29. tammikuuta 2015

On vain luottamus siihen, että kaikki järjestyy


Nyt se iski. Muuttoahdistus nimittäin. Kävelin hetki sitten kaupungilta kotiin ja koko parin kilometrin matkan valu kyyneleet poskilla. Huomenna koulusta päästyäni Ässä tulee ja pakataan koti autoon. Olo on irrallinen; Lahdessa ei enään ole koti ja Porissa ei vielä. Oma aikansa menee koitutua uuteen kotiin, uuteen kaupunkiin-jos edes kotiudun. Muutan satoja kilometrejä, aina vaan kauemmas perheestäni. Lasken oikeastaan kaiken sen varaan, että olen onnellinen Setämiehen kanssa mutta mitä jos suhde kariutuu. Oon satojen kilometrien päässä perheestäni...
Huomisen jälkeen en enään kävele tuttua reittiä kouluun, enään ei tule kesäisiä päiviä jolloin oikaista metsän poikki. Enään en seiso keskellä (tämän kaupungin) toria ja laske montako suomenlippua liputuspäivänä ympärilläni näen. Enään ei ole sama reitti lähikirjastoon tai -kauppaan. Muistelen mistä saa kaupungin parhaat ruuat, missä vietettiin parhaat baari-illat. Missä juhlittiin kavereiden tupareita, monestiko tuonkin liikkeen edestä on tullut kuljettua astumatta sisään. Mitä kaikkea tämä kaupunki sittenkin reilun kolmen vuoden aikana tarjosi vaikka niin oon uhonnukin lähteväni yhtä tyhjin käsin kun syksyllä 2011 tulin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti