28. huhtikuuta 2015

Nyt on pok(k)aa ainakin!

Pitkin kevättä ja oikestaan jo viime syksystä asti, on vaivannut suht säännöllinen päänsärky ja syykin oli aika selvä; silmälasit kaipasi päivitystä. Syksyllä kävin näöntarkastuksessa, joka antoi epäilyksille varmennuksen, mutta opiskelijabudjetilla ei paljon uutta näköä hankita. Muutaman kerran jopa yritin saada sossusta silmälaseihin rahaa, mutta vastaus oli kuta kuinkin että vanhoilla pärjäät-ajasta ikuisuuteen.
Edelleenkään talous ei ole sen vakaampi (kiitos työttömyyden ja munailevan Kelan...), mutta päätin silti keksiä jostain rahat uuteen näköön. Muutaman mutkan kautta sain lasit tilattuakin, sopivasti valmistujaisjuhliin, mutta mutta... Se olisikin ollut jo liian helppoa; saapuneet lasit nimittäin oli aivan päinvastaista vahvuutta mitä piti.
Juhlat tuli ja meni ja vasta tässä taannoin sain väärät lasit palautettua ja valitettua kaupoista. Liike lupasi (takuunsa mukaan) tehdä uuden oikein tilauksen puolestani eikä palautuksesta tarvinut tietenkään maksaa. Uusi tilaus tuli jopa n. 30e edullisemmaksi mitä ensimmäinen-osui pokat nimittäin sopivasti olemaan nyt tarjouksessa!
Ei muuten menny tilauksesta montaa päivää, tuskin edes viikkoa, kun ilmoitettiin lasien olevan noudettavissa. Ja minähän noudin. Nyt on taas tyttölapsi hetken tyytyväinen-ja näkeekin taas kunnolla! Toivottavasti se päänsärkykin jää historiaan... :)
P.S. Setämieskin tykästy, ihan vahingossa tuli valittua tämän lempiväri kehyksiin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti