Mulla on tän hetken työmatkalukemistona Tina Holmberg-Kaleniuksen kirja Elämää koulukiusaamisen jälkeen. Rankkaa ja ajatuksia herättävää luettavaa, useimmat kirjan esimerkit on kuin suoraan mun elämästä kirjoitettu. Pystyn helposti mielessäni palaamaan niihin peruskouluaikaisiin päiviin jollon sain niin koulussa, kotimatkalla kun jopa kotipihassakin kuulla läskiksi huutelua. Niihin päiviin joina lähdin koulusta kesken kaiken, kesken tunninkin, kun en vaan jaksanut enään-ja niihin päiviin jotka vietin koulun sijaan kirjastossa piilossa.
Vuosien koulukiusaaminen totta kai nujersi itsetunnon, päälle vielä murrosikä ja vuosittainkin vaihtunut asuinpaikkakunta. Ei ollut teinin elämä helppoa-jos se ikinä sellaista edes voi olla. Oikeastaan vasta nyt, viitisen vuotta peruskoulun loppumisen jälkeen, pystyn sanomaan toipuneeni. Vasta nyt voin hyväksyä itseni ja kehoni sellaisena kun se on-ja mikä ehkä tärkeintä, uskallan sanoa ei epämukaville asioille. Tarpeeksi kasvettuaan sitä lopettaa häpeämisen jopa siitä, että osaa 90% Robinin biiseistä ulkoa.
Jos mun jotain neuvoja pitäis nykyisille kiusatuille antaa niin... Kuulostan kliseiseltä, mutta kyllä se siitä. Aikanaan. Älkää hävetkö pyytää ammattiapua, jos tuntuu ettei omat voimat riitä.
Ja teille jotka kiusaatte; lopettakaa! Pysähtykää kerrankin miettimään omalle kohdallenne ne sanat, joita päivästä toiseen ehkä vitsinäkin heitätte, ne fyysiset ja/tai henkiset iskut ja potkut joilla toista vahingoitatte. En usko, että kukaan on kiusaamista ansainnu. Peace!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti