Hyvää joulua!

Toivottaa Se_perinteinen ja Setämies

Joululahjaksi lopputili

Liki kolme viikkoa sairaslomalla vietettyäni koitti maanantaina töihin paluu. Olin hyvin skeptinen sen suhteen, että masennus olisi viikossa tai kahdessa itsekseen parantunut, eikä lääkäri enään kirjoittanut lisää sairaslomaa. Varsinkin viime viikko meni stressatessa sitä jaksanko töissä vai pitäisikö irtisanoutua karenssinkin uhalla. Maanantaiaamu antoi kumminkin nopeasti vastauksia kysymyksiin, sillä "ison pomon" tullessa työpaikalleni tiesin jo mitä klo 08.20 alkava palaveri pitäisi sisällään. Sain potkut.
Tänään kävin palauttamassa avaimet ja hakemassa tavarani. Viimeisen työpaikalla juodun kahvikupin ääressä kysyin vielä lähimmältä (ex-)työkaverilta palautetta kuluneesta muutamasta kuukaudesta ja sain kuulla sen mitä osin olin pelännytkin; musta näkee ulospäin välittömästi, jos joku juttu ei kiinnosta. Pystyn kyllä työt tekemään, mutta en osaa peittää tunteita joita työ herättää. Siinä lienee opinpaikka tulevia töitä ajatellen. Oltiin tämän työkaverin, lähiesimiehen ja "ison pomon" kanssa kaikki samaa mieltä siinä, ettei ko.työpaikka ollut juttuni ja että koulutukseni valuu pitkälti hukkaan annetuissa työtehtävissä.

En tiedä miten hyvää kotiin työttömäksi jääminen tekee muutenkin heikolle mielenterveydelle, mutta silti päälimmäinen tunne viimeiset pari päivää on ollut helpotus. Helpotus ettei tarvitse väkisin jaksaa työssä, josta en pidä ja helpotus, ettei ole vaaraa karenssista irtisanoutumisen tultua työnantajan puolelta. Olen koko syksyn etsinyt uusia töitä mikä tässä vaiheessa vuotta tuntuu ehkä turhaltakin. Ei kukaan näin lähellä joulua palkkaa uusia työntekijöitä ja taas esim.vuoden alusta valtiolla lienee ihan erilailla palkkatukirahoja, joilla työllistymisen pitäisi helpottua. Koska olen viettänyt viikkoja sairaslomalla, saattaa kyseeseen tulla myös kuntoutus ja osa-aikatyöt. Seuraavat pari-kolme viikkoa voin kumminkin hyvällä omallatunnolla keskittyä joulun odotukseen, viettoon ja oman henkisen hyvinvoinnin parantamiseen.

Säröillyt unelma

Eräs tuttava kertoi eilen odottavansa lasta-ja kun tarkemmin katsoin, kyllähän maha pienesti pyöreältä näyttikin. Kohteliasta olisi ollut onnitella, mutta en pystynyt. En kerta kaikkiaan pystynyt. Kurkkuun noussut pala tuntui liian isolta nieltäväksi ja silmiin kirvonneet kyyneleet liian polttavilta näytettäväksi. Käänsin pääni vaieten.
Meillä on Setämiehen kanssa vuosipäivä ensi viikolla ja mikäli kaikki olisi mennyt suunnitellusti, olis tänään kiinnittämäni ehkäisylaastari ollut tällä erää viimeinen. Oltais lopetettu ehkäisy ja vähitellen alettu odottamaan, koska onni lapsen muodossa osuu kohdalle... Sitä hetkeä ei nyt kumminkaan ole tulossa, ainakaan ihan pian. Mä en ole henkisesti siinä kunnossa että jaksaisin-ja se sattuu myöntää. Sattuu siirtää unelmaa, joka oli jo niin lähellä...

Kuluva viikko on kolmas ja todennäköisesti viimeinen jonka sairaslomalla vietän. Olen pelännyt töihin paluuta, sitä mitä työkaverit ajattelevat. En halua sääliä, mutta haluan ymmärrystä. En ehkä jaksa ihan niin täysillä mitä tähän asti... Samanaikaisesti myös pelkään, että epämiellyttävä työ hajottaa päätä entisestään...
Tänään Setämiestä omista töistään kotiin odotellessa koin kumminkin jonkin sortin havahduksen. Mun on yksinkertaisesti vaan nyt ryhdistäydyttävä. Unohdettava kaikki se mikä on huonosti ja koitettava keskityttävä siihen, mikä on hyvin. On pakko ottaa vastuu, olla aikuinen-ja jaksaa. Muuten joudun pian syömään (kaapissa jo valmiiksi odottavia) mielialalääkkeitä, muuten en saa vastuullisesti hoidettua osaani yhteisestä taloudestamme-ja muuten ajatus perheenlisäyksestä jää liian pitkäksi aikaa edelleen haaveeksi.

"Kun me ollaan lähekkäin
Itket kasvot minuun päin
Miksi kävi näin?
Miten saan sut uskomaan?
Olen tässä ainiaan
Sua rakastan
Vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan

Olen aina rakkaani puolella,
Joulupöydässä tahdon sua suojella
Niiden kysymyksiltä jotka meitä satuttaa.."

Joululahjatoiveet vuosimallia -15

Vuosi on kulunut jälleen siihen vaiheeseen, että on aika miettiä joululahjatoiveita. Jonkun kysyessä toiveita pää lyö aina tyhjää, mutta nyt ajan kanssa mietittynä toivelista näyttää kuta kuinkin tältä;

- piikkimatto

- erilaisia kynttilöitä

- perinteisiä lautapelejä (Monopoly, Trivial Pursuit, Scrabble, Afrikan tähti,...)

- vaatelahjakortteja (H & M, Gina Tricot)

- Enkeli-suklaapatukoita

- nahkainen suojakuori puhelimeen

- pienehkö pressopannu

- kannellinen pata
- paristokäyttöinen jalkaraspi

Itse olen ostanut jo puhelimen, Inside Out-kirjatrilogian sekä yhden mainitsematta jätetyn lautapelin. Jätin myös mainitsematta pari toivetta, jotka toivon Setämiehen toteuttavan ;)

Ämpärilista

Pimeänä ja sateisena marraskuun iltana ei liene parempaa kuin kaivaa pakastimesta mokkapaloja, keittää kahvia ja istua alas muistelemaan mennyttä kesää. Tuli kerrankin kirjoitettua bucket list (en ymmärrä miksi se termi on ämpärilista eikä näppärämmin mukana kulkeva pocket list, mutta ei jäädä nyt siihen...) ja nyt listan rukseja vilkaistessa, ei voi kun ihmetellä mihin se kesä taas meni. Juuri mitään kun en ehtinyt taaskaan tehdä...

Tältä se lista näyttää:
[ ] käy festareilla, asiakkaana tai töiden merkeissä
[X] yllätä kummityttö kesävaatepaketilla
[X] matkusta autolla
[X] matkusta junalla
[X] tee itse jäätelöä
[X] lue vähintään yksi kirja
[ ] nuku teltassa
[X] löhöä riippumatossa
[X] käy terassilla
[ ] syö parvekeviljelmiä
[ ] ui luonnonvedessä
[X] käy Yyterissä
[X] ui maauimalassa tai kylpylän/uimahallin ulkoaltaassa
[ ] käy jumpassa
[ ] osta torilta tuoreita kasviksia
[ ] juo torikahvi
[X] grillaa
[X] rusketu
[ ] puhalla saippuakuplia
[ ] näe auringonnousu...
[X] ...ja -lasku
[ ] käy ongella
[ ] istu laiturilla ja liota varpaita vedessä
[ ] käy kesäteatterissa
[ ] pelaa mölkkyä
[X] kulje paljain jaloin
[ ] tsiigaa juhannuskokko
[X] käy mummolassa
[X] pukeudu mekkoon
[X] pukeudu minishortseihin
[X] osta jätski jätskikioskilta
[ ] pelaa minigolfia
[X] nuku päiväunet parvekkeella

18/33, noh onhan se kumminkin yli puolet. Syytettäköön puuttumaan jääneistä kylmää alkukesää ja loppukesään osunutta muuttorulianssia. Ei siinä pahvilaatikkoviidakon keskellä eläessä kauheesti miettinyt mölkyn peluuta tai ongella istuskelua. Oli tärkeämpääkin... Ensi kesänä kenties uudet kujeet, toivon mukaan vähän paremmalla menestyksellä.

Here again...

Parin viime päivän aikana olen tuijotellut kodin nurkat aivan liian tutuiksi, nukkunut aivan liian monet päiväunet ja herännyt aivan liian monta kertaa jouluvalojen luomaan himmeään valaistukseen. Olen itkenyt itseni kuivaksi tajutessani, että historia toistaa itseään. Olen vaivihkaa vajonnut masennuksen syviin pohjamutiin. Taas. Olen pettynyt itseeni ja pelkään mitä tästä seuraa.

Kaksi vuotta sitten, 2013 syksyllä, heräsin usein jouluvalojen lämpimään valoon-kuten nyt. Edeltävänä keväänä olin jo oireillut, mutta kesä välissä loi uuden uskon ihmisyyteen ja elämään-kunnes tuli taas syksy pimeyksineen. Kesän aikana koin asioita, joiden myötä sai lapsihaave tuulta purjeisiin-kunnes purjeet poltettiin. Itkin pitkään miksi en kelpaa äidiksi. Pelkäsin etten kelpaa koskaan kenellekkään ja itkin yksinäisyyttä. Syksyllä en enää palannut kouluun.

Nyt olen viikkoja polttanut kynttilää kahdesta päästä, koittanut jaksaa jotta en olisi huonompi kuin muut. Pakottanut itseni töihin, itkenyt salaa. Koittanut olla kuten muut, iloinen ja reipas. Koittanut ylläpitää hyvän olon kulisseja pystyssä aivan liian kauan. En viihdy työssäni kuten en kaksi vuotta sitten viihtynyt koulussa. Nyt, kuten tuolloinkaan, ei juuri ole kavereita, ei harrastuksia. Ei motivaatiota tehdä asialle mitään. Se mikä nyt on toisin, on ihana kolmiokoti merinäköalalla, yhdessä Setämiehen kanssa. Paljon enemmän mitä uskalsin kaksi vuotta sitten toivoakaan-paljon enemmän minkä menettämistä pelätä.

Perjantaina tapaan lääkärin ja aion pyytää loppuvuodeksi sairaslomaa. Loppuvuodeksi tai siihen asti kunnes pääsen psykiatrisen avun piiriin... Tällä kertaa en hyväksy avuksi pelkkiä pillereitä, toivon tietäväni mitä tehdä toisin. Tälläkin kertaa lapsihaave oli jo lähellä toteutumista, mutta on jo toistamiseen ymmärrettävä etten ole siinä kunnossa, että pienen lapsen kanssa jaksaisin. Oman hyvinvoinnin on mentävä haaveiden edelle vaikka se kuinka satuttaisikin...

P.S. Joka vuotisen joulun lähestyminen nostaa stressin missä aaton vietän ja kenen kanssa. Tänä vuonna päätin olla radikaali, olla viettämättä joulua kenenkään sukulaiseni luona. Saa nähdä kuinka paljon kränää tieto levitessään aiheuttaa...

Voitko tulla ja mulle tien näyttää?

Viime sunnuntaina vietettiin isänpäivää ja ajankohtaisesti olen muutamat viime päivät pohdiskellutkin omaa isäsuhdettani. Mun vanhemmat eros, kun olin alle kaksvuotias. Vuosia tuosta eteenpäin vierailin isäni luona säännöllisesti; joka toinen viikonloppu, joka toinen joulu ja talvilomat. Myöhemmin koitti esiteinikapina jolloin en halunnut tavata isääni ollenkaan ja sen jälkeen todellinen teinikapina jolloin olisin halunnut vain ja ainoastaan olla isäni luona.
Muistan miten lapsena isän luona viikonloppukylässä ollessa sai aamupalaksi syödä suklaavanukasta, kuinka isän luona sai valvoa niin myöhään kuin halusi ja kuinka innokkaita kävijöitä oltiin leikkipuistoissa ja uimahallissa. Teini-iässä isä ei paheksunut humalapitoisia lukiobileitä, naureskeli hyväntahtoisesti jos en aina yöksi kotiin löytänyt ja osti ensimmäiset lemmikit mulle.
Aikuisiässä yhteydenpito on taas jäänyt; soitellaan silloin kun on asiaa-eli keskimäärin kerran kahdessa tai kolmessa kuukaudessa. Tiedän, että kylään saa koska tahansa mennä, mutta ei tule mentyä. En osaa perustella miksi ei... Niin karua kun onkin, en tiedä isästäni juuri mitään. En tiedä vieläkö hän tykkää katsoa luonto-ohjelmia-jotka lapsuudessa kuului joka sunnuntaiaamuun. Vieläkö pitää yhteyttä niihin ihmisiin, jotka puhalteli lapsena mun kanssa saippuakuplia parvekkeella? Vieläkö haaveissa on koira ja etelänmatka?..

P.S. Kenties meilläkin juhlitaan seuraavaa isänpäivää...

Kuluneen viikon aikana olen...

...nalkuttanut liikaa

...juonut liian vähän vettä

...juonut liian paljon kahvia

...saanut hermoromahduksen

...myöhästellyt töistä

...jättänyt töitä tekemättä tai siirtänyt niitä tarpeettomasti seuraavaan päivään

...tehnyt liian vähän eväitä itse

...syyttänyt toista omista virheistäni

...miettinyt kuolemaa

...miettinyt eroamista

...nukkunut yhdet 12h yöunet

...saunonut muutaman kerran

...syönyt ravintolassa

...vieraillut Tallinnassa

...nauttinut siivotusta kodista

...käynyt hieronnaksi luokiteltavassa hoidossa

...ehtinyt pelata riittävästi Simssiä

...juonut hyvää teetä

...tehnyt jalkahoidon itselle

...rakastanut niin että sydämeen sattuu

Viikonloppu täynnä sukulointia

Lauantai-ilta, kello kymmenen. Yöpuvussa anoppilan sohvalla, oikean käden ulottuvilla maailman suloisimman koirarodun edustaja (eli persikanvärinen kääpiövillakoira) ja vasemmassa kainalossa oma avomies. Telkkarissa pyörii Intelstellar, jota kukin seuraa oman mielenkiintonsa mukaan. On hyvä olla.

Eilen aloiteltiin viikonloppu anoppilassa. Pari tunnin ajomatka sujui myrskyvaroituksista huolimatta ja perillä ehdittiin osa Vain elämää-jaksostakin katsoa ennen kuin sähkötakkuilut alkoi. Ensimmäinen sähköttömyysjakso kesti kolmisen varttia jonka aikana omakotitalo valaistiin liikuttavan kauniisti kynttilöin. Loppuillan sähköt välillä välähti takaisin ja katosi sitten taas-mikä ei tosin yötä vasten haitannut. Yllättävän hyvin tuli uni, ei tuulen seurauksena läheisten puiden oksat raapineet ikkunaan ja aamulla sähköiset ongelmat oli historiaa.

Setämies heräsi kukonlaulun aikaan kouluun, itse jatkoin aamuämpyilyä tovin ennen aamupuurolle nousua. Puolen päivän aikaan kävin suorittamassa Mensan testin, jonka Setämies myöhäissynttärilahjaks mulle maksoi. Seuraavaksi sitten geenitestit ;) Testin jälkeen Setämiehen kanssa lelulahjaostoksille ja eräälle ystävälle kahville. Voi kuinka kesältä tuttu pieni kissakin oli jo kasvanut suureksi! Kahvien jälkeen anoppilassa välikuolema, päivällinen ja tupatarkastukselle Setämiehen perheen nuorimmaisen luo, joka muutama viikko sitten muutti pois kotoa. Anoppilaan palattua vastassa oli lisää perhettä; eräs pikkuveli lastensa kanssa. Heidän lähdettyä meillä sauna ja nyt tosiaan leffaillan vietossa.

Huomenna, sunnuntaina, olisi tarkoitus puolen päivän aikaan ajella mun äidin luo kylään. Toivon näkeväni omiani sisaruksiani, vaikka Setämiehenkin perhe on jo kuin omaani... Moninaisten syntymäkahvien (sekä äitini, veljenpojan ja veljentyötön syntymäpäivät) jälkeen suunta kohti kotia ja illanviettoon vielä O:n luokse. Supersosiaalisen viikonlopun päätteeksi paras vaihtoehto lienee leffailta ja kunnon yöunet ennen seuraavan viikon työrupeamaa...

Arjen hallitsemattomuutta

Kolmisen viikkoa sitten suunnitelmissa olin "aivan liikaa ruutuaikaa"-työnimellä kulkenut postaus siitä miten työttömän päiviä vietän. Pääosin kotona neljän seinän sisällä ja tuntikausia erilaisia virtuaalipelejä pelaten. Iltaisin päänsärkyä valitellen ja aamuisin..noh, aamut oli siihen aikaan mulle 12-14 aikaan.Tuota postausta en ehtiny kumminkaan suunnitella saati kirjoittaa ennen kuin erään puhelun myötä työpaikka osui kohdalle. Nyt on kolmisen viikkoa työelämää takana ja arki on rehellisesti sanottuna hallitsematonta. Ennen visusti käsissä olleet langat vaan katoilee, tuntuu ettei aikaa työnteon lisäksi ole muuhun kuin nukkumiseen...
Osasyy arjen hallitsemattomuuteen on varmasti viikkojenkin sisällä vaihtuvat työvuorot; pari kolme iltavuoroa ja pari kolme aamua. Koulutusta vastaavat työt ovat kyseessä, mutta pääosin (nuoren ikäni takia) oon avustavissa tehtävissä. Huolehdin kauppakäynnit, leivon tarjottavia, siivoan. Joissakin asiakastilanteissa saan toki olla mukana, mutta lähinnä apukäsinä ja -silminä.

Mitäpä elämää muuten kuuluu? Setämiehen kanssa ollaan kohta kaks kuukautta asuttu saman katon alla ja vielähän tämä on aika hakemista senkin suhteen. Omat rajat ja oma aika on toisinaan kortilla, eikä aina kumpikaan muista huolehtia esim. omia tavaroita niille kuuluville paikoille. Nyt kun mäkin asettauduin työelämään ja kaksi taloudessa tienaa voita leivän päälle, palkattiin myös siivooja joka käy pari kertaa kuukaudessa hoitelemassa isommat sotkut.
Torstaisin työpäivän jälkeen mulla on kokkikerhon ohjaamista läheisellä koululla, tiistai-illat pyritään pyhittämään saunomiselle. Saunan jälkeinen raukeus tosin tänäänkin äkkiä karisi, kun piti ruveta huomiseksi eväsruokia kokkaan... Viikonloput ollaan (valitettavan) pitkälti vietetty eri kaupungeissa omissa menoissamme. Ja ennen kun huomaakaan, on taas viikko vaihtunut toiseksi, toistaen samoja kaavoja...