3. marraskuuta 2014

Kamalan ihana Halloween

Muutamia viikkoja sitten Setämiehen kanssa tavatessa nousi jotenkin puheeksi Setan toiminta ja Setämies mun yllätykseks ilmaisi kiinnostuksen lähteä mun kaa joskus Setan järjestämiin bileisiin. Kun tieto kuluneen lauantain Halloween-pippaloista kantautui korviin, päädyttiin hyvin yksimielisesti päätökseen että on Setämiehen vuoro vierailla mun luona.
Kuten aina, myös tälläkin kertaa bileisiin oli (jo mainittu) pukuteema. Alun epäilyjen ja arkailujen jälkeen päädyttiin kummiskin pukeutua-eikä kyllä harmittanu! Molempien korviin sateli kehuja. Illan ehdottomasti parasta viihdettä oli moikkailla kavereita joilla ei ollut hajuakaan kuka peruukin ja silmikon takana piileksii-ja kun Setämies kaipasi esittelyjä, ei kukaan tiennyt miltä tämä oikeasti näyttää :D
Miten niin tunnistamaton ;)
Baari-illan aikana pöytäseurueeseen sattui eräs tukevahkon humalan vahvistama mieshenkilö, joka koki asiakseen käydä käsiksi erääseen naiseen ja haastoi riitaa yhden jos toisenkin kanssa. Sivusilmällä seurasin touhua, mutta tiesin että mun on turha alkaa asiaan puuttua-turpiini siinä vaan saisin, jos tyyppi niin päättäis. Jossain vaiheessa iltaa/yötä oli mun vuoro joutua huomion kohteeks-Setämiehen hyvin selvästä läsnäolosta huolimatta. Mitään lääppimistä tms. ei tapahtunut, mutta kun tämä mieshenkilö vei mun juomat kysymättä, päästin pari ei-niin-lasten-korville-soveltuvaa sanaa. Setämies reagoi välittömästi-vaikka mitään hätää mulla ei ollutkaan.
Jotenkin tosi söpöä tuollainen, en muista koska kukaan olis yhtä vahvasti mun puolia alkanu pitään. Kun ahdistava mieshenkilö seurueineen oli poistettu ja helpotus iski päälle, oli vähällä etten alkanu itkeen Setämiehen kainalossa. Moneen kertaan sain vakuutella ettei mitään fyysistä kontaktia tapahtunut tämän näkemättä ja että kaikki oli oikeasti hyvin. Humalatila oli vain ehtinyt kääntyä laskuun, mutta sehän nyt oli äkkiä korjattavissa ;)
Jes, lupa yhteiskuvan julkaisemiseen! Tosin, kumpaakaan ei tunnista... :D
Eilen yöunia täydentäviltä päiväunilta herättyämme mua vaan itketti. Setämiehen kotiinlähdön aika oli käsillä. En ymmärrä, en aikoihin oo itkeny meiän "eroo". Seuraava yhteinen viikonloppu on jo tiedossa, on luottamus siihen että tavataan vielä. Että vielä jatketaan siitä mihin nyt jäätiin. Ainoa mitä illallakin vielä itkiessäni syyksi keksin, on mun herkkyys kiintyä ihmisiin. Oon herkkä sanomaan itseäni ihastuneeksi tai jopa rakastuneeksi. Nyt en kumminkaan tiiä mitä tämä on. Jotain tosi syvää, jotain tosi vahvaa. Jotain mikä omalla tavalla jopa pelottaakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti