Tänään taas kuulin lounastauolla sen minkä kuullessani joka ikinen kerta alan näkemään punaista. "Sä et vaikuta siltä, että oisit tyttöihin päin." En kommentoijalta hoksannut kysyä millainen on stereotypinen bi-seksuaali, mutta mitä itselleni ensimmäisenä tulee mieleen, ei kyllä itseeni päde. En korosta seksuaalisuuttani (miksi tekisin niin?), en koita erottua massasta, en harrasta sivusiilejä. Korvassani ei ole kenties jopa monien kymmenien millien lävistystä ja hyvin harvoin esiinnyn lököttävissä housuissa.
Se etten itse istu yllämainittuun lokeroon, ei silti tarkoita ettenkö voisi tykätä myös oman sukupuoleni edustajista. Keskimäärin joka viides mun ihastuksista on naissukupuolta. Tämän hetkinen seurustelukumppani edustaa miessukupuolta, mikä lienee on varmasti ollut joillekkin läheisille helpotus, mutta seurustelu miehen kanssa ei poista sitä mitä oon sydämestäni-ei "paranna" mua. Voin rakastaa ihan yhtä lailla miestä kuin naista.
Muuttaminen lähenee päivä päivältä ja usein multa kysytäänkin mikä vetää satojen kilometrien päähän, mitä siellä on mitä täällä ei ole. Yksinkertaisesti: rakkaus. Tällä kertaa kyseessä sattuu olemaan suhden miehen kanssa, mutta yhtä lailla kyseessä voisi olla nainen. Mikäli koko viime vuoden olisin tapaillut naista samalla mentaliteetilla mitä olen Setämiestä tapaillut, olisin yhtä varmasti silloinkin muuttamassa. Rakkaus ei katso sukupuolta.
P.S.
Alussa mainittu stereotypia oli mun oma näkemys, josta suvaitsevaisuuden nimissä koitan pyrkiä eroon. Eivät kaikki bi-seksuaalit tosiaan vastaa kuvailuani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti