harvakseltaan isko-leireillä tai nuortenilloissa eikä mulla ainakaa oo mitään sanottavaa. Aina ei voi voittaa, mutt ensimmäinen vakava suhde on jääny mieleen tärkeenä osana mun elämää eikä epäonnistumisena. Toivon ett X pystyis ajatteleen samalla tavalla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti