Harvemmin mikään mainos pysäyttää mua, mutt eilen stoppasin lukeen mitä lattialla pyörivässä Seppälän muovikassissa oikein lukee. Viisaita sanoja sanoisinko...
Ensin ihminen ei edes tiedä kuinka vanha sitä oikein on. Riittää, että ikää kysyttäessä nostaa muutaman sormen pystyyn ja antaa kuolan valua kahden maitohampaan välistä.
Sitten sitä pikkuhiljaa ymmärtää oman ikänsä ja tajuaa olevansa aina liian nuori tekemään yhtään mitään. Alkaa hirveä taistelu omaa ikää vastaan. Jostain on pakko saada lisää ikää ja äkkiä. Sitä haetaan vanhemman sisaren vaatekaapista tai äidin meikkilaukusta.
Liian pian sitä ollaankin täysi-ikäisiä. Silloin ei oma ikä voisi vähempää kiinnostaa. Ainut mikä on varmaa on se, että oma ikä on syvältä peffasta. Siinä mielentilassa menee pari vuotta. Sitten ihminen havahtuu ja on mielestään jo liian vanha tekemään yhtään mitään. Ei sitä enää kehtaa. Ei tässä iässä.
Alkaa hirveä taistelu omaa ikää vastaan. Jostain kohtaa pitäis saada ikää pois ja äkkiä. Tai ainakin pitäisi saada aikalisää.
Mutta kaikki aika on tässä ja nyt. Ehkä olisikin helpompaa, jos ei nytkään tietäisi kuinka vanha sitä oikein on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti