3. syyskuuta 2012

E..LOL...EIRI

Viikonloppuna olin pitkästä aikaa ite leiriläisenä HML:n seurakunnan järjestämällä Eloleirillä. Vaikka muut oli mua keskimäärin 3-5 vuotta nuorempia, oli joukossa isoskoulutuksestakin tuttuja. Siis oon ollu heidän isoskoulutuksessa apuohjaajana mistä johtu kenties sekin, ett nyt multa tultii kyseleen ylimääräisiä patjoja yms. Leiri kesti vaan yhen yön (la-su), mutt siitä huolimatta ehittiin käydä melomassa, kuvittaan Raamatun kertomuksia, nauttia hyvästä ruuasta ja vietettyä muutenkin hauskoja hetkiä hyvässä porukassa.

Ens viikonloppuna onkin sit erilaista hektistä ohjelmaa; perjantaina oon menossa kattoon Cheekiä eräälle Lahden nuorisotalolle, lauantaina on kaverin synttärit Hyvinkäällä ja sunnuntaina Helsingissä Oriflame-koulutus. Ton koulutuksen jälkeen voisin viel käydä kattoon Jonnan kämppää Vantaalla, mikäli hän on saanu jo avaimet sinne.
Ei kumminkaan nuolasta ennen kuin tipahtaa; jo ennen viikonloppua on tekemistä. Koulupäivät on tällä viikolla lyhyempiä joten jää aikaa hammaslääkärille, työssäoppimispaikassa käymiselle ja Anttilan alessa shoppailemiselle. Kämppäkin kaipaa vähän imuria välillä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti