Unelmaelämässä vieraana

Oon käynyt tässä lähiaikoina hoitamassa erästä alta vuoden ikäistä pikkuista. Juuri sellaista parhaimmassa taaperoiässä olevaa pikkumiestä, joka selittää ummet ja lammet ymmärtämättömällä vauvakielellä, naureskelee perään ja tupsahtaa vähän väliä pyllylleen opetellessaan kävelemään. Pieni ihmisen alku, jolle maailman parhain asia on rusinat ja joka silmät lautasina kattoo tabletilta Postimies Patea.

Ihan, kun siinä ei olisi ollut tarpeeksi, että lapsi oli maailman rakastettavin ja sekä luonteeltaan että ulkonäöltään sellainen millainen mun lapsesta voisi tulla, oli myös perheen koti suoraan mun unelmista. Toimivan pohjaratkaisun kaksio saunalla ja pienellä parvekkeella, ja kuin pisteenä iin päällä vaaleapainotteinen askeettinen sisustus, jota itse parhaillaan haalin kasaan seuraavaan kotiini.

Kuten aina silloin, kun työkeikka lasten parissa on sujunut mainiosti, harmitti varsinkin jälkimmäisellä kerralla lähteä tuolta kotiin. Melkein iski lapsenomainen kiukku ja mieli sanoa äidille, että mene sinä elämään sitä minun elämää, niin minä jään elämään tätä elämää.
Noh, ehkä siihen omaan vastaavaan elämään ei enään ole niin loputon aika kuin miltä useimmiten tuntuu...

Kuvan hahmo ei suoranaisesti liity aiheeseen. Löytyi Googlesta.