Pelot

Oli kuinka lapsellista tahansa, mä pelkään ukkosta. Sitä rytinää ja mahdollisia tulipaloja. Mä pelkään myös hämärää. Täys pimeys on ok, mutta ei hämärä missä on kaikenlaisia varjoja. Korkeiden paikkojen pelkääminen on kai ihan luonnollista. Pelkään, että joku vahingoittaa mua fyysisesti (esim.ampuu) sillein etten saa mistään mitään apua. Pelkään hidasta, kiduttavaa kuolemaa. Pelkään kontrollin menettämistä. Sitä, että en herättyäni muista mitä on tapahtunu tai heittäytymistä tunteiden vietäväks. Lisäks oon alkanu pelkään kissoja, sillä ne jotenkin vaistoo mun olevan allerginen ja tunkee syliin. Pienikin väärä liike niin saa tuntea terävät kynnet jossain päin kehoo.

Uskon, että meistä kaikki pelkää jotain. Ihan yhtä lailla kun meillä kaikilla on ne omat suosikki- ja inhokkijutut, meillä kaikilla on pelkoja. Isoja, pieniä, yksittäisiä tai monia. Täysin ymmärrettäviä tai ihan aiheettomia. Ne kuuluu osaks ihmisyyttä, ihmistä. On osa elämää. Ja parhaitenhan peloista pääsee kohtaamalla ne.