Muuttosiivousta suorittaessa käsiin osui kirje, jonka olen ohjeistuksen mukaan olen kirjoittanut viiden vuoden päähän itselleni. Nyt tuo viisi vuotta on kulunut ja kirjeen sai lukea. Osa asioista todella pitää edelleen paikkansa, mutta esimerkiksi uravalinnat on menneet ennustuksesta metsään. Lopun nostalgiabiisit sai muistamaan muitakin tuon ajan suosikkeja ja mielihän niistä mustui. Teini-iän synkkyyksiä tai vähintäänkin dramatiikkaa...
"Rakas minä,
viiden vuoden kuluttua olen lähes 22-vuotias... Toisaalta on vaikea kuvitella niin pitkälle, toisaalta taas tuntuu kuinka aika vain kuluu entistä nopeammin ja tuo vuosi 2015 olisi aivan ovella.
Jaa että mitäkö toivon, mistä unelmoin... Kouluasiat näyttävät nyt epävarmoilta-ja toivoisin löytäväni unelma-alan ja mieluiten valmistuakin siihen tänä aikana. Oli se sitten sisustussuunnittelijan, automekaanikon tai vaikkapa radiojuontajan ura-pääasia olisi nauttia työstä ja tehdä elämälläni juuri mitä haluan.
Elämä muutaman vuoden kuluttua... Tuskinpa tämä maailma tästä miksikään muuttuu (ellei se maailmanloppu todella tule 2012 kuten inkat ovat ennustaneet...). Lähi-Idässä soditaan, teinit kärsivät ulkonäköpaineista ja Itämeri saastuu.
Olisi kiva, jos ammatin lisäksi olisin löytänyt elämääni pysyvän rakkauden. Tuon miehen (tai miksei naisenkin) pitäisi hyväksyä ja rakastaa mua kaikista virheistäni ja puutteistani huolimatta. Kukaanhan täällä ei ole täydellinen.
Tähän loppuun haluan liittää muutaman tämän hetkisen lempibiisini:
Yö-Parrasvalot
No Man´s Band-Suojelusenkeli
Edorf-Hetki vain aikaa
NYT... On aika toivottaa pitkää ja onnellista elämää minä. Olen mittaamattoman arvokas :)"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti