1. huhtikuuta 2013

Kerta se on ensimmäinenkin

Torstai-iltana olin viihdyttämässä itteeni rap illassa. Esiintyjinä oli Kymppilinjasta tuttu Janne Orden, Daco Junior ja Uniikki-ja meno tietenkin sen mukaista. Olin onnistunu hankkiin itelleni lipun, millä pääsi jo puoli tuntia muita aiemmin sisälle ja vaikka alkuillasta harmittikin, ettei kaveri tullu paikalle, yksinäisyys karisi kun vauhtiin pääsi. Ja kyllähän sieltä muutaman sadan ihmisen joukosta jokunen tuttu loppuen lopuks löytykin. Yöllä säästin bussirahatkin, kun Ässä tuli ystävällisesti hakeen kotiin.

Perjantaina kulutin aikaa siivoillessa ennen kun sain Jonnan kaverikseni. Tehtiin pizzat ja valmistauduttiin illan sateenkaaren kirjaviin bileisiin. Kympin nurkilla lähdettiin liikenteeseen eikä tälläkään kertaa tarvinu menoon pettyä. Yhen kaverin kaa oltiin sovittu ett nähään bileissä, mutt loppuen lopuks ei sit sen kaa kauheesti ehditty viettää aikaa. Uusia kavereita löyty ja lähdettiinpä sitte viel jatkoillekin toiseen baariin.

Pari tuntia nukuttua tuli juteltua norjaa tuli juteltua wc-ankan kaa, mutta hei c´moon, se oli mun tähän astisen elämän eka kerta. Jonnalla ja mulla oli sovittuja menoja joten ei auttanu jäädä sängyn pohjalle krapulaa paranteleen vaan lähettävä kotio pakkaan kamoja ja bussilla Forssaan.
DJ ilmoitti olevansa keikalla viisnepassa, mutten saanu sinne ketään kaveria seuraks. Lähin kumminkin liikenteeseen isosiskon, sen miehen ja niitten kavereitten kaa. Kerta sekin ensimmäinen vaan tuskin viimenen. Suuntana oli Aarne Tenkasen keikka Koskenniskassa, mutta jokunen kuppila ehdittiin ennen sitäkin kiertää. Kiitos kesäaikaan siirtymisen, pilkku tuli yhtäkkiä yllättäen...

Sunnuntai menikin sit nukkuessa. Yhen aikaan heräilin, söin ja suunnittelin leffamaratonia-vaan eipä siitä mitään tullu, kun nukahdin pariks tunniks päikkäreille. Illaks oli taas pyydetty bileisiin, niihin mihin en lauantaina lähteny, mutt päätin käydä vaan kahvilla DJ:n luona. Kahvittelu veny useempaan tuntiin, mikä sinänsä oli vaan hyvä. Iskä oli ostanu mulle Cheekin keikalle lipun, mutta krapulakiirelähdössä olin unohtanu sen Lahteen enkä tietenkään kehdannu asiaa myöntää. Joo joo, olin keikalla, mahtava meno ja sielt sit menin tohon kaveria moikkaan, joo joo... Oikeestihan siis pelattiin kaverin kaa korttia ja katteltiin telkkaa. Vaihdettiin kuulumisia, kun ei varmaan vuoteen olla nähty sillein ett molemmat on ollu selvin päin.

Tänään otetaan iisimmin, ei oo muita suunnitelmia kun palata kotiin jossain vaiheessa. Pääsiäisestä jäi hyvä maku, tää oli just sitä mitä kaipasinkin. Uusia kavereita, vanhoja kavereita, rentoa chillailua, kreisiä bailaamista,... Vois kuvitella, että tällä jaksaa vähintäänkin kesälomaan saakka-eihän siihenkään oo enään kun kaks kk. Tai sitt ei jaksa.

P.S. Tortaista ja perjantaista on kyllä kuvamateriaalikin, mutt kameran usb-piuha on kotona...
P.S.S. Pääsin halvalla; kaikki biletys vaan 33,50e yhteensä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti