9. huhtikuuta 2015

Tuorejuustorakkaus

Kotikeittiössä on lähiaikoina koettu rakkauden huumaa, sillä vähän sattumaltakin oon löytäny tuorejuustot. Ennen käytin tuorejuustoja hyvin hyvin satunnaisesti tylsästi leivän/karjalanpiirakan päällä, mutta nepä soveltuu mainiosti moneen muuhunkin!

Ensimmäinen kokeilu parisen viikkoa sitten oli jauhelihapiirakka;
100g margariinia tai voita
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl vettä (tai kermaa)
400g jauhelihaa
mausteita oman maun mukaan (meillä 2-3 rkl jauhelihamaustetta)
purkki mieleistä tuorejuustoa (meillä aurinkokuivattu tomaatti)
pari kananmunaa
pari desiä juustoraastetta
Sekoita viisi ensin mainittua ainesta piirakkapohjaksi ja paista 225-asteisen uunin alatasolla n.10 min. Muista voidella vuoka! Sekoita paistettu jauheliha muihin aineksiin kulhossa, tasoita puolikypsän pohjan päälle ja jatka paistamista vielä 15 min uunin keskitasolla.

Pääsiäisen pyhinä ruokalistalle päätyi riisi ja kanakastike, johon myös hyödynsin tuorejuustotarjontaa;
3 dl riisiä
vettä
paketti kanafileesuikaleita
purkki mieleistä tuorejuustoa (meillä valkosipuli)
suolaa
Keitä riisi paketin ohjeen mukaan, lisää halutessasi keitinveteen suolaa. Paista kanafileet pannulla kypsiksi, lisää tuorejuusto ja anna maustua 10-20 min riippuen siitä miten paljon kastiketta haluat (mitä kauemmin muhii, sitä enemmän tuorejuusto imeytyy kanoihin). Mausta tarvittaessa suolalla.

Kumpikin oli niin herkullisia, ettei todistusaineistoksi jäänyt muuta kuin tiskivuori...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti