25. huhtikuuta 2014

Metsään meni, että heilahti

Piti tänään olla mun ryhmän ohjauskokonaisuus koulussa. Aamulla lukujärjestystä vilkaistaessa, tiesin heti ettei hommasta tule mitään. Aamupäivän tunneilla selvis, että about puolet ryhmästä sairasteli. Sillehän nyt ei voi mitään-mutta kun tekemättä oli kaikki ennakkojututkin. Luokkavaraukset, budjettiarviot ja tarpeistohankinnat. Ryhmätyö kun kyseessä oli, niin toki "vika" oli kaikissa meissä eikä vaan tietyissä yksilöissä. Pisti silti vituttaan, kun oltiin jaettu selkeät vastuualueet jokaiselle ja aikaa järjestelyyn oli VIIKKOJA. Mä hoidin oman osani eli aikataulutuksen, ilmoitin sen opettajalle ja loin facebook-ryhmäkeskustelun-jossa tosin kukaan ei mun viesteihin vastannu. Ah, mitään vastuunkantoa! Aikuisia ihmisiä sentään ollaan kaikki, en voi ymmärtää...
Asiallisesti ruokatauolla mentiin sitten opelle kertoon tilannetta eikä hää tietenkään ollu riemuissaan. Oltiin jo toinen ryhmä, joka ei pitäny ajallaan ohjausta. Saatiin armon aikaa pari viikkoa ja omavaltaisesti toisen paikalla olleen ryhmäläisen kaa sovittiin, että kukin hoitakoon omat tarpeensa-vaikka ryhmätyö tosiaan onkin kyseessä ja pitäis suoriutua yhdessä. Tiedä sitten hoitaako muut (edelleenkään) omaa osuuttaan, mutta nyt on ainakin luokkavaraus tehty ja mä oon ilmoittanu budjettiarvion omista tarpeistani.

P.S.
Erottiin BT:n kaa, "hieman" ollu räjähdysherkkä päivä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti