Se tunne, kun kuolinuutinen tulee facebookin kautta...

Tiistai-iltana surffailin tuttuun tapaan facebookissa, suunniteltiin vielä ulos lähtemistä Setämiehen ja tämän veljen kanssa. Harvakseltaan päivityksiä tekevä sisko löytyi uutisvirrasta; pappa oli kuollut. Kyseessä ei ollut mun verisukulainen (vaan sisarpuolten isänisä), mutta pappa silti.
Vetäydyin vakavaks-mitä muutakaan lopullisuuden edessä voi. En, edelleenkään, tiedä kuinka mun pitäis reagoida. Mitään tyhjää aukkoa ei jäänyt/syntynyt ja tuntuu ettei itketäkään. Silti voin jossain määrin sanoa tunteneeni, silti jossain määrin paappa oli osa munkin lapsuutta. Äipälle menin seuraavana päivänä kiukuttelemaan miksi hän ei kertonut...
Setämiehen kanssa jokunen sana asiasta vaihdettiin, kysyi aionko mennä hautajaisiin. En ole koskaan ollut hautajaisissa enkä usko että nyt kutsu edes käy. Hautajaiset on kuulemma noin kolmisen viikkoa kuolemasta ja mun kesäkuu on jo täynnä ohjelmaa, en ehkä ehtisikään. Kuolinilmoituksen kaipaamaan jäivät listaan haluaisin nimeni, mutta sekin kuulostaa jotenkin...sopimattomalta.

Kynttilä papalle ainakin syttyy...