Miksei meillä?

Viime viikonloppuna olin tosiaan Hyvinkäällä yhen kaverin synttäreillä. Mä en kotona asuessani ikinä saanu järjestää mitään bileitä eikä oo ees puhuttu ett äippä ois lähteny siks ajaks pois kotoo, kun oli jotain pienimuotosia kaverisynttäreitä naperona. Jossain vaiheessa iltaa kaverin porukat tuli kylältä takasin, heitti läppää siinä muitten joukossa ja painuivat nukkuun. Eivät millään tavallaan häirinny, päinvastoin, ja mikä oli ehkä hienointa, ei millään tavalla nolannu juhlakansaa. Tai ei ainakaan mun mielestä.
Jäin sit melko luonnollisesti yöks ja aamulla heräsin keittiöstä kuuluvaan rupatteluun. Jotenkin niin kotoisaa-vaikka hetkee myöhemmin tajusin ett tuskin koskaan oon kotona heränny tolla tavalla. En ainakaan muista ett äippä ois yksinään jutellu-ja jos muistasin, ehkä pitäis huolestua. Iskällä vuorostaan herään useimmiten sen ja R:n riitelyyn...
Sängystä ylös könyttyä, pirteempänä kun pitkään aikaan ja ilman krapulaa, aamupala pöytä odottelikin jo puuroineen. Mitä? Harvemmin me äitin kaa ees kerettiin aamupalapöytään samaan aikaan-ja jos puuroo halus, niin se joutu kyllä ite keittään. Sillonkin oli tarjolla vaan Elovenan pikapuuroja...
Vaikka oma koti onkin paras paikka, saa tehä asioita just oman pään mukaan enkä haluis ees vaihtaa mun porukoita toisiin, välillä sitä tahtomattaan tulee verrattua. Miks noilla tehään noin, miksei meillä tehä tätä.

Kadonneen jäljillä

Jokusia vuosia sitten, viimeks varmaan 2-3 vuotta sitten, olin iskän ja Ärräpään kaa mökkeilemässä Koivikkoranta-nimisessä mökkikylässä. Siellä kulki aika lailla saman vakioperheet ja ystäviä riitti joka kesä. Sillon ei tiedetty mistään facebuukeista-tai siitä ett se ois kenties vika kesä kun mä ko. paikassa käyn. Vannottiin vaan lapsen viattomuudella seuraavanakin kesänä näkemistä...
Nyt on siis menny muutama kesä etten oo ripareitten takii mökkeileen päässy-ja tänä kesänä mua ei ees kysytty mukaan. En kyllä varmaan ois tajunnu lähteekään sillä olin just sen viikon Oulussa. Noh, nyt kun mä tulin pikavisiitille (=yhdeksi yöksi) iskälle, sain kuulla monen mutkan kautta entisaikojen mökkikavereiden jääneen kaipaamaan. Ovat olleet useampaan kertaan ollu soittelemassakin-ja tietenkin siihen numeroon mikä ei ees oo käytössä.
Voi itku! Olis tosi mahtavaa nähdä pitkästä aikaa, kertoilla kaikkia juttuja mitä tässä vuosien varrella on tapahtunu. Mulla eikä sen paremmin iskälläkään ei oo muuta tietoo näistä ihmisistä, kun yhteisten mökkiviikkojen ajankohdat ja satunnaiset etunimet. Ei asuinpaikkaa, ei puhelinnumeroita, ei työpaikkoja. Neulan löytäminen heinäsuovasta on mahdotonta.

Ties kuinka monet kerrat on tultu tolta laiturilta hypättyä veteen...

Missä mun kultani, Visani on?

Sano, mis on mun visani, visani hei? Kerro, mis on mun visani, hei hei?
Mis on mun visani muovinen? Kerro, koska mä visani nään? Kerro, koska mä visani nään?
Sano, mistä mä visani löydän? Sano, mistä mä löydän sen?
Kerro, koska mä visani nään? Kerro, koska mä löydän?

Hei, onko korttiani täällä näkyny, jos on vesipisaroit, mä etin sitä just.
Mut emmä löydä ku lappuja pöydält. Pitääks tääl nyt viedä kaikki rahatki köyhält?
Kultakuumees koen tunteiden harmoniaa, ja mielenrauha kaipaa ehdonalaisvalvojiaan.
Enkä tiedä mitä sanoo nyt just, mut mä täyttelen parhaillaan katoamisilmotust.

Sano, mis on mun visani, visani hei? Kerro, mis on mun visani, hei hei?
Mis on mun visani muovinen? Kerro, koska mä visani nään? Kerro, koska mä visani nään?
Sano, mistä mä visani löydän? Sano, mistä mä löydän sen?
Kerro, koska mä visani nään? Kerro, koska mä löydän?

Kun mä haluisin vaan tietää, missä mun visa piilottelee. Toista vuorokautta oon moista jo ettiny.
Viime näkemältä on kai menny jo päivii. Kengät eteisessä on kai aikeissa muuttaa.
Oon jo kolunnu klubit ja kulmakunnat. Ei oo näkyny eikä kukaan oo kuullunakaan.
Mä oon valmis jo vaikka maksaa lunnaat, kunhan viimeinki saisin olla sen kaa.
Tää on kultakuumetta ja kuuhulluut.

Sano, mis on mun visani, visani hei? Kerro, mis on mun visani, hei hei?
Mis on mun visani muovinen? Kerro, koska mä visani nään? Kerro, koska mä visani nään?
Sano, mistä mä visani löydän? Sano, mistä mä löydän sen?
Kerro, koska mä visani nään? Kerro, koska mä löydän?

Eikä ilmotukseen apuu täält löydy, mut mä köyhdyn ku kukka on lakastunu.
En oo stressaantunu, myönnä en ainakaan. Painavaa sanaa ku kultaansa kaivataan.
Kaivan kuvetta vaan taskuist tyhjist. Ai nii, ei oo mitään mihin soittaa.
Ku kaivol viimeks et jättäny numeroo. Toivottavasti vaan et kadulta löydy.

Sano, mis on mun visani, visani hei? Kerro, mis on mun visani, hei hei?
Mis on mun visani muovinen? Kerro, koska mä visani nään? Kerro, koska mä visani nään?
Sano, mistä mä visani löydän? Sano, mistä mä löydän sen?
Kerro, koska mä visani nään? Kerro, koska mä löydän?

Amorin nuolten kohteena

Erään lukemani blogin kirjoittaja haastoi itsensä elokuussa seuraavaan haasteeseen;

"Jos en tämän vuoden loppuun mennessä ole löytänyt itselleni miestä, 

olen selibaatissa seuraavaan juhannukseen asti. 

Minulla on siis viisi kuukautta aikaa voittaa haaste tai muuten kärsin 6 kuukautta. 

Ja jotta elämä ei olisi liian helppoa, haaste on voitettu vain, 

jos mies pysyy kuvioissa ensi vuoteen asti."

Lukijoita haastettiin mukaan haasteeseen ja jostain kumman syystä mä ilmotin ottavani haasteen vastaan. Mun kohdalla haaste tosin tulkitaan kumppanin etsimiseks, sukupuolella ei niinkään ole väliä-kunhan vain toinen pysyy ensi vuoteen asti.

Vaikka tää haaste onkin, tietyllä panoksella, en siitä huolimatta ihan kenen tahansa kaa suhteeseen ala. Mitenkään en aktiivisesti en jaksa ees ettii kumppania tässä vaiheessa elämää, kyllä se sitten vastaan tulee kun on aika. Nyt vaan on hyvä (teko)syy tutustua uusiin ihmisiin, viettää iltoja leffateatterissa jne. ;)

Lahdes, Patoniitys, Launeella

Viime syksynä asuin jonkun aikaa Patoniityssä, nyttemmin Hennalassa lähellä Launetta. Isoilla kaupoilla eli Launeen Prismalla ja Sittarilla välillä käydessä mun mieleen nousee hassu ajatus siitä, ett ties kuka niitä samoja teitä on kulkenu. Sanotaan nyt vaikka esimerkkinä Cheek; kotosin Lahdesta ja mikä lyriikoihin on uskomista niin asustellu Patoniityssä sekä Launeella. Ihan varmasti siis kuluttanu samaa Tapparakadun asfalttia tai Patarin hiekkateitä.
Ehkä mustakin siis tulee joskus vielä jotain yhtä suurta... xD

7. Perjantai

Viime perjantaina en jaksanu koulun ja LahtiRap-illan välissä lähtee kotona käymään joten loppuen lopuks päädyin kirjastoon. Lahden kaupunginkirjastossa on oma tila nuorille mistä löytyy kirjojen lisäks mm. upottavia sohvia, lautapelejä sekä musiikin kuuntelunurkka. Jossain vaiheessa mä sit ajauduin testaan kuulokkeita, kuunteleen uusimpia hitticd:itä. Levy soimaan, mukava asento tuolissa ja silmät kii-takuuvarma keino unohtaa ulkopuolinen maailma hetkeks.

Seiskan aikoihin sit suuntasin kasisalille missä luvassa oli raptäytteinen ilta. Monia illan esiintyjistä en ees etukäteen tietäny, mutt en todellakaan joutunu pettyyn. Tunnelma oli ihan erilaista kun esim. 30 000 ihmisen Summer Upissa-paljon parempi. Ei ees riitä sanat kuvaileen kuinka onnellinen olin sillä hetkellä!

Nuotta

Oltiin äitin ja yhen perhetutun kaa heinäkuussa HML:n markkinoilla josta mun matkaan tarttu Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen toimittama Nuotta-lehti. Joskus ennenkin oli ripareitten yhteydessä lehteä tullu lueskeltua joten kuta kuinkin tiesin mitä odottaa. Pari seuraavaa päivää saikin miettiä joitakin asioita hyvinkin tarkkaan...

Ensimmäinen pysäyttävä juttu kertoi Nickholas Vujicicista, miehestä joka syntyi ilman raajoja. Raajattomuudesta huolimatta Nickholas on kuin kuka tahansa ikäisensä; ulkoiluttaa koiraansa, pesee hampaansa ja ajaa partansa itse. On naimisissa, isä ja tykkää surffata. Oikeestaan ei voi muuta kun nostaa hattua moiselle. Miehen kotisivuille tästä.

Toimittaja Hanna-Reetta Hietikko pohti eräällä sivulla onko hänellä varaa kuolla. Hänen mummonsa oli kuollut keväällä ja vaatimattomasti järjestetyt hautajaiset oli tullu maksaan tuhansia euroja. Miksi edes pitäisi järjestää isot ja entistä kalliimmat hautajaiset? Eikö kuolleelle ole vähän myöhäistä osoittaa lähimmäisen rakkautta?

Lapsisotilaat taitaa ikävä kyllä olla ikuinen ongelma. Ite en ollu asiaa sen kummemmin aikasemmin ajatellu, mutt toi sinisilmänen poika kyllä osas asiansa ja sai mut(kin) pysähtyyn. Lapset kadottaa sotiessaan itsensä lisäksi käsityksen oikeasta ja väärästä sekä hautaa luonnolliset tunteet. Sota ei oo ikinä ratkaisu mihinkään eikä sitä miltään kannalta voiteta, jos pyssyn varressa on niiden pituisia nappuloita.

Eutanasiasta oonkin maininnu jo aiemmin.Suomessa eutanasia ei oo edelleenkään laillista enkä mä ymmärrä miks. Mun mielestä se ois tavallaan vaan hyvä juttu, yksinkertasesti tulis halvemmaks valtiollekkin. Parantumattomasti sairaille voitais antaa heidän omasta tahdostaan yliannostus lääkkeitä eikä heidät tarvis kitua kenties vuosia vuodepotilaana. Kerrankin Päivi Räsästä lainatakseni: "Ihmiset eivät usein kaipaa eutanasiaa lopettamaan kivut vaan yksinäisyyden".

Lehden loppuun oli listattu oheinen TOP5-Elämää riparin jälkeen. Kuten jokainen voi huomata, listaukseen on päässy asioita miten voi lähteä mukaan seurakunnan toimintaan riparin jälkeen. Vinkit on konkreettisia, realistiasia mutt en voinu olla naurahtamatta kakkoskohdalle: Hakeudu hoitoon.
Jotta kukaan nyt ei kumminkaan loukkaantus moisesta, muistutan ett oon viiden vuoden takasen riparin jälkeen itekin aktiivisia srk-nuoria. Osallistun useammassakin kaupungissa nuorten tapahtumiin, oon ohjaamassa kristillistä kerhoo ja toimin apuohjaajana isoskoulutuksessa.

Tehtäis kaikki niin kuin ennenkin

Ensimmäisellä ja ehkä tunnetuimmallaan cd:llä Anssi Kela laulaa mm. ryöstöistä, elämän epätodellisuudesta, muistoista ja ihmisistä. Tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Mulla oli kyseinen cd joskus pienenä, aikaan ennen Antti Tuiskua. Sittemmin hävitin sen, muistaakseni myin kirpparilla. Nyt kumminkin panostin vitosen jotta sain mankasta raikumaan paljon muistoja.

Säästöjä

Sitä jostain syystä oppii tuleen toimeen vähemmälläkin. Pitään silmällä tarjouksia, hyödyntään alekuponkeja ja tuunaamalla tekeen melkein toimivasta toimivan.

Anttilasta 5,05e

Kontti-kirpparilta 5e

E..LOL...EIRI

Viikonloppuna olin pitkästä aikaa ite leiriläisenä HML:n seurakunnan järjestämällä Eloleirillä. Vaikka muut oli mua keskimäärin 3-5 vuotta nuorempia, oli joukossa isoskoulutuksestakin tuttuja. Siis oon ollu heidän isoskoulutuksessa apuohjaajana mistä johtu kenties sekin, ett nyt multa tultii kyseleen ylimääräisiä patjoja yms. Leiri kesti vaan yhen yön (la-su), mutt siitä huolimatta ehittiin käydä melomassa, kuvittaan Raamatun kertomuksia, nauttia hyvästä ruuasta ja vietettyä muutenkin hauskoja hetkiä hyvässä porukassa.

Ens viikonloppuna onkin sit erilaista hektistä ohjelmaa; perjantaina oon menossa kattoon Cheekiä eräälle Lahden nuorisotalolle, lauantaina on kaverin synttärit Hyvinkäällä ja sunnuntaina Helsingissä Oriflame-koulutus. Ton koulutuksen jälkeen voisin viel käydä kattoon Jonnan kämppää Vantaalla, mikäli hän on saanu jo avaimet sinne.
Ei kumminkaan nuolasta ennen kuin tipahtaa; jo ennen viikonloppua on tekemistä. Koulupäivät on tällä viikolla lyhyempiä joten jää aikaa hammaslääkärille, työssäoppimispaikassa käymiselle ja Anttilan alessa shoppailemiselle. Kämppäkin kaipaa vähän imuria välillä...