Asennevammainen hapanimeläkastike

Viikonloppu tuli vietetty SPR:n koulutusleirillä-ja fiilikset oli mennessä jotenkin...tyhjät. Oon kaks kertaa aiemmin ollu vastaavilla leireillä-ja molemmilla kerroille V on ollut mukana. Nyt  sillä oli jotain muuta ja epäilin koko viihtymistäni leirillä. Leiripomokoulutus kummminkin tukee mun tulevaa ammattia joten en halunnut jättää välistäkään.
Äh... Viikonloppu oli pisin aikoihin. En tiiä mikä on, alaselkää on juilinu pitkin viikkoo ja koulutuksessa kipu iski välillä niin että jalat muuttu hyytelöks. Ei muuta kun särkylääkettä naamaan, pahoittelut kouluttajille ja sänkyyn. Yks neljä tuntia meni sit siinä, nukkuessa.
Oon ollu kahdeksalla leirillä isosena, kahdella lastenleirillä ohjaajana ja apukouluttajana isokoulutuksessa useammalla leirillä plus että opiskelen nuoriso-ohjaajaks, niin eipä kyllä koulutuksesta (taaskaan) irronnut mitään uutta. Noh, onpahan nyt paperi todisteena että jotain osaan.

Ennen leiriltä lähtöä puhuttiin toisen valmistuneen leiripomon kaa kuinka kiva olis palata siivottuun kotiin. Toinen osapuoli olis tiskannu, vaihtanu lakanat ja ehkä hoksannut ostaa kukkia/suklaata... Haaveeksi jäi, BT:llä ei edes ole avainta mun kämpälle. Jotain lohtua sentään sain kun tämä itse ehdotti jos tulis mua asemalle vastaan.
Lauantaina tuli 2kk ensitreffeistä, molemmilla toive/tunne että tää kestäis vielä pitkään. Kaikenlaisia kolhuja on jo nyt matkalle osunut, mutta niistä kaikista on yhdessä selvitty. Ja tullaan selviämään jatkossakin.

P.S.
Omituinen otsikko juontaa juurensa leirillä esitetystä kysymyksestä Mikä ruoka olisit ja lauantain pohdinnasta iskeekö fyysiset oireet kun touhu ei niin välttämättä huvita.