15. toukokuuta 2014

Niin sitä vaan aikuistuu-vaikka ei uskoisi

En muista miten paljon viime kesänä/syksynä kirjoittelin ajatuksia Kroatian reissusta-sattuneesta syystä en itse palaa asiaa tarkistamaan. Ollutta ja mennyttä. Reissussa kumminkin meni mun neitsyys ja ilman minkäänlaista ehkäisyä. Äksidentin miespuolisko oli järkkymätön jälkiehkäisyn hankkimisen suhteen. Itkin kaksi päivää hysteerisenä kuinka en halua luopua lähemmäksi käyneestä mahdollisuudesta perheeseen. En halua tappaa mahdollista lasta. Paluulennolla muu reissuseurue järjesti meidät vierekkäin ja lopulta rauhoituin, kun tehtiin sopimus; Mikäli vielä yhdeksän kuukauden kuluttua olen samaa mieltä (haluan ehdottomasti lapsen ja ko.miehen kanssa), se tehdään. Lyötiin kättä päälle ja loppulennon taisinkin torkkua tuttua olkaa vasten.

Enemmän ja vähemmän tuli tuon miehen kanssa pidettyä yhteyttä ennen kun seuraavan kerran nähtiin helmikuussa. Vähän sattumalta osuttiin Poriin yhtä aikaa. Viime kesänkö muistot nousi pintaan vai mikä, mutta ylimääräisten silmien välttäessä oli hieman pussailtava ja kiehnättävä. Hih! Sovittiin yhteinen viikonloppu-ja kuten vähän arvelinkin, kotioloissa kuoriutui jossain määrin erilainen ihminen kuin se jonka olin oppinut tuntemaan. Uskoin lopultakin sen mitä en uskonut viime kesänä-eli ollaan liian erilaisia toisillemme. Täysin eri maailmoissa.



Ihan ajatuksen tasolla: jos Kroatian reissusta olisi lapsi syntynyt, se olisi nyt reilun kuukauden ikäinen. Kuukauden ikäinen vauva osaa hymyillä, pitää katsekontaktin paikallaan olevassa kohteessa ja tarttua kiinni (synnynnäinen refleksi).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti