Blogimaailma pursuilee tällä hetkellä vielä myöhäisiä joulukuulumisia ja etenkin vuosikatsauksia. Niitä on ollut ihan mukava lukea, jopa niissäkin tapauksessa joissa olen ko.blogia koko vuoden seurannut, mutta päätin ettei tuollainen ole ehkä mun juttu. Ei mulla nyt niin mullistava vuosi ollut. Eipä! Pitkäveteisen vapaapäivän puuhaksi muodostui omien viime vuotisten postauksien (reilu 200 kpl) läpikäyminen-ja vuosi oli jopa tapahtumarikkaampi kuin muistin. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, joten tässä tiivistelmä mun vuodesta 2014.
Tammikuussa jatkoin edeltäneeltä syksyltä tavaksi muodostuneita Suomi-matkoja. Tuli nähtyä nettituttuja sekä kesän 2013 reissutovereita. Kotiin palatessa ymmärsin etten enään jaksa, että viikkojenkin mittaiset reissut vievät enemmän kuin antavat. Kotiin jämähtäminen herätti ikävän ja menettämisen pelkoon liittyviä tunteita, pelkoakin. Näitä lievitin eritoten kokeilemalla uusia juttuja keittiössä-tehden tarjoiltavia satunnaisille kahvivieraille ja unohtaen sitten tilaisuuden tullen kattaa niitä pöytään...
Helmikuu toi mukanaan rakkauden appelsiineihin ja harjoittelujakson kautta paluun koulumaailmaan. Sain päiviini kaipaamaani rytmiä, ohjelmoitua tekemistä ja harjoittelusta totta kai arvokasta työkokemusta. Ihastustakin oli ilmassa BT:n astuessa kuvioihin-ja kyseisen henkilön päihteiden käyttö pakotti ajattelemaan omaa suhtautumista päihdeaineisiin.
Maaliskuussa perhettä ravisteli huoli papan hyvinvoinnista metsäturman seurauksena. Aloitin ystävän suosituksesta käymään voimavarakoulussa-minkä koin ehkä liian raskaaksi ja lopetinkin muutaman käynnin jälkeen. Iskä kanssa vietettiin viikonloppua Tallinnassa ja toinen mokoma meni Setämies-V:n luona Turussa. Tuli hieman mokailtua ehkäisyn suhteen, mutta osasin olla ylpeä omasta reagoinnistani asiaan. En vollottanu viikkoa niin kun edelliskerran, kun jouduin jälkiehkäisyä hakemaan.
Huhtikuussa päädyttiin BT:n kanssa jatkamaan eri teillä, oli liikaa erovaisuuksia elämäntilanteissa ja tulevaisuuden haaveissa. Kummisetä juhli kuusikymppisiään, josta alkoikin määrittelemättömän ajan kestänyt alamäki. Kärsin viikkojakin selkäkivuista, joille en kokenut saavani lääkäristä mitään diagnoosia/apua. Kesätyöpaikka tarjoutui iskän työpaikalta, mutta aikana mietittyä ilmoitin etten sittenkään ota sitä vastaan. Ala ei ollut omaani ja kulkeminen olisi muodostunut hankalaksi-siitäkin huolimatta että olisin asunut koko kesän isäni luona. Suoritin opintojani tukevan leiripomokoulutuksen ja koulutusviikonloppu osoitti sen ettei leireily enään oo mun juttuja.
Toukokuussa itsepäiset selkäkivut jatkuivat ja vuodelepoon tyytyen koukutin itseni Hay Dayhin-mitä edelleenkin pelaan päivittäin. Sisarpuolten pappa siirtyi tuonpuoleiseen mikä herätteli ajatuksia jälleen elämän rajallisuudesta. Otin yhteyttä Väestöliiton klinikalle ajatuksena luovuttaa munasoluja. Setämiehen kanssa tapailu oli jatkunut tammikuusta alkaen ja toukokuussa näin eräiden synttäreiden muodossa tämän perhettä ja muita rakkaita.
Kesäkuu kului koko lailla reissussa. Oli festareita, vapaaehtoistöitä, veljentytön rippijuhlat, koulutuksia-ja lukuisia junamatkoja paikasta toiseen. Jälkikäteen ajateltuna reissu toki oli antoisa ja kaikki matkan varrelle osuneet tapahtumat (ja tapaamiset) jollain tasolla tärkeitä, mutta olisin voinut kotiutuessa henkisesti paremmin jos puoletkin olisin jättänyt. Tehnyt vaikka sitten parikin lyhyempää reissua.
Heinäkuun piti olla aikaa rauhoittumiselle, mutta toisin kävi. Viikonloput ja osin viikotkin täyttyi festareista ja tuli siinä sivussa vedettyä yksi lastenleirikin. Osaltani vähemmän onnistuneesti, mutta kumminkin... Lapsilla oli hauskaa ja se kait oli pääasia. Arpaonni suosi ja viikon sisään voitin niin kesäteatteri- kuin festarilippuja. Ensimmäiset tuli käytettyä, jälkimmäiset lähti töiden takia kiertoon. Jossain välissä ehdin purkaa ajatuksia peruskouluaikaisesta kiusaamisesta ja suorittaa aikamatkoja 2000-luvun päiväkirjojen avustuksella.
Elokuussa koitti paluu kouluarkeen ja osasin pitkän festari(työ)putken jälkeen olla varsin kiitollinen, että oli jälleen "pakko" asettua kotiin. DJ kohautti 1,5 vuoden hiljaisuuden jälkeen ottamalla yhteyttä ja mediassa kohistiin niin pannukakkukohua kuin #kutsuamua-kampanjaa. Kumpaankin ilmaisin oman kantani. Synttärit meni Väestöliiton klinikalla, kun toukokuun ajatuksista munasolujen luovuttamiseen liittyen tuli totta.
Syyskuun sateet eivät lannistaneet, kun jälleen aika siirtyä koulun penkiltä harjoittelujaksolle ja myöhemmin yllätin itsenikin ajatuksilla Poriin muuttamisesta. Kiusaamiskokemukset vaivas aika ajoin, olivat ehkä osasyy uniongelmiinkin. TV:stä alkoi Iholla-sarjan kolmas tuotantokausi, jota tuli seurattua ensin yksinään ja myöhemmin syksyllä Setämiehen kanssa.
Lokakuu jatkui harjoittelun merkeissä ja myöhemmin paluuna koulun penkille. Fiilistelin hyvää syksyä enkä antanut edes sadepäivien masentaa. Laskeskelin, että viimeksi näin hyvä syksy on ollut joskus 2005. Hyviin fiiliksiin ja masentumattomuuteen vaikutti varmasti pitkälti työharjoittelun mukana tuoma vaihtelu. Vähitellen katseet suuntasi myös tulevaan jouluun ja kehittelin pukin konttiin toiveita.
Marraskuussa alkoi parin kuukauden joululoma ja oli aikaa ajatella tulevaisuutta. Muutto Poriin varmistui Movemberin keskellä ja innostuin lenkkeilemään. Halloweenia juhlittiin yhdessä Setämiehen kanssa Setan bileissä. Oli mukava reilun vuoden tauon jälkeen juhlia "omien" parissa vaikka iltaa hieman synkisti tappeluhaluinen pöytäseuralainen. Käsirysyksi ei ihan sentään mennyt ja päästiin ehjinä kotiin nukkumaan-ja aamulla krapulaisena vastaanottamaan kylään tullut äiti :D
Joulukuun vapaisiin keksin aktiviteetiksi poikkeuksellinen blogijoulukalenterin-jota kohtaan tosin motivaatio kuoli puolen välin paikkeilla. Innostuin ompelemaan joulupaketteihin lukuisia pehmoeläimiä ja haaveilin jo valmistujaismatkasta. Setämies tosin yllätti; matka ei ehkä kohdistukaan kaipaamaani lämpimään vaan kenties pohjoisempaan Suomeen. Lupasin (itselleni) suhtautua avoimesti. Motivoin itseäni opinnäytetyön suhteen ja aiheena oleva erityisherkkyys sai purkamaan omia ajatuksia aiheesta myös täällä blogin puolella. Hieman ennen joulua puhuttiin Setämiehen kanssa tilanteestamme ja kumpikin myönsi totuuden; eiköhän tässä jo vuoden tapailun jälkeen voitaisi puhua seurustelusta.
Vuosi 2015 siis alkaa tyttöystävänä-tai tätinä kuten toinen osapuoli mielii ilmaista ;) Koulussa käsillä on viimeiset tiiviit viikot ennen muuttoa ja viimeistä harjoittelujaksoa, jonka suoritankin jo uudessa kotikaupungissani. Harjoittelun päätyttyä, maaliskuussa, on aika lopultakin juhlia mun valmistumista ja mitä sen jälkeen... Kaikki on auki. En halua stressata itseäni ajattelemalla yhtään pidemmälle kuin on pakko-ja tällä hetkellä pakko ei ole ajatella muuta kuin huomiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti