Varsinaista tunteiden vuoristorataa

Setämies tosiaan oli pari yötä kylässä kuten viime viikolla kirjoittelin, puolisen tuntia sitten lähti ajelemaan töitä kohti. Eka aattelin jatkaa vielä unia, kymmeneen kun vasta kouluun meen, mutta tulinkin toisiin ajatuksiin. Pari kuppia naamaan ja vaikka sit palapeliprojektin jatkoa, jos ei muuta. Anyway, eka pitää vähän purkaa ajatuksia...

Aloitetaas ihan vaikka jo lauantai-illasta ja kummisedän pippaloista. Juhlat oli ihan jees, oli kiva nähdä sellaistakin sukua mitä ei ollu aikoihin nähny. Niin kun vaikka serkun poikia joista nuorimmainenkin menee jo eskariin syksyllä. Vastahan se kolme täytti! Mua ei haittaa humalaiset ihmiset tai humalassa törkeyksiä huutelevat ihmiset-siis niin kauan kun ei mennä henkilökohtaisuuksiin. Iskä muiden mukana kittas (taas) lähes kaksin käsin viinaksia ja aikalailla koko illan sain kuunnella ihmettelyä siitä kun en (muka) koskaan osaa ottaa rennosti. Helvetti! Jos oma isä, se henkilö johon on ikänsä luottanu, juo jalkojaan alta, niin miten mä voin ite juoda ja luottaa että kyllä joku kattoo perään! Eikä siinä, isäukko oli "ystävällisesti" huolissaan myös siitä, että saan peräpukamia ja että mun perse leviää kun vaan istun paikallani enkä muiden tapaan juokse viiden minuutin välein tupakalla.
Puolen yön aikaan lähdettiin (viimeisinä) kotia kohti. Taksissa jatkoi sama tosikkovalitus ja kyllä taksi raiku, kun iskä a)muksautti mua kyynärpäällä ja b)tarttu kaksin käsin mun käsivarteen. Ei se pahalla, joo joo. Ei silti tarvi koskea humalassa-kun ei kerran koske mua selvinpäinkään. Yks oksenteleva serkku poikakavereineen kotiin, minä tosikkona kämpille nukkuun ja muut (iskä mukaan lukien) jatkoille kylälle. Ah, se tunne kun heräät neljän nurkilla siihen kun perheen aikuiset rymistelee kotiin. Ja suomalaisia kun ollaan, niin eihän sitä nyt tietenkään seuraavana päivänä keskustella kunkin fiiliksistä-tai pyydetä anteeks. Ei tietenkään.

Sunnuntaina jokseenkin helpottuneena palasin kotiin ja setämiehen tullessa kuvittelin fiiliksen paranevan. Kyllä ne jossain määrin paranikin, en sitä kiellä. Sunnuntai-iltana vaan läheisyys tuntui väärältä. Mitään sopimatonta ei tapahtunu, mutta jo kainalossa OITNB:n kattelu sai äänen päässä huutamaan että sen pitäis olla BT kenen kainalossa makoilen. Sunnuntain illallisesta vastas läheinen Pieni talo preerialla-mikä yllätti molemmat ehdottoman positiivisesti. Tulee varmasti poikettua toistekin, ehkä itekseenkin.
Maanantaiaamuna hääräilin meille rauhassa aamupalat ennen kun lähdettiin Juniori viemään tivoliin. Sää suosi ja vaikkei montaa tuntia oltukaan, niin tuntu molemmat (siis mä ja setämies) saaneen osuman auringosta. Ei muuta kun reilusti vettä ja särkylääkkeet naamaan... Tehtiin ruokaa, katottiin pari leffaa ja lupailujen mukaan BT kävi moikkailemassa. Illasta kaksin taas jäätyä, alkoi edellispäivänä tuttu ääni alkoi huudella. Toisella äänensävyllä tosin; läheisyys tuntui hyvältä, annoin itselleni luvan nauttia siitä (että saan edes joltain).
Koita tässä nyt sitten saada sanottua mitä mä keneltäkin haluan, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei, kun ei itekään tiiä. Ääääääääh!