7. marraskuuta 2014

Hyvinvoinnin marraskuu

Mitä teit marraskuun ensimmäisenä päivänä?
a) Selasit kalenteria ja huokasit syvään
b) Ajattelit, että tästä on selvitty aikaisemminkin
c) Heräsit puoli tuntia aikaisemmin, jotta olisit pirteämpi

Mitä pimeys tekee sinulle?
a) Väsyttää ja lannistaa. Tekee mieli käpertyä peiton alle.
b) Hieman masentaa, mutta odotat lunta joka päivä.
c) Antaa voimaa ja energiaa. Loppusyksy on vuoden parasta aikaa.

Mistä haaveilet kesken koulupäivän?
a) Rantalomasta Thaimaan lämmössä.
b) Perjantain bileistä, joita olet odottanut kauan.
c) Hyvästä kirjasta, kaakaosta ja viltistä.

Miten usein harrastat liikuntaa?
a) Yleensä säännöllisesti, mutta nyt et jaksa raahautua lenkille (jaksaapa! joka ilta!)
b) Silloin tällöin, jos kaveri patistaa mukaansa salille
c) Kolmesti viikossa vuodenajasta riippumatta

Moneltako alat rauhoittua nukkumista varten?
a) Kun kymmeneltä alkanut leffa on loppunut
b) Kellistyt sänkyyn yleensä samaan aikaan joka päivä, mutta jos uni ei tule, luet kirjaa
c) Sinulla on tarkka rytmi. Tarvitset vähintään 7-9 tunnin unet joka yö

Mikä on vuodenajan paras taidenautinto?
a) Eppu Normaalin biisi Murheellisten laulujen maa
b) Rihannan kappale Umbrella
c) Tove Janssonin romaani Muumilaakson marraskuu

Odotat lunta, mutta sataakin vettä. Mitä teet?
a) Vedät verhot kiinni ja kuuntelet täysillä lempimusiikkiasi
b) Vesisade on ok niin kauan, kun muistat pitää sateenvarjoa mukanasi
c) Menet hyppelemään vesilätköissä kumpparit jalassa

Mihin mottoon uskot marraskuussa?
a) "Jos kaipaat eilistä, kaipaat huomenna myös tätä päivää"
b) "Älä koskaan kadu tekemääsi, kadu tekemättä jäänyttä"
c) "Ajattele suuria, mutta nauti pienistä"


Eniten a-vastauksia:
Marraskuu väsyttää sinua. Olet allapäin, ja energiaa on vaikea löytää. Älä huolestu. Et ole ainoa, ja marraskuussa on onneksi vain 30 päivää. Kyllä se päättyy vielä.
Vietä aikaa sellaisten ystävien seurassa, jotka saavat sinut hyvälle tuulelle. Syö suklaata. Sauno. Kuntoile. Yritä nauraa joka päivä.

Eniten b-vastauksia:
Et ehkä ole kaikkein reippaimmillasi, muttei marraskuu sinua täysin lannista. Et anna vuodenaikojen määritellä elämääsi, vaan yrität nauttia niistä tasaisesti.
Älä vaadi itseltäsi liikaa tässä kuussa. Anna itsellesi lupa käpertyä ja olla. Vaihda hikitreeni hetkeksi rauhalliseen lukutuokioon tai fiilistelyhetkeen.

Eniten c-vastauksia:
Sinä taidat voida paremmin kuin koskaan. Saat voimaa sateesta ja pimeästä. Rakastat iltoja, jolloin voit polttaa kynttilöitä ja myhäillä villasukat jalassa. Nauti täysillä!
Levitä ympärillesi marraskuun ilosanomaa, ja yritä saada muutkin rakastumaan tummaan vuodenaikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti