9. toukokuuta 2013

Pata kattilaa soimaa


Varsinkin sillon aikoinaan, kun viel asuin äitin luona, tuli lasketeltua luikuria enemmänkin. Pieniä valkoisia valheita siitä kenen luo meen, miks myöhästyin sovitusta kotiintuloajasta. Missä olin yötä, kenen kaa juttelin. Kun tiettyjen kavereiden seurassa kiellettiin liikkumasta, keksittiin kuvitteellinen henkilö kenen luona sit sai kyläillä. Tietoisesti oon pyrkiny vähentään omia valheita ja onnistunukin siinä ihan hyvin. Harvassa on ne tilanteet, kun nykyään tarvii totuutta kiertää.
Se todellakin sattuu, kun saa toisen kiinni valehtelusta. Totuus sattuu. Tänään erään keskustelun aikana sain selville totuuksia, mitkä ehkä tiesin jo aiemminkin mutt vasta nyt suostuin myöntämään ne. Sen mikä on totuus ja mikä (kaikki) valhetta. Mistä kaikesta oon saanu kuulla valheita viimeisen 1,5 vuoden aikana... Se sattuu. Oon itkeny lähes tulkoon koko päivän, mutta uskon että tästä kun noustaan pinnalle niin oon taas vähän vahvempi ihminen mitä olin ennen. Vaikka sattuu, oon kiitollinen totuudesta. Siitä että joillakin on "munaa" kertoa se. Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti